minä kärsin aivan hirveästä esiintymispelosta. jännitän kaikkia esitelmiä siitä hetkestä alkaen jolloin saan opettajalta kuulla että tällä kurssilla jokainen pitää esitelmän. Jännitän ääneenlukuakin. Jännitän etukäteen varsinkin äidinkielen tunteja, jos vaikka joudun lukemaan ääneen. Vihaan itseäni tämän takia. En ole kuitenkaan hakenut mitään apua tai lääkkeitä tai mitään, koska ongelmani tuntuu niin mitättömältä toisten ongelmien rinnalla esim. joitain lyödään kotona. En ole pystynyt kertomaan tästä kenellekkään, koska häpeän tätä. Esitelmien aikana rupeaa itkettämään, koska kaikki näkevät jännitykseni ja pystyn melkein kuulemaan heidän ajatuksensa kuinka luuseri olen kun jännitän niin paljon että ääni värisee, kädet värisevät niin tolkuttomasti etten pysty ottamaan kynää käteeni ja koko ruumiini vapisee sekä helotan ihan punaisena. Esitelmän jälkeen minua nolottaa niin kauheasti etten pysty katsomaan ketään silmiin. Esitelmän jälkeinen aika on kauheaa kun pitää esittää että ei se esitelmä minuun mitenkään vaikuttanut ja kun pitää yrittää näyttää normaalilta vaikka häpeä on niin uskomaton ainakin viikon esitelmän jälkeen. Minulle on naurettu tästä pari kertaa joka ei todellakaan kohota itseluottamustani. Kaverini eivät onneksi ole pilkanneet mutta tiedän kuitenkin mitä he ajattelevat: "eihän kukaan voi jännittää noin paljon".
pitäisikö minun turvautua lääkkeisiin vai onko olemassa mitään muuta keinoa?
pitäisikö minun turvautua lääkkeisiin vai onko olemassa mitään muuta keinoa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lukaisepa tuo kirjoitukseni nimimerkillä
IHME(kö)
Itse olen kärsinyt (ehkä kärsin vieläkin...) kauheasta esiintymispelosta ja kahvikuppineuroosista.
Jopa ryhmäesitelmän olivat joskus mahdottomia!
Viime viikolla pidin sellaisen lyhyen esitelmän, jossa olin itse huomion pisteenä luokan edessä ja pidin sellaisen pienen puheen. Se meni ihan nappiin! Tilanteesi ei ole epätoivoinen. Mulla on täysin samat oireet kuin sulla, näkyvintä on käsien tärinä.
Mutta lukaisepa tosiaan tuo edellinen kirjoitukseni, siitä voisi olla apua. Suosittelen, että kerrot ongelmastasi jollekin luotettavalle (luokka)kaverille vaikkapa.
Jo pelkkä kertominen kaverille osoittaa, että sussa on naista, vaikka tilanne onkin mielestäsi toivoton. Huomaat varmasti, että kaverisi on myötätuntoinen ja ehkäpä seuraavassa esitelmässä hän tukee sinua ja sinullakin on vapaampi olo, kun tiedät, että hän tietää :)