Mies päätyi yöllä mereen Tallinkin laivalta

Mies päätyi yöllä mereen Tallinkin laivalta Maarianhaminan edustalla – etsinnät lopetettu

Julkaistu: 28.10. 1:20 Iltasanomien nettisivulla

Mies joutui veden varaan Ahvenanmerellä Maarianhaminan edustalla.
Rajavartiolaitoksen merivartioston mukaan hälytys veden varaan joutuneesta henkilöstä tehtiin hieman puolen yön jälkeen. Miehen kerrotaan pudonneen Tallinkin Victoria I -alukselta, joka kulkee Tallinnan ja Tukholman väliä.

– Meillä on se tieto, että joku on mennyt jostain syystä yli laidan, tästä on varma havainto. Muuta ei vielä tiedetä, kertoi johtokeskusupseeri Martti Saarinen Rajavartiolaitokselta Ilta-Sanomille yhden jälkeen aamuyöllä.

Aamuneljän aikoihin Rajavartiolaitokselta kerrottiin STT:lle että etsinnät on jouduttu lopettamaan tuloksettomina. Miestä etsittiin useamman tunnin ajan. Etsintäpaikka sijaitsee parikymmentä kilometriä Maarianhaminasta lounaaseen sisääntuloväylän tuntumassa.

Etsintätöihin osallistui useampi meripelastuksen partiovene sekä pelastushelikopterit Turusta ja Ruotsista. Matkustaja-aluksista mukana olivat Victoria I -aluksen lisäksi Viking Mariella ja Silja Symphony. Merivartioston mukaan alukset vapautettiin tehtävästä noin puolentoista tunnin etsinnän jälkeen.

------------------------

Laivalta päädytään mereen vain kahdesta syystä eli joko itse tahallisesti kaiteella taiteilee tai peräti hyppää tai sitten muut avittavat. Vahingossa kukaan ei mereen laivalta tipahda.

Uutinen päivän Iltasanomissa

Kannattaa huomioida, että kyseessä oli Tallinkin laiva, ei Siljan eikä TallinkSiljan, jollaisia laivoja ei edes ole olemassa.
458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etsitkö miestä tältä palstalta, vai mikä on typerän avauksesi pointti?

Äänestä
  • Aha. Et ymmärtänyt.
    No, sehän tiedetään.
    Onko täällä ollut koskaan vielä mitään, minkä olet ymmärtänyt?

    Miksi muuten kirjoiotit?

    Äänestä

  • Et-siis-ymmärtänyt kirjoitti:

    Aha. Et ymmärtänyt.
    No, sehän tiedetään.
    Onko täällä ollut koskaan vielä mitään, minkä olet ymmärtänyt?

    Miksi muuten kirjoiotit?

    Miksi kopioit uutisia tälle palstalle? Ei tämä alue ole mikään uutistoistimo. Mielenterveyteen liittyville keskusteluille on omat alueensa.

    Äänestä

  • pysytäänaiheessa kirjoitti:

    Miksi kopioit uutisia tälle palstalle? Ei tämä alue ole mikään uutistoistimo. Mielenterveyteen liittyville keskusteluille on omat alueensa.

    Miksi kirjoitit, jos tiedät, että mielenterveyteesi liittyvistä asioista kirjoitetaan muualla.viikonloppuvapaalla Kupittaalta?
    Käskikö ääni sisälläsi?
    Oletko

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niin-siitäkin-päästiin kirjoitti:

Mies päätyi yöllä mereen Tallinkin laivalta Maarianhaminan edustalla – etsinnät lopetettu

Julkaistu: 28.10. 1:20 Iltasanomien nettisivulla

Mies joutui veden varaan Ahvenanmerellä Maarianhaminan edustalla.
Rajavartiolaitoksen merivartioston mukaan hälytys veden varaan joutuneesta henkilöstä tehtiin hieman puolen yön jälkeen. Miehen kerrotaan pudonneen Tallinkin Victoria I -alukselta, joka kulkee Tallinnan ja Tukholman väliä.

– Meillä on se tieto, että joku on mennyt jostain syystä yli laidan, tästä on varma havainto. Muuta ei vielä tiedetä, kertoi johtokeskusupseeri Martti Saarinen Rajavartiolaitokselta Ilta-Sanomille yhden jälkeen aamuyöllä.

Aamuneljän aikoihin Rajavartiolaitokselta kerrottiin STT:lle että etsinnät on jouduttu lopettamaan tuloksettomina. Miestä etsittiin useamman tunnin ajan. Etsintäpaikka sijaitsee parikymmentä kilometriä Maarianhaminasta lounaaseen sisääntuloväylän tuntumassa.

Etsintätöihin osallistui useampi meripelastuksen partiovene sekä pelastushelikopterit Turusta ja Ruotsista. Matkustaja-aluksista mukana olivat Victoria I -aluksen lisäksi Viking Mariella ja Silja Symphony. Merivartioston mukaan alukset vapautettiin tehtävästä noin puolentoista tunnin etsinnän jälkeen.

------------------------

Laivalta päädytään mereen vain kahdesta syystä eli joko itse tahallisesti kaiteella taiteilee tai peräti hyppää tai sitten muut avittavat. Vahingossa kukaan ei mereen laivalta tipahda.

Uutinen päivän Iltasanomissa

Kannattaa huomioida, että kyseessä oli Tallinkin laiva, ei Siljan eikä TallinkSiljan, jollaisia laivoja ei edes ole olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu