Paljonko Lahdesta oli ko, aatteen edustajia Tampereelle? videoista jonkun lahtelaisen natsimarssijan tunnistin, oliko vastustajia matkustanut Tampereelle? Miten työnantajat suhtautuvat näihin ääriliikkeiden edustajiin? Tai nuorison parissa työtä tekevien yhdistysten johtoporras?
Lahden natsit ja antifat
5
179
Vastaukset
- ainakinyksipuolue
Lahtelainen Suomi ensin väki näyttää sivuillaan pitävän vastarintaliikettä omana väkenään, kansallismielisinä. Kuten muualtakin Suomesta olevat. Suomi Ensin oli Tampereella.
- ainakinyksipuolue
Korjaan, siis SE-yhdistyksen yleisellä facebook-sivullaan, ihan "valtakunnallisella". samoin rinnakkaisryhmä Rajat kiinni.
- koskakuneijaksa
Ei natsit käy töissä. Työnhakuun siis ainoa vaikutus.
- Lahdenpunkinfinland
Itse anarkistien puolella olin.Natsismi on pyrittävä kieltämään Suomessa.Suomi Ensin ryhmän jotenkin hyväksyn kun lopettivat älyttömän Maidaninsa.Suurin osa Tampereella ei ollut kuitenkaan anarkisteja vaan aivan tavallisia tamperelaisia.Itse tyydyin vain huutamaan "syö paskaa natsipaska" heh
- Suomessaeitarvitse
Hieno homma kuitenkin että Lahdessakaan ei kenenkään tarvitse kulkea hunnutettuna koska Suomi ei ole islamilainen valtio :https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2641
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780