Päivät pimenevät, mistä valoa

Valossa asustelee pimeys ja mollisuus, häntä synkistävät laajat tatskat ja bassoääni. Mustiksi maalatut kynnet kalkuttaa punafiiniklasin kylttä. Kohta jo pikari taas kallistuu ja paksu neste lipsuu mustien huulten välitse, ohi tervanruskeiden keuhkoloisten, kohti pimeintä mahan pohjaa.
Pimiä taas on hymyilevä aurinko joka kilkattaa kuin talitinttinen

Pimeä on hyvä. Saan paremmin unta.
Mutta vertauskuvallisesta valostahan tässä puhutaankin.

Taide tuo valoa. Kuvataide, kirjat, pelit, elokuvat.... Erityisesti musiikki.
Joskus on vain niin alhaalla, että suoraviivainen hehkutus tuntuu teennäiseltä, jopa syyllistävältä. Minulla niin on usein, kaikilla varmaan joskus. Tällöin tulee lähteä ylöspäin ihan pohjalta.

Minulle CMX:n 'Aion' on levy, joka antaa valoa. Se ei painosta, se tunnustaa pahan olemassaolon (levyn teema jopa on pahuus, jota sillä tarkastellaan eri uskontojen ja tieteenalojen kautta varsin hienosti). Se kuitenkin antaa toivoa ja erityisesti kauneutta.
Minua se on auttanut masennuksen ja jopa itsemurha-ajatusten kanssa. Muille löytynee omat, heidän luonteisiinsa sopivammat taideteokset. Pitää vain etsiä.

"Ei ole turhia päiviä,
tai jos on, on koko elämä
niin turhaa, ettei sitä siedä ajatella tänään.
Eikä liene rangaistus,
jos käymme hetken yhtä matkaa.
Kun hirviöiksi paljastumme, onko
hyvät päivät valhetta sittenkään?"
CMX - Sielunvihollinen

Valoa tuo se, että tänä vuonna on paljon kirkosta eronneita.

Jos pihalla vain ei olisi kylmä.