Rakkaus on sitä, että hyväksyy toisen

omana itsenään. Jos jatkuvasti löytää toisesta vikoja, toinen tuntee olonsa riittämättömäksi ja lopulta suhde loppuu.
9243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin. Ja olisi hyvä tulla joskus toista puolitiehen vastaan..

Äänestä

Kaikkea ei tarvitse sietää. Huonolle käytökselle stoppi.

Rakkaudessakin on rajansa

Äänestä

Erittäin hyvä havainto

on kokemusta jälkimmäisestä, kun jopa kahvinkeitto meni hänen mielestä pieleen ja
se KOMENSI KARJUEN, että pitää mennä samaan aikaan saunaan
(jäin katsomaan telkkaria). Joka asiasta piti sanoa - hän tunsi silmitöntä stressiä kun piti etsimällä etsiä vikoja ja luetella ne kaikki ääneen.

Tuollaiset komentelut ja käskytykset kertoo oikeasti siitä
mitä tyypin päässä liikkuu. Ihan turha tulla feidailemaan
sitä - toiseksi.

Siinäpä voi miettiä, meneekö toiveet ja
tavat yksiin. Jos hän on saanut kotona sellaisen mallin,
minä en sitä ollut etsimässä. Komentakoot itteään

En siis hyväksynyt hänen waltaa ja hän ei hyväksynyt minussa mitään.
Ei ollut rakkautta.

Äänestä

Sen on juuri näin ap! Aito rakkaus hyväksyy ja rakastaa aidosti ihmistä sellaisenaan kuin hän on. Aito rakkaus vahvistaa ihmistä itseään aitona olemaan ja tuo toisen hyvät puolet esille vahvistaen näin toista ja myös itseään kukoistamaan. Silloin ihminen ja koko suhde voi hyvin ja kestää myös kovatkin tyrskyt yhdessä tai erikseen.

Jokaisella on oikeus olla se mikä ihan oikeasti on. Ei vain minulla vain kaikilla on oikeus itseensä. On helppo vaatia toiselta ummet ja lammet ja itse olla ja möllöttää mörököllinä. Tietysti varmasti jokainen haluaa myös toisen ihmisen parasta ja haluaa myös itseään kehittää, mutta oikeus olla sellainen kuin on vikoineen päivineen ei lopu milloinkaan.

On liian helppo tuomita toisia, arvostella toisia, vähätellä toisia, huomaamatta ollenkaan omat vikansa ja puutteensa. Jokaisella niitä on roppakaupalla, mutta tunnistaako niitä, on jo sitten eri asia.

Ei voi olla niin, että itsellä on vain oikeuksia vailla vastuuta.

Äänestä

Se olisi ollut, edes pieni välittäminen että ei aina olisi ollut mykkä, puhunut aina muihin suuntiin.
ei aina olisi luonut tunnetta miten arvoton toinen on, miten vailla merkitystä, miten kaikki muut ajavat ohi. Miten aina onnistuu lannistamaan ja lyttäämään.
Yön ajatusten selkiyttämänä tieto että mikään ei koskaan muutu miksikään, siksi on turhaa pahoittaa mieltään enempää koska toinen ei nähtävästi haluakaan muuttaa mitään. Itseä seuraa ainainen alemmuuden tunto hänen taholtaan. En ollut ihminen hänelle, olin vain jotakin maahan poljettavaa uudelleen ja uudelleen.

Äänestä

Mutta ei toki kaikkea, pahaa kenenkään ei pidä hyväksyä.

Äänestä

Sehän se suurin virhe on, kun alkaa muuttamaan ihmistä mieleisekseen tai kun ihminen pyrkii muuttumaan ja miellyttämään toista olematta se oma itsensä. Jossain vaiheessa se oma itse pyrkii kumminkin esiin eikä enää miellytäkään.

Äänestä

Hyväksyisitkö?

Psykopatian keskeisiä piirteitä ovat empatiakyvyttömyys, laskelmoivuus ja valehtelu. Psykopaatti on myös taitava manipuloimaan. Siksi perinteiset seulontakeinot ja esimerkiksi psykoterapia eivät toimi.

– Aina kun otetaan käyttöön uusi asteikko, pitää kysyä, onko se pätevä. Suomessa käytetään PCL-R-piirreluokittelua, josta on todella paljon tutkimustietoa.

PCL-R on kanadalaisen vankilapsykologin Robert Haren työryhmän kehittämä 20 piirteen lista. Se ulottuu selkeästi laajemmalle kuin itsekeskeisyys, jota Boduszekin kysely mittaa:

1. Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima

2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto

3. Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen

4. Patologinen valehtelu

5. Petkuttaminen ja manipulointi

6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen

7. Tunteiden pinnallisuus

8. Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen

9. Loismainen elämäntyyli

10. Heikko käyttäytymisen kontrolli

11. Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)

12. Varhaiset käyttäytymisongelmat

13. Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen

14. Impulsiivisuus

15. Vastuuttomuus

16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä

17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita

18. Nuorisorikollisuus

19. Ehdonalaisen vapauden peruutus

20. Monipuolinen rikollisuus

https://www.is.fi/terveys/art-2000001257779.html

Äänestä

Osittain ei. Mikään ei koskaan ole pelkkää suoraviivaista ehdottomuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sittenloppuu kirjoitti:

omana itsenään. Jos jatkuvasti löytää toisesta vikoja, toinen tuntee olonsa riittämättömäksi ja lopulta suhde loppuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu