Kertokaapa anorektitkot ja anorektikoiki haikailevat:
Mikä asia on paremmin, kun painatte 40 kiloa?
Mikä asia on huonosti, jos painatte 60 kiloa?
Käsittääkseni edellisessä on vain huono, onneton olo ja kuoleman uhka.
Jälkimmäisessä en näe mitään nuonoja puolia.
Mikä asia on paremmin, kun painatte 40 kiloa?
Mikä asia on huonosti, jos painatte 60 kiloa?
Käsittääkseni edellisessä on vain huono, onneton olo ja kuoleman uhka.
Jälkimmäisessä en näe mitään nuonoja puolia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Suhteutan omiin mittoihini: kun painan 30 kiloa, olen energinen, iloinen ja pirteä, rakastan vartaloani ja pystyn suuntautumaan muihin asioihin kuin ruokaan, syömiseen ja laihduttamiseen. Jos painaisin 50 kiloa, olisin saamaton, ärtyisä ja masentunut, vihaisin vartaloani enkä pystyisi elämässäni keskittämään ajatustakaan muulle kuin laihtumiselle.
ei sillä lopulta oo väliä fyysisesti vaikka olis kuinka huono vointinen. kun on tarpeeksi laiha ja pääs tuntuu paremmalta kaikki on paremmin. tiedän et toi on hullua mut niin se vaan on. tiedän kokemuksesta, ja yritän parhaillani päästä pois tosta ajattelutavasta
30 kiloa on noin 10-vuotiaan tyttösen paino. Haluaisit ilmeisesti pysyä 10-vuotiaana tyttösenä. Leikitkö myös salaa barbeilla?
Minä olen 16-vuotias ja painan 28.5 kg.
Pituutta löytyy 146cm.
Olenko minäkin sitten pieni lapsi?
No voi olla, mutta en ainakaan leiki barbeilla, enkä muillakaan leluilla.
minä vaan juoksen ja jumppaan.
plet tuolla painolla! Tyttörukka, pian lääkäriin! ennen kuin pumppu pettää!
se vaan menee nykymaailma niin.. mitä laihempi on, sitä paremmin menestyy sekä yksityiselämässä, että työelämässä.. jos on lihava, se viestii itsekurin puutetta.. ja anorektikoilla, jos joillain, on itsekuria!
en voi ymmärtää ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä omaan painoonsa.. eihän koskaan VOI olla tyytyväinen painoonsa.. se on epäluonnollista! olisi sama kuin ei haluaisi menestyä elämässä.. olisi paskassa työssä, naimisissa paskan miehen kanssa, joka hakkaa ja olisi onneton.. eikä tekisi mitään.. sama on jos ei tee painolleen mitään!
30kg=onni.....?
Anteeksi vain,minulla 60kg=onni? onko tämä mahdollista,olenko joku friikki?
Ei,enpä usko. Olen pitkä, kehuttu,hyväkuntoinen nuori... Minulta löytyy muotoja ja on lanteilla hieman ylimäärästä....okei...Ei huolta pikkuasioista. Elämänhalua on paljon! Luonteelta olen pirteä ja mielikuvituksellinen...minusta pidetään tälläisenä kuin olen. Minulla on paljon ystäviä,koulu menee hyvin ja omistan ihanan poikaystävän joka on vartalooni enemmän kuin tyytyväinen. Hän rakastaa laskea päänsä pehmälle masulleni tai tisseilleni. Hän ei haluaisi rakastella luurankoa,vaan minua,naisen näköistä nuorta naista!
Minun asiani ovat hyvin ja ennen kaikkea olen TYYTYVÄINEN itseeni ja minulla on hyvä itsetunto.
Halusin kirjoittaa itsestäni esimerkkitapauksena siitä,että onni ei tule puntarin numeroista. En ymmärrä kuinka elämästä voi nauttia,jos kaikki asiat pyörii vain painon ja ulkonäön ympärillä... Pakko sanoa,mutta sellainen on aika säälittävää...Oma napa vaa koko ajan pää asiana...Huh huh...
>>minulla 60kg=onni? onko tämä mahdollista,olenko joku friikki?
Et ole friikki, olet väärällä foorumilla. Mene keskustelemaan tavallisten, normaalisti syövien ihmisten kanssa.
Minullakin menee koulussa hyvin, yliopistossa tosin (kaikki täällä ei ole 13-vuotiaita teinityttöjä). Ja minulla on ihana avomies, joka rakastaa minua tällaisena kuin olen (olkoon sitten vaikka luurankona). Ei liity kuitenkaan mitenkään mieheeni se, että haluan olla aina vain laihempi. Satunpa nyt vain olemaan onnellisempi laihduttaessani ja ollessani hoikassa kunnossa.
>>En ymmärrä kuinka elämästä voi nauttia,jos kaikki asiat pyörii vain painon ja ulkonäön ympärillä...
Ei useimmat ymmärräkään. Näitä asioita ymmärtää ammattiauttajia lukuunottamatta vain ne, jotka itse ajattelee samalla tavalla. Itselleni vaa'alla käynti on painon laskiessa päivän ihanimpia hetkiä , ja illalla on sitä parempi olo mitä vähemmän päivän aikana on syönyt.
Minä puolestani en ymmärrä, miksi kirjoitit tämän esimerkkitapauksen. Ihan turha ainakaan minulle on kenenkään kertoa, että elämä on onnellisempaa kun ei tarvitse koko ajan ajatella painoa ja laihtumista. Oma kokemukseni kun on täysin päinvastainen.
Sanoinpahan vain esimerkkini sen takia,että on mahdollista olla tyytyväinen elämään normaalipainoisena! Ja tämä on tärkeä tieto niille itsetuhoisille teinitytöille,ketkä pilaavat mahdollisuutensa kehittyä naiseksi äärimmäisellä laihduttamisella.
Suoraan sanottuna olen ollut niin ahdasmielinen tämän asian suhteen,että oletin tämän palstan ikähaarukan koostuvan kouluikäisistä,murrosiän pyörteistä tai ainakin sen vähän aikaa sitten kokeneista... Suoraan sanottuna tuo oli oletukseni kun tämän "30kg buumin" kohtasin...En voinut kuvitellakaan että kukaan elämässään edennyt täysi-ikäinen kypsä ihminen voisi niin ajatella.
Okei,olin väärässä,näköjään. Ja myönnän olevani ehkä väärällä palstalla,jos niin nyt voi sanoa. Tämä aihe minua vain kismittää ja hämmästyttää. Eli onhan minullakin oikeus mielipiteeni ilmaista. Eikö? Jos palstanimike on Anoreksia,eiköhän se tarkoita sitä että siellä keskustellaan anoreksiasta,mutta sehän ei tarkoita että vain anorektikot siihen voisi osallistua.
Anoreksiaan kuuluu täydellinen sairaudentunnon puute, joka näkyy teidän tyttörukkien vastauksista!
jep.ja pysyttekö muka sitten siinä 30kg:ssa? ettekö muka tahdo vielä vähää pois? ihan vain vähää?
ja mitä sitten tapahtuu kun ei ole enää mitään mistä ottaa pois? en tiedä, mulla oli päässä aina vaan pahempi, mitä laihemmaksi tulin.okei, en koskaan saavuttanut tuota kolmeakymppiä, mutta olisinko oikeasti saanut jo aiemmin menettämäni energian ja elämänilon takaisin jos olisin sinne asti päässyt?
olen vähän skeptinen tuon suhteen..ja oikeasti, tekee pahaa nähdä tänä päivänä joku, joka näyttää holokaustin uhrilta ja tietää että ihminen on tehnyt sen itse itselleen.
mutta totta se on että anoreksia roikkuu mukana aina, varmaan lopun elämääni, mutta en mä päästä sitä enää valtaan,koska mä en halua kuolla, vaan mä haluan mun elämän takaisin.
Yliopistossa tai et niin minun käy sinua sääliksi :/ Onneksi sinulla on aviomies, joka rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Mutta itsekin ymmärrät, että olet vakavasti sairas. Toivottavasti heräät ajoissa ja haet apua. Hyvää kevättä!
voithan sä tänne kirjoitella, mutta ei tarvii tulla haukkumaan. Olen itsekin 24 vuotias, 11 vuotta oon sairastanut bulimiaa ja anoreksiaa. Ei tää oo mikään teinityttöjen sairaus. Ottakaa ihmiset asioista selvää ennenkuin kommentoitte asioita.
Voi hyvänen aika. Enhän minäkään teidän elintapojanne, syömistottumuksianne tai kauneusihanteitanne kritisoi. En ehkä ymmärrä niitä, kuten ette tekään minun, mutta hyväksyn kuitenkin. Eivät kaikki voi samalla tavalla ajatella. Tuomitseminen ei kuitenkaan kannata, ja sairaaksi annan itseni diagnosoida vain ammatti-ihmisen.
Sitä paitsi, foorumin otsikosta olen nyt vain olettanut löytäväni täältä enemmän ihmisiä, jotka ovat kanssani samoilla linjoilla syömisissään ja laihtumisissaan.
Oletteko muuten huomanneet, että nykyään maailmalla puhuttavat yhä enemmän yli kolmekymppiset naiset, jotka laihduttavat itsensä langanlaihoiksi? (Ei siis välttämättä tosiaankaan mikään vain teinityttöjen juttu, vaikka teini-iässähän ne ongelmat itse kullakin alkavat...)
Miksi olet täällä? Antamassa esimerkkiä terveestä elämästä? Luuletko sen auttavan? Vittuilemassa? Luuletko SEN tekevän muuta kuin ehkä kannustavan eteenpäin?
Lue vaikka Marya Hornbacherin "Elämä kateissa - kertomus anoreksiasta ja bulimiasta". Saattaisit ehkä ymmärtää enemmän, eikä kirja ole mitään kuivaa oppikirjatekstiä vaan (mielestäni) hyvin kirjoitettua proosaa.
No niin...
Siinä se taas nähtiin.
Keskustelun aloittelija kysyy asiaa uteliaisuuttaan.
Onko se pahasta?? Jos ns. terveet ja tavalliset ihmiset haluaa tietoa ja vallankin sairastavien ajatusmaailmaa tietää/ymmärtää.Ja ainahan selvemmän vastauksen saa asianomaiselta.
Itse en ole anorektikko enkä koskaan ollutkaan.
Varmaan tuomitset minutkin kun olin sattumoisin täällä anorektikoiden palstalla.
Täälläkö ei muut saa sanaansa sanoa ollenkaan!
Enkä tarkoittanut kysymykseksi vaan totean asian niin.
Minä en aloittajan tekstistä enkä edes rivien välistä näe vittuilua.
Hänen ymmärryksensä on se mitä ilmaisi.
Ja nyt kun olen muutamia juttuja lukenut täällä sairastavilta, niin monet eivät ole onnellisia vaan potevat syyllisyyden tunnetta.
Todennäköisesti kuuluu sairauteenkin.
Itse luen joitakin juttuja tältä palstalta ihan mielenkiinnosta.
Ja nyt oli pakko kommentoida.
Itse olen pian 30vuotias nainen, 2 lapsen äiti,naimisissa, 160 ja risat pitkä 55kg ja aidosti tyytyväinen elämääni ja kiloihini.
Ennen 1. lapseni odotusta olin 47kg.
Enkä silloinkaan kytännyt painoa tai edes peiliin vilkuillut mihin kastiin kuulun, laihoihin vaiko läskeihin.
Mutta sen sanon, että erillainen olin muuten:
kiukkuinen ja väsyneempi (paleli myös useesti). Myös meheni sanoo minusta näin.
Söin silloin vain kun oli nälkä, työni puolesta sain liikkua paljon.
En siis yrittänyt pysyä samassa painossa tai pudottaakaan.
Se paino vain oli ja pysyi.
Sitten tulin raskaaksi ja synnytin terveen poika vauvan. 3viikon ikäisenä hänellä alkoi koliikki (hirveetä huutoo klo.16-22)ja silloin väsyin totaalisesti ja syönti jäi pois miltein kokonaan itselläni. Olin niin ressissä ettei vain ollut nälkä ja muutenkin tuntui etten saa nielaistua.
Odottaessa paino nousi 12kg ja muutamassa viikossa meni kaikki ns. ylimääräinen pois.
Söin todella huonosti tarkoitan harvakseltaan syöntiä, en makeaa kuiteskaan mutta nyt vasta tajuan itsekin kuinka huonolla syöntini oli.
Toisen lapsen odotus meni siten, että ruoka maistui tosi hyvin.
Paino nousi odotusaikana 22kg!
Nyt 1,5vuotta synnytyksestä painan sen 55kg.
Minua se ei haittaa, kun huomaan itsekin että olen huomattavasti iloisempi ja muutenkin rennompi ja tunnen itseni terveemmäksi.
Vai johtuuko se sitten ikääntymisestä ettei kaikkea ota vakavasti vai äitiydestä, tiedäppä sitä yksilöitä kun olemme.
Tämän itsestäni kerron sillä, että olen ollut laiha, koska entiset housut on tallessa ja voitte kuvitella ettei ne nouse polvista paljoa ylemmäs, mutta Hei! EI HAITTAA!
Sanokaa vaikka mielipuoliseksi jos ette voi ymmärtää etten kontrolloi painoani.
Toki joskus käyn puntarilla mutta en järkyty jos pari kiloa tulis lisää.
Tietysti sitten koitan pudottaa painoa jos alkaa häiritsevästi nousemaan, mutta nyt olen tyytyvänen itseeni.
Niin ja joku sanoi että vain laihat menestyvät ja plaa plaa...
POTASKAA! Sanon minä.
Olen saanut sen jälkeen kun paino nousi uuden hyvän työpaikan jossa tienaan keskivertoakin paremmin.
Tiedän sellaisiakin henkilöitä jotka ovat työssään/opiskeluissaan menestyneet HYVIN siitä huolimatta että ovat olleet ylipainoisia.
Ei tietenkään kovin uskattava ole henkilö joka ammattinaan terveysalalla ja on huomattavasti ylipainoinen.
Esimerkkiä toki saa antaa, se ei vain kaikille saman muotin eläminen sovi. Sehän on selvä.
Ja parempi onkin kun emme ole saman polun tallaajia, emmehän muuten säilyisi yksilöinä.
Koitetaan kuitenkin pitää kohtuus asiassa kuin asiassa!
Ikä tuo tullessaan uudet ajattelutavat ja arvot.
Hyvää kesän odotusta KAIKILLE! :D
Plaaplaaplaa plaplaaplaa plaaplaaplaa...
Plaa.
Etten enää tänne kirjoita, mutta nyt on kuitenkin vielä pakko.
Hienoa, että olet sinut itsesi kanssa. Se on tilanne, johon jokaisen tällä palstalla kirjoittelevan tulisi pyrkiä. Se on se, mistä onni lähtee, itsesi hyväksymisestä. Jos rakastat itseäsi, niin sinulla on mahdollisuus rakastaa muitakin.
Tästä oli kysymys minunkin tekstissäni, tosin entisenä syömishäiriöisenä se sai aivan toisenlaisen merkityksen. Kun sinä sanot haluavasi joskus pudottaa painoasi (johon sinulla ei ole tarvetta), niin onneksi sinua ei tuomita. Minut sen sijaan tuomitaan ja kukaan ei edes kysy kuinka pitkä olen, mutta olen vain automaattisesti laiha koska olen entinen anorektikko. Heh, jos painoa on 60 (tämän aamun punnitus)ja pituutta 157, niin voi siinä olla hieman myös ylimääräistä =)
Mutta olen vastuuton, kun edes haluan laihduttaa, koska minulla on lapset, perhe ja elämä. Tunnustaudun tyhmäksi kun paastoan ja teen suolihuuhteluita, mutta kun saavat olon hyväksi ja kammottavan turvotuksen pois (suolistoni ei edelleenkään toimi kunnolla; ulostan ehkä kerran viikossa), niin se ei tarkoita, että eläisin missään kierteessä.Sitä paitsi, näytä minulle laihduttava nainen, joka ei poppakonsteja kokeile, vaikka tietää että ne eivät laihduta :) Elän täysin normaalia elämää, mutta en vain viihdy turvonneena, mikä juontaa juurensa anoreksiaan. Peikko kulkee mukana, mutta taskussa, piilossa =)
Niin, aikuinen nainen, olet oikeassa. Ikä tuo tullessaan uudet ajattelutavat. Enpä osannut kenenkään pystyvän edes kuvittelemaan, että tämä asia menisi jollakin tavalla lasteni, perheeni ja elämäni edelle. Mutta se johtuu ainoastaan siitä, että en osaa enää katsoa maailmaa anorektikon silmin, ei anorektikkojen ajattelutavasta.
Mutta vastaanpas kysymykseenkin. Mikä on paremmin jos olen 40 kg? Ei mikään, koska olisin liian laiha, olen joskus ollut ja se riittää. Mikä on huonommin kun olen 60 kg. Ööh, siinä on ne maagiset 5 kg liikaa =)
Kaikille aurinkoisia kevätilmoja :)
"Päätin, että en tänne enää kirjoita..." oli tarkoitus aloittaa...Jokaisella meillä on hyvät ja huonot päivämme; tämänkin suhteen näköjään. Kuten myös itsemme suhteen.