Missä testamentti voi olla säilössä? Pankissa tallelokerossa-onko muita paikkoja jos ei pöytälaattikkoa lasketa.
testamentin säilytys
16
1177
Vastaukset
- Onnibonni
Jonkun henkilön luonna. Henkilön tulee luotettava (ettei kadota tai tee muuta testamentille), selväjärkinen, tarpeeksi nuori että on selväjärkinen vielä silloin kuin itse kuolet ja hänen pitää lisäksi olla tarpeeksi läheinen että tietää/saa tiedon kun olet kuollut.
Aika luonteva henkilö olisi oma lakimies tai muu luottohenkilö.
Mieluummin ei sukulainen.
- hissuliinu
Miksei voisi olla sen henkilön tallelokerossa, jonka testamentti on? Paras tapa. Sinne ei ulkopuoliset pääse ainakaan huomaamatta; mikäli valtuutus joillakin on lokerolla käydä, käynnistä jää allekirjoitus pankin papereihin. Lokero tyhjennetään kuoleman jälkeen ja paikalla myös pankin henkilökuntaa pesän osakkaiden tai valtuutettujen osakkaiden kanssa.
Toiseksi paras henkilön oma kassakaappi, mikäli kaappi on palon ja murron kestävä.- Tallelokero_paras
Tallelokero on ehdottomasti paras paikka. Jos niitä olisi. Ainakin Helsingissä niitä on varsin vähän tarjolla, koska tallelokeroiden pitäminen ei ole pankeille "kannattavaa".
Siitä kassakaapista en ole niin varma, miten se saadaan auki, kun henkilö on kuollut, ja miten se tiedetään, että avaava henkilö pitää siitä hyvää huolta ja panee sen toimeen, jos on vaikka pettynyt sen tekstiin? Kuolleen ihmisen tallelokeron avaamisessa on pankkitoimihenkilö mukana.
- sdoifuaosid
Anna se testamentin edunsaajan säilytettäväksi. Luulisi pitävän siitä huolta. Tallelokero tai pankin avoin säilytys on myös hyvä.
- luuulisinn
mites maistraatti tai verotoimisto?
- pössö
Miksi Testamentin pitää olla salainen?Paras tapa on kirjoittaa Testamentti ja jakaa se
kaikille perinnön saajille,vielä kun on itse hengissä.Testamentin voimaan tulo voi alkaa
vielä kun on itse terveessä kunnossa,pääsee seuraamaan aitiopaikalta kahinoita.- ertywuiopå
"Testamentin voimaan tulo voi alkaa
vielä kun on itse terveessä kunnossa,pääsee seuraamaan aitiopaikalta kahinoita."
Testamentti pidetään salassa, sen takia että edunsaajat eivät odota kuolemaasi.
Toiseksi, mailma muuttuu, monella testamenttiin tehdään muutoksia. Yleensä ensimmäiset testamentit ovat 10-20 v kuluttua todella ajattelemattoman tuntuisia ja epäonnistuneita.
Nyt meilläon testamentti jolla 1,2 milj e jaetaan satavarmasti veroitta.
Ainoastaan testamentit lapsille säilyy, tosin meillä oli ensin neljälle lapselle, myt lisää tullut 10 lastenlasta. - Anonyymi
ertywuiopå kirjoitti:
"Testamentin voimaan tulo voi alkaa
vielä kun on itse terveessä kunnossa,pääsee seuraamaan aitiopaikalta kahinoita."
Testamentti pidetään salassa, sen takia että edunsaajat eivät odota kuolemaasi.
Toiseksi, mailma muuttuu, monella testamenttiin tehdään muutoksia. Yleensä ensimmäiset testamentit ovat 10-20 v kuluttua todella ajattelemattoman tuntuisia ja epäonnistuneita.
Nyt meilläon testamentti jolla 1,2 milj e jaetaan satavarmasti veroitta.
Ainoastaan testamentit lapsille säilyy, tosin meillä oli ensin neljälle lapselle, myt lisää tullut 10 lastenlasta.Ja muutokset päivittäin riippuen siitä,kuka milloinkin sattuu ahtereitamme nuolemaan...
- Anonyymi
Tein testamentin kolmena kappaleena, yksi itselläni, molemmilla aikuisilla lapsille annoin. Kaikki menee heille, heidän puolisot suljettu pois. En mistään tallelokerosta ala montaa kymppiä kuukaudessa maksamaan.
- hölömöt
Sehän se testamentin idea on ettet ole näkemässä kun muut tappelee,
- Anonyymi
Niin ja se veljen tyttö,joka eläessäsi oli ystävällinen jne kuoltuasi kiroaa karkeasti jäätyään ilman perintöä. Kulmahampaat näkyy kuola valuu suusta ja vellipaska perseestä hänen karjuessaan tilaansa julki.
- Anonyymi
Ainakin pankissa laaditun testamentin voi liittää omien tietojen liitteeksi pankin toimesta. Minusta se on varmin ja helpoin tapa säilyttää se. Ei joudu vääriin käsiin. Tallelokerotkin ovat katoamassa kun asiakirjat muuttuu digitaaliseen muotoon, esim asunto-osakekirjat.
- Anonyymi
Mitä vikaa pöytälaatikossa?
- Anonyymi
Paljonkin vikaa. Jos testamentin tekijän kuoltua löytää sukulainen, jolle se on vastainen, niin .... Osaatko arvata lopun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonkin vikaa. Jos testamentin tekijän kuoltua löytää sukulainen, jolle se on vastainen, niin .... Osaatko arvata lopun?
Tekee monta kappaletta ja kätkee ne kaikki oikein hyvin asuntoon, siinä on perikunnalle etsimistä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275