olisi ollut Sanna, mutta kisoissa pärjätään eri ominaisuuksilla, joihin kuuluvat ulkonäkö ja lisäksi pitää osata muutenkin edustaa Suomea. Ulkonäöstä sen verran, että kauniit kasvot eivät riitä vaan vartalon pitää olla sopusuhtainen, ei esim. liian atleetinen, mutta ei myöskään liian laiha. Vaatii pokkaa olla uikkareissa pällisteltävänä ja kuitenkin säilyttää mielenrauha tai tehdä tilanteesta jotain naurettavaa itsepuhelua. Kyseessä on reilu kilpa, jossa doping-aineita ei sallita. Lisäksi kilpailut ovat osa kulttuuria ja ne on haluttu pitää niin asiallisin kuin mahdollista. Tässä kilpailussa kysymys on ulkonäöstä, sirkushuveista ja edustavuudesta. Kateelliset sulkekoot silmänsä, jos eivät toisen menestystä siedä. Hienoa, että Suomelle löytyy näin hyvännäköisiä edustajia.
täysosuma
toinen madollinen
1259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
joilla on käsitystä siitä mitä ominaisuuksia kilpailijoiltavaaditaan.