Itkevä klovni

Seurallisen hakeudun muiden ihmisten periin. Useinkin se menee, että lohkasen jotain ja sakki nauraa kun se on hauskaa. Kuitenkin ihmiset lähtevät aikoinaan omille teilleen, ja jään yksin. Asia on ollut samaa kiertokulkua koko elämä. En tiedä mitä tekisin.

Vastaavaa oli yhdellä pelimannilla. Hän oli musiikillisesti erittäin lahjakas. Soitti soitinta kuin soitinsa. Lauloi ja sävelsi monia lauluja. Aina sanottiin; Pera ota kitara käteen ja laula. Laulua tuli kun Pera lauloi. Myöhemmin hän sairastui vakavasti, eikä koskaan toipunut. Yksinäisenä kuoli. Tämä entinen iloa toisille musiikillaan tuottanut kuoli yksinäisenä. Nämä soita ja laula Pera tyypit eivät tulleen hautajaisiin. Hautajaisissa oli vain kourallinen väkeä.

Se mitä kerroin Perasta, sopii itseeni. Miksi jään lopulta aina yksin?
6128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Klovni tuu kahville luokseni huomenna, voisi jutella. Kestä seurata tätä , kun ei oikeille luottohenkilölle kuulu. mitä nämä esitykset ovat? puhu oikeille, he avaavat asioita. Tiedät varmaan, kuka on sellainen,
Älä nyt ajattele mitään, nukkumaan ja sitten toisen kanssa mietit jos on vaikeaa, miten toimia,

Äänestä

Ihmiset kai aistivat että olet omana itsenäsi läsnä ja sehän on heille jopa vinkki: olen ihan kiva heppu, saatte pitää minusta mutta älkää tulko nyt ihan iholle. Roolin esittäminen on aina viesti ettei päästä sinne sisimpään ja kyllä sitä vaistomaisesti kunnioitetaan. Tätä tapahtuu koko ajan työelämässä, asiakaspalelussa: ollaan läsnä siinä hetkessä ja tilanteessa mutta se on sitten siinä. Yleensä ei sitten enää edes moikata tai olla tunnistavinakaan jos tavataan myyjä teatterin aulassa, kaupassa, ym. Ihmisellä on myös tarve kehitellä, idolleja ja fanitettavia kaukaa esim. taiteilijoissa, somessa, nykyään yksityishenkilöitä, tebettajia Youtubessa. Itsellänikin on muutama tällainen "etäidolli". On vain mukava seurailla jonkun arkea ja elämää mutta ei ole tarvetta tuntea henkilökohtaisesti ja tutustua. Sinä jakitara täyttelet tällaista tarvetta ihmisten sydämessä. Sinä tiedät nyt pelin. Jätä se pelleily ja roolin veto ja opettele olemaan aitona itsenäsi toisten joukossa, niin sinua on helpompi lähestyä ja pääset porukoihin ja voit saada yhteyttä ihmisiin.

Äänestä
  • Hyvä ja osuva kirjoitus. Onko aloittaja epäaito tunteineen? Enpä usko.

    Äänestä

Ei ole epäaito mutta näytellä ja vetää roolia ei kannata. Ne tunteet ja aitous tulisi näyttää jollain tapaa, ei kätkeä vistisen ja roolileikin taa.

Äänestä

Olisit onnellinen niistä ajoista kun ON niitä kavereita ja kun osaat kertoa juttuja joille nauretaan. Osa meistä tykkääkin viettää aikaa yksin. Tuo seurallisuus ja tilanteet missä on paljon naurua ja melskettä luokin voimakkaan kontrastin sitten yksin olemiselle koska naureskelu ja yllätykset puuttuvat... Jos sinulla ei olisi niitä sosiaalisia tilanteita mistä todella nautit (vaikka onhan kaikessa yleensä kärsimystäkin) niin olisi helpompaa olla omassa rauhassa.

Äänestä

Syklotyyminen persoonallisuus, mielialan aaltoiluhäiriö. Toinen mahdollisuus sosiopaattinen ja siten kypsymätön itseään tehostava persoona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jakitara kirjoitti:

Seurallisen hakeudun muiden ihmisten periin. Useinkin se menee, että lohkasen jotain ja sakki nauraa kun se on hauskaa. Kuitenkin ihmiset lähtevät aikoinaan omille teilleen, ja jään yksin. Asia on ollut samaa kiertokulkua koko elämä. En tiedä mitä tekisin.

Vastaavaa oli yhdellä pelimannilla. Hän oli musiikillisesti erittäin lahjakas. Soitti soitinta kuin soitinsa. Lauloi ja sävelsi monia lauluja. Aina sanottiin; Pera ota kitara käteen ja laula. Laulua tuli kun Pera lauloi. Myöhemmin hän sairastui vakavasti, eikä koskaan toipunut. Yksinäisenä kuoli. Tämä entinen iloa toisille musiikillaan tuottanut kuoli yksinäisenä. Nämä soita ja laula Pera tyypit eivät tulleen hautajaisiin. Hautajaisissa oli vain kourallinen väkeä.

Se mitä kerroin Perasta, sopii itseeni. Miksi jään lopulta aina yksin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu