Hullu rakstuminen

Oletko niin rakastunut, että annat kaikkesi sen eteen. Tarkoitan lähinnä, että jopa maksat siitä tälle toiselle, että hän kanssasi. Järjestät jatkuvaa ohjelmaa tapaamisiin, matkoja useita kertoja vuodessa ulkomaille kotimaahan eli tapaamiset ovat hiihtokeskuksissa, Euroopan viikonlopun kaupunkimatkoilla ja tämän kaiken rahoitat itse velalla, toisen ei tarvitse maksaa, kunhan vain on kanssasi viihteellä.

Miksi tämä ei voi olla kodissanne, joka ei veisi niinkään turmioon ja eroon. Sillä kyllä jossain vaiheessa tuo jatkuva meneminen hiljenee ja silloin ei enää olekaan tälle kumppanillesi tärkeää olla kanssasi, kun tarjolla ei ole ilmaista elämää viihteellä.
Jos alusta alkaen, koti olisi ollut se paikka jossa viihtyisitte, saattaisi olla että se rakkaus kestäisi jopa lopun elämän ajaksi ja siihen voisi sitten joskus vaikkapa kerran vuodessa jos on varaa liittää ulkomaan matkan ja kesäisin jonkun kotimaan lomakohteen.
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuulostaa sekopäiseltä.

Äänestä

Ei mitään järkee !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jkuto kirjoitti:

Oletko niin rakastunut, että annat kaikkesi sen eteen. Tarkoitan lähinnä, että jopa maksat siitä tälle toiselle, että hän kanssasi. Järjestät jatkuvaa ohjelmaa tapaamisiin, matkoja useita kertoja vuodessa ulkomaille kotimaahan eli tapaamiset ovat hiihtokeskuksissa, Euroopan viikonlopun kaupunkimatkoilla ja tämän kaiken rahoitat itse velalla, toisen ei tarvitse maksaa, kunhan vain on kanssasi viihteellä.

Miksi tämä ei voi olla kodissanne, joka ei veisi niinkään turmioon ja eroon. Sillä kyllä jossain vaiheessa tuo jatkuva meneminen hiljenee ja silloin ei enää olekaan tälle kumppanillesi tärkeää olla kanssasi, kun tarjolla ei ole ilmaista elämää viihteellä.
Jos alusta alkaen, koti olisi ollut se paikka jossa viihtyisitte, saattaisi olla että se rakkaus kestäisi jopa lopun elämän ajaksi ja siihen voisi sitten joskus vaikkapa kerran vuodessa jos on varaa liittää ulkomaan matkan ja kesäisin jonkun kotimaan lomakohteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu