Välil sitä tulee miettineeks et mitä mahtaa vieraannuttaja vanhemman päässä liikkua. Mulla on vuoroviikoin lapset ja silti sitä kaipaa lapsia aina ku ne on ollu viikon äitinsä luona. Meidän ero ei ollu kauheen kaunis ja exän kanssa välit on jotain aivan hirveetä ja pitää sanoa et oon aika tyytyväinen tähän että lapsia silti tulee nähtyä. Olisi todella hankalaa varmaan olla jos exä ei lapsia mulle joka toinen viikko antaisi, ja vaikka itellä on lapsia ikävä ni pystyn luottaa siihen et lapsilla on hyvä olla äitinsä kanssa ja ne myös molempien luona haluaa olla joten ei pitäs valitella.
Musta on tehty lastensuojeluilmoitusta ja ollaa oltu follossa enkä aina tiedä mitä seuraavaks tulee, toivoisin että normi arkeen ei tulisi muutosta. Aina kaikki vaan ei ole omissa käsissä.
Erossa pahin oli perheen menetys. Mä yritin kaikkeni tehdä että ei oltas erottu mut se ei riittänyt. Nyt mulla on kaikkien syytösten jälkee usein sellanen olo että oon tarinan konna vaikka rehellisesti voin sanoa että kaikkeni sen suhteen eteen yritin. Aika paljon sitä saa itse kasvaa että exän kanssa yhdessä lapset pystyy kasvattamaan, välil taitaa tulla riman alituksia molemmilta mut ehkä tulevaisuudessa saadaa tää toimii vähän kivuttomammin. Tuntuu vaan niin turhalta tää elämä niinä viikkoina ku lapset on äitillään, kerran on perheen saavuttanut ni nyt tuntuu pahalta ku osan siitä on menettänyt.
Mä en varmasti ollut mikää paras isä suhteessa vaikka koitin lasten kanssa olla, nyt eron jälkee oon tutustunut lapsiin hiukan eri tavalla ja joutunut opettelemaan uusia juttuja että noiden kanssa pärjään. Eron jälkeinen aika on ainaki mua kasvattanut ihmisenä varmaa enempi ku muu aikuisikä, sitä on saanu värejä elämäänsä.
No huomen lapset tulee taas mulle ja saan viikoks elämää kämppääni. Ihmisten ei pitäs tämmösis tilanteis kattoo niin paljoo omaa napaa, vähä lasten ehdoil pitäs koittaa kattoo.
Musta on tehty lastensuojeluilmoitusta ja ollaa oltu follossa enkä aina tiedä mitä seuraavaks tulee, toivoisin että normi arkeen ei tulisi muutosta. Aina kaikki vaan ei ole omissa käsissä.
Erossa pahin oli perheen menetys. Mä yritin kaikkeni tehdä että ei oltas erottu mut se ei riittänyt. Nyt mulla on kaikkien syytösten jälkee usein sellanen olo että oon tarinan konna vaikka rehellisesti voin sanoa että kaikkeni sen suhteen eteen yritin. Aika paljon sitä saa itse kasvaa että exän kanssa yhdessä lapset pystyy kasvattamaan, välil taitaa tulla riman alituksia molemmilta mut ehkä tulevaisuudessa saadaa tää toimii vähän kivuttomammin. Tuntuu vaan niin turhalta tää elämä niinä viikkoina ku lapset on äitillään, kerran on perheen saavuttanut ni nyt tuntuu pahalta ku osan siitä on menettänyt.
Mä en varmasti ollut mikää paras isä suhteessa vaikka koitin lasten kanssa olla, nyt eron jälkee oon tutustunut lapsiin hiukan eri tavalla ja joutunut opettelemaan uusia juttuja että noiden kanssa pärjään. Eron jälkeinen aika on ainaki mua kasvattanut ihmisenä varmaa enempi ku muu aikuisikä, sitä on saanu värejä elämäänsä.
No huomen lapset tulee taas mulle ja saan viikoks elämää kämppääni. Ihmisten ei pitäs tämmösis tilanteis kattoo niin paljoo omaa napaa, vähä lasten ehdoil pitäs koittaa kattoo.
Vastaukset 1
Vanhimmat
- viimeksi näin 7 vuotta 8,5 kk sitten-
vieraannuttaminen edelleen jatkuu "viranomais-"
menettelyssä yhteistyössä "äidin-" kanssa
perättömin lausumin, selvityksin lapsen olosuhteista-