WAHLROOSIN ”PÄÄKONNA”: PRESIDENTTIKAMPANJAN AVAUS?
Martin Scheinin antaisi nolla pistettä, jos pankkiirin kirjanen olisi tenttivastaus.
Professori Martin Scheinin vastaa Perustuslakiblogissa pankkiiri Björn Wahlroosin maanantaina esittämään perustuslain arvosteluun. Wahlroos väittää kirjassaan Hiljainen vallankumous, että presidentin valtaoikeuksia on kavennettu liikaa ja Suomessa on valtatyhjiö. Kansanedustajat ovat hänen mukaansa polvillaan perustuslain asiantuntijoiden edessä.
Scheinin kirjoittaa, että jossain toisessa maassa Wahlroosia kutsuttaisiin ehkä oligarkiksi. Hän sai paljon julkisuutta ajatuksilleen, joita oikeisto on koko 2000-luvun esittänyt perustuslain tiukkuudesta ja valtiosääntöprofessorien liiasta vallasta.
Hän kommentoi Wahlroosin näkemyksiä, koska on ”näytelmän pääkonna”.
Scheinin purkaa joitain Wahlroosin väitteitä ja päätyy lopputulokseen, ettei hän ole ”edes lukenut niitä dokumentteja, joista hän melskaa kirjasessaan ja televisiokameroiden loisteessa.”
”Jos kyseessä olisi tenttivastaus, tulos olisi nolla pistettä”, Scheinin sivaltaa.
Hän jatkaa, että ”jos kyseessä on kuuden vuoden presidentinvaalikampanjan avaus, voin vain toivoa, että maailma ehtii oppia katastrofista nimeltä Donald Trump.”
zzzzzzzzzzzzzzzzzz
KONNAN ymmärtäminen
6
67
Vastaukset
- laaja-tutkimus
Wahlroos "haukku väärää puuta" mitä kansanedustajien vallanmenetykseen tulee, sen on vienyt EU ja pörssikapitalismi.
- kollimuori
Nimimerkki laaja tutkimus on aivan oikeassa. Menetimme itsenäisyytemme ja valta siirtyi Eu:lle silloin kun siihen liityimme. Koko eduskunta ja tämä kallis virkakoneisto on vain silmänlumetta jotta emme nurisisi liikaa, sillä emmehän kohta saa edes päästää suolikaasuja ilman että se täytyy tehdä EU:n direktiivin mukaisesti! Valitettavasti valtaosa kansasta elää siinä uskossa että "Valtakunnassa on kaikki hyvin", varsinkin Itsenäisyyspäivän aikoihin kun lähetys Linnanjuhlista alkaa... Odotan sitä aikaa kun ihmiset valveutuvat ja havahtuvat näkemään tosiasiat. Mutta taitaa olla turha toive, varsinkin nyt kun kansalaisista valtaosa vauvasta vaariin, kulkee "kädenjatke" nenässä kiinni ja elää jonkun toisen elämää "somessa"!!! Livenä eläminen on tyystiin kadonnut.
- kerropa_meille
Miten sulla muori nyt menee elämässä kun kaikki on huonosti?
Miten menis jos kaikki olis kunnossa?
Mitä siis muuttaisit ja kuka sen maksaisi? - kollimuori
Minulla menee tosihyvin, sillä olen tietoinen siitä missä mennään eikä minua yllätetä ns. housut kintuissa kuten esimerkiksi kävi monen kohdalla tuulimyllyjen tuleminen hiljattain. En vain voi olla säälimättä kaikkia teitä jotka leikitte strutsia ja luulette että valtakunta on pystyssä ja kaikki hyvin... Oikeasti kaikki olisi hyvin jos ja kun olisimme irti EU:sta ja maksaisimme muhkean hyvinvointimme niillä rahoilla jotka nyt syydämme ilman vastinetta sinne... Sillä olemmehan nettomaksajia, eli olemme jo ylittäneet kipurajan ja tilanne alkaa muuttua tosissaan kestämättömäksi...
Riittääkö vastaus vai haluatko lisää ?
- laaja-tutkimus
Turha syytellä muita kuin vallanpitäijiä uskon, että minmulla ja kollimurilla menee huonommin, koska tuloerot ovat kavaneet, eli yläpää vetää kuin huippuimuri ja alapäässä on kokoajn rahavaje.
Toinen toteamus on, että minulla ja kollimuorilla menee kuitenkin aika hyvin, koska me ymmärämme paremmin kuin typerät kysyjät - totuusseerumi
Pankkimiehet ja eliitti läpyttävät karvaisia käsiään raha kiertää ja hevoset laukkaa, kassaholvit täyttyy ja veikkaajien taskut tyhjenee.
Kuoro laulaa suomi nousee ja talous kasvaa, siitä huolimatta valtio ottaa miljardeja lisälainaa, köyhä köyhtyy ja vauras rikastuu.
Suomessa ei keskitytä tärkeimpään eli tuottavaan työllistämiseen sanotaan, että työ kannattaa aina, mutta siinä on paha vinoutuma se kannattaa vain niiille jotka käyttävät alennustyövoimaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750