susitilanne 2017

laukkuryssä

Luin iltalehden uutisista, että Suomen susikanta 2016 on Luonnonvarakeskuksen eli Luken tekemän arvion perusteella 150-180 yksilöä. Mutta metsästyskoiraharrastajat ry:n puheenjohtaja Marko Lindin mukaan Luken tekemä arvio on virheellinen ja susia todellisuudessa on 4-5 kertainen määrä. Jos lasketaan määrä nelinkertaisena, niin 'ojalan laskuopin' mukaan susia olisi Suomessa n. 600 yksilöä.

Jotenka kysymys kuuluu, että kuka valehtelee asiassa, koska arviot susikannan koosta vaihtelevat ja ne esitetään aina alakanttiin?

9

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eilnekin_näin

      Kyllähän se todellinen lukumäärä on siinä 1000-2500 yksilön seutuvilla. Kun katsoo riistahavainnot. fi sivuston havaittujen susien neliöitä, niin se kattaa koko suomen lukuunottamatta pohjoisinta lappia. En ymmärrä miksi lukemat pitää aina ilmoittaa noin alakanttiin...

    • arviolta

      Lukemia vääristellään ettei hysteeriset ihmiset pelkää että ne tulee asuinalueille yms . Ja minusta on todella väärin että pelätään susien tulevan meidän alueille vaikka tosiasiassa me menemme niiden maille. Mutta juu, kait niitä susia nyt ainakin 1000 on koska niitä tulee venäjän rajaltakin tänne.

      • laukkuryssä

        Ketähän ne hysteeriset mahtavat olla?

        Susiahan on jo parveillut Itärajan kuntien maaseudulla ja taajamissa aivan päivittäin ja jotkut ovat suorastaan tuppautuneet mökkiin koiria tavoitellessaan. Niinkuin eräs ilomantsilainen emäntä kertoi, että kun susi pyrki koiraa jahdatessaan sisälle, niin hän joutui lyömään sitä hiilikolalla selkään, ennenkuin se älysi lopettaa jahtaamisensa ja luikkia pakoon. Ja jos nyt joku alkaa kyseistä emäntää tuolla perusteella syyllistämään hysteeriseksi, niin on se maailma nyt sitten mallissaan.


    • Niin kauan kun minä muistan on susikannaksi aina ilmoitettu 150 yksilöä. Ihan hatusta heitettyä lukemaa kuten tilastollisesti kerrotaan vaikkapa moniko hukkuu juhannuksena tai moniko kuolee hirvieläinonnettomuuksissa vuosittain. Mielenkiintoista tässä on sinällään se että vaikka kantaa nimellisesti metsästetään se ei muka ilmoitettuina lukuina koskaan muutu. Ja toinen kiinnostava seikka on sekin että kanta on levittäytynyt länteen aina rannikolle saakka ja laumoja tallustelee vähän joka pitäjässä niin aina tuo sama "150 yksilöä"
      Susi on niin mielipiteitä herättävä eläin ollut aina että kanta ilmoitetaan tarkoituksella vähäiseksi ettei paine metsästykseen kasvaisi ja ihmiset pidetään uskossa että "eikai niitä sit paljoa ole" Kyse on kuitenkin runsaasti lisääntyvästä koiraeläimestä joita itärajakin puskee jatkuvasti lisää. Susivahingot kasvaa mutta yksilömäärät ei. Hmmmm.....olisko joku epäsuhta jossakin portaassa?

      • Niin ja lisättäköön vielä se että ilves ja karhukanta ahmoista puhumatta kyllä tiedetään lähes yksilö tarkkuudella mutta kumma kyllä susia ei, vaan siellä arviot viipottaa nollan ja viidensadan välillä. Kyllä ne tarkkaan laskettu on jos ne haluttaisiin vain ilmoittaa julki.


      • laukkuryssä

        Ja taas yhen kerran susikannan kooksi maaliskuussa 2017 on ilmoitettu 150-180 yksilöä.

        Onkohan susien laskijoilla juuttunut neula samalle uralle, kun sama laulu toistuu vuodesta toiseen..


    • Näin_toimitaan

      Luke ei ota susikannassa huomioon 1-2 suden porukoita.
      3 suden lauma tai sitä suurempi on vasta mukana tuloksissa.
      Viimeeksi tällä viikolla eräs Luken ukko kirosi tätä samaa.

      • Jos kolmen porukka lasketaan yksilöksi niin Ojalan laskuopin mukaan 150 yksilöähän pitää kertoa vähintään kolmella ja todellinen susitilanne on minimissään 450kpl vaeltelevat nuorikot yhden tai kahden porukat joita varmastikin sitten olisi jokunen sata. Joten tällä laskuopilla alkaa susikantakin hahmottua siitä iänikuisesta "150 yksilöstä"
        Ihme veivaamista. Sama kun sanoisi että hehtaarilla on 2000 puuta mutta jos se olisi hakkuuaukio niin ei siellä välttämättä olisi kuin muutama jättöpuu.
        Helpoista laskutoimituksista tehdään tietoisesti hankalia. Tämäntakiahan susi aiheuttaa närää koska edes ulos ei kerrota ikinä sitä todellista määrää mikä kyllä tehdään muiden suurpetojen kohdalla.


      • laukkuryssä
        ryynasen-topi kirjoitti:

        Jos kolmen porukka lasketaan yksilöksi niin Ojalan laskuopin mukaan 150 yksilöähän pitää kertoa vähintään kolmella ja todellinen susitilanne on minimissään 450kpl vaeltelevat nuorikot yhden tai kahden porukat joita varmastikin sitten olisi jokunen sata. Joten tällä laskuopilla alkaa susikantakin hahmottua siitä iänikuisesta "150 yksilöstä"
        Ihme veivaamista. Sama kun sanoisi että hehtaarilla on 2000 puuta mutta jos se olisi hakkuuaukio niin ei siellä välttämättä olisi kuin muutama jättöpuu.
        Helpoista laskutoimituksista tehdään tietoisesti hankalia. Tämäntakiahan susi aiheuttaa närää koska edes ulos ei kerrota ikinä sitä todellista määrää mikä kyllä tehdään muiden suurpetojen kohdalla.

        Olisikohan niissä Luken laskentaperusteissa käytetty vain pannoitettuja susia, joita ei ole kuin se 150-180 yksilöä. Ja pennut jätetty kokonaan huomiotta laskennoissa, vaikka niitä on varmaan syntynyt jokaiselle susiparille 2-3, tai enemmän.
        Noilla laskennoillahan se tulos saadaan minimoitua alakanttiin ja susien suojeluhysteria jatkuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4397
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4366
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4036
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2947
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2571
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2133
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      341
      2112
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1685
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe