Raaseporin onnettomuus

Hanski57

Tietojen mukaan Raaseporin onnettomuusajoneuvoa ajoi varusmies, joka oli ollut edellisen yön harjoituksissa. Eikö puolustusvoimilla ole mitään valvontaa siitä, että väsyneet varusmiehet tai naiset eivät ajaisi kuljetuksia? Sääliksi käy tämä kuljettaja - nainen tai mies - joka joutuu kantamaan tätä taakkaa koko elämänsä. Miksi kantahenkilökunta eihoida kuljetuksia?

104

3328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomi-svekokratia

      Huomatkaa, mikä mediatapahtuma onnettomuudesta tuli, kun uhrit olivat ruotsinkielisiä!

      Jos olisivat olleet suomenkielisiä, niin hyvä kun olisi uutiskynnystä ylittänyt valtamediassa...

      • monta_lisänimeä

        Valtamediaa ei turhaan kutsuta myös svekomediaksi.

    • johtajaoliretardi

      Seuraa johtajaa.

      • NimimerkkiJoKäytässä

        Itse kiinnitin huomion idioottimaiseen suunnitteluun tuossa risteyksessä. Tiet eivät leikkaa kohtisuoraan, ja kaiken lisäksi näyttäsi olevan kalliota juurikin junan tulosuunnassa näköesteenä.

      • HE1234

        Olin intissä itse kuskina ja kuittiautona oli masi. Muutaman kerran tuli Syndalenissa käytyä kyseisen vehkeen kanssa ja melkein arvaan mikä tasoristeys oli kyseessä tässä tapauksessa. Matkalla Syndalenin metsiin on sellainen puomiton tasoristeys jossa muistan, etä masin ohjaimissa piti auto pysäyttää ennen risteystä ja hypätä hantin puolelle istumaan, että näki ikkunasta tuleeko oikealta puolelta junaa. Junarata tulee niinkuin viistosti oikealta. Nyt kun aamulla on vielä ollut paha lumisade uskon ettei kuski ole nähnyt ollenkaan tuleeko sieltä junaa vai ei.

      • Lllllp

        Oudossa maastossa tuo olisi vaarallista ajella. Varsinainen loukku. Sen radan varmaan huomasi, kun Härmässä aina pitää ottaa vauhtia, että pääsee edes ylös kiskojen välin. Sitäkin olen ajatellut että miksi niitä ratoja ei rakennella tasaiselle vaan piti tehdä semmoinen ratapenkka että olis oikein vaikeaa kun ei tossu pidä. Väsyneenä voi tulla ns. tajunnan hämärtyminen että tulee lumisateessa väärä tulkinta tilasta ja omasta paikasta.

      • osanosaa
        NimimerkkiJoKäytässä kirjoitti:

        Itse kiinnitin huomion idioottimaiseen suunnitteluun tuossa risteyksessä. Tiet eivät leikkaa kohtisuoraan, ja kaiken lisäksi näyttäsi olevan kalliota juurikin junan tulosuunnassa näköesteenä.

        Sinulle nimimerkki.... jo käytässä...
        Olen samaa mieltä. Väärin suunniteltu taso risteys. Tilaa olisi ollut tehdä ns.X risteys. Tai 90 asteinen. Tollainen vino kulma tekee sen että. Ensin katsot vasempaan ja sitten oikeaan ja vielä kerran vasempaan. Se paha ns, sokea kulma ajoneuvossa tekee tämmösen. R.I.P kaikille

      • Riitta-muori

        Olen itkenyt tätä surullista tapahtumaa ja pidän hävyttömänä otsikoita "Poliisi epäilee varusmieskuljettajaa rikoksesta". Paikkakuntaa tuntemattomat nuoret tuodaan alueelle harjoituksiin. Paikalliset asukkaat kauhistelevat vaarallista tasoristeyttä ja odottelevat kauhulla, milloin tapahtuu jotakin ikävää.
        Jos kerran armeija käyttää samaa tasoristeyttä ja sen vaarallisuus on jo monesti todettu, miten kummassa ei ole vuosien aikana ollut resursseja asentaa paikalle edes varoitusvaloa?? Saamatonta toimintaa siltä taholta, joka tasoristeyksistä vastaa. Kylläpä riittää resurssia rakentaa kiertoliittymiä ja vieläpä istuttaa kukkia niiden keskelle. Kyllä tässä on nyt säästetty tulitikuissa ja juotu shamppanjaa, jos tällainen kielikuva sallitaan.
        Sitten aikataulusta: Junia kulkee ko kiskoilla noin 20 kpl päivässä; eivätkö kantahenkilökunta ja VR puhu keskenään? Eikö VR voi antaa aikataulujaan tiedoksi? Siitä nähtäisiin, että meidän lähtö on 07.00 ja juna tulee noin 07.30 - tulee juna tai ei, laitetaanpa tähystäjä seisomaan ylityskohdalle turvallisen ylityksen varmistamiseksi. Kyllä tämän surullisen, surullisen tapahtuman syypäitä on monia, ei saa syyttää vain kuskia.

      • Varustautunut

        Radikalisoitunut varusmies
        Kaikki surevat Raaseporissa tapahtunutta tragediaa.

        Mohammed oli ilmeisesti lukenut riittävästi koraania.

        "Ajoi hitaasti junan alle". Väitetään että "allahu akhbar- huuto olisi kuulunut ennen rysäystä.
        Kuskia kuuntelevat vain seitsemän neitsyttä paratiisissa.

      • Anonyymi
        Varustautunut kirjoitti:

        Ikävintä tässä on se että paratiisissa ei kukaan raiskaa ketään . Joten ne kaverit menee ihan muualle .

    • fghgfhgfh

      Aikamoinen hämmennys ensin kun aamulehti uutisoi pokkana varus sotilaista ja onko vihreitä miehiä jo maisemissa?

      • Anonyymi

        On.

    • eivaantoiminut

      Yksiselitteisesti: Tasoristeyksessä junalla on aina etuajo-oikeus, ja maantieajoneuvon tulee pysähtyä varmistamaan h u o l e l l i s e s t i esteetön kulku raiteiden yli. Näin sen pitäisi lain mukaan mennä,mutta näin se ei mennyt Raaseporin tapauksessa.

    • tämä-on-varmaa

      Yksikään kapiainen ei tule joutumaan mihinkään vastuuseen, vaikka tuotakin kuskia olisi valvotettu miten pitkään...

      • SF-Soviet-FinlanD

        Ja kuolleet ovat itse syyllisiä kuolemaansa!

        Näin se menee oikeusvaltio suomessa. Ei vastuuta kuin juhlapuheissa.

      • Anonyymi

        Tietääkseni nuorena jaksaa valvoa .

    • muhammedinolipasi

      Huhujen mukaan kyseessä oli muslimivarusmiehen suorittama terrori isku.

    • Lakiseurantaavastaan

      Kyllä oli härski nainen kun junaturmalla LOPPASI Bernerin kansalaisten seuranta ja maanteiden kavallus hanketta. "Pitäisi olla autoissa laite joka vilkuttaa kun juna lähestyy". Moni suomessa tietää että halvinta on rakentaa tasoristeyksiä joissa vilkkuvalot junan tunnistimella. Kansalta kavalletaan maantiet herrojen rahasammon luomiseksi. Sipilä lobbasi tuloutukset ulkomailta jo siihen malliin jotta Herrat nauraa kipparallaa..

      • Puolustusvoimissa varusmiesten ja miehistön turvallisuus on ihan toissijainen asia. Ensisijaisesti keskitytään upseerien palkkatasoon. Esim. ilmavoimissa ollaan hakemassa lisärahaa, koska koulutukseen ei enää riitä rahaa. Samaan aikaa ilmavoimissa käytetään 10 miljoonaa vuodessa siihen, että upseerit lentelevät lentokoneilla. Näillä lentotunneilla ei ole mitään viranhoidollista syytä. Tai on. Jos lentää riittävästi kuukaudessa, saa 2500 euroa lisää palkkaa, ns. lentolisää. Muuten ylemmät upseerit, jotka hoitavat johtotehtäviä, saisivat 2500 pienempää kuukausipalkkaa. Mutta suoritusportaan ihmiset joutuvat lentämään liian vähällä koulutuksella. Eläköön isänmaa!

      • Anonyymi
        sissivieno kirjoitti:

        Puolustusvoimissa varusmiesten ja miehistön turvallisuus on ihan toissijainen asia. Ensisijaisesti keskitytään upseerien palkkatasoon. Esim. ilmavoimissa ollaan hakemassa lisärahaa, koska koulutukseen ei enää riitä rahaa. Samaan aikaa ilmavoimissa käytetään 10 miljoonaa vuodessa siihen, että upseerit lentelevät lentokoneilla. Näillä lentotunneilla ei ole mitään viranhoidollista syytä. Tai on. Jos lentää riittävästi kuukaudessa, saa 2500 euroa lisää palkkaa, ns. lentolisää. Muuten ylemmät upseerit, jotka hoitavat johtotehtäviä, saisivat 2500 pienempää kuukausipalkkaa. Mutta suoritusportaan ihmiset joutuvat lentämään liian vähällä koulutuksella. Eläköön isänmaa!

        Kenen isänmaata tarkoitat . Arabiaa turkkia venäjää???

    • kansalainenzyzuv

      Jos harjoituksessa joudutaan ylittämään liikennöity rautatie, olisi luonnollista asettaa radan ylityspaikalle vartiomies pysäyttämään sotilasajoneuvot, jos juna on tulossa. Pelkästään ajajan havaintokykyyn ei pidä luottaa varsinkaan, jos keliolosuhteet ovat vaikeat (pimeys, lumisade).

    • surullinen_

      Siinä meni turhuuden keskellä ihmiselämiä ihan turhaan.

    • Sivarille

      Et ole ilmeisesti käynyt varusmiespalvelusta kun kommentoit ko asiaa niin tietämättömänä. Kyllä PV:n autonkuljettajilla on lepoajat. Harjoituksen johtaja vastaa harjoituksen läpiviennistä.
      Henkilökunta ei aja, koska tarkoitus on kouluttaa sotilaskuljettajia. Samat henkilöt saavat kuorma-auton ajokortin jolla voi ajaa ko ajoneuvoluokkaa myös siviilissä. Kuinka joku kuljetusliike uskaltaisi antaa satojentuhansien yhdistelmän tai linja-auton kaverille joka ei ole koskaan itse ajanut ko ajoneuvoja.

      • Typerälle_idiootille

        Selvästi et ole armeijaa käynyt kun et tiedä että kuskeja on aina ajatettu väsyneinä. Lepoaikoja ei noudateta, eikä nukkumisesta muutenkaan käytännön syistä johtuen tule mitään.

    • viikate_sivaltaa

      Surmansa saaneet varusmiehet olivat lavalla, mitä hytissä tehtiin??? Tasoristeys ja ei varovaisuutta, eikä katottu kunnolla tuleeko juna.. taidetiin olla puhelin kourassa, niinhän nyky nuoret tekee.

      • ResRattiMatti

        Samaa mietin itsekkin, kun uutisointi eteni.
        En kuitenkaan lähde enempää spekuloimaan kunnioituksesta uhrien omaisia kohtaan.
        Tutkinta hoitakoon homman ... eiköhän tuohonkin onnettomaan tapaukseen aikanaan selvyys saada.

    • pasimasitsu

      Enää me ei voitettaisi Venäjää sodassa eikä tulisi paraatimarssi Uralille kuten jatkosodassa kun vainajia tulee jo ilman sotaakin.

    • Dantesinferno

      Rauha kaikille. Surullinen tapaus, miksi aina syyttömät kuolevat ja yhteiskunta ei ota vastuuta. Nyt syyllustetään kuskia MIKSI! Hän teki vain työtä johon oli käskyn saanut!

      • hgfhjhgf

        Kun mitä tahansa laitosta johdetaan suomalaisella "Management by perkele" menetelmällä, niin turvallisuus on niitä viimeisimpiä asioita joihin kiinnitetään huomiota.

        Kun viimekertaisessa sodassakin kuoli kymmeniätuhansia ihmisiä, niin mitäpä muutama kuolonuhri siellä täällä enää mitään haittaa.

        Ja vastuussa olevia upseereista ei löydä lähimailtakaa silloin kun pitäisi ottaa vastuu tapahtuneista.

      • Kapiaiska

        "Hän teki vain työtä johon oli käskyn saanut!"

        Ne allahin antamat käskyt toteutuvat myöhemmin.

      • Ratamies_Sonnalla
        hgfhjhgf kirjoitti:

        Kun mitä tahansa laitosta johdetaan suomalaisella "Management by perkele" menetelmällä, niin turvallisuus on niitä viimeisimpiä asioita joihin kiinnitetään huomiota.

        Kun viimekertaisessa sodassakin kuoli kymmeniätuhansia ihmisiä, niin mitäpä muutama kuolonuhri siellä täällä enää mitään haittaa.

        Ja vastuussa olevia upseereista ei löydä lähimailtakaa silloin kun pitäisi ottaa vastuu tapahtuneista.

        Johtajuus punnitaan uskalluksesta ottaa vastuu alaisistaan. Nyt yksikön ja harjoituksen johtajat olkaa miehiä ja johtajia ja ottakaa vastuu nuorten varusmiesten kuolemasta. Miten puolustusvoimien henkilökunta pystyisi johtamaan sodan aikana, jos ei johtajuutta ja vastuuta uskalleta ottaa rauhan aikana.

      • zxmnbv
        Ratamies_Sonnalla kirjoitti:

        Johtajuus punnitaan uskalluksesta ottaa vastuu alaisistaan. Nyt yksikön ja harjoituksen johtajat olkaa miehiä ja johtajia ja ottakaa vastuu nuorten varusmiesten kuolemasta. Miten puolustusvoimien henkilökunta pystyisi johtamaan sodan aikana, jos ei johtajuutta ja vastuuta uskalleta ottaa rauhan aikana.

        Suomen nynnylaitos (armeija) näytti taas suurta johtajuutta ja rohkeutta kun lehtitietojen mukaan onnettomuusauton takana tulleen upseerien auton väki ei osannut/uskaltanut tehdä mitään kun näkivät verta ja kuolleita.

        Mielestäni armeijan upseereilla pitäisi olla samanlainen harjoittelujakso ja henkisen kantin testi kuin palomiehillä, poliiseilla, sairaankuljettajilla, lääkäreillä ja sairaanhoitajilla. Kaikille heille kuuluu pakollinen harjoitteluosuus oikeuslääketieteen laitoksella jossa seurataan normaalia ruumiinavausta ja osallistutaan irroitettujen elinten käsittelyyn ja tutkimiseen. Jakso on pakollinen kaikkille tai muuten ei voi läpäistä kurssia ja valmistua.

        Armeija on ainoa valtion laitos joka ei varsinaisesti tee ja joudu kokemaan sitä mihinkä henkilökunta on koulutettu. Yksikään nykyisistä upseereista ei ole kokenut oikeaa sotaa. Palomiehet, poliisit ja sairaankuljettajat joutuvat kohtaamaan ja käsittelemään lähes päivittäin kuolleita tai onnettomuudessa pahoin ruhjoutuneita ruumiita. Kukaan muukaan ei siivoa onnettomuuspaikkaa ja irroita rekan alle ajaneesta pannukakuksi litistyneestä autosta niitä vainajan kappaleita.

        Armeija on täynnä kaljamahaisia upseereita jotka päivittäin käyttävät heille annettua käskyvaltaa muita kohtaan, ilman että heillä on pienintäkään kokemusta heidän oikeasta työstä. Upseerin arvonimi, siihen liittyvä käskyvalta, vastuu ja siitä maksettava palkka pitäisi ansaita omalla toiminnallaan, rohkeudella ja henkisellä kantilla, joita pitäisi ehdottomasti testata ennen koulutusta. Uskon että melko suuri osa nykyisistä upseereista reputtaisi kyseisen testin ja ei saisi oikeutta pukea univormuaan päälle, jonka he nyt pukevat joka päivä.

      • Hävetkää_
        zxmnbv kirjoitti:

        Mistähän hyvästä ne mitallit tulee jotka näiden upseerien rintapielestä roikkuu?

        EI AINAKAAN URHEUDESTA!

        Näillä alhaisilla saastoilla ei pitäisi olla mitään oikeutta pukeutua siihen univormuun ja sitten pitää juhlapuheita sodista ja urheudesta!

        Se mies joka lehtitietojen mukaan hyppäsi ulos junasta ja kävi tarkastamassa hänen omien sanojensa mukaan jokaisen "vaatemytyn" jonka raiteilta ja maastosta löysi, ansaitsee korkeimman hengenpelastus ja urhoollisuusmitallin!

      • Paska_Maa
        hgfhjhgf kirjoitti:

        Kun mitä tahansa laitosta johdetaan suomalaisella "Management by perkele" menetelmällä, niin turvallisuus on niitä viimeisimpiä asioita joihin kiinnitetään huomiota.

        Kun viimekertaisessa sodassakin kuoli kymmeniätuhansia ihmisiä, niin mitäpä muutama kuolonuhri siellä täällä enää mitään haittaa.

        Ja vastuussa olevia upseereista ei löydä lähimailtakaa silloin kun pitäisi ottaa vastuu tapahtuneista.

        Ja vastuuta ei oteta edelleenkään!

        Raaseporissa kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneesta tasoristeysonnettomuudesta ei syytteitä

        Asiasta kertoi valtakunnansyyttäjävirasto.
        Raaseporissa kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneesta tasoristeysonnettomuudesta ei nosteta syytettä, tiedottaa valtakunnansyyttäjänvirasto. Myös yksi kiskobussin matkustaja kuoli, kun kiskobussi ja armeijan maastokuorma-auto törmäsivät Skogbyn tasoristeyksessä viime lokakuun lopulla.

        Kuorma-auton kuljettajana toimineen varusmiehen epäiltiin syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kolmeen kuolemantuottamukseen. Syyttäjän mukaan sää oli tapahtuma-aikaan erittäin hankala ja kuorma-auton rakenne rajoitti näkyvyyttä ohjaamosta. Kuljettajalla ei syyttäjän mukaan ollut missään vaiheessa konkreettista mahdollisuutta nähdä kiskobussia.

        Tämän perusteella syyttäjä päätti, ettei ole todennäköisiä syitä sen tueksi, että kuljettajana toiminut varusmies olisi syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai kuolemantuottamukseen.

        Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijat arvioivat tasoristeyksen erityisen vaaralliseksi. Kun sitä lähestyy idän suunnasta, on näkömatka oikealle onnettomuusjunan tulosuuntaan liian lyhyt junien vauhtiin nähden. Tasoristeys on nyt suljettu sen vaarallisuuden takia.

      • Anonyymi
        zxmnbv kirjoitti:

        Suomen nynnylaitos (armeija) näytti taas suurta johtajuutta ja rohkeutta kun lehtitietojen mukaan onnettomuusauton takana tulleen upseerien auton väki ei osannut/uskaltanut tehdä mitään kun näkivät verta ja kuolleita.

        Mielestäni armeijan upseereilla pitäisi olla samanlainen harjoittelujakso ja henkisen kantin testi kuin palomiehillä, poliiseilla, sairaankuljettajilla, lääkäreillä ja sairaanhoitajilla. Kaikille heille kuuluu pakollinen harjoitteluosuus oikeuslääketieteen laitoksella jossa seurataan normaalia ruumiinavausta ja osallistutaan irroitettujen elinten käsittelyyn ja tutkimiseen. Jakso on pakollinen kaikkille tai muuten ei voi läpäistä kurssia ja valmistua.

        Armeija on ainoa valtion laitos joka ei varsinaisesti tee ja joudu kokemaan sitä mihinkä henkilökunta on koulutettu. Yksikään nykyisistä upseereista ei ole kokenut oikeaa sotaa. Palomiehet, poliisit ja sairaankuljettajat joutuvat kohtaamaan ja käsittelemään lähes päivittäin kuolleita tai onnettomuudessa pahoin ruhjoutuneita ruumiita. Kukaan muukaan ei siivoa onnettomuuspaikkaa ja irroita rekan alle ajaneesta pannukakuksi litistyneestä autosta niitä vainajan kappaleita.

        Armeija on täynnä kaljamahaisia upseereita jotka päivittäin käyttävät heille annettua käskyvaltaa muita kohtaan, ilman että heillä on pienintäkään kokemusta heidän oikeasta työstä. Upseerin arvonimi, siihen liittyvä käskyvalta, vastuu ja siitä maksettava palkka pitäisi ansaita omalla toiminnallaan, rohkeudella ja henkisellä kantilla, joita pitäisi ehdottomasti testata ennen koulutusta. Uskon että melko suuri osa nykyisistä upseereista reputtaisi kyseisen testin ja ei saisi oikeutta pukea univormuaan päälle, jonka he nyt pukevat joka päivä.

        Minkäs teet kun vielä toistaiseksi eduskunnassa istuva päättäjäkunta on sitä 50 vuotiaiden joukkoa jotka ovat suoraan sodankäyneiden vanhempien lapsia. Tämä vääristää heidän näkemystään sodasta ja armeijan toiminnasta, koska he eivät sokeudeltaan pysty näkemään muuta kuin sankareita ympärillään ja haluavat niin kovasti itsekin olla sellaisia.
        Voi vain toivoa että lähivuosina nuorempi sukupolvi ottaa maan ohjat käsiin ja alkaa johtamaan tätä maata järjellä, eikä jollakin oudolla kiitollisuudenvelalla ja kateudella jonka vuoksi turvallisuus,ja inhimillisyys jyrätään ilman sekunninkaan harkintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nythän noita kansanedustajia kuolee "tapaturmaisesti" yhtenään ja useita on sairastunut viimeisen vuoden aikana vakavasti. Jospa se siitä nuorentuisi pikkuhiljaa.

      • Anonyymi
        Paska_Maa kirjoitti:

        Ja vastuuta ei oteta edelleenkään!

        Raaseporissa kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneesta tasoristeysonnettomuudesta ei syytteitä

        Asiasta kertoi valtakunnansyyttäjävirasto.
        Raaseporissa kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneesta tasoristeysonnettomuudesta ei nosteta syytettä, tiedottaa valtakunnansyyttäjänvirasto. Myös yksi kiskobussin matkustaja kuoli, kun kiskobussi ja armeijan maastokuorma-auto törmäsivät Skogbyn tasoristeyksessä viime lokakuun lopulla.

        Kuorma-auton kuljettajana toimineen varusmiehen epäiltiin syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kolmeen kuolemantuottamukseen. Syyttäjän mukaan sää oli tapahtuma-aikaan erittäin hankala ja kuorma-auton rakenne rajoitti näkyvyyttä ohjaamosta. Kuljettajalla ei syyttäjän mukaan ollut missään vaiheessa konkreettista mahdollisuutta nähdä kiskobussia.

        Tämän perusteella syyttäjä päätti, ettei ole todennäköisiä syitä sen tueksi, että kuljettajana toiminut varusmies olisi syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai kuolemantuottamukseen.

        Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijat arvioivat tasoristeyksen erityisen vaaralliseksi. Kun sitä lähestyy idän suunnasta, on näkömatka oikealle onnettomuusjunan tulosuuntaan liian lyhyt junien vauhtiin nähden. Tasoristeys on nyt suljettu sen vaarallisuuden takia.

        Nykyään unionista saa anoa rahaa yli ja alikulku siltojen rakentamiseen niin eikö tässäkin olisi oikea aika ja paikka rakentaa alikulku tunnelit autoille ja erikseen muille , samoin näyttää olevan siltojen tarpeessa , jotka oikaisee . Jalankulkijat pyöräilijät autoilijat pääsee puolet nopeammin työpaikoilleen siltoja rakentamalla ja alukulkuja .

    • pettymystä

      Suomen Armeija on nykyään pelkkä kunniaton ja haalistunut & katoava varjo siitä, mitä se oli silloin kun esi-isämme taistelivat uhreistaan välittämättä Suomen vapauden eteen. Rahat lähes loppu, ja miehistöaines kelvotonta pilallehemmoteltua S-kirjaimen muotoista liiallisen lastensuojelun, javapaan kasvatuksen tuottamaa skeidaa. Nämä fyysisesti ja psyykkisesti lähes täysin anorektikot eivät pidättele ketään, mistään, yli kahden tunnin.

      • Anonyymi

        Ei ainakaan turkkilaiset . Nehän varastaa rahat ja häipyy .

    • joomenjoodå

      Raaseporin / Skogby risteyksen vaarallisuus tiedossa jo 2010 selvityksessä, kuten myös vuoden 2014 selvityksessä jossa selkeästi tasoristeyksien poisto toimenpide suositukset olemassa. alla listaus Dragsviikistä etelään:

      Dragsvik, yksityistie:( varuskunnan vieressä ja tie esim varuskunnan ampumaradalle kaiketi?)
      Poisto ja metsätien (600 m) parantaminen

      Näseudd, katu:
      Poisto ja ohjaus puomilli- seen tasoristeykseen uusi tieyhteys (350 m)

      Kisa seisake, yksityistie:
      Kisa seisakkeen ja Helm- strömin tasoristeysten poisto ja ohjaus Leksval- lin puomilliseen tasoris- teykseen 800 m uutta yksityistietä

      Skogby, yksityistie: (se parin vikon takainen onnettomuusristeys)
      Poisto ja ohjaus puomilli- seen

      Typpi Oy, metsätie:
      Poisto ja ohjaus puomilli- seen tasoristeykseen

      Santala, metsätie
      Poisto ja ohjaus puomilli- seen tasoristeykseen

      ei mennyt menny kun 7. vuotta 2010 selvityksestä että yksi ylläolevista (skogby) on poistettu.

      Nopeaa toimintaa kerrassaan:
      .

      • Ei_mikään_sattuma

        Suomi on turvallisuusasioissa auttamattomasti pohjoismaiden peränpitäjä.

        Eniten työtapaturmia, vapaa-ajan tapaturmia, liikenneonnettomuuksia ja palokuolemia.

        Välinpitämättömyys turvallisuudesta näkyy kaikessa toiminnassa ja tilastot todistavat sen.

        Johtunee yleisestä nyrjähtäneestä ajattelutavasta ja polittiikasta joka keskittyy epäolennaiseen pilkunviilaukseen ja säätelyyn.

      • Anonyymi
        Ei_mikään_sattuma kirjoitti:

        Näkeehän sen kaikessa valtion toiminnassakin että turvallisuus ei ole kovassa huudossa ja edes toisellakaan sijalla.
        Poliisi ei käytä huomioliivenä liikenteessä, vaikka se on muissa pohjoismaissa ja ympäri Eurooppaa pakollinen aina kun astutaan autosta ulos liikenneympäristöön. Heijastetaippaukset tulivat yli 20 vuotta muuta eurooppaa jäljessä suomalaisiin hälytysajoneuvoihin. Poliisi vastusti uudistusta viimeiseen asti. jne...

      • Anonyymi

        Eikä sitä alikulku tunnelia jo saa sinne ????

      • Anonyymi
        Ei_mikään_sattuma kirjoitti:

        Suomi on turvallisuusasioissa auttamattomasti pohjoismaiden peränpitäjä.

        Eniten työtapaturmia, vapaa-ajan tapaturmia, liikenneonnettomuuksia ja palokuolemia.

        Välinpitämättömyys turvallisuudesta näkyy kaikessa toiminnassa ja tilastot todistavat sen.

        Johtunee yleisestä nyrjähtäneestä ajattelutavasta ja polittiikasta joka keskittyy epäolennaiseen pilkunviilaukseen ja säätelyyn.

        Onko nyt palosammuttimet ja peitteet hankittu ??

    • Anonyymi

      Tänään taas kallis konjakki virtaa upseerikerholla naurunremakan saattelemana kun herrat ovat jälleen päässeet pälkähästä ja nuoresta miehestä on tehty syyllinen kaikkeen pahaan mitä maa päällään kantaa!

      Näytösoikeudenkäynti on alkanut!

      IL seuraa Raaseporin tasoristeysturman käräjiä: Varusmiesten ajoneuvon kuski saapui vakavana oikeuteen – kiistää syytteet
      Tänään klo 8:28
      Kihlakunnansyyttäjä päätti aiemmin olla nostamatta syytteitä, mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi asian toisin.
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e280515e-9689-489a-a4e7-fb271b3003df

    • Anonyymi

      Hei!

      Maassamme on vuosien mittaan rakennettu erittäin huonosti suunniteltuja risteyksiä, suoranaisia ansoja, ja tutkinnan mukaan Raaseporissa oli juuri sellainen. Miksi muuten se olisi poistettu käytöstä!

      Veronmaksajien rahojen suoranainen polttaminen järjettömissä hankkeissa riittää jo! Asiassa syyttäjänä toimivan olisi jos aika katsoa peiliin ja ottaa lopputili, se on paras ja kustannustehokkain ratkaisu!

      • Anonyymi

        Koko alueelle voi anoa eu tuki rahoja siltoihin . Myös pyöräteille .

    • Anonyymi

      Niin, hävittäjähankinnat 7-10 miljardia euroa, neljä korvettia 1,2 miljardia euroa.

      Isävainaa taisteli kolmessa sodassa, talvisota, jatkosota ja lapinsota, tuli invalidina rauhan vuosille, perhe, rakensi ja korjasi, oli viimeisenpäälle hyvä isä.

      Nyt aikuisena, omia lapsia ajatellen, ihmettelen monta asia, erityisesti puolustusvoimia ja vastuuta tekemisistä, hankinnoista . Voi olla, että olen ihmettelylläni väärässä, ehkä olen pudonnut ajan raiteilta.

    • Anonyymi

      Sotilaspoliisin pitäisi aina saattaa tällaisia harjoituksiin meneviä ja sieltä palaavia raskaita ajoneuvoja ja pitkiä ajoneuvojonoja.
      Jo ihan liikenteen sujuvuudenkin kannalta, saatikka sitten turvallisuuden kannalta.
      Mikä muuten on sotilaspoliisin takoitus jos liikenneturvallisuuden valvominen harjoituksissa ei sille kuuluisi?
      Kallis ja tarpeeton organisaatio jossa maksetaan palkkaa tyhjästä?

      • Anonyymi

        Sotilas POLIISI hoitaa rosvojen kiinniottoja eikä vahdi auton ajoa harjoittelevia sotilaita .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotilas POLIISI hoitaa rosvojen kiinniottoja eikä vahdi auton ajoa harjoittelevia sotilaita .

        Poliisi on rovoja varten!

        Sotilaspoliisi on turhake jolla ei tee mitään!

    • Anonyymi

      Tulihan tykistöharjoituksessa alle vuosi sitten 155 millinen tykistöammus väärän suuntauksen vuoksi lähelle tulenjohtotarkkailupistettä. Ruotsissa ammuttiin alas oma lentokone it harjoituksessa kun olisi pitänyt tähdätä maalipussia. 2 lentäjää kuoli 20 vuotta sitten. Vaarattomia harjoituksia ei ole.

      • Anonyymi

        No ne kaksoiskansalaiset......

    • Anonyymi

      Puolustusvoimien kuljettajaopetuksen taso on romahtanut uusien sopimuskumppaneiden myötä. Halvin tarjous voitti jälleen : (
      Sotilaskuljettajaksi koulutettavilla on pääosin B-kortti siviilissä pohjalla, ja nopeasti pyritään saamaan C- ja CE-kortit aika kehnon kouluttaja-aineksen voimin suoritettua.
      Aiemmin käytäntönä oli, että vaarallisen maastonkohdan tms ylityksen ajaksi lava tyhjäksi miehistöstä ja kuljettaja ajatetaan käsimerkein ko. paikan yli.

      • Anonyymi

        Kuhmon onnettomuus taas todisti pv:n kuljettajaopetuksen heikon tason.

      • Anonyymi

        Pitää sopia että puolet kuljetuskoulusta käydään Kuoma auto ajokorttinsa ensin autokoulussa omalla kustannuksellaan sitten vasta pääsee armeijan kouluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää sopia että puolet kuljetuskoulusta käydään Kuoma auto ajokorttinsa ensin autokoulussa omalla kustannuksellaan sitten vasta pääsee armeijan kouluun.

        Siviiliautokouluissa leikkivät "kuoma-auto" -kouluttajia samat kuomat kun PV:n
        koulutuksissa. Ammatillisissa oppilaitoksissa on eri taso.
        Onneksi halvin tarjous voitti.

    • Anonyymi

      Tällä kertaa järki voitti syyttäjällä ja kuljettajalle ei vaadita enää rangaistusta. Hyvä näin! Harvinaista joustavuutta ...
      Tuosta voisi ottaa oppia mm Helsingin kaupungin johtaja Vapaavuori, Malmin lentokentän tuhoamispäätökseen, mutta siinä ei järki voita. Lienee maksetut lahjukset ja muut saadut edut perumatonta luokkaa ....

      • Anonyymi

        No nyt kun syyttäjälle alkaa tämä onnettomuus valkenemaan, niin hän vielä ehtii nostamaan syytteen harjoituksen vastuuhenkilöille, tuossahan on selvät työturvallisuuden laiminlyönnit kyseessä. Rakennuksilla ja teollisuudessa työnjohto olisi vastaavassa tilanteessa jo tuomittu.

        TÖRKEÄÄ VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTTÄ VALTIOLTA JA ARMEIJALTA!

        Kun Kristoffer, 19, kuoli Raaseporin turmassa, perheelle maksettiin 4800 euroa - ”Kaikki luotto valtiota kohtaan on vajonnut pohjaan”

        Viisi varusmiestä loukkaantui ja kolme kuoli. Pohjanmaalla Pedersöressä asuva Lindforsin perhe menetti 19-vuotiaan poikansa Kristofferin.

        Hänen isänsä Steve Lindfors on turhautunut monen oikeustajua kolauttaneesta käräjäprosessista, joka turmasta on yhä käynnissä. Puolustusvoimien autoa kuljettanut varusmies jäi henkiin ja joutui syytetyn penkille.

        – Puolustusvoimat katsoo, ettei sillä ole mitään vastuuta asiassa. Poikien leiripaikka oli aivan lähistöllä. Matkalla heidän piti ylittää tasoristeys, jonka tiedetään olevan yksi Suomen vaarallisimmista. Miksi vaarallisesta ylityskohdasta ei käyty keskustelua? Valtio tahtoo vierittää kaiken syyn kuskille ja välttää oman vastuunsa, Lindfors sanoo.
        Luotto ei palaa

        Muun muassa Varusmiesliitto on kritisoinut puolustusvoimia tapauksen tiimoilta. Liiton tiukkasanaisen, tänä syksynä julkaistun kannanoton mukaan on täysin kestämätöntä, jos puolustusvoimat ei pidä asiassa varusmiehen puolta.

        – Syyllisiä tapaukseen on monta, mutta kuorma-auton kuljettajaa ei missään nimessä saa syyttää yksinään. Syypää on rakenteellinen ongelma, jossa yleinen palvelusturvallisuus ei ole vielä toivotulla tasolla, kannanotossa todetaan.

        Steve Lindforsin ajatukset ovat samankaltaiset.

        – Kaikki luotto puolustusvoimia ja valtiota kohtaan on vajonnut pohjaan tämän onnettomuuden jälkeen – eikä se palaa, isä toteaa. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bac02597-2a33-4c7c-beb0-2cfbd9f40a90

        Oudon halvalla menee. Ihan perus henkivakuutuksissa lasten kuolinkorvaussummat ovat suurempia.

        Entä, jos hankkisi 66 hävittäjän sijasta 65, ja jakaisi tuosta yhdestä massia niihin perheisiin, joista lähetetyt nuoret eivät palaa?

        Ehkä valtion kannattaisi miettiä koko ikäluokan kutsumista palvelukseen, jos tosipaikan tulleen juostaan karkuun ja pälyillään toista vastuunkantajaa. Onko joku kuullut kenraalista, valtiosihteeristä tms. joka nyt julistaisi, että "nämä paskat korvaukset ovat minun käsialaa"?

        Raha ei tuo ketään takaisin, mutta tuollainen vajaaksi jäävä mopoauton hinta on ihan perseilyä ja aiheuttaa ihan sivustaseuraajissakin maanpuolustustahdon laskua. Mitätön korvaus osoittaa huonoa makua, arvostuksen puutetta ja haluttomuutta ajatella maanpuolustusta koko kansakunnan etua ajavalla tavalla.

        Meidänkin lapsella on tuo savotta edessä. Ehkä. Saa nähdä, millaista riskinottoa kaipaa 18v jälkeen.

        Vastuuhenkilöt eivät ole missään vastuussa kun vastuu pitäisi kantaa. Silti heille maksetaan laitoksen suurinta palkkaa vastuullisesta työstä!

        Jokin tässä yhtälössä mättää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oudon halvalla menee. Ihan perus henkivakuutuksissa lasten kuolinkorvaussummat ovat suurempia.

        Entä, jos hankkisi 66 hävittäjän sijasta 65, ja jakaisi tuosta yhdestä massia niihin perheisiin, joista lähetetyt nuoret eivät palaa?

        Ehkä valtion kannattaisi miettiä koko ikäluokan kutsumista palvelukseen, jos tosipaikan tulleen juostaan karkuun ja pälyillään toista vastuunkantajaa. Onko joku kuullut kenraalista, valtiosihteeristä tms. joka nyt julistaisi, että "nämä paskat korvaukset ovat minun käsialaa"?

        Raha ei tuo ketään takaisin, mutta tuollainen vajaaksi jäävä mopoauton hinta on ihan perseilyä ja aiheuttaa ihan sivustaseuraajissakin maanpuolustustahdon laskua. Mitätön korvaus osoittaa huonoa makua, arvostuksen puutetta ja haluttomuutta ajatella maanpuolustusta koko kansakunnan etua ajavalla tavalla.

        Meidänkin lapsella on tuo savotta edessä. Ehkä. Saa nähdä, millaista riskinottoa kaipaa 18v jälkeen.

        Tästä huomataan kuinka paljon valtiota kiinnostaa. Varusmies on kertakäyttö tuote jonka tilanteen tullessa voi hylätä. Jättäkää nuoriso menemättä armeijaan. Olette vain merkintä tilastoissa pahan sattuessa.

        Valtio tappaa!

        Ari-isä kertoo tuskaisesti poikansa kuolemasta: ”Riisuin kengät ja takin pois ja kävin siihen Akin kainaloon makaamaan”

        Varusmies Aki Kautto kuoli armeijassa juostun Cooperin testin jälkeen. Hän sai sairauskohtauksen, josta ei enää toipunut.

        Parikymppisen Akin tarina kuullaan tänään yhtenä useammasta, kun TV2:n Docventuresissa esitetään Joonas Berghällin Miehiä ja poikia -dokumentti. Tarinan kertoo Akin Ari-isä, jonka tuska ja suru ovat käsinkosketeltavissa.

        – Cooperin testin jälkeen Aki oli lyyhistynyt ja menettänyt sekä tajuntansa että puhekykynsä. Kun Aki sai kolmannen aivoinfarktinsa, hänet siirrettiin Meilahden sairaalaan, isä muistelee keittiönpöydän ääressä poikansa viimeisiä vaiheita.

        Pelätty puhelu tuli eräänä yönä. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Aki kuolisi pian.

        – Aki makasi sen näköisenä kuin nukkuisi. Hän halusi aina ottaa väliunia, isä muistelee dokumentissa lämpimästi.

        – Riisuin kengät ja takin pois ja kävin siihen Akin kainaloon makaamaan. Laitoin käden Akin paidan alle ja nukahdin siihen.

        Lapsensa menettäneen isän otti valtaansa suunnaton suru. Aiemmin hän oli ajatellut, ettei sitä voisi jakaa kenenkään toisen kanssa. Toisin kävi. https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/770f537b-a122-48cd-b32d-1e3a6e28f09e

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TÖRKEÄÄ VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTTÄ VALTIOLTA JA ARMEIJALTA!

        Kun Kristoffer, 19, kuoli Raaseporin turmassa, perheelle maksettiin 4800 euroa - ”Kaikki luotto valtiota kohtaan on vajonnut pohjaan”

        Viisi varusmiestä loukkaantui ja kolme kuoli. Pohjanmaalla Pedersöressä asuva Lindforsin perhe menetti 19-vuotiaan poikansa Kristofferin.

        Hänen isänsä Steve Lindfors on turhautunut monen oikeustajua kolauttaneesta käräjäprosessista, joka turmasta on yhä käynnissä. Puolustusvoimien autoa kuljettanut varusmies jäi henkiin ja joutui syytetyn penkille.

        – Puolustusvoimat katsoo, ettei sillä ole mitään vastuuta asiassa. Poikien leiripaikka oli aivan lähistöllä. Matkalla heidän piti ylittää tasoristeys, jonka tiedetään olevan yksi Suomen vaarallisimmista. Miksi vaarallisesta ylityskohdasta ei käyty keskustelua? Valtio tahtoo vierittää kaiken syyn kuskille ja välttää oman vastuunsa, Lindfors sanoo.
        Luotto ei palaa

        Muun muassa Varusmiesliitto on kritisoinut puolustusvoimia tapauksen tiimoilta. Liiton tiukkasanaisen, tänä syksynä julkaistun kannanoton mukaan on täysin kestämätöntä, jos puolustusvoimat ei pidä asiassa varusmiehen puolta.

        – Syyllisiä tapaukseen on monta, mutta kuorma-auton kuljettajaa ei missään nimessä saa syyttää yksinään. Syypää on rakenteellinen ongelma, jossa yleinen palvelusturvallisuus ei ole vielä toivotulla tasolla, kannanotossa todetaan.

        Steve Lindforsin ajatukset ovat samankaltaiset.

        – Kaikki luotto puolustusvoimia ja valtiota kohtaan on vajonnut pohjaan tämän onnettomuuden jälkeen – eikä se palaa, isä toteaa. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bac02597-2a33-4c7c-beb0-2cfbd9f40a90

        "– Puolustusvoimat katsoo, ettei sillä ole mitään vastuuta asiassa."

        Siinäpä se upseerien korkea moraali tulikin mainittua. Tästä lähtien minulla ei ole minkäänlaista kunnioitusta yhtäkään upseeria kohtaan.

      • Anonyymi

        Eikö Inkoo / kirkko nummi kävisi pienlenkokentälle ja helikoptereille. Ambulanssi kenttä kuuluu olla myös yrikset käyttää pienkenttiä . Estoniassa muuten enemmistö paleltui kuoliaaksi suurin osa ei saanut pelastusliiviä . Jokaisen on hyvä käydä itse ammattiautoilijan koulut siviilissä autokoulussa . Myös pelastusliivien käyttö ohjeet kuten tasoristeyksien ylitys ohjeet .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TÖRKEÄÄ VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTTÄ VALTIOLTA JA ARMEIJALTA!

        Kun Kristoffer, 19, kuoli Raaseporin turmassa, perheelle maksettiin 4800 euroa - ”Kaikki luotto valtiota kohtaan on vajonnut pohjaan”

        Viisi varusmiestä loukkaantui ja kolme kuoli. Pohjanmaalla Pedersöressä asuva Lindforsin perhe menetti 19-vuotiaan poikansa Kristofferin.

        Hänen isänsä Steve Lindfors on turhautunut monen oikeustajua kolauttaneesta käräjäprosessista, joka turmasta on yhä käynnissä. Puolustusvoimien autoa kuljettanut varusmies jäi henkiin ja joutui syytetyn penkille.

        – Puolustusvoimat katsoo, ettei sillä ole mitään vastuuta asiassa. Poikien leiripaikka oli aivan lähistöllä. Matkalla heidän piti ylittää tasoristeys, jonka tiedetään olevan yksi Suomen vaarallisimmista. Miksi vaarallisesta ylityskohdasta ei käyty keskustelua? Valtio tahtoo vierittää kaiken syyn kuskille ja välttää oman vastuunsa, Lindfors sanoo.
        Luotto ei palaa

        Muun muassa Varusmiesliitto on kritisoinut puolustusvoimia tapauksen tiimoilta. Liiton tiukkasanaisen, tänä syksynä julkaistun kannanoton mukaan on täysin kestämätöntä, jos puolustusvoimat ei pidä asiassa varusmiehen puolta.

        – Syyllisiä tapaukseen on monta, mutta kuorma-auton kuljettajaa ei missään nimessä saa syyttää yksinään. Syypää on rakenteellinen ongelma, jossa yleinen palvelusturvallisuus ei ole vielä toivotulla tasolla, kannanotossa todetaan.

        Steve Lindforsin ajatukset ovat samankaltaiset.

        – Kaikki luotto puolustusvoimia ja valtiota kohtaan on vajonnut pohjaan tämän onnettomuuden jälkeen – eikä se palaa, isä toteaa. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bac02597-2a33-4c7c-beb0-2cfbd9f40a90

        No siellä varmaan on jo sitten rakennettu alikulku siltaa ja liikennevaloja . Helikopteri ja ambulanssi nopeutta pitää myös kehittää . Vaikea ei ole rakentaa laskeutumuspaikkaa tai ensiapupisteitä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä huomataan kuinka paljon valtiota kiinnostaa. Varusmies on kertakäyttö tuote jonka tilanteen tullessa voi hylätä. Jättäkää nuoriso menemättä armeijaan. Olette vain merkintä tilastoissa pahan sattuessa.

        Mitähän se maksaa korvata se junan korjaus , matkustajat siellä ja raivaus sekä sairaalahoito , kuljetus ja tämän romuttuneen auton korvaus . Pelkät renkaat taitaa maksaa monta kymmentä tuhatta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtio tappaa!

        Ari-isä kertoo tuskaisesti poikansa kuolemasta: ”Riisuin kengät ja takin pois ja kävin siihen Akin kainaloon makaamaan”

        Varusmies Aki Kautto kuoli armeijassa juostun Cooperin testin jälkeen. Hän sai sairauskohtauksen, josta ei enää toipunut.

        Parikymppisen Akin tarina kuullaan tänään yhtenä useammasta, kun TV2:n Docventuresissa esitetään Joonas Berghällin Miehiä ja poikia -dokumentti. Tarinan kertoo Akin Ari-isä, jonka tuska ja suru ovat käsinkosketeltavissa.

        – Cooperin testin jälkeen Aki oli lyyhistynyt ja menettänyt sekä tajuntansa että puhekykynsä. Kun Aki sai kolmannen aivoinfarktinsa, hänet siirrettiin Meilahden sairaalaan, isä muistelee keittiönpöydän ääressä poikansa viimeisiä vaiheita.

        Pelätty puhelu tuli eräänä yönä. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Aki kuolisi pian.

        – Aki makasi sen näköisenä kuin nukkuisi. Hän halusi aina ottaa väliunia, isä muistelee dokumentissa lämpimästi.

        – Riisuin kengät ja takin pois ja kävin siihen Akin kainaloon makaamaan. Laitoin käden Akin paidan alle ja nukahdin siihen.

        Lapsensa menettäneen isän otti valtaansa suunnaton suru. Aiemmin hän oli ajatellut, ettei sitä voisi jakaa kenenkään toisen kanssa. Toisin kävi. https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/770f537b-a122-48cd-b32d-1e3a6e28f09e

        Kaunista . Hän olisi ilmeisesti kuollut joka tapauksessa kun on verisuonissa jotain . Tai saanut jatkoaikaa vähän jos olisi liikkunut vähemmän . Armeijassa on vaan osattava asioita eikä niistä voi lintsata eli on eri asia . Jos hän tiesi ettei ole terve ei olisi pitänyt mennä . Moni on kuollut nuoret liikenne onnettomuuksissa . Liian kova vauhti . Ei se vauhti vaan se kun tulee äkkitilanne ei hallitse . Liikunta on kuitenkin hyvää . Pitää aloittaa rauhallisesti alussa . ❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "– Puolustusvoimat katsoo, ettei sillä ole mitään vastuuta asiassa."

        Siinäpä se upseerien korkea moraali tulikin mainittua. Tästä lähtien minulla ei ole minkäänlaista kunnioitusta yhtäkään upseeria kohtaan.

        Jälleen yritettiin välttää VASTUU!

        Sotakoira puri kovakuntoisen ammattisotilaan ennenaikaiselle eläkkeelle – valtio yritti kiistää vastuunsa

        Suomen valtio joutuu maksamaan entiselle sotilaspoliisiylikersantille korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä noin 200 000 euroa.

        Oikeudessa Valtiokonttori kiisti, että työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneen entisen aliupseerin terveysongelmat olisivat aiheutuneet koiran puremasta.

        Entisellä ammattisotilaalla oli kuitenkin esittää puolustusvoimien vuotuisten kuntotestien kirjalliset tulokset.

        Dokumenttien mukaan mies oli ollut kovakuntoinen ennen koiran puremaa.

        Nykyään 54-vuotiaan jyväskyläläismiehen entinen elämä päättyi maaliskuussa 2009 erikoiskoiraharjoituksissa.

        Toisen henkilön kouluttama sotakoira puri ylikersanttia odottamatta takaapäin pohkeeseen.

        Pohjelihaksen ja hermon vammat olivat pahat. Ne invalidisoivat ammattisotilaan. Koiraryhmän johtajana toiminut 43-vuotias ylikersantti ei tapahtuneen jälkeen enää kivuiltaan voinut kävellä kuin korkeintaan yhden kilometrin matkan.

        Myös seisominen ja istuminen pitkään paikoillaan oli vaikeaa. Käytännössä vasen alaraaja surkastui hitaasti.

        Jyväskyläläinen yritti palata töihin, mutta siitä ei tullut mitään. Hänestä ei yksinkertaisesti ollut enää partioon ja vartioon sotakoiran kanssa.

        Mies päätyi sairauslomien ja erilaisten kuntoutusjaksojen jälkeen työkyvyttömyyseläkkeelle vuoden 2014 lopulla.
        Saamatta jäänyt palkka

        Jyväskyläinen sai valtiokonttorilta korvausta koiran pureman aiheuttamista vammoista 21 779 euroa.

        Siihen mies ei tyytynyt vaan vaati Keski-Suomen käräjäoikeudessa valtiolta korvausta menetetyistä ansiotuloista koko katkenneelta laskennalliselta työuraltaan eli käytännössä runsaan tuhannen euron eläkkeen ja ansiotulojen välistä erotusta.

        Hän vaati myös 25 396 euron kertaluontoista lisäkorvausta sekä korvausta esimerkiksi lääkäreiden määräämistä hoidoista.

        Jyväskyläisen mukaan yksin työnantaja aiheutti hänen vammautumisensa. Omaa tuottamusta tai sisäsyntyistä syytä ei ollut mukana.

        Suomen valtio kiisti vaatimukset. Valtion mukaan työkyvyttömyys ja korvausvaatimukset eivät ole syy-yhteydessä maaliskuussa 2009 tapahtuneeseen koiranpuremaan.

        Valtion mukaan kantajalla on ollut muitakin tapaturmia ja terveysongelmia. Pureman aiheuttamasta pysyvästä haitasta on jo maksettu hänelle korvausta.

        Hovioikeus vahvisti

        Keski-Suomen käräjäoikeuden viime vuoden lokakuussa antama tuomio ei saanut lainvoimaa, sillä valtio valitti siitä Vaasan hovioikeuteen.

        Hovi järjesti uuden käsittelyn, jossa otettiin vastaan sama todistelu kuin käräjilläkin.

        Hovioikeuden tuore päätös oli kuitenkin tappio valtiolle. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen eräin pienin muutoksin.
        Entisen sotakoira-aliupseerin mukaan eläin on aina eläin, ja sellaisena arvaamaton. Kuvassa norjalainen sotakoira.Entisen sotakoira-aliupseerin mukaan eläin on aina eläin, ja sellaisena arvaamaton. Kuvassa norjalainen sotakoira.
        Entisen sotakoira-aliupseerin mukaan eläin on aina eläin, ja sellaisena arvaamaton.

        54-vuotias jyväskyläinen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen hovioikeuden ratkaisuun. Se ratkaisee tähän saakka pienituloisen eläkeläismiehen omat taloudelliset ongelmat, mutta tuo rohkaisua myös muille tapaturmaan joutuneille, jotka yrittävät saada oikeusteitse korvauksia.
        ”Koirat jäljittivät räjähteitä”

        Turma tapahtui entisen ammattisotilaan mukaan Porin Prikaatin järjestämissä erikoiskoiraharjoituksissa Säkylässä. Koirat jäljittivät räjähteitä. Hänen oma koiransa oli harjoitussuoritteen jo tehnyt.

        – Vein koiran autoon, sillä totesin sen väsyneeksi. En nähnyt lainkaan toista koiraa, joka tuli takaapäin.

        Koiran kulmahammas rikkoi hermon ja vaurioitti pahoin pohjelihasta.

        Entisen ammattisotilaan mukaan hän tiesi kollegan belgianpaimenkoiran joka häntä puri, mutta ei ollut ollut aiemmin sen kanssa tekemisissä.

        Koiraa mies ei syytä.

        – Eläin on aina eläin ja voi olla arvaamaton.

        – Tuohon aikaan oli vielä niin sanottuja kombikoiria eli samoja koiria käytettiin sekä jäljitykseen että voimankäyttöön. Ei sitä voi tietää, mitä harjoitusta koira oletti tekevänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunista . Hän olisi ilmeisesti kuollut joka tapauksessa kun on verisuonissa jotain . Tai saanut jatkoaikaa vähän jos olisi liikkunut vähemmän . Armeijassa on vaan osattava asioita eikä niistä voi lintsata eli on eri asia . Jos hän tiesi ettei ole terve ei olisi pitänyt mennä . Moni on kuollut nuoret liikenne onnettomuuksissa . Liian kova vauhti . Ei se vauhti vaan se kun tulee äkkitilanne ei hallitse . Liikunta on kuitenkin hyvää . Pitää aloittaa rauhallisesti alussa . ❤️

        Aki oli urheilija. Cooperissa ennätys 3800m. Aki ei kuollut ensimmäiseen kohtaukseen, vaan lääkäreiden hoitovieheisiin. Potilasvahinkovakuutuskeskus eritteli 3 lääkäriä, joiden takia aki kuoli. Valvira totesi myös, että hoito ei ollut asiallista. Poliisi on tehnyt esitutkinnan, mutta en tiedä miksi syyttäjä ei ole vienyt heitä oikeuteen, sitä odotan joka päivä. Terveisin Akin isä.

    • Anonyymi

      johto tappaa suoraan rauhan aikana

      yksilon on vain puolustettava itseaan
      hinnalla milla tahansa

      • Anonyymi

        Välillä kyllä hävettää olla suomalainen. Suomi ei ole koskaan välittänyt kansalaisistaan. Me olemme olemassa virkakoneistoa varten, eikä päinvastoin kuten sen kuuluisi olla.

      • Anonyymi

        Ainakin siellä on paljon osaamattomia ihmisiä ja sellaisia joita ei edes kiinnosta tehdä käytännön työtä. Päinvastoin kun muut univormuammatit, kuten poliisi ja pelastuslaitokset.

        Se on työpaikka ihmisille jotka haluavat pukea päällensä univormun ja kerätä sen rinnuksiin kiiltäviä nappeja, mutta kunhan se vain tapahtuu minimaalisella työllä ja vaivannäöllä.

        Narsisteja jotka haluavat pokkuroida univormuissa ja kuulla kuinka muut herroittelevat heitä.

        Leikki-ikä jäänyt isoilla pojilla päälle.

      • Anonyymi

        No no. Koittakaa nyt aloittaa liikuntaharrastus ja löntystellä eteenpäin . Tietysti muumaalaiset ei ole tämän maan asialla eikä puolella oli missä ammatissa tahansa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Välillä kyllä hävettää olla suomalainen. Suomi ei ole koskaan välittänyt kansalaisistaan. Me olemme olemassa virkakoneistoa varten, eikä päinvastoin kuten sen kuuluisi olla.

        Tarkoitat varmaan miehittäjiä ja muumaalaisia täällä .

    • Anonyymi

      SE ON IKUINEN VIHA SOTILAITA KOHTAAN

    • Anonyymi

      Ei muuta kuin kaikki harjoitukseen osallistuneet upseerit linnaan vain ja hävitetään avain!

    • Anonyymi

      Mahtava armeijamme taas vauhdissa!

      Rikoksia, simputusta, herjaamista ja jopa kidutusta. Varusmiehiä uitettiin avannossa ja päätä painettiin lumeen – kouluttajille sakkoja ilmavoimien sotaharjoituksesta.
      Keski-Suomen käräjäoikeus on katsonut tilanteessa pääkouluttajina toimineiden, Puolustusvoimien palkattuun henkilökuntaan kuuluneiden upseerien syyllistyneen toiminnallaan useisiin pahoinpitelyihin ja palvelusrikoksiin.

      Syytteessä oli 21 epäiltyä, joista 18 oli varusmiehiä ja loput kolme ammattisotilaita. Sen sijaan varusmiesten ja apulaiskouluttajan osalta kaikki syytteet hylättiin.

      Tuomioon johtaneet rikokset tapahtuivat marraskuussa 2018 Jämsässä Hallin alueella järjestetyssä Ilmavoimien sotaharjoituksessa. Tuomioselosteen mukaan ”kiinniotettuja” riisuttiin ja pidettiin pitkään lumihangessa pakkaskelissä. Osa joutui myös olemaan lyhyen aikaa avannossa. Menettelyn tarkoituksena oli tehostaa kuulustelua.
      Vaatteet heitettiin lumeen

      Harjoituksessa Ilmasotakoulun varusmiesten tehtävänä oli ottaa kiinni ja kuulustella Porin prikaatin varusmiehiä. Tapahtumia valvoi kolme puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuulunutta henkilöä.

      Kaikki asianosaiset varusmiehet kertoivat tapahtumista ja niiden kulusta pääpiirteissään samalla tavalla. 25. marraskuuta 2018 harjoitukseen osallistuneet Ilmasotakoulun sotilaspoliisit löysivät tiedustelijoiden leirin ja ottivat heidät kiinni. Heidät kuljetettiin autolla järven rannalla sijainneelle kuulustelupaikalle, jossa kaikkien vankien silmät sidottiin.

      Eräs asianomistaja kertoi, että kuulustelujen aluksi häneltä riisuttiin pakkashaalari. Ulkona oli pakkasta, mutta häntä kiellettiin pukemasta haalaria takaisin.
      Rikokset tapahtuivat ilmavoimien sotaharjoituksessa. Kuvituskuva.Rikokset tapahtuivat ilmavoimien sotaharjoituksessa. Kuvituskuva.
      Rikokset tapahtuivat ilmavoimien sotaharjoituksessa. Kuvituskuva. TUOMO HYTTINEN

      Kun varusmies kieltäytyi kertomasta ryhmänsä tehtävää kuulustelijoille, hänet määrättiin selälleen maahan makaamaan. Kuulustelun jatkuessa asianomistajan paita oli nostettu ylös asti, jolloin kuulustelijat alkoivat potkia ja heittää hänen vatsansa ja rintakehänsä päälle lunta.

      Kyseinen varusmies laitettiin myös istumaan puoleksi tunniksi lumihankeen. Hänellä oli omien sanojensa mukaan kylmä koko tapahtumien ajan, hän oli tärissyt mutta ei saanut paleltumia tai muitakaan ruumiillisia vammoja.

      Kuulustelun jälkeen varusmies pääsi telttaan lämmittelemään. Kuulustelujen aikana kaikki hänen rinkassa olleet tavaransa oli heitelty lumihankeen ja kaikki vaatteet olivat litimärkiä. Rinkassa ollut kännykkä oli heitetty lumeen. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d071007c-5c3f-45bc-917e-93549b806953

      • Anonyymi

        Kuulkaa nyt hiekka aavikon sudet . Oli totutellut kylmään polviin asti vedessä . Ei nyt millään pahalla mutta jos tää ilmasto on liian kylmä kannattaa muuttaa Afrikkaan . Täällä on jäätikkö . Ihmiset käy avannossa uimassa jäätyneessä vedessä ja sohjossa. Saunan jälkeen mietitään lumessa ja tätä ei tapahdu Saharan hiekoilla !!! Menkää omiin maihinne .

        Persu taas päässyt ääneen!

        Näkee vain uhkia ja ulkomaalaisia kaikkialla!

        Sitä nimitetään myös vainoharhaisuudeksi.

    • Anonyymi

      Mahtava armeijamme taas vauhdissa!

      IS kävi läpi Lemmenjoen esitutkinnan – alkoholin kerrotaan muuttaneen komentajaa, kaatuili ja puhui törkeyksiä: ”h***m**kut”, ”m***erot” ja ”h***r***karit!”

      Lemmenjoen harjoituksen tapahtumia koskevan esitutkinnan kuulusteluissa osallistujat kertoivat asiassa epäillyn Karjalan lennoston ex-komentajan muun muassa kutsuneen osallistujia mulkeroiksi ja kaatuilleen päihtyneenä.

      ”Hän oli lauantaina niin humalassa, että kaatui”

      Päiviön palvelusrikosepäily liittyy siihen, että syyttäjän mukaan Päiviö on kertausharjoitusten ajan yleisen palvelusohjesäännön vastaisesti käyttäytynyt epäasiallisesti, hyvien tapojen vastaisesti ja arvoonsa sekä asemaansa sopimattomalla tavalla.

      Syyttäjän mukaan Päiviö on myös nauttinut alkoholia ja pitänyt päihtyneenä puheita muille kertausharjoituksiin osallistuneille henkilöille, antanut tilanteisiin sopimattomia käskyjä ja kaatuillut.

      Päiviö itse kuvaili kuulustelussa käyttäneensä alkoholia tilanteen luonteen mukaisesti, kuten muutkin harjoitukseen osallistuneet. Oikeudella antamassaan vastauksessa hän myönsi, että lauantaina päivällä Ahkun Tuvassa ja illallisella osa hänen sanavalinnoistaan on ollut epäasiallisia ja kyky suorittaa palvelusta näissä tilanteissa oli ainakin ajoittain heikentynyt hänen nauttimansa alkoholin vuoksi.

      Päiviö kiistää olleensa muissa harjoituksen tilanteissa palvelustehtävässä siinä määrin alkoholin vaikutuksen alainen, että hänen kykynsä suorittaa palvelusta olisi alentunut.

      Kaatumistaan Päiviö ei kiistä. Hän kuitenkin kiistää kaatumisen johtuneen alkoholista. Syyksi kaatumiselle Päiviö esitti liukkaat kengät sekä vaelluksen fyysisen rasituksen.

      – En ole ollut niin humalassa, että olisin sen seurauksena kaatunut. Liikuntaosuudella todettiin toistuvasti, että Puolustusvoimien (PV) vaelluskengät eivät ole soveliaita vaelluskäyttöön ja tähän liittyen vaelluksen liukkaalla loppuosalla tuki kengistä katosi, jonka seurauksena kaaduin, Päiviö kuvaili kuulustelussa.
      ”Lauantaina Päiviön käytös muuttui”

      Epäily esimiesaseman väärinkäyttämisestä liittyy siihen, että Päiviö olisi syytteen mukaan harjoituksen johtajana kohdellut muita kertausharjoituksiin osallistuneita henkilöitä nöyryyttävällä tavalla.

      Syyttäjän mukaan Päiviö on harjoitusten aikana toistuvasti nimitellyt harjoituksiin osallistuneita henkilöitä muun muassa sukupuoliseen suuntautumiseen, seksuaalisuuteen ja ammattitaitoon viittaavilla halventavilla kommenteilla.

      Lisäksi Päiviö on syyttäjän mukaan keskeyttänyt käskynalaistensa puheita, kieltänyt heitä puhumasta ellei hän anna lupaa, puhutellut väärällä sotilasarvolla tai uhannut sotilasarvon alentamisella tai erottamisella. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006091744.html

      • Anonyymi

        Yx huomio noista kengistä onko niitäkin hankittu Saharan autiomaasta tai Kiinan tropiikissa mutta näyttää olevan liian ohuet pohjat mm.päkiän kohdalta kokonaan ja liian liukkautta pohjia ,ei kenkä saa luistaa missään pinnalla ei myös sisäkengät . Ihmiset katkoo luitaan kaatuessaan . Myös vanhusten ja työkengät sandaalit talvikengät oltava luistamattomia ja paksummat pohjat ettei kivet tunnu läpi . Holtitonta touhua ollut jo vuosia. Ja työaika ,harjoitus aika ja vapaa aika sekä juhlat pitää ymmärtää erottaa toisistaan .

    • Anonyymi

      Olli, 20, kuoli varusmiespalvelussa ajettuaan kohtalokkaan kolarin yökyydin päätteeksi – vanhemmat eivät yrityksistä huolimatta saaneet puolustusvoimia vastuuseen: "Se kyyti maksoi meille poikamme hengen"

      Parikymppinen Olli Alavuotunki menetti henkensä varusmiespalveluksensa aikana vuonna 1995. Tapahtuneesta on kulunut jo 24 vuotta, mutta vanhemmat kokevat edelleen vääryytenä sen, miten heidän poikansa kuolema jätettiin täydellisesti huomioimatta puolustusvoimissa.

      20-vuotias Olli Alavuotunki oli vuonna 1995 varusmiespalveluksessa Savon prikaatissa Mikkelissä. Kesäkuussa 1994 alkanut palvelus oli jo loppusuoralla, kun Mikkelissä vietettiin helmikuussa 1995 sotilasläänin vuosijuhlia.

      Olli toimi armeijassa autonkuljettajana.
      Yllättäen yhden aikaan lauantain vastaisena yönä hänelle tuli käsky kuljettaa upseeri Mikkelistä upseerikerholta vuosijuhlien jälkeen sadan kilometrin päähän Savonlinnaan.
      Nukahti rattiin kohtalokkain seurauksin

      Olli lähti kuuliaisesti matkaan ja ajoi luutnantin puolisoineen tämän kotiin Savonlinnaan.

      Olli itse ei kuitenkaan koskaan enää saapunut omaan määränpäähänsä. Aamuyöllä kello 4.25 hän nukahti rattiin, törmäsi vastaan tulleeseen kuorma-autoon ja kuoli. Hän oli vain muutaman kilometrin päässä varuskunnasta.

      – Olli oli herännyt edellisenä aamuna kuudelta. Hän oli joutunut olemaan hereillä jo lähes vuorokauden ympäri siinä vaiheessa, kun hän nukahti, Ollin äiti Eila Alavuotunki kertoo.

      Pääesikunta totesi omassa selvityksessään, että Olli oli saanut nukkua kasarmilla noin kolme tuntia, ennen kuin hänet hälytettiin ajotehtävään. Pääesikunnasta todettiin myös, että Olli oli nukkunut edellisenä yönä normaalit yöunet.

      – Edellisenä viikonloppuna hänellä oli melkein 40 astetta kuumetta ja vein hänet silloin lääkäriin, kun hän oli kotona lomalla.

      Tuon viikonlopun päätteeksi äiti vei pojan itse kotoa Hankasalmelta sadan kilometrin päähän Mikkeliin, koska hän ei halunnut sairaan lapsensa matkustavan linja-autolla.

      – Armeijassa Ollia syytettiin siitä, että hän oli lähtenyt sairaana kotiin viikonloppulomalle. Kova kuume nousi kuitenkin vasta yöllä kotona. Hänellä oli kuumeinen keuhkoputkentulehdus, äiti kertoo.

      Maanantaina Olli oli siis vielä korkeassa kuumeessa varuskunnassa. Perjantaina oli vuosijuhla, jolloin kohtalokas onnettomuus tapahtui.

      – Olli joutui tuona päivänä ympärivuorokautiseen palvelukseen, vaikka hän oli vielä väsynyt taudin jälkeen ja hänellä oli antibioottikuuri meneillään.

      Lauantaiaamuna helmikuun 25. päivä 1995 tuttu poliisi tuli Eila ja Risto Alavuotungin ovelle Hankasalmelle. Poliisi kertoi, että heidän poikansa "oli kuollut herrakuskina aamuyöllä kello 4.25".

      – Hän sanoi, että Olli oli menettänyt henkensä nokkakolarissa kuorma-auton kanssa, kun hän oli ajautunut väärälle kaistalle.

      Vaikka tapahtuneesta on kulunut nyt jo lähes neljännesvuosisata, ei äiti pysty puhumaan siitä vieläkään liikuttumatta.

      Virheitä ei myönnetty

      Vanhemmat taistelivat vuosia siitä, että Ollin kuolema saataisiin riippumattomaan ja rehelliseen poliisitutkintaan. He toivoivat myös, että varuskunnassa olisi myönnetty virhe siitä, että Olli käskettiin yötä vasten ajamaan pitkän matkan.

      – Pääesikunnan oma tutkija selvitti asiaa ja sanoi heti, että tuskin tämä menee oikeuteen. Tutkinta oli rajattu, Eila Alavuotunki sanoo.

      Tutkinnan lopuksi tutkija totesi, että ajomääräysten osalta ei todettu toimitun ohjeiden vastaisesti. Pääesikunta perusteli ajon laillisuutta vanhoilla, jo kumotuilla lepoaikaohjeilla.

      Ohjeita oli muutettu noin puoli vuotta ennen Ollin kuolemaa.

      Uuden, kolarin aikaan voimassaolleen ohjeen mukaan kuljettajalla tuli olla vuorokausittain tilaisuus vähintään kuuden tunnin yhtäjaksoiseen nukkumiseen.

      – Ollille oli määrätty kuusi tuntia liian pitkä ajoaika, äiti sanoo.
      Varusmiehet eivät tienneet lepoajoista

      Vanhempien mukaan tutkinnassa ei lainkaan selvitetty lepoaikojen rikkomista.

      – Voimassaolevia lepoaikoja ei ollut noudatettu ollenkaan. Kirjoitimme asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle.

      Vaativat henkilökuntaa vastuuseen

      Vanhemmat vaativat varuskunnan henkilökuntaa vastuuseen siitä, että nämä olivat käskeneet heidän poikansa kuljettajaksi yöllä, pitkän päivän jälkeen, lepoaikoja rikkoen.

      Vanhempia loukkasi myös se, että puolustusvoimat vaikeni asiasta.

      Kyyti maksoi pojan hengen

      Puolustusvoimat maksoi vanhemmille pojan hautauskulut, mutta ei mitään muuta. Vanhemmat eivät edes osanneet vaatia muita korvauksia. He kirjoittivat Valtiokonttoriin asiasta, ja sieltä tuli vain toteava vastaus, että mitään ei korvata.

      – Meille tuli olo, että poikamme oli kuin roska, joka lakaistiin tieltä. Se oli halpa kyyti upseerille, mutta meille se maksoi poikamme hengen.

      Elämä ei koskaan palannut ennalleen.

      – Ollin kuolema on edelleen erittäin raskas ja kipeä asia. Se on käynyt meidän molempien terveyden päälle. Emme koskaan saaneet puolustusvoimilta rehellisiä vastauksia poikamme kuolemaan johtaneista syistä. Lisäksi kannamme loppuelämän ajan mukanamme surua.

      • Anonyymi

        Ja näillä upseereilla on urhoollisuusmitalleja on niin että takista on rinnukset revetä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja näillä upseereilla on urhoollisuusmitalleja on niin että takista on rinnukset revetä.

        Upseerille tuomio!

        Kainuulaisella upseerilla 14 uhria! Homojen röyhkeys sen kun kasvaa. Ymmärrän kyllä että homoja kiehtoo upseeriura ja sen tuoma mahdollisuus olla lähellä nuoria poikia.

        "40-vuotias ylikersantti lähenteli varusmiehiä vartiointikierroksilla"
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/40-vuotias ylikersantti lähenteli varusmiehiä vartiointikierroksilla/art-1288353016101.html

      • Anonyymi

        Maksoihan sen auton ja toisen auton korvaus . Kyllä rekkakuskeja kuorma auto kuskeja kuolee liikenteessä usein . Herra juttu on Jeesus . Jeesuksen vertaus yli kaiken . Sitten on ihmiset vasta herrat ja rouvat . Se että nukahtiko vai ei ei voi tietää . Monet nukahtaa monet ei . Yövuorossa aamuyö on kaikille se raskain aika pysyä hereillä . Monet hoitajat lääkärit notkahtaa aamuyöllä , sokeri laskee . Kun juo limsaa virkistyy . Karamelli piristää . Keuhkokuume on aina hoidettava ja siihen liittyy lepo. Pitäisi levätä muutama päivä . Nämä on kuitenkin siinä mielessä nuoria miehiä mutta maanpuolustuksessa menehtyneet joten sankareita kuitenkin siis .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja näillä upseereilla on urhoollisuusmitalleja on niin että takista on rinnukset revetä.

        Nämä kuolleet kai oli kuitenkin maanpuolella eikö niin siis puolustamista opiskelemassa .

    • Anonyymi

      (Iltalehti 26.12.2008)

      JOUKKORANGAISTUS NIINISALOSSA

      Varusmiehet marssivat päävartion eteen tuulettamaan patjoja.

      - Kaikki 30 äijää kiroilivat, että miksi ihmeessä juhlapäivänä pitää lähteä tällaista tekemään, Niinisalon tykistöprikaatissa palveleva varusmies kuvailee patterin tunnelmia Iltalehdelle.

      Joulun pyhät varuskunnassa kiinni ollut varusmies nautti tapaninpäivän rauhasta tuvassaan, kun varusmiehet komennettiin yllättäen noin kello 14 aikaan pois tuvista.

      - Meidät käskettiin tulemaan päävartion eteen ja ottamaan patjat mukaan. Pyyntöä perusteltiin virka-avulla, varusmies ihmettelee.

      Lomavaatteisin pukeutuneet, virka-apuvarustuksen reppuihin pakanneet varusmiehet kävelivät päävartion eteen muutaman sadan metrin matkan. Perillä komennon otti ylikersantti.

      - Hän tuumaili, että ovatko kaikki paikalla ja hekotteli, että nyt tuuletellaan patjoja. Olimme siinä arviolta parikymmentä minuuttia. Sitten meidät komennettiin takaisin yksikköön.

      Kaksi töppäili - kaikkia rangaistiin

      Varusmies uskoo, että kyseessä oli joukkorangaistus, joka johtui aiemmin perjantaipäivällä sattuneesta välikohtauksesta.

      - Kaksi varusmiestä oli ollut elokuvateatteriluokassa patjojen kanssa.

      Varusmies pitää kurinpalautusta asiattomana, mutta ei aio silti valittaa kohtelusta esimiehilleen.

      - Ei kouluttajia tällaiset asiat kiinnosta.

      - Koko patteria on pyöritelty koko joululoma turhaan. Tiistaina tarkistettiin henkilökohtaiset tavarat, vaikka mitään rikosepäilyä ei ollut. Aivan turhaa runnutusta, varusmies manaa.

      Pääesikunta: "Erikoiselta kuulostaa"

      Tiedottaja Henrik Gahmberg puolustusvoimien esikunnasta kuulee tuuletusepisodista ensimmäistä kertaa Iltalehdeltä.

      - Erikoiselta kuulostaa. Asiaa on tosin vaikea kommentoida ennen kuin tapaus on tutkittu. Yleisellä tasolla voi sanoa, että puolustusvoimilla on nollatoleranssi simputuksen suhteen.

      Vaikka Gahmberg ei halua ottaa tapaukseen kantaa, antaa hän ymmärtää, että se täyttää simputuksen kriteeristön.

      - Jos ollaan tavallisen koulutuksen ulkopuolella, kannetaan vaikka jotakin esineitä jonnekin, niin se on simputusta. Voidaan puhua myös kiusaamisesta, jos kaikki saavat kärsiä joidenkin tekemistä virheistä, Gahmberg määrittelee.

      Niinisalon varuskunnasta ei kommentoitu asiaa perjantaina.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812268829256_uu.shtml

      • Anonyymi

        Varmaan oli kyse siis patjoista .

      • Anonyymi

        Vastuuta ei oteta edelleenkään, vaan siitä pyritään venkoilemaan irti!

        "Sellaista tapahtuu jokaisessa työpaikassa" – kansliapäällikkö pitää Puolustusvoimien työkulttuurin ongelmia yksittäistapauksina

        Puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti kommentoi Ylen MOT:n esiin nostamia ongelmia Yle Uutisille.

        Puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti pitää Puolustusvoimien työkulttuurissa esiin nousseita ongelmia yksittäisten ihmisten kokemuksina.

        Entiset ja nykyiset Puolustusvoimien työntekijät kertoivat Ylen MOT:lle ongelmista Puolustusvoimien sisällä. Heidän mukaansa Puolustusvoimien vahva hierarkia johtaa siihen, että ylemmän tason toimintaan on mahdotonta puuttua. Rikkeitä ja jopa epäiltyjä laittomuuksia piilotellaan. https://yle.fi/uutiset/3-11891494

        Milloinka mafia on ottanut vastuuta mistään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloinka mafia on ottanut vastuuta mistään?

        Mafian jäsenet ovat kunniavelassa toisillensa samalla tavalla kuin armeijassakin.

    • Anonyymi

      Ilta-Sanomissa oli näin:Onnettomuuden jälkeen tehdyissä tutkimuksissa ilmeni, että tasoristeyksen kulman ja kuorma-auton rakenteen vuoksi kuljettajalla ei ollut lainkaan mahdollisuuksia nähdä lähestyvää taajamajunaa ajoissa. Kuljettajalla oli väistämisvelvollisuus, mutta ei lainkaan näkyvyyttä radalle, joka jäi auton ohjaamon seinän taakse kuolleeseen kulmaan.

      Ei ollut lainkaan mahdollisuuksia nähdä lähestyvää taajamajunaa ajoissa.Eli kuski ajanut ns. sokkona tasoristeykseen.Käsittämätöntä toimintaa ei voi muuta sanoa.Autokoulussa opetettiin jos on sellainen tasoristeys että näkyvyys radalle heikko niin tarvittaessa noustaan autosta ja käydään katsomassa näkyykö junia.
      Suoraan alhaalla radan kohdalla olevan auringon takia jouduin kerran nousemaan autosta ulos kuuntelemaan tuleeko juna.En ajanut sokkona.

    • Anonyymi

      82 Niinisalossa sattui vaunuonnettomuus, jossa yksi kaveri jäi pyörätuoliin.

      Olimme kaikki poliisikuulusteluissa.

      Minä varusmies, ja istuin määrättynä sellaisella paikalla vaunussa mihin en ollut koulutettu.

      Sain silti kovat haukut upseerilta vielä eteisessä missä odotimme vuoroa kuulusteluun. Eli olimme kaikki varusmiehet yhtäkkiä täysiä tolloja tämän onnettomuuden jälkeen.

      Itse nykyään päällikkötason tehtävissä ja ymmärrän työturvallisuuslain vastuut, niin toivottavasti kaveri ei tule koskaan törmäämään minuun Hämeenlinnan kauppakeskuksessa!

      • Anonyymi

        Tämähän se vika juuri onkin!

        Eli vastuuhenkilöillä ei ole vastuuta mistään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän se vika juuri onkin!

        Eli vastuuhenkilöillä ei ole vastuuta mistään!

        Veikkaus: Jälleen kerran vastuuhenkilöa ei löydy sitten etsimälläkään?

        Kuolema sota­harjoituksessa tuli täytenä yllätyksenä – suru valtasi Niinisalon varuskunnan

        Menehtyneen varusmiehen muistoksi järjestetään torstaina suruliputus kaikissa Puolustusvoimien yksiköissä.

        Porin prikaatiin kuuluvan Kankaanpään Niinisalon varuskunnan ympäristö ei tavanomaisena torstai-aamunakaan ole erityisen vilkas paikka, mutta tällä kertaa tunnelma on pienessä pakkassäässä poikkeuksellisen harras.

        Varuskunnan pääportin kupeessa Suomen lippu roikkuu puolitangossa. Torstaina suruliputtavat kaikki muutkin Puolustusvoimien yksiköt ympäri Suomen keskiviikkona Luumäellä tapahtuneen auto-onnettomuuden johdosta. Onnettomuudessa kuoli yksi ja loukkaantui kolme varusmiestä.

        Kaikki neljä henkilöä kuuluivat Niinisalossa kotipaikkaansa pitävän Satakunnan tykistörykmentin Raketinheitinpatteriin. Käynnissä oli Taipalsaarella järjestetty, Satakunnan tykistörykmentin organisoima harjoitus. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009949956.html

        Kyllähän vastuullinen aina löytyy!

        Se oli kuollut varusmies ja muut onnettomuudessa loukkaantuneet.

        Tämä on jo upseerikerholla päätetty, kalliin konjakin virratessa ja sikarin palaessa.

    • Anonyymi

      Varusmieskuski oli tod.näk. kommunisti. Linnaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kolmesta taposta. Nih.

      Voimia omaisille.

    • Anonyymi

      Armeijassa työskentelee paljon tuomitsemattomia rikollisia.

      Sellaisia henkilöitä jotka olisi laitettu lukkojen taakse ja suuriin korvauksiin jos he työskentelisivät millään muulla alalla!

      • Anonyymi

        Siellä on vähintäänkin tappoon syyllistyneitä muutamia kymmeniä ja erinäisiin palvelusrikkomuksiin, ihmisoikeusrikkomuksiin ja valtuuksien ylittämisiin syyllistyneitä satoja.

        Tuohon pitää vielä lisätä tavaran anastamiseen syyllistyneitä jopa tuhansia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon pitää vielä lisätä tavaran anastamiseen syyllistyneitä jopa tuhansia.

        Sairastuttavat monia varusmiehiä ja heidän omaisia rotta taidoillaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1890
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1499
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      89
      1279
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      999
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      915
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      106
      872
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      47
      713
    Aihe