Vilpitön vastaus

Kelataanpa vähän yli viisi vuotta taaksepäin. Kaupunginjohtaja oli jättänyt eroilmoituksen kaupungin hallitukselle ja valtuustolle. Parin päivän päästä käsitteli hallitus ko.eroilmoituksen. Tässä välissä kaikki nukkuivat rauhassa yönsä, eikä kukaan varsinkaan lukenut lakikirjoja eikä tehnyt niistä muistiinpanoja. Hallitus merkitsi eroilmoituksen tiedokseen ja päätti esittää asian valtuustolle, olihan eroilmoitus paitsi tarkoitettu, myös osoitettu selvästi valtuustolle. Valtuusto totesi hallituksen tavoin eroilmoituksen ja myönsi kaupunginjohtajalle eron ja samalla toivotti kaupunginjohtajalle menestyksen vuosia tulevissa tehtävissään. Kaupunki pääsi halvalla, parin kuukauden irtisanomisajan palkka, tietty vastaavan ajan työvelvoitteella. Samalla päästiin valmistelemaan seuraavan johtajan rekrytoimista. Kaikki menikin hienosti, uusi johtaja oli valittu muutamassa kuukaudessa, ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen (paitsi eräs pieni ryhmittymä) kaupungin kehittämiseksi. Kaikki energia pystyttiin valjastamaan kaupungin kehittämiseksi ja tuloksia alkoikin näkymään välittömästi! Asian tiimoilta ei tarvinnut käsitellä yhtään valitusta, ei istua käräjiä eikä muutenkaan aiheuttaa eripuraa kaupunkilaisten välillä, eikä joutua huonoon valoon ulkopaikkakuntalaisten silmissä!

Siinä oli vastaus! Jokainen voi mielessään kehitelle sille sopivan kysymyksen!
26237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tämä oli helppo,virheen tekijät löytyy Proosta.

Äänestä
  • Minkä virheen tekijät. Pro Pyhäjärvi ryhmä oli todellinen ilo meille tavallisille kaupunkilaisille. Tuulahdus siitä, mitä tavallinen kuntalainen odottaa päätöksentekijöiltä. Asioihin normaali, rehellinen suhtautuminen, ilman puoluepolitikointia ja enemmistövaltaa. Rehellisiä mielipiteitä.

    Se, että päätöksiä tehtiin enemmistöllä (ja aina tarkoituksellisesti vastoin pron esitystä) aiheutti usein aihetta valittamiseen.

    Esimerkkinä voidan mainita esim. Kuhmon miehen VTL Veikko Tikkasen hallituksen kutsumana toimia kaupunginjohtajana, ilman, että kaupunginvaltuusto olisi asian päättänyt.

    Rikottiin kuntalakia ja voimassa olevaa hallintosääntöä, jotka ovat ylimmät laet ja säännöt, joita tulee kaupungin asioissa noudattaa.

    Siis Veikko Tikkanen hoiti kaupunginjohtajan virkaa eikä hänellä ollut siihen laillista valtuuston päätöstä.(vasta elokuu 2016 alkaen, kunnes Kiviniemi tuli viran aukiolon jälkeen valituksei) Monet asiat ovat vielä auki. Asiasta on valitus HO:ssa. Siitä syystä lienee vt.kaupunginjohtaja virassaa. Olenkin ihmetellyt merkintää vt.

    Ainakin neljässä eri valtuustossa Pro Pyhäjärvi esitti työjärjestyspuheenvuoron kohdalla, että valtuusto ottaisi käsiteltäväksi VTL Veikko Tikkasen hyväksymisen kaupunginjohtajaksi siihen saakka, kunnes kaupunginjohtaja tita rinnevaaran asia ratkaistaan Korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

    Mitä muuten arvelette niistä kaupungin päätöksistä, jotka on allekirjoittanut kaupungin puolesta viraton ("vale") kaupunginjohtaja.
    Yksi mielenkiintoinen vuokrasopimus on Emolahti-campingin vuokrasopimuksen allekirjoitus?
    Miten se pitää ja pätee eri asteissa, jos sitä kyseenalaistettaisiin.
    Entä kaupungin lainapaperit ja kaikki muut sopimukset ja sitoumukset?
    Kannattaa harkita tällaisten toimintojen suosimista, ettei joudu vaikeuksiin ja laittomuuksiin.

    Toimiiko meillä nytkin ns. virkamiehiä, jotka eivät ole laillisesti valittuja?

    Äänestä

  • Tässä onkin erinomainen vastaus siihen, että "kutsua" ei oikaistu ja tunnustettu tapahtunut virhe, Ja huomautuksen jälkeen viety valtuuston käsittelyyn.

    VARSINAINEN ESIMERKKI silloisen kaupunginhallituksen uhmakkaasta toiminnasta ohi Pro Pyhäjärvi esitysten ja mielipiteiden.

    Äänestä

  • vilpitönvastaus kirjoitti:

    Minkä virheen tekijät. Pro Pyhäjärvi ryhmä oli todellinen ilo meille tavallisille kaupunkilaisille. Tuulahdus siitä, mitä tavallinen kuntalainen odottaa päätöksentekijöiltä. Asioihin normaali, rehellinen suhtautuminen, ilman puoluepolitikointia ja enemmistövaltaa. Rehellisiä mielipiteitä.

    Se, että päätöksiä tehtiin enemmistöllä (ja aina tarkoituksellisesti vastoin pron esitystä) aiheutti usein aihetta valittamiseen.

    Esimerkkinä voidan mainita esim. Kuhmon miehen VTL Veikko Tikkasen hallituksen kutsumana toimia kaupunginjohtajana, ilman, että kaupunginvaltuusto olisi asian päättänyt.

    Rikottiin kuntalakia ja voimassa olevaa hallintosääntöä, jotka ovat ylimmät laet ja säännöt, joita tulee kaupungin asioissa noudattaa.

    Siis Veikko Tikkanen hoiti kaupunginjohtajan virkaa eikä hänellä ollut siihen laillista valtuuston päätöstä.(vasta elokuu 2016 alkaen, kunnes Kiviniemi tuli viran aukiolon jälkeen valituksei) Monet asiat ovat vielä auki. Asiasta on valitus HO:ssa. Siitä syystä lienee vt.kaupunginjohtaja virassaa. Olenkin ihmetellyt merkintää vt.

    Ainakin neljässä eri valtuustossa Pro Pyhäjärvi esitti työjärjestyspuheenvuoron kohdalla, että valtuusto ottaisi käsiteltäväksi VTL Veikko Tikkasen hyväksymisen kaupunginjohtajaksi siihen saakka, kunnes kaupunginjohtaja tita rinnevaaran asia ratkaistaan Korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

    Mitä muuten arvelette niistä kaupungin päätöksistä, jotka on allekirjoittanut kaupungin puolesta viraton ("vale") kaupunginjohtaja.
    Yksi mielenkiintoinen vuokrasopimus on Emolahti-campingin vuokrasopimuksen allekirjoitus?
    Miten se pitää ja pätee eri asteissa, jos sitä kyseenalaistettaisiin.
    Entä kaupungin lainapaperit ja kaikki muut sopimukset ja sitoumukset?
    Kannattaa harkita tällaisten toimintojen suosimista, ettei joudu vaikeuksiin ja laittomuuksiin.

    Toimiiko meillä nytkin ns. virkamiehiä, jotka eivät ole laillisesti valittuja?

    Näyttää "tohkeissaan" unohtuvan mistä tässä keskustelussa puhutaan! Taisi lipsahtaa taas sivuraiteille tämä keskustelu! Aloitukseen viitaten, kysymys kuuluu: Miten kaupunginjohtajan eroilmoitus olisi pitänyt käsitellä kuntalaisten enemmistön mielestä?

    Äänestä

  • veikkausnro1 kirjoitti:

    Vastaus vilpittömälle: ja nimimerkille" veikkausnro1"
    Ei ole tohkeissaan kirjoitettu, on vain vastaus aloittajalle : kaikki meni hienosti (paitsi eräs pienryhmittymä) Ellet tarkota tuolla tölväsyllä Pro Pyhäjärvi- ryhmää, niin kerro ketä muuta tarkoitit. Kirjoitus aloittajan mukaa on vilpittömällä mielellä ja minun kaupunkilaisen vilpittömästi vastaten.
    Näinhän asiat ovat menneet, vilpittömästi, kun asiat kerrotaan.

    Äänestä

  • syytäoikaista kirjoitti:

    Tällä hetkellä vieläkin pienempi lilliputtiryhmä mekastaa.

    Äänestä

Eipä nämä kolo miehen peesaajat näytä ymmärtävän mikä oli virkavapaus? Kusi sukassa nyt täälä kaikkea länkytetään kun keväällä kärjäsali kutsuu näitä siipeilijöitä. Ja niitä on silloin enemmän kuin nämä 8 kpl....

1Äänestä
  • Eräät eivät ymmärtäneet Rinnevaaran halua lähteä täältä. Eivät hänen irtisanoutumisilmoitustaan. Vaan rupesivat "yön hiljaisina tunteina" miettimään omaa suunnitelmaansa. Tavoite oli kroisi ja loukkaava vain yhteen hennkilöön kodistuva Omat edut oli asetettava etummaisiksi ja käsikassara tuli havaituksi. Jos ei ollut omia avuja niin piti ruveta pilkkaamaan ja haukkumaan toisia. Sekin meni överiksi. Omat avut kun ei lisi toisia arvostelemalla ja eripuraa kylvämällä.
    Nimettöminä nyt sivusta yritetään työntää jalkaa oven rakoon.
    Yritetään vielä ennen keväistä asioiden käsittelyä lukea omia lakejaan ja julistaa tuomioita. Niitä ei kukaan tiedä.

    1Äänestä

  • etuvaunua, kyydissä muutama ohjeistettava. ja kas kummaa tuskin ovat syytettynä suotta.
    kysymys.on 2013 vuoden alun hallituksesta ja heidän tekemisistään.
    Tikanmäki , Piippo ja muutama helposti vietävissä oleva.
    Luin tuossa noita laki.ihmisten kannanottoja , he totesivat kuinka uusia valtuutettuja
    käytetään etenkin heidän osaamattomuuttaan hyväksi .

    1Äänestä

Se rannankyläisen suunnitelma maksaa nyt paljon Pyhäjärvisille.

Äänestä
  • Miksi ei Rinnevaara saanut palata virkaansa?Tämän estäjät ovat laskun aiheuttajia.

    1Äänestä

  • Prskutarallallaa kirjoitti:

    Miksi ei Rinnevaara saanut palata virkaansa?Tämän estäjät ovat laskun aiheuttajia.

    Juuri näin. Siinä on se "mystisen miljoonan" tarina. Juuri nä'in, he ovat vastuullisia henkilökohtaisesti.

    Äänestä

  • Prskutarallallaa kirjoitti:

    Miksi ei Rinnevaara saanut palata virkaansa?Tämän estäjät ovat laskun aiheuttajia.

    Minä kysyn, miksi hän ei saanut lähteä, vaikka itse sitä tahtoi ja omalla nimikirjoituksellaan sitä pyysi? Tämä on kaikkein tärkein asia koko jutussa. Kun se selviää, selviää muukin.

    Äänestä

  • Tärkeintä :
    Yleensä, jos henkilöstä pidetään, pyydetään/annetaan mahdollisuus palata takaisin,jos sattuu tilanteita, että homma ei luonnistu tai kuten Heinolassa. KHO kumosi vaalin muotovirheen vuoksi.
    Kaupunginjohtaja oli pidetty j a hommat sujuivat kaupunginhallituksen kanssa yhteispelissä.

    Tilanne oli hänen kohdallaan se mikä oli, KHO oli ratkaissut asian ja tr palasi hoitamaan virkaansa, josta hän oli palkattomalla virkavapaalla.

    Mutta entä sitten. Kuviin astuu Jukka Tikanmäki, joka estää virkaan paluu.
    Näistä alkoi valituskierre, jota johti Jukka Tikanmäki ja Taimi Piippo ym.:t.

    Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksen 15.6.2015, että virka oli kaikki menneet vuodet ollut
    Tita Rinnevaaralla, jota oli hoitanut kutsuttuna ja laittomasti (ns.vale) Kuhmosta VTL Veikko Tikkanen.

    Näistä valituksista, jotka maksettiin kaupungin piikkiin alkoi kertyä kaupungille heidän käyttämiensa lakipalvelumaksuja n. 150 000 euroa, käräjäoikeuden päätöksestä johtuen
    108 000 euroa (syrjinnästä tuomio) sekä virattoman henkilön k-johtajan palkan osuus
    yhteensä 607 000 euroa.

    Vieläkö haluat tietää enemmän.?

    1Äänestä

  • Todelliset syyt näyttävät olevan sinulle hämärän peitossa. Nuo jutu on kaikkien tiedossa.

    Äänestä

  • valtaherra kirjoitti:

    Tärkeintä :

    Noista summista sen verran että ovat täysin hatusta vedettyjä! Syrjintätuomio oli 16.000€ oik.käyntikuluista puolet vaaditusta n. 25.000€! Tikkasen palkka on käsittämättömästi vedetty tähän, sekä summaltaan että perusteeltaan! Jos Tikkasen kk-palkka on ollut ab. 7.000 niin sivukuluineenkin siitä kertyy yhteensä vain 10.000€/kk! Mistä ihmeestä koostuu tuo 637.000€ summa (vastaa 6 ½ vuoden täyttä palkkaa sivukuluineen)? Ja miksi se on ns. ylimääräistä "mystiseen miljoonaan" laskettavaa? Väite että luottamushenkilöt joutuisi näitä kuluja maksamaan omasta pussista on täysin naurettava. Jotta näitä asioita edes alettaisiin tutkimaan täytyisi kaupungin itse vaatia vahingonkorvausta näiltä henkilöiltä! Miksi kaupunki sellaista tekisi, varsinkin kun nyt syytetyt henkilöt ovat ajaneet kaupungin asiaa parhaalla tahdollaan erittäin vaikeista lähtökohdista huolimatta! Ja ovat siinä onnistuneet varsin hyvin!

    Äänestä

  • valtaherra kirjoitti:

    Tärkeintä :
    Yleensä, jos henkilöstä pidetään, pyydetään/annetaan mahdollisuus palata takaisin,jos sattuu tilanteita, että homma ei luonnistu tai kuten Heinolassa. KHO kumosi vaalin muotovirheen vuoksi.
    Kaupunginjohtaja oli pidetty j a hommat sujuivat kaupunginhallituksen kanssa yhteispelissä.

    Tilanne oli hänen kohdallaan se mikä oli, KHO oli ratkaissut asian ja tr palasi hoitamaan virkaansa, josta hän oli palkattomalla virkavapaalla.

    Mutta entä sitten. Kuviin astuu Jukka Tikanmäki, joka estää virkaan paluu.
    Näistä alkoi valituskierre, jota johti Jukka Tikanmäki ja Taimi Piippo ym.:t.

    Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksen 15.6.2015, että virka oli kaikki menneet vuodet ollut
    Tita Rinnevaaralla, jota oli hoitanut kutsuttuna ja laittomasti (ns.vale) Kuhmosta VTL Veikko Tikkanen.

    Näistä valituksista, jotka maksettiin kaupungin piikkiin alkoi kertyä kaupungille heidän käyttämiensa lakipalvelumaksuja n. 150 000 euroa, käräjäoikeuden päätöksestä johtuen
    108 000 euroa (syrjinnästä tuomio) sekä virattoman henkilön k-johtajan palkan osuus
    yhteensä 607 000 euroa.

    Vieläkö haluat tietää enemmän.?

    Rinnevaara oli pidetty. Hyi helvetti. Kerro edes 5 ihmistä, jotka pitivät sosiopaatista?

    Äänestä

  • Kaipa se on se uho ja tuho, kun Lentäkenttä asia otettiin syyniin kaupungin avustusten käytöstä. Ja se viha ja kosto, kun A-studiossa nämä meidän herrat esiintyivät hyvin edukseen. Olenko jyvällä syistä syvistä?? Siis kostosta ja sen kierteestä..

    Syyt mitä ovatkin, niiden maksajia eivät ole kaupunkilaiset. On kyse miljoonasta eurosta veronmaksajien varoja.
    Muutaman vuoden pikkukouluja sekä 65 oppilaan Ruotasta olisi pidetty yllä odotellessa aikaa parempaa ja Ruotasen taajaman elpymistä. Ja sinne saatavia työpaikkoja, joita hanakasti haetaan.

    1Äänestä

Pyhäjärvellä. Asia oli tärkeä joillekin. Sillä nostettiin Pyhäjärven imagoa suuresti. Tuolla tv-mainoksella jo tienasitte peräänkuuluttamanne miljoonan. Kuka lieneekään se nero, joka miljoonan etukäteen kaupungille koppasi. Toinen asia on, saitteko kenttäasian kuntoon. Ajatelkaa miljoona kasaan muutaman kenttähallituksen kokouksen pitämättä jättämisellä. Kokoukset jäävät kuitenkin pitämättä, kun osa jäsenistä on jo pois keskuudestanne. Miten paljon olette saaneet kentälle käyttöä, vai oliko lopputulos -0. Kyllä tuollainen touhu teidän mittapuunne mukaan voi olla mainostamisen arvoinen episodi , mutta vähän kauempaa katsottuna, turhaa ajan haaskausta ja oudoistakin oudoimmat tehtävät joillakin.

Äänestä
  • ei kaikkea voi huomata.
    ." Siinä oli nyt yksi yhtiö, yhtiö nyt jäänyt vaan huomaamatta hallinnossa."

    Äänestä

  • Tulipa johtaja, joka huomasi.

    1Äänestä

Eipä siinä mitään.

Äänestä

Ei kaikista ole johtajaksi se huomattiin.

Äänestä
  • Todellakin "ei kaikista ole johtajaksi". Joko olette huomanneet.

    Äänestä

  • On huomattu. Pani tuulemaan, mutta tuuli vei mennessään.

    Äänestä

Oikeestaan hyvä oli kun vei,eihän siitä mitään olisi tullutkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kuusenmäkinen kirjoitti:

Kelataanpa vähän yli viisi vuotta taaksepäin. Kaupunginjohtaja oli jättänyt eroilmoituksen kaupungin hallitukselle ja valtuustolle. Parin päivän päästä käsitteli hallitus ko.eroilmoituksen. Tässä välissä kaikki nukkuivat rauhassa yönsä, eikä kukaan varsinkaan lukenut lakikirjoja eikä tehnyt niistä muistiinpanoja. Hallitus merkitsi eroilmoituksen tiedokseen ja päätti esittää asian valtuustolle, olihan eroilmoitus paitsi tarkoitettu, myös osoitettu selvästi valtuustolle. Valtuusto totesi hallituksen tavoin eroilmoituksen ja myönsi kaupunginjohtajalle eron ja samalla toivotti kaupunginjohtajalle menestyksen vuosia tulevissa tehtävissään. Kaupunki pääsi halvalla, parin kuukauden irtisanomisajan palkka, tietty vastaavan ajan työvelvoitteella. Samalla päästiin valmistelemaan seuraavan johtajan rekrytoimista. Kaikki menikin hienosti, uusi johtaja oli valittu muutamassa kuukaudessa, ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen (paitsi eräs pieni ryhmittymä) kaupungin kehittämiseksi. Kaikki energia pystyttiin valjastamaan kaupungin kehittämiseksi ja tuloksia alkoikin näkymään välittömästi! Asian tiimoilta ei tarvinnut käsitellä yhtään valitusta, ei istua käräjiä eikä muutenkaan aiheuttaa eripuraa kaupunkilaisten välillä, eikä joutua huonoon valoon ulkopaikkakuntalaisten silmissä!

Siinä oli vastaus! Jokainen voi mielessään kehitelle sille sopivan kysymyksen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu