Paras voitti, tiesin hänen voittavan jo ennen kruunausta=)Ek oli ainut, jonka ulkonäössä ei häirinnyt mikään.Ja hänellä oli myös poskipäät!Mitä muilla ehdokkailla ei ollut!Poskipäät ovat suomalaiselle kauniille naiselle ominaiset, kyllä siinä lattanaamat jäävät varjoon!Kyllä joukossa oli pari sellaista hevonsennaamaa, kuten se venäinen, että huh huh!Ja nämäkö suomen kauneimpia, heh heh heh.Kärkikomikko oli ehdottamasti paras ja kerrankin parhaat valittiin!Toisin kuin edellisinä vuosina!
Paras voitti!!!!!
lady_of_shallot
7650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vuonna 48 eaa. Julius Caesar saapui Egyptiin ajaessaan takaa vastustajaansa Pompeiusta. Kun Kleopatra kuuli, että Caesar oli palatsissa Aleksandriassa, hän käski yhtä palvelijaansa kantamaan hänet huopaan käärittynä lahjana Caesarille. Kleopatran charmin vangitsemana 52 -vuotias roomalainen auttoi hänet takaisin valtaan. Ptolemaios XIII oli hukkunut ja Caesar teki Cleopatran nuoremmasta veljestä, Ptolemaios XIV:sta, Kleopatran kanssahallitsijan. Kleopatra synnytti Caesarille pojan nimeltä Caesarion. Kun Caesar palasi Roomaan, seurasi Kleopatra mukana ja asui Caesarin huvilalla, missä Caesar kävi häntä säännöllisesti tapaamassa. Caesarin salamurhan jälkeen vuonna 44 eaa. Kleopatra palasi Egyptiin. Pian sen jälkeen Ptolemaios XIV kuoli, mahdollisesti Kleopatran myrkyttämänä, ja kuningatar nimitti poikansa Caesarionin hallitsemaan kanssaan nimellä Ptolemaios Caesar.
Caesarin murhaa seurasi kansalaissota, ja Rooman valtakunta jaettiin. Itäisen valtakunnan hallitsija Marcus Antonius kutsui Kleopatran Tarsukseen Vähään-Aasiaan vastaamaan syytteisiin, joiden mukaan hän olisi auttanut Antoniuksen vastustajia. Kunigatar saapui Venukseksi pukeutuneena suurenmoisella jokialuksella ja toivotti Antoniuksen tervetulleeksi juhlin ja huvituksin. Kleopatran kiehtomana Antonius seurasi häntä Aleksandriaan. Kleopatran kanssa vietetyn juhlapitoisen talven jälkeen Antonius palasi Roomaan, missä meni naimisiin Augustuksen sisaren Octavian kanssa, vaikka hän yhä rakasti Kleopatraa, joka oli synnyttänyt hänelle kaksoset. Kun Antonius jälleen saapui itään sotaretkellä Parthialaisia vastaan, hän ja Kleopatra menivät naimisiin.kä se on?
SANNA OLI PARAS! Mun mielestä Hanna Ek on ihan mummo (sorry vaan ihmiset!) mut se on mun mielipide!!!! Ainakin täl hetkel tuntuu siltä, kun Sanna ei päässy ees 3 kärkeen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Sillon kun Jussi sanos voittajan nimen, oisin voinu syöksyy TV-ruudun läpi hakkaamaan koko tuomariston!!
...no makuasiotahan nää todella on.Ei pie ottaa niin vakavasti!Paitsi että Sannalla kyllä oli tosi ohuet huulet ja musta se ei oo kovin kaunista=P
No miusta ne kummatkin perintö prinsessat oli tosi kauniita ne kaikki kolme oli tosi kauniit jotka kruunattiin jotku oli ihan höpsöjä....
Mutta Mira Salo on ihanan kaunis se oli kaikista kaunein... X)
Hanna on kyllä kieltämättä ihan perussuomalaisen näköinen poskinensa. =) Olin pari vuotta sitten Kreikassa vaihtarina ja samassa asuntolassa oli mm. irlantilaisia ja ranskalaisia. Tulin asuntolalle toisen suomalaistytön kanssa (joka on hirmuisen nätti, pitkä ja hoikka vaalea tyttö), minä taas olen semmoinen pieni ja tumma. Molemmat puhuimme melko hyvää englantia. Hetken aikaa juteltuamme näiden asuntolan tyyppien kanssa, yksi heistä kysyi, että olemmeko Suomesta. Naureskeltiin siinä, että kyllä ollaan, mistäs tyyppi sen arvasi. Tämä ranskalainen alkoi selittää, että suomalaisilla on kaikilla nauraessaan samallaiset poskipäät. Itseasiassa se pitää monen kohdalla hyvinkin paikkaansa. No tämä ek tosiaan on ihan perussuomalainen, joku tuolla jo aikaisemmin sanoi vähän rumasti, että possunaamainen, mutt se vertaus sopii häneen kyllä kuin nappi otsaan.
possunaamaisiksi haukkuvat kauniita ihmisiä vain ne, jotka ovat itse rumia lattanaamoja!Naamassa pitää olla plastisuutta, että se on kaunis.Jos ei ole poskipäitä, naama on lattana.Eli ei laaksoa, ei kukkalaa.Kaikki kuvanveistäjät ja taiteilijat tietävät kauneuden olemuksen, kuten minäkin!
Ei armeijassa opeteta nykyaikaiseen sodankäyntiin, se on tehty miesten alistamista varten. Armeija on valtion viimeinen keino alistaa miehet osaksi yhteiskuntaa. Ja varsin onnistunut järjestelmä siinä: kapiaiset seuraavat vain vieressä kun tupaan ahdettujen poikien kilpailuvietti, pohjalta nousemisen tarve ja tietty kostonhalu alokkaille omien kärsimysten jälkeen tekee alistamisen helpoksi. Mutta kun ottaa nykyiset epäkohdat huomioon, miesten aseman heikkenemisen, tilanne voi kohta käydä kestämättömäksi vallanpitäjien kannalta, ellei intissä aleta ottamaan mallia venäläisestä sotilaskulttuurista.