Pullametso

Metso on paikkalintu, etteikö nyt sanottaisi, metso on vähin suomalainen. Mihinkä sitä kukaan kotoaan lähtisi.
Metson ravinto ei ole leipää tai pullaa. Se on kesäajan erilaisia kasvinosia, erityisesti suovillan osia, ja marjojen kypsyessä lakkoja, mustikoita, puolukoita ym.
Talvella, marjojen kadottua lumen alle metso etsii sopivia ravintopuita. Näitä ovat männyt, joisssa on jokin "vika" ettei neulasiin kehity niin paljon, kuin terveeseen mäntyyn, huonosti sulavia aineita, joista olisi metsolle ongelmia.
Joten? Vaikea uskoa että todella metso on syönyt tähteitänne. Pikemminkin tarkkaillut kuka hänen kotireviirillään on-
Mikäli metso on kesyyntynyt, ja syö muuta kuin normaalia ruokaansa, niin se ei pärjää. Eläimestä kannattaisi ilmoittaa jollekin lintuekspertille joka voisi katsoa, miten lintu voi.
Sitäpaitsi. Joka syksy kanalöinnut pitävät "syksysoitimen". Tiesitkö? Semmoiset muistelusharjoitukset kesän loppuessa. Tämä opettaa nuorille valmiiksi tapoja kevättä varten.

Ihan kuin olisit lasta opastanut. Opin ekat linnunlaulut tuntemaan kakskymppisenä neljäkymmentä vuotta sitten ja korvani on oppinut sen jälkeen tuntemaan lintuja näkemättä vain kuulemalla laulua tai ääntelyä. Toisin sanoen en ole ihan noviisi. Miksi sanot että "Vaikea uskoa että todella metso on syönyt tähteitänne" sillä niinhän en kirjoittanut enkä edes antanut ymmärtää vaan kirjoitin että metso käyttäytyi kuten ruokaa halajava lintu.
Ja tuskimpa metso sentään tulee metrien päähän tarkkailemaan ihmisiä, joita se jatkuvasti näkee retkeilypolulla vaan todennäköisesti sen kantimet ovat helpon ravinnon saannissa.
En tiennyt kanalintujen syyssoitimesta mutta tiesin lintujen syysaktiviteetistä, joka ilmenee esim. laululintujen heikohkosta laulusta loppukesästä ja syksyisin.

Anteeksipyyntö- tarkoitukseni ei ollut mitään pikkulapselle- luentoja. Metson elintavat ovat hyvin suomalaisia, tosiaan. Nuoret metsot voivat vaellella- mutta jo kotireviirinsä löytänyt metso on paikkauskollinen. Alue missä viihtyy, sisältää nykyään jo talousmetsääkin, mutta tyypillistä reviirille on että suht rauhallista, ja alueella on ainakin jokin sankia kuusimetsä, ja niitä yksikkömäntyjä kuusikossa. Myös avointa suovillasuota, ja metsäisiä soisempia painanteita pitää elinpiirillä olla- ja hyviä puolukkarinteitä, sekä mustikkaa ja lakkoja, karpaloa.
Syksyllä metso voi syödä viljaakin tankatessaan talveksi.
Itse liikun usein luonnossa- ihan kalassa, marjassa, sienessä ja retkillä erilaisilla alueilla, ja havaintoni ovat syntyneet lapsesta lukien, isäni istutti minuun voimakkaan uteliaisuuden luontoon aikoinaan, ja käytettävissään olevin tavoin, suojeli lähialueiden luontoa. Lopetti kanalintumetsästyksen kun huomasi kannan laskevan, sekä teerrellä että metsolla.
Kun kulkee karpalossa, löytää teerten ja korpimetsojen syksysoitimen jälkiä suolta. Metson "harjoitukset" ovat jo ennen puolukan kypsymistä- yleensä.

Todennäköisimmin kun tapasit tämän oudosti käyttäytyjän, sillä oli oma hakomispuu siinä, ja se ei halunnut siirtyä pois, kun oli kotonaan. Nykymetso ei välttämättä osaa pelätä koiraa- kanalinnunpyynti koiralla on vähentynyt, ja varsinaista pikinokkahaukkuhommaa ei edes oikein tehdä enää. Vielä vanhempia soitimelta hiipimistapojahan ei lain mukaan saa käyttää ollenkaan.

Kerrotaan että metso voi tulla pihaankin talveksi, kun siellä on sopiva ravintopuu- että kyse ei välttämättä ole sairaasta linnusta, tai häiriintyneestä. Sopivia ravintomäntyjä kun ei välttämättä alueellaan ole paljon.
Hienoja kokemuksia, tavata itse metso- koppelohan on naaras, mutta metsolla tarkoitetaan puhekielessä urosta- ainakin täällä itäsuomessa. Äkkinäinen säikähtää, kun puustossa hiljaisessa talvessa rytisee, kun lintu lähtee. Tänä syksynä ilokseni yllätin eräalueelta puolukkarinteestä peräti kolme nuorta ukkopuolista- alue on kuusikoiden, maanjäristysjyrkänteiden,ikivanhojen mäntyjen, solissa liikkuvien hirvien, kärpän, mäyrän, huuhkajan, hiirihaukankin seutua- oikein parasta missä ihminen voi käydä.
Kiepittelyalueet talvella pitäisi jättää vieriltä hiihtelemättä- kun iso lintu lähtee kiepistä säikytettynä, se kuluttaa energiaa. Oikein hyytävillä tuulisilla liikaa. Semmoiset harvapuustoisemmat reunametsät, mihin tulee reilummin lunta- kieppiintyy teeri ja metso teidenvarsillekin minne lumi sataa esteittä.
Voi olla että tällä palstalla ei juuri esiinny ikivanhaa tietoa. Isääni tosiaan voi syyttää paljosta. Eikä oppiminen lopu ikinä.

Tuo tapaaminen patikkaretkellä metson kanssa oli elämässäni vasta toinen kerta. Ensimmäinen kerta sattui perheeni kanssa kun olimme matkalla ystäväni mökille viikonlopuksi. Tietä mökille ei ollut vain polku tiheään näreikön läpi. Hämärässä tai oikeastaan pimeässä kulkiessamme kyseisessä näreikössä aivan vierestämme lähti lentoon iso lintu. Muuten täysin hiljaisessa luonnossa linnun lentoonlähtöääni kuulosti kuin joku olisi ampunut konetuliaseella korviemme juuressa. Onneksi housut jäivät käyttökelpoiseksi. . Jälkeen päin totesin linnun olleen metso kun muutakaan järkevää vaihtoehtoa ei ollut ja ystäväni kertoi nähneessä ison metson alueella useinkin.

jaa, no ihme olekaan, ettet mehto kotonaansyöjän tapoja tunne. Se, että joku on lapsuudessaan kulkent- tytönhupana, isän mukana niin metsästysreissuja, kalassa, ja metsätöissä, on ihan huikeaa historiaa.
Itse asiassa luonnossa liikkumiseni muistuttaa jonkun alkuasukkaan touhua, kun seuraan maastoa, jälkiä, kuuntelen. Selvitän mitä on tapahtunut, jos on aihetta spekulointiin.
Täälläpäin on metsokanta vähän elpynyt. On jopa ihan sen linnun suojelun takia pieniä yksityisiä luonnonsuojelualeita- joilla yleensä on varpuspöllöjenkin elämä huomioitu. Kesällä mustikka-aikaan tein hyvän löydön: yli 27 cm läpimitaltaan oleva rypypainanne- jossa oli hiljattain kuopostellut- todella iso kana, käyntikortteina painanteessa oli yksi vanhemman mehon pyrstösulka, ja höyheniä, muutama pienempi sulka vierellä. Lammenrantaloivarinteessä oli syönyt mustikoita- ulosteista päätellen. Kuljeskelin sienessä aamulla teltasta kaakkuriparin (että ei nukkuakkaan saa) herättämänä noustuani. Löysin kuusikosta muutamia ohuita harsuuntuneita mäntyjä, ja edellistalviset hyvin tikkuiset jo puupurunväriset ulosteet- ison linnun. Olin siis herran ihtensä kotialueella. Kierrellessäni löysin kennään, jossa oli kuoposteltu- sama iso kanan raapima... Ja hyvin tuore raapima. Sulkia löysin alueelta muutamia, myös naaraan sulkia pari. Lisääntynyt siis oli.
Ja on minulla luontoretkistäni tällekin todistajakin olemassa- miesystäväni käytin tutustumassa, kun tuli, näihin luonnon ihmeisiin, jotka minussa herättivät jotain syvällä olevia muistoja eloon, lapsuuskotipaikan seudulta.
Tyhmyyttäni olin asettunut leiriin metson keskeiselle reviirille. En ole palannut, tai palaa, alueelle- olkoon iso vanha kana rauhassa, kun on arvokas kannan hyvinvointia ajatellen- ja eittämättä sen alueen hienoin eläin, jos vakieläjiä ajatellaan. Viime talvena alueella kuljeskeli aikuinen ilves- on jäljistä kuvatkin. Teerikanta romahtanut sieltä, mutta se vanhempi metso on vä'lttänyt kissan hampaat- ei ole tyhmä.
Pidän viisaana sitä, että ottaa selvää, kun jotain outoa havaitsee, eikä heti tarjoa johonkin muihin mielikuvia rakentaviin nähtyihin perustuvia oletuksia sattumille, joita huomasi.
Hyvä esimerkki on korppi. Sivistyksessä se on röyhkeä lintu. Mutta tuntemillani saloseuduilla se onkin arka, kommunikoiva ja jopa ihmistä reviirillään kartteleva- ei tule nuotiopaikkoja pöyhimään ruuan toivossa.
Tiedustelulento toki kuuluu korppipariskunnan tapoihin- toinen lentää ohi tai yli. Palaa parinsa luo, ja pulina kuuluu kun juttelevat.