Ovikelloni soisi, avaisin oven ja sinä olisit siinä ja kertoisit ajatelleesi asioita ja tulleesi siihen tulokseen, että tunteet minua kohtaan eivät tule sammumaan. Tulisit minuun kiinni ja suutelisimme. Molemmat ymmärtäisimme, että nyt me olisimme me. Oikeasti me.
m>n
m>n
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tietääkö tämä nainen mitä ajattelet hänestä? Muuten tuo jää vaan haaveeksi :(
Tietää hän, tarkastelee omia tunteitaan. En halua painostaa häntä, siksi tuuletan mieltäni tänne.
Ei tiiä. Itse asiassa luulen että ajattelee just päinvastoin. Että pysyisi poissa. En osaa purkaa tätä enää. Outoa kun kaikki on niin päin helvettiä, koko ajan. On oikein olla yksin ettei satuta enempää. Raskas olotila silti, ei auta mikään temppu eikä pyristely. Ehkä aika sitten.
Jos hän ajattelisi noin minusta, niin pitäisi korjata tuo väärinkäsittäminen. Haluaisin purkaa vaikean tilanteen yhdessä, hän on minulle niin arvokas. Jos minäkin olisin hänelle niin ehkäpä me jossain vaiheessa otamme pieniä askelia toistemme suuntaan ja selvitetään tämä juttu.
Oletko nainen vai mies?
Ei tuu tapahtumaan. Enhän minä tiedä missä edes asut.
Onko sulla iso lehmäkello ovessa?
Pizzalle ja jutteleen? Siinä sun lähellä on paikka. Oven taakse en uskalla lähteä, heh... n>m
Tällä hetkellä en näe mitään mahdollisuutta että näin tulisi tapahtumaan koskaan kenenkään kanssa. Seurataan jokaista päivää ja sen perusteella mietitään tulevaisuutta ja mahdollista muutosta elämäntilanteeseen.
Ei aloituksessa ole kyse mistään häistä. Siinä on kyse siitä että uskaltaa tuntea ja seisoa niiden tunteiden takana. Ajatuksella: "Sinä olet sellainen henkilö jonka kanssa tykkään pyöriä". Paineettomasti yhdessä tehdä kivoja asioita silloin kun siltä tuntuu. Kumpikin antaa toiselle sitä mitä toinen tarvitsee.
Ettei sun ovikello oo rikki
Onko hän jo käynyt ovellasi?
Ei ole
Mistä ovesi löytyy?
Älä tuo kukkia vaan itsesi.
Ei ole käynyt minun ovellani. Aloittaja siis olen.
Entä oletko itse käynyt hänen ovellaan? :)
Tavallaan kyllä, mutta siitä on aikaa.
En nyt lähiaikoina ole. Minä olen hänen suhteen odottavalla kannalla koska minun tunteet hänelle selvemmät kuin hänen minulle. Siksi aloituskin siis noin päin.
Yksi ovi on nyt niin lujasti kiinni, ettei enää aukene.
Oi, se oikeanlainen RAKKAUS
Kuka avaa teillä oven?
Täällä ei asu muita kuin minä, joten minä.
Tuo on kuin joku elokuvakohtaus! Toivottavasti koette tuon vielä.
Toivon myös sitä samaa. Juuri nytkin.
Eilen toinen teki selväksi ettei halua minun kuuluvan hänen elämäänsä. Ei ajattele minua enää ollenkaan suhdemielessä....