Somac ja vastaavat happosalpaajat estävät noin 70%:sti eri happojen/suolojen/entsyymien erityksen, siis ruoansulatukseen osallistuvien !
Ei ehkä ihme, että aina tuntuu olevan ähky olo ja maha pullottaa. Ruoka ei ikäänkuin sula. Tuntuu, että se jymähtää mahalaukkuun eikä etene suolistoon.
Koska kaikkia entsyymejä kuitenkin tarvitaan ruoansulatukseen, vaihdoin kokeeksi tänään antasidiin, Ranixal 150mg. Jää nähtäväksi, pärjäänkö sillä.
Toivon niin, ongelmani ei ole pahinta laatua ja keskustelin lääkärin kanssa.
Antasidi neutraloi happoja, ei estä niiden eritystä kuin noin 30%.
Näin olin ymmärtävinäni.
Onko kellään muulla Somacista/vastaavista tullut vatsan toiminnallisia vaikeuksia ?
Meinaan, että kuvittelinko vain oireeni...
Happosalpaaja ja ruoansulatus
33
9124
Vastaukset
- Fakedoctor
Hyvä huomio! Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että jatkuva happolääkkeiden syönti nostaa mahasyövän riskiä mahan vähähappoisuuden takia. Käsittämätöntä ettei lääkärit muka tätäkään tiedä - ehkä bisnes määrää.
Pitäisi selvittää mitä on oireiden taustalla ja pyrkiä hoitamaan sitä. - kuutarhanhoitaja
En ole tiennyt mahasyövän riskistä. Riskejä on tietysti elämä täynnä, mutta kuitenkin.
Mullekin on syötetty Somac'ia 40 mg, pari vuotta, koska mahalaukussani oli vähän tulehduksellisuutta aikoinaan. Ymmärrän, että mahalaukkua pitää suojella hapoilta, että se paranee. Ei siinä mitään, mutta olen pyytänyt uuteen gastroskopiaan, josko tulehduksellisuus olisi (aikaa sitten?) parantunut, ettei tarvitsisi syödä Somacia enää turhaan. Ei pääse kunnallisesti. Pakko kai mennä yksityiselle. En halua tarpeettomasti syödä Somacia.
On Somacilla mullekin joku hidastava vaikutus, ruoka jää lillumaan mahalaukkuun. Olen joutunut karsimaan joitain ruokia pois (mm. liha ei sula), koska tuntuu että tulee mahavaivojakin vaikka samoista ruoista ei ennen tullut. Ja kuulemma vitamiinit ei imeydy täysin. Mene tiedä.- Yli_kyyskymppinen
Puhut aivan täyttä potaskaa! Voisitko ottaa selvää ensin asioiden oikeasta tilasta. Somac happosalpaaja on todellakin ihan turvallinen lääke, eikä sillä ole mitään vakavia haittavaikutuksia. Olen syönyt 5-6 vuotta lääkärin ohjeen mukaisesti joka ainoa päivä Somacia joko 20mg tai 40 mg pillerin. Ei ole ruuansulatusongelmia ollut koskaan, suoli toimii hyvin, vitamiinit imeytyvät mainiosti. Teetätin jopa Mehiläisen työterveyshuollossa labrakokeet esim. B-12 vitamiinin imetymisestä elimistööni. Tulokset osoittivat, että B-vitamiinitasot veressäni ovat hyvällä tasolla. Siis ei ole minkäänlaisia haittavaikutuksia vitamiinien imeytymisestä esittää Somac happosalpaajaa vastaan.
Mikäli en söisi vatsahapposalpaajaa, seuraukset ovat hyvin konkreettiset. Ruokatorveen nouseva voimakkaasti ärsyttävä happo vahingoittaa ruokatorvea. Seurauksena on nielemisvaikeudet, kun happo saa aikaan ruokatorveen sulkurenkaan, joka lopulta on niin ahdas(kynän mentävä reikä), että nieleminen on mahdotonta. Voitte kuvitella kuinka kivuliasta on, kun esim. riisi jämähtää ruokatorveen kiinni, eikä se mene ylös, eikä alas ruokatorvessa. Se aiheuttaa sen, että ruokatorvi reagoi ruuan jumittumiseen ruokatorveen kuristamalla ruokatorvea kasaan. Siitä seuraa kohtuu kovat kivut ja varsin ahdistavan ja ikävä tunne. Silloin on nopeasti (vaikka kesken hienon lounaan) rynnättävä lähimpään vessaan kakostelemaan ruokatorven tukosta ulos. Kokemus on aivan hirveä. Näitä kokemuksia on ollut kymmenkunta. Somacin käytön jälkeen en ole kokenut kuin ehkä kerran ruokatorven tukkeutumisen. Luojan kiitos!
Toinen vakavampi seuraus liiallisen hapon noususta ruokatorveen jatkuvasti on lopulta ruokatorven syöpä. Älkää siis vähätelkö närästysoireitanne, varsinkin kun se on jatkuvasti toistuvaa, Ette voi välttyä näiltä vakavilta seurauksilta, ellette tee asialle jotain hyvissä ajoin, kun ensimmäiset närästysoireet ilmaantuvat.
Älkää siis löpiskö puuta heinää vakavista asioista, vaan ottakaa selvää OIKEILTA lääkäreiltä, miten mikäkin lääke vaikuttaa. Näillä palstoilla ei todellakaan lääketieteellinen osaaminen ilmene. Kerrotaan liian paljon vahingollista tarinaa milloin mistäkin. - Anonyymi
Yli_kyyskymppinen kirjoitti:
Puhut aivan täyttä potaskaa! Voisitko ottaa selvää ensin asioiden oikeasta tilasta. Somac happosalpaaja on todellakin ihan turvallinen lääke, eikä sillä ole mitään vakavia haittavaikutuksia. Olen syönyt 5-6 vuotta lääkärin ohjeen mukaisesti joka ainoa päivä Somacia joko 20mg tai 40 mg pillerin. Ei ole ruuansulatusongelmia ollut koskaan, suoli toimii hyvin, vitamiinit imeytyvät mainiosti. Teetätin jopa Mehiläisen työterveyshuollossa labrakokeet esim. B-12 vitamiinin imetymisestä elimistööni. Tulokset osoittivat, että B-vitamiinitasot veressäni ovat hyvällä tasolla. Siis ei ole minkäänlaisia haittavaikutuksia vitamiinien imeytymisestä esittää Somac happosalpaajaa vastaan.
Mikäli en söisi vatsahapposalpaajaa, seuraukset ovat hyvin konkreettiset. Ruokatorveen nouseva voimakkaasti ärsyttävä happo vahingoittaa ruokatorvea. Seurauksena on nielemisvaikeudet, kun happo saa aikaan ruokatorveen sulkurenkaan, joka lopulta on niin ahdas(kynän mentävä reikä), että nieleminen on mahdotonta. Voitte kuvitella kuinka kivuliasta on, kun esim. riisi jämähtää ruokatorveen kiinni, eikä se mene ylös, eikä alas ruokatorvessa. Se aiheuttaa sen, että ruokatorvi reagoi ruuan jumittumiseen ruokatorveen kuristamalla ruokatorvea kasaan. Siitä seuraa kohtuu kovat kivut ja varsin ahdistavan ja ikävä tunne. Silloin on nopeasti (vaikka kesken hienon lounaan) rynnättävä lähimpään vessaan kakostelemaan ruokatorven tukosta ulos. Kokemus on aivan hirveä. Näitä kokemuksia on ollut kymmenkunta. Somacin käytön jälkeen en ole kokenut kuin ehkä kerran ruokatorven tukkeutumisen. Luojan kiitos!
Toinen vakavampi seuraus liiallisen hapon noususta ruokatorveen jatkuvasti on lopulta ruokatorven syöpä. Älkää siis vähätelkö närästysoireitanne, varsinkin kun se on jatkuvasti toistuvaa, Ette voi välttyä näiltä vakavilta seurauksilta, ellette tee asialle jotain hyvissä ajoin, kun ensimmäiset närästysoireet ilmaantuvat.
Älkää siis löpiskö puuta heinää vakavista asioista, vaan ottakaa selvää OIKEILTA lääkäreiltä, miten mikäkin lääke vaikuttaa. Näillä palstoilla ei todellakaan lääketieteellinen osaaminen ilmene. Kerrotaan liian paljon vahingollista tarinaa milloin mistäkin.Söin useamman vuoden .sitten oksentelin vuoden. Jalat meni alta. Oli anemia ja b vitamiin arvot romahtaneet. Sekä ärtynyt suoli. Yksilöllistä.
- Fakedoctor
Et siis syökään niitä närästykseen kuten arvelin. Mahan ei kuulu olla täysin hapoton, ja nyt vaikuttaa, että sulla olisi mahahappojen eritys liian huonoa. Syitä on kyllä monia happolääkkeiden lisäksi, kuten autoimmuuniperäinen atrofinen gastriitti varsinkin jos vitamiinien imeytymisongelmaa, etenkin B12. Tähystys on hyvä ajatus.
- kuutarhanhoitaja
Somacia syödään erilaisiin ongelmiin. Itselläkin on tod.näk. eri syy kuin ap:llä, joka ei tarkkaan kertonut miksi on syönyt Somac'ia. Saatan ottaa vinkistä vaarin ja kokeilla antasidia.
Eihän ruoka voi kunnolla sulaa mahassa, jos sitä sulattavat hapot on estetty.
Oma diagnoosini oli helico-bakteerin aiheuttama tulehduksellinen tila mahalaukussa.
Osassa mahalaukkua oli tulehduksellisuutta.- Fakedoctor
Juu sorry, en huomannutkaan että eri kirjoitus. Mutta helicoa ei ole määritelty vai? Täytyy vähän ihmetellä jos ei vaikka se onnistuisi helposti. Antasidit ovat parempi vaihtoehto, mutta nekin ovat hapon neutraloijia. Kaikkein pahimpia on Somacin kaltaiset PPI-lääkkeet eli protonipumpun estäjät. Paras vaihtoehto ehkä olisi Gavisconin tapainen limakalvon suoja-aine, jos vaan muuten tulee kyseeseen.
- kuutarhanhoitaja
Helico häädettiin pois aikoinaan. Sitä ei ole enää. Onkohan tuo Gaviscon reseptitön ? Voisi ehkä kokeilla.
- RAL-
Ainakin Yliopiston Apteekissa tuota on kahdessa muodossa:
https://www.yliopistonapteekki.fi/gaviscon-hedelma-purutabletti.html
https://www.yliopistonapteekki.fi/gaviscon-suun-kautta-otettava-liuos-500-ml-6143.html
Reseptitön käsikauppalääke. - IBS_tapaus
Eikö kukaan käytä Magnesiamaitoa ? Se on hyvä happojen tasaaja ja ihan lievästi laksatiivinen.
Se sopii vaikealle temppuilevalle vatsalleni oikein hyvin.
Toisinaan otan sitä 2 rkl puolisen tuntia syömisen jälkeen aamulla ja illalla, tai vain kerran päivässä tai silloin tällöin. Tarpeen mukaan.
Annostuksen voi päättää itse oireittensa mukaan, aika pieni annostus on riittävän hyvä, jos ongelma ei ole paha.
Magnesiamaito on reseptitön. Sitä pitää pyytää apteekista, koska se säilytetään viileässä. Sitä ei ole esillä, siksi harva tulee tietämäänkään siitä.
Ehkä vähäisen kysynnän vuoksi sitä ei ihan joka apteekissa ole, mutta auliisti ja nopeasti sitä saa tilatuksi.
400 ml:n puteli maksaa noin 14€. Se riittää noin kuukaudeksi.
Magnesiamaito on lääkärini vinkki temppuilevalle IBS-vatsalleni ja happojen tasaukseen.
Se auttaa, mutta ei paranna IBS:ää, niinkuin ei kai mikään ?- Fakedoctor
Tarkkuutta peliin... Nimimerkkisi IBS-tapaus viittaa Irritable Bowel Syndromeen eli ärtyvän suolen oireyhtymään, mutta kirjoitat temppuilevasta vatsasta. Tarkoitatko siis että suoliston lisäksi myös maha temppuilee? Vatsa ei ole sisäelin ;) Sinun tapauksessa maito voi olla hyvä ratkaisu, mutta en tässä vaiheessa em. tapauksissa ole tämän kannalla.
- IBS_tapaus
Minulle vatsa kuvaannollinen sana joka minulle on yhtäkuin mahalaukku ja suolisto.
Feikkitohtorit voivat olla mitä mieltä vain.
Magnesiamaito auttaa tasaamaan happoja mahalaukussa ja IBS-oireenikin saavat lievitystä magnesiamaidosta, koska lirinät, lorinat, vaihtelevasti ripuli ja ummetus ja ilmavaivat sekä niitten aiheuttama kipuilu helpottuu, kun magnesiamaito sopivasti annosteltuna saa vatsan toimimaan säännöllisesti.
En tarvitse nimim. Fakedoctor (feikkitohtorin) feikkidiagnooseja enkä varsinkaan tyhjästä temmattuja mielipiteitä kirjoittajille sopivasta lääkityksestä, joita hän jakelee päivät pitkät kaikille täällä feikkivastaanotollaan - itsensä tosissaan ottaen..- Fakedoctor
Itse asiassa itse esität lääkitystä muille hieman kevyesti unohtaen ettei em. mainituilla ole tietoa diagnoosista mutta itselläsi on. On myös syytä suhtautua vakavasti mahahappojen jatkuvaan neutralointiin. Hyvä jos olet itse saanut jotain apua.
Nimimerkkiin en nyt liikoja kiinnittäisi huomiota. - IBS_tapaus
Kerron omista kokemuksistani, jokainen päättääköön itse, mitä kokeilee tai ei.
En tyrkytä kellekään mitään.
- IBS_tapaus
Minulle vatsa kuvaannollinen sana joka minulle on yhtäkuin mahalaukku ja suolisto.
Feikkitohtorit voivat olla mitä mieltä vain.
Magnesiamaito auttaa tasaamaan happoja mahalaukussa ja IBS-oireenikin saavat lievitystä magnesiamaidosta, koska lirinät, lorinat, vaihtelevasti ripuli ja ummetus ja ilmavaivat sekä niitten aiheuttama kipuilu helpottuu, kun magnesiamaito sopivasti annosteltuna saa vatsan toimimaan säännöllisesti.
En tarvitse nimim. Fakedoctor (feikkitohtorin) feikkidiagnooseja enkä varsinkaan tyhjästä temmattuja mielipiteitä tuntemattomille kirjoittajille sopivasta lääkityksestä, joita hän jakelee päivät pitkät kaikille täällä feikkivastaanotollaan - itsensä tosissaan ottaen. - miseliin_maha
"Testituloksia": Olen yrittänyt puljata ja pärjätä Ranixalilla. Tasapainoa annostuksessa en ole ihan vielä löytänyt. Toista viikkoa sitten jätin Somacin pois ja olen ottanut Ranixalia "tarvittaessa".
Se tarkoittaa kokonaista tai puolta pilleriä kaksi kertaa päivässä, pari päivänä olen ottanut vielä illansuussa puolikkaan yön happonousuja varten, kun on tuntunut olevan tarvetta.
Somacin vaikutus on ilmeisesti loppunut, koska hapot on alkaneet "jotenkin tuntua joskus", mutta Ranixal tasaa niitä, auttaa hyvin.
Eilen nousi happoja jostain syystä kurkkuun, ehkä joku tietty ruoka aiheutti sen. Otin jostain mielijohteesta poikkeuksellisesti yhden Somac 20 mg:n ja tänä aamuna toisen, en ollenkaan Ranixalia. Tilanne olisi varmaan ollut autettu Ranixalillakin. Se auttaa aika nopeasti.
Hyvistä puolista (ilman Somacia) olen huomannut, että maha ei ole syömisen jälkeen monta tuntia enää tukossa ja pallona, ruoka ilmeisesti (?) sulaa paremmin ilman Somacia, koska ruoansulatusentsyymit saavat vapaammin toimia. Vatsa myös toimii normaalisti, huomaan.
Somacia syödessä oli paremminkin ummetus.
Nähtäväksi jää miten jatkossa menee... - ruokavalio
Te joilla on hapoton maha, lopettakaa punaisen lihan syöminen siis nauta ja porsas sillä ei vät sula hyvin. Saatte proteiinin ja muut vitamiinit kanasta ja kalkkunasta sekä muista elintarvikkeita. Kannattaa välttää myös kahvin juontia tai juoda sitä vain silloiin tällöin. Suosittelen kevyttä ruokaa kuten salaatteja, kasviksia sekä hedelmiä eri muodoissa, myös leipää juustoa, kalkkuna-tai broilerileikkeitä sekä puuroa. Kasvisosekeitot myös terveellistä joka sulaa hyvin. Tarvitset myös B12-vitamiinia jota saatavilla nykyään suihkeena suoraan suuhun ( Puhdas -tuote ) joka imeytyy suoraan suun kautta. Itse käytän myös säännöllisesti muita vitamiinejä ( Puhdas -tuotteita ) Sinkki, Seleeni, D3, C-vitamiini sekä magnesium. Täytyy koputtaa puuta sillä en ole ollut flunssassa
kolmeen vuoteen kuin kerran. Flunssarokotetta en ole myös ottanut, mutta ei ole tullut tartuntaa. Liekö vitamiineissa jotain perää ja ja hyvällä hygienialla sillä pesen usein saippualla kädet kun kuljen julkisissa tiloissa ja kotiin päästessäni pesen kädet sekä kasvot ? - hfhdfhfdhdfh
Närästyspillerireseptejä on kirjoitettu surutta. Ja niistä on hyvin vaikea vieroittua, kun haponsalpaajatuotanto räjähtää entistä suurempaan vauhtiin pillerien lopetuksen jälkeen. Eli lääkkeistä vieroittautuminen vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Nykyään lääkärit ovat paljon skeptisempiä haponsalpaajia kohtaan. Monien vitamiinien ja hivenaineiden imeytyminen kärsii, suoliston bakteeritasapaino häiriintyy. Äitini esim. anemisoitui pitkäaikaisen haponsalpaajien käytön vuoksi.
Oikea linjaus on pyrkiä eroon turhista tai haitallisista lääkkeistä. Valitettavan harva ihminen on asiaa tajunnut. Itselläni oli helvetillinen refluksi ilman ylipainoa, ja menetin lauluäänenikin sen vuoksi. Lääkkeisiin en silti koskenut. Luomukeinoin (kuten sängyn pääpuolen reilu kohotus) pysyn vähäoireisena. Ja terveempänä kuin lääkkeitä popsien. Ei ole mitään järkeä käyttää lääkettä, joka ei ole elämälle välttämätöntä, ja joka aiheuttaa niin paljon sivuvaikutuksia, että pian tarvitaan iso joukko muita lääkkeitä sivuvaikutusten hoitoon.- Yli_kuuskymppinen
Puhut aivan täyttä potaskaa! Voisitko ottaa selvää ensin asioiden oikeasta tilasta. Somac happosalpaaja on todellakin ihan turvallinen lääke, eikä sillä ole mitään vakavia haittavaikutuksia. Olen syönyt 5-6 vuotta lääkärin ohjeen mukaisesti joka ainoa päivä Somacia joko 20mg tai 40 mg pillerin. Ei ole ruuansulatusongelmia ollut koskaan, suoli toimii hyvin, vitamiinit imeytyvät mainiosti. Teetätin jopa Mehiläisen työterveyshuollossa labrakokeet esim. B-12 vitamiinin imetymisestä elimistööni. Tulokset osoittivat, että B-vitamiinitasot veressäni ovat hyvällä tasolla. Siis ei ole minkäänlaisia haittavaikutuksia vitamiinien imeytymisestä esittää Somac happosalpaajaa vastaan.
Mikäli en söisi vatsahapposalpaajaa, seuraukset ovat hyvin konkreettiset. Ruokatorveen nouseva voimakkaasti ärsyttävä happo vahingoittaa ruokatorvea. Seurauksena on nielemisvaikeudet, kun happo saa aikaan ruokatorveen sulkurenkaan, joka lopulta on niin ahdas(kynän mentävä reikä), että nieleminen on mahdotonta. Voitte kuvitella kuinka kivuliasta on, kun esim. riisi jämähtää ruokatorveen kiinni, eikä se mene ylös, eikä alas ruokatorvessa. Se aiheuttaa sen, että ruokatorvi reagoi ruuan jumittumiseen ruokatorveen kuristamalla ruokatorvea kasaan. Siitä seuraa kohtuu kovat kivut ja varsin ahdistavan ja ikävä tunne. Silloin on nopeasti (vaikka kesken hienon lounaan) rynnättävä lähimpään vessaan kakostelemaan ruokatorven tukosta ulos. Kokemus on aivan hirveä. Näitä kokemuksia on ollut kymmenkunta. Somacin käytön jälkeen en ole kokenut kuin ehkä kerran ruokatorven tukkeutumisen. Luojan kiitos!
Toinen vakavampi seuraus liiallisen hapon noususta ruokatorveen jatkuvasti on lopulta ruokatorven syöpä. Älkää siis vähätelkö närästysoireitanne, varsinkin kun se on jatkuvasti toistuvaa, Ette voi välttyä näiltä vakavilta seurauksilta, ellette tee asialle jotain hyvissä ajoin, kun ensimmäiset närästysoireet ilmaantuvat.
Älkää siis löpiskö puuta heinää vakavista asioista, vaan ottakaa selvää OIKEILTA lääkäreiltä, miten mikäkin lääke vaikuttaa. Näillä palstoilla ei todellakaan lääketieteellinen osaaminen ilmene. Kerrotaan liian paljon vahingollista tarinaa milloin mistäkin. - Mitäsähorist
Yli_kuuskymppinen kirjoitti:
Puhut aivan täyttä potaskaa! Voisitko ottaa selvää ensin asioiden oikeasta tilasta. Somac happosalpaaja on todellakin ihan turvallinen lääke, eikä sillä ole mitään vakavia haittavaikutuksia. Olen syönyt 5-6 vuotta lääkärin ohjeen mukaisesti joka ainoa päivä Somacia joko 20mg tai 40 mg pillerin. Ei ole ruuansulatusongelmia ollut koskaan, suoli toimii hyvin, vitamiinit imeytyvät mainiosti. Teetätin jopa Mehiläisen työterveyshuollossa labrakokeet esim. B-12 vitamiinin imetymisestä elimistööni. Tulokset osoittivat, että B-vitamiinitasot veressäni ovat hyvällä tasolla. Siis ei ole minkäänlaisia haittavaikutuksia vitamiinien imeytymisestä esittää Somac happosalpaajaa vastaan.
Mikäli en söisi vatsahapposalpaajaa, seuraukset ovat hyvin konkreettiset. Ruokatorveen nouseva voimakkaasti ärsyttävä happo vahingoittaa ruokatorvea. Seurauksena on nielemisvaikeudet, kun happo saa aikaan ruokatorveen sulkurenkaan, joka lopulta on niin ahdas(kynän mentävä reikä), että nieleminen on mahdotonta. Voitte kuvitella kuinka kivuliasta on, kun esim. riisi jämähtää ruokatorveen kiinni, eikä se mene ylös, eikä alas ruokatorvessa. Se aiheuttaa sen, että ruokatorvi reagoi ruuan jumittumiseen ruokatorveen kuristamalla ruokatorvea kasaan. Siitä seuraa kohtuu kovat kivut ja varsin ahdistavan ja ikävä tunne. Silloin on nopeasti (vaikka kesken hienon lounaan) rynnättävä lähimpään vessaan kakostelemaan ruokatorven tukosta ulos. Kokemus on aivan hirveä. Näitä kokemuksia on ollut kymmenkunta. Somacin käytön jälkeen en ole kokenut kuin ehkä kerran ruokatorven tukkeutumisen. Luojan kiitos!
Toinen vakavampi seuraus liiallisen hapon noususta ruokatorveen jatkuvasti on lopulta ruokatorven syöpä. Älkää siis vähätelkö närästysoireitanne, varsinkin kun se on jatkuvasti toistuvaa, Ette voi välttyä näiltä vakavilta seurauksilta, ellette tee asialle jotain hyvissä ajoin, kun ensimmäiset närästysoireet ilmaantuvat.
Älkää siis löpiskö puuta heinää vakavista asioista, vaan ottakaa selvää OIKEILTA lääkäreiltä, miten mikäkin lääke vaikuttaa. Näillä palstoilla ei todellakaan lääketieteellinen osaaminen ilmene. Kerrotaan liian paljon vahingollista tarinaa milloin mistäkin.Oletko sä trolli, narsisti vai tuotteen vastaava myyjä?
Kai sä tajuat, että sun pakki ja kokemus asiasta ei ole koko totuus asiasta.
Lääkkeet todella VOI toimia eri tavoin
eri ihmisillä.
Ihme paine trollata täällä.... mikä toisen kokemuksessa on sun mielestä valetta? - näinainakinminulla
Yli_kuuskymppinen kirjoitti:
Puhut aivan täyttä potaskaa! Voisitko ottaa selvää ensin asioiden oikeasta tilasta. Somac happosalpaaja on todellakin ihan turvallinen lääke, eikä sillä ole mitään vakavia haittavaikutuksia. Olen syönyt 5-6 vuotta lääkärin ohjeen mukaisesti joka ainoa päivä Somacia joko 20mg tai 40 mg pillerin. Ei ole ruuansulatusongelmia ollut koskaan, suoli toimii hyvin, vitamiinit imeytyvät mainiosti. Teetätin jopa Mehiläisen työterveyshuollossa labrakokeet esim. B-12 vitamiinin imetymisestä elimistööni. Tulokset osoittivat, että B-vitamiinitasot veressäni ovat hyvällä tasolla. Siis ei ole minkäänlaisia haittavaikutuksia vitamiinien imeytymisestä esittää Somac happosalpaajaa vastaan.
Mikäli en söisi vatsahapposalpaajaa, seuraukset ovat hyvin konkreettiset. Ruokatorveen nouseva voimakkaasti ärsyttävä happo vahingoittaa ruokatorvea. Seurauksena on nielemisvaikeudet, kun happo saa aikaan ruokatorveen sulkurenkaan, joka lopulta on niin ahdas(kynän mentävä reikä), että nieleminen on mahdotonta. Voitte kuvitella kuinka kivuliasta on, kun esim. riisi jämähtää ruokatorveen kiinni, eikä se mene ylös, eikä alas ruokatorvessa. Se aiheuttaa sen, että ruokatorvi reagoi ruuan jumittumiseen ruokatorveen kuristamalla ruokatorvea kasaan. Siitä seuraa kohtuu kovat kivut ja varsin ahdistavan ja ikävä tunne. Silloin on nopeasti (vaikka kesken hienon lounaan) rynnättävä lähimpään vessaan kakostelemaan ruokatorven tukosta ulos. Kokemus on aivan hirveä. Näitä kokemuksia on ollut kymmenkunta. Somacin käytön jälkeen en ole kokenut kuin ehkä kerran ruokatorven tukkeutumisen. Luojan kiitos!
Toinen vakavampi seuraus liiallisen hapon noususta ruokatorveen jatkuvasti on lopulta ruokatorven syöpä. Älkää siis vähätelkö närästysoireitanne, varsinkin kun se on jatkuvasti toistuvaa, Ette voi välttyä näiltä vakavilta seurauksilta, ellette tee asialle jotain hyvissä ajoin, kun ensimmäiset närästysoireet ilmaantuvat.
Älkää siis löpiskö puuta heinää vakavista asioista, vaan ottakaa selvää OIKEILTA lääkäreiltä, miten mikäkin lääke vaikuttaa. Näillä palstoilla ei todellakaan lääketieteellinen osaaminen ilmene. Kerrotaan liian paljon vahingollista tarinaa milloin mistäkin.Ehkä sinulle ei tule Somacista haittavaikutuksia, mutta jollekkin toiselle tulee.
Oma kokemukseni on ->
- ruoka ei sula kunnolla, ruoka ei imeydy, paino putoaa, vatsaan koskee, ilmavaivoja, vatsantoiminta on aivan muuta kuin normaalia. - oppiottakaatte
Yli_kuuskymppinen kirjoitti:
Puhut aivan täyttä potaskaa! Voisitko ottaa selvää ensin asioiden oikeasta tilasta. Somac happosalpaaja on todellakin ihan turvallinen lääke, eikä sillä ole mitään vakavia haittavaikutuksia. Olen syönyt 5-6 vuotta lääkärin ohjeen mukaisesti joka ainoa päivä Somacia joko 20mg tai 40 mg pillerin. Ei ole ruuansulatusongelmia ollut koskaan, suoli toimii hyvin, vitamiinit imeytyvät mainiosti. Teetätin jopa Mehiläisen työterveyshuollossa labrakokeet esim. B-12 vitamiinin imetymisestä elimistööni. Tulokset osoittivat, että B-vitamiinitasot veressäni ovat hyvällä tasolla. Siis ei ole minkäänlaisia haittavaikutuksia vitamiinien imeytymisestä esittää Somac happosalpaajaa vastaan.
Mikäli en söisi vatsahapposalpaajaa, seuraukset ovat hyvin konkreettiset. Ruokatorveen nouseva voimakkaasti ärsyttävä happo vahingoittaa ruokatorvea. Seurauksena on nielemisvaikeudet, kun happo saa aikaan ruokatorveen sulkurenkaan, joka lopulta on niin ahdas(kynän mentävä reikä), että nieleminen on mahdotonta. Voitte kuvitella kuinka kivuliasta on, kun esim. riisi jämähtää ruokatorveen kiinni, eikä se mene ylös, eikä alas ruokatorvessa. Se aiheuttaa sen, että ruokatorvi reagoi ruuan jumittumiseen ruokatorveen kuristamalla ruokatorvea kasaan. Siitä seuraa kohtuu kovat kivut ja varsin ahdistavan ja ikävä tunne. Silloin on nopeasti (vaikka kesken hienon lounaan) rynnättävä lähimpään vessaan kakostelemaan ruokatorven tukosta ulos. Kokemus on aivan hirveä. Näitä kokemuksia on ollut kymmenkunta. Somacin käytön jälkeen en ole kokenut kuin ehkä kerran ruokatorven tukkeutumisen. Luojan kiitos!
Toinen vakavampi seuraus liiallisen hapon noususta ruokatorveen jatkuvasti on lopulta ruokatorven syöpä. Älkää siis vähätelkö närästysoireitanne, varsinkin kun se on jatkuvasti toistuvaa, Ette voi välttyä näiltä vakavilta seurauksilta, ellette tee asialle jotain hyvissä ajoin, kun ensimmäiset närästysoireet ilmaantuvat.
Älkää siis löpiskö puuta heinää vakavista asioista, vaan ottakaa selvää OIKEILTA lääkäreiltä, miten mikäkin lääke vaikuttaa. Näillä palstoilla ei todellakaan lääketieteellinen osaaminen ilmene. Kerrotaan liian paljon vahingollista tarinaa milloin mistäkin."ottakaa selvää OIKEILTA lääkäreiltä" Mitä / ketä ovat kertomasi "oikeat" lääkärit?
näillä palstoilla lääkkeiden käyttäjät kertovat kokemuksistaan.
Oletko kysynyt näiltä kertomistasi "OIKEILTA" lääkäreiltä, että onko heillä henkilökohtaisia kokomuksia happosalpaajien kuten Somcin käytöstä.
Happosalpaajat estää ruuansulatukseen osallistuvien eri happojen, suolojen, entsyymien erityksen. - JohnnyTang
Yli_kuuskymppinen kirjoitti:
Puhut aivan täyttä potaskaa! Voisitko ottaa selvää ensin asioiden oikeasta tilasta. Somac happosalpaaja on todellakin ihan turvallinen lääke, eikä sillä ole mitään vakavia haittavaikutuksia. Olen syönyt 5-6 vuotta lääkärin ohjeen mukaisesti joka ainoa päivä Somacia joko 20mg tai 40 mg pillerin. Ei ole ruuansulatusongelmia ollut koskaan, suoli toimii hyvin, vitamiinit imeytyvät mainiosti. Teetätin jopa Mehiläisen työterveyshuollossa labrakokeet esim. B-12 vitamiinin imetymisestä elimistööni. Tulokset osoittivat, että B-vitamiinitasot veressäni ovat hyvällä tasolla. Siis ei ole minkäänlaisia haittavaikutuksia vitamiinien imeytymisestä esittää Somac happosalpaajaa vastaan.
Mikäli en söisi vatsahapposalpaajaa, seuraukset ovat hyvin konkreettiset. Ruokatorveen nouseva voimakkaasti ärsyttävä happo vahingoittaa ruokatorvea. Seurauksena on nielemisvaikeudet, kun happo saa aikaan ruokatorveen sulkurenkaan, joka lopulta on niin ahdas(kynän mentävä reikä), että nieleminen on mahdotonta. Voitte kuvitella kuinka kivuliasta on, kun esim. riisi jämähtää ruokatorveen kiinni, eikä se mene ylös, eikä alas ruokatorvessa. Se aiheuttaa sen, että ruokatorvi reagoi ruuan jumittumiseen ruokatorveen kuristamalla ruokatorvea kasaan. Siitä seuraa kohtuu kovat kivut ja varsin ahdistavan ja ikävä tunne. Silloin on nopeasti (vaikka kesken hienon lounaan) rynnättävä lähimpään vessaan kakostelemaan ruokatorven tukosta ulos. Kokemus on aivan hirveä. Näitä kokemuksia on ollut kymmenkunta. Somacin käytön jälkeen en ole kokenut kuin ehkä kerran ruokatorven tukkeutumisen. Luojan kiitos!
Toinen vakavampi seuraus liiallisen hapon noususta ruokatorveen jatkuvasti on lopulta ruokatorven syöpä. Älkää siis vähätelkö närästysoireitanne, varsinkin kun se on jatkuvasti toistuvaa, Ette voi välttyä näiltä vakavilta seurauksilta, ellette tee asialle jotain hyvissä ajoin, kun ensimmäiset närästysoireet ilmaantuvat.
Älkää siis löpiskö puuta heinää vakavista asioista, vaan ottakaa selvää OIKEILTA lääkäreiltä, miten mikäkin lääke vaikuttaa. Näillä palstoilla ei todellakaan lääketieteellinen osaaminen ilmene. Kerrotaan liian paljon vahingollista tarinaa milloin mistäkin.Papalla ei nyt ole kyllä hajuakaan mistä puhuu
Närästys, acid reflux ym muut variaatiot eivät pääasiassa johdu liiallisesta mahahapon määrästä, vaan täysin päinvastaisesta, eli liian vähäisestä mahahapon määrästä. Se neste joko nouse ylös ruokatorveen ei ole mahahappoa vaan maitohappoa jonka elimistö laittaa kulkemaan ylospäin yrittäessään kompensoida mahalaukun vähähappoisuutta. Jos se aine ruokatorvessa olisi mahahappoa ph 1-3 niin se tekisi reiän , koska on voimakas happo.
Dr.Berg selittää tästä videossa kohdasta 16.25 eteenpäin
https://youtu.be/dqFGhA0hz3o?t=985
http://www.theholykale.com/2011/12/acid-reflux-natural-treatment/
Koko ruuansulatus järjestelmä perustuu että on riittävästi mahappoa, haima ja sappirakko , jotka sisältävät taas alkaliinistä nestettä kuuluvat neutraloida mahahappoa, mutta maha kontrolloi niitä ja kun ei ole tarpeeksi tai ei yhtään happoa niin ei homma toimi.
Tämän " ongelman" parantaminen ei ole tuottoisaa, siksi on päädytty määräämään lääkkeitä jotka tekevät mahan enemmän alkaaliseksi ( PÄINVASTAINEN ), jolloin ihmiset eivät koskaan parannu, ja se taas on hyvinkin tuotoisaa ollut aina, noita happosalpaajia myydään kuin karkkia ja ollaan heti ehdottamassa jos vain lyhyesti mainitseekin maha vaivoista lääkärille.
Todellinen ratkaisu olisi LISÄTÄ HAPPOA , ei vähentää. Se venttiili /läppä joka on mahalaukun ja ruokatorven välissä aktivoituu kun on normaalisti mahahappoa, kun ei ole ja ihmiset syövät happosalpaajia niin se ei siis välttämättä enää toimi, voi jopa viottua ,koska ei ole nähnytkään mahahappoa pitkiin aikoihin.
Happoa lisätään helpoiten ottamalla tätä:
https://www.yliopistonapteekki.fi/solgar-betaiinihydrokloridi-pepsiini-tabl-100-kpl-61398.html
Mutta jos asia hirvittää ja haluaa aloittaa varovaisemmin voi ottaa ensin omena viini etikkaa jossa on happoa vaikkei olekaan niin vahvaa kuin betaiinihydrokloridi.
Olisi hyväksi ottaa Swedish Bitters , koska se aktivoi ruuansulatusjärjestelmää.
http://www.pureinsideout.com/swedish-bitters.html
Lisäksi elimistön tarvi aina tiettyjä aineita kuten suolaa ja kaliumia ainakin mahan normaaliin toimintaan, tarvii se elimistö tiettyjä aineita myös mahahapon valmistamiseen.
Tämä on klassinen esimerkki siitä mitä nyky lääketiede on , pseudo-lääketiedettä , hörhö-lääketiedettä jossa vakuutellaan maha ongelmista puhumaan tulleille että heillä on liikaa mahahappoa . Tätä juttua on muuten kestänyt kai jostain -50 -60 luvuilta asti, ja rahaa taotaan tällä pseudo-lääketieteellä vuosikummeniä. - Käypä-hoito-suositus
Tuota mantraa täällä on kuultu lukuisista äänitorvista: " jos närästää, niin syö lisää happoja".
Ok, jokainen saa olla mitä mieltä tahansa. Totuus on kuitenkin se, että, jos on liikahappoisuutta vatsassa (närästys), on syötävä happoja vähentävää lääkitystä. Muistaakseni "Käypä hoito" -suosituksen mukaan, jopa hapottomasta vatsata kärsiviä tulisi hoitaa happoja vähentävällä lääkityksellä (eikä suinkaan happoja lisäämällä).
On toki kaupallisesti kannattavaa markkinoida happoa liikahappoisille. Mitään lääketiteellisesti validia näyttöä asiasta ei mielestäni ole (kuten esim. kaksois-sokkotutkimukset riittävällä potilasmäärällä, jne.). Joten, ainakin itse pidän kyseistä yllä kerrottua "päinvastaista hoitoa" humpuukina. Tyypillinen "happovalmistajan päiväuni".
Tässä
- k.ukko
Suomen refluksi- sivustolta saa laajasti tietoa happonousuista ja lääkityksestä ja siellä on keskustelupalsta.
- Turha-kysellä
Nykyään saa apteekista esomepratsolia (Nexium) resptivapaasti. Itse käytän sitä, enkä kysele keneltäkään mitään turhia kysymyksiä. Hyvin on toiminut ja ruoka sulaa hyvin.
- Ikääntyminen
Monet lääketieteelliset kirjoitukset mainitsevat vatsavaivojen (närästyksen) syyksi helicobakteerin. Nykyisin helicobakteeriin testaamiseksi löytyy apteekissa myytävä, täysin laboratoriotasoinen itse-tehtävä testikasetti. Se löytyy ainakin hyvinvarustetuista apteekeista tai sitten tilaamalla verkkoapteekista.
Tein itse itselleni kyseisen testin, koska kaikkialla varoitellaan helicobakteerista ja kärsin närästyksestä. Testin tuloksen mukaan kehossani ei ole helicobakteeria. Närästykseni ei siis johdu siitä, vaan se johtu jostakin muusta. Luultavasti ikääntymisestä. - ei.aihetta.enempään
Sain Nexiumista pahan nokkosihottuman.
Pari kuukautta meni ennenkuin se lähti kokonaan.
Muista ppi-salpaajista en ole saanut.
(Turha-kysellä nimimerkille: Kyllä kannattaa kysellä, vaikka muitten kokemuksia.
Turhia kysymyksiä ei ole, on vain ylimielisiä besserwissereitä, jotka haluavat mollata täälläkin muita) - muutoireet
Joskus olisi hyvä paneutua siihen, että jos vaikka nyt tämän kyseisen
Somacin tilalle löytyisi jokin itsehoito / luonnonmukainen kotikonsti,
ettei tarvitsisi käyttää lääkkeitä jotka aiheuttavat muita oireita.
Somac 40 aiheutti minulle monenmoisia sivuvaikutuksia. - Anonyymi
Monet ei tunnu tietävän että juuri liikahappoisuus voi aiheuttaa noita muitakin vatsaoireita kuin närästystä.. esim turvotusta ja ripulia. Yksilökohtaista toki mikä johtuu mistäkin
- Anonyymi
Ranixal oli mielestäni hyvä lääke, mutta se poistettiin markkinoilta. Miksi ei ole tullut takaisin?
- Anonyymi
Itsellä menossa juuri somac kuuri 40mg 2x päivässä.. 300kpl kuuri. Refluksi vaivannut joskus. Nyt ollut n.6kk jatkuvia selkäkipuja ja vaihtelevasti vatsanseudun kipuja, tarkemmin ylävatsalla. Nämä kivut ei ole mitään pieniä, vaan kun iskee päälle, niin ei tiedä miten päin olis, eikä ole yks tai kaks kertaa kun tekis mieli soittaa lanssi. Viimeisin vatsan "kipukohtaus" alkaa just tällä hetkellä helpottamaan.
Viimeinkin pääsi viime viikolla sellaselle lääkärille joka alkoi asiaa tutkimaan. Verikokeet otettu ja osa tuloksista vielä tulematta, mutta tähän astiset ok. Vatsan ultraus huomenna ja lähete tähystykseen vetämässä kiireellisenä. Pahimmat kivut napsahtaa päälle välittömästi syönnin jälkeen. Äskein kipukohtaus oli tähän astisista selkeesti pahin, joka laittaakin miettimään että onko tuo somac enemmän haitaksi kun hyödyksi.. joskus vuosia sitten kun refluksi vaivasi, niin en siihenkään kyllä saanut somacista vastetta, silti sitä aina ensimmäisenä ollaan tyrkyttämässä, vaikka olen tuosta maininnut että ei toimi mulla. Nyt tämän kuurin määräsi siis lääkäri jolla kävin aiemmin, diagnoosina "sua vähän närästää, ota somaccia vaan"
Onko muita joilla vatsaoireet tuntunut vaan pahentuvan somacin myötä? - Anonyymi
Ranixal ei ole (tai ollut) anatasidi, vaan H2 salpaaja, joka vaikutti happosalpaajien tavoin, mutta eri menetelmällä. '
Antasidi voisi olla esimerkiksi Rennie.
Ranixal ei enää ole edes apteekkien tuotevalikoimissa, sen epäillyn epäpuhtauden vuoksi. Vastaava lääke nykyisin (siis H2 salpaaja) voisi olla Pepcid.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019