Narsisti on 86 vuotias. Ei suostu keskustelemaan mistään entisestä, jos se ei ole hänen tekemättömien tekojen ylistämistä. Aiheuttanut paljon pahaa omalla itsekkyydellään, mutta omasta mielestään aina vain tehnyt hyviä tekoja. Kiusasnnut omaa perhettään nostamalla aina ympärillä olevat ihmiset jalustalle ja painanut omat lapsensa viemäriin. Itse hän ei edes tiedä mikä on narsismi tai narsisti tai mitä persoonallisuushäiriö tarkoittaa. Hän vain mennä tohottanut kuin norsu posliinikaupassa asioita sen kummemmin pohtimatta. Taakse jäänyt vain littanaksi poljettuja ihmisiä. Harmittaa se että tuollainen hirviö menee hautaan itsehyväisenä ja siinä luulossa että hän teki maailmassa kaiken.
Mitä voi tehdä?
Hildegand
352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos narsitilla olisi jälkeläisiä joista hän on leiponut uusia narsisteja? He ovat todella hyviä hoitamaan iäkkäitä narsisteja. Narsistille voi pistää kampoihin vain toinen, samanlainen narsisti. Heiltä tulee kovaan ääneen: "VOI VOI kun nyt emme voi tehdä niin, vaan teemme nyt näin..." Se on vanhallekin narsistille juuri sopivaa kohtelua.
Aaro Vaalanne jotenki kiehtoo mua, se salattujen elämien mies. Aina hörönaurua vejän, ku Aaro telkkariin tulee.
En tiedä, kai mä diggaan jopa siitä.
LOL.
No ei vaiskaan.
En oo narsisti hui apua iik kääk hui hui apuaaaa.
he ovat sitä ikäpolvee.pitää vaan ymmärtää.jokainen on oman aikansa lapsi.mitähä tästä sukupolvesta lapsenne sanoo.ei kuulu mulle,mut pelkkää hyvää et kuule ,jos elät 86v.pitkää ikää sulle toivon.