Majakkaranta.

Nainen oli ulkoiluttanut koiraansa Majakkarannassa ja pelastanut eläimen syömästä lihanpaloihin piilotetuista ongenkoukuista.

Ihmettelee miksi joku näin tekee??? kyllä julmaa on.

Mutta, jospa sielläkin nämä koiranulkoiluttajat, kiertelevät ja kaartelevat koiriensa kanssa, asuinalueella(paskaringillä) jossa eivät itse edes asu lainkaan.
Vaan kuljeksivat koiran kanssa paskattaen toisten pihoissa. Joillekkin on mielenkiintoista kuljeksia ns, rivi-ja kerrostaloalueella paskattamassa koiraa muiden piha-alueelle, vaikka löytyisi muita vaihtoehtojakin tuollaiseen.
Ymmärrän hyvin, että tälläiseen on kyllästytty, varsinkin kun koiranomistajat, eivät kerää jätöksiä pois.
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En ole koskaan ymmärtänyt tuonkaltaista julmuutta. Että niin paljon näkee vaivaa väsätäkseen sairaita loukkujaan.

No jaa, en usko että kukaan sellainen joka olisi kyllästynyt jätöksiin tekee tuollaista. Kyllä siihen tarvitaan joku vakava mielenterveyshäiriö tai vaan yksinkertaisesti joku pahuuden lähettiläs. Onhan niitäkin, saatananpalvojia ja muita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syypääihminen kirjoitti:

Nainen oli ulkoiluttanut koiraansa Majakkarannassa ja pelastanut eläimen syömästä lihanpaloihin piilotetuista ongenkoukuista.

Ihmettelee miksi joku näin tekee??? kyllä julmaa on.

Mutta, jospa sielläkin nämä koiranulkoiluttajat, kiertelevät ja kaartelevat koiriensa kanssa, asuinalueella(paskaringillä) jossa eivät itse edes asu lainkaan.
Vaan kuljeksivat koiran kanssa paskattaen toisten pihoissa. Joillekkin on mielenkiintoista kuljeksia ns, rivi-ja kerrostaloalueella paskattamassa koiraa muiden piha-alueelle, vaikka löytyisi muita vaihtoehtojakin tuollaiseen.
Ymmärrän hyvin, että tälläiseen on kyllästytty, varsinkin kun koiranomistajat, eivät kerää jätöksiä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu