Entinen ystävä

Olen nyt nähnyt lyhyessä ajassa useamman unen entisestä ystävästäni , viimeksi viime yönä. Uni sjoittui jonnekin nuoruuteemme ja sen maisemiin. Toisessa unessa hän oli menossa oikeuteen jonne minun piti mennä puolustamaan häntä mutta jostiain syystä he valitsivatkin jonkun toisen puolustamaan häntä. Minut siis ikäänkuin vapautettiin velvoitteista ja vastuusta.

Olen vasta ustävyyssuhteemme päättymisen jälkeen ymmärtänyt että olen tähän ihmiseen ja hänen elämäänsä liittyen kantanut enemmän velvollisuuksia ja ollut ikäänkuin altavastaajana hänen huonoista tai toimimattomista elämänratkaisuista.

Ystävyys päättyi yllättäen ja erikoisella 5avalla. Meillä ei koskaan varsinaisesti ollut mahdollisuutta hyvästellä tai selvittää välejämme. Ystävyytemme loppusuoralla hän erään kerran syyllisti minua hänen hylkäämisestään ja jättämisestäään kun olin omassa elämässäni ns lähtenyt kulkemaan eri suuntaan kuon hän .

Syyllistäminen oli suoraa sanallista syyttämistä. Vaikka hänkin oli jo löytänyt uusia kavereita tilalleni ja ns jatkanut meidän ystävyydestä eteenpäin. Olen tätä ihmistä meidän ystävyyttämme ja yhteisiä aikoja miettinyt usein.

Olen yllättynyt siitä miten unimaailmassa ja unien kautta kohtaamme usein tämän ihmisrn kautta ja 6stävyyssuhteen päättynisestä huolimatta olen ilmeisesti alitajuisesti kantanut syvää syylliayyttä tämän ihmisen "hylkäämisestä" ja "jättämisestä".

Kai se nouser jostain syvältä että mimun tehtäväni oli tukea auttaa ja puolustaa häntä.mitä moninaisimmissa tilanteissa. Olin vastuussa tai koin olevani vastuussa hänen kriiseistä selviämisessään. Kovin pitkään on kulunut että hän on alkanutcilmestyä uniini. Ehkä se on hyvä merkki. Ehkä juuri unien kautta purkaantuu niitä tunteita ja ajatuksia kotka ovat jääneet minun tunne-elämääni ja alitajuntaani. Vahva velvollisuudentunne , syyllisyys , altavastaajana oleminen, vastuussa oleminen hänestä ja ratkaisujensa seurauksista. Itse taas olin kovin yksinäinen. Ehkä hän käytti sitä hyväkseen "luikerrellessaan" elämääni. Ehkä ystÄvyys kuitenkin oli aitoa. Ehkä se muuttui vuosien mittaan vain hyötysuhteeksi. En tiedä.

Mutta erostamme on kulunut hyvä aika. Koen helpotusta , että minä en ole vastuussa tästä hrnkilöstä hänen tunteistansa tai elämäntilanteistaan. Minulla on nyt oma elämä ja hänestä erillinen maailma ja hänellä omansa.

Toivon hänelle kaikkea hyvää, valoa, positiivisuutta ja energiaa elämäändä mutta koen hyväksi että aikoinaan päädyimme päättämään ihmissuhteemme ja ystävyytemme niin että hän jatkoi omaa tietänsä ja elämäänsä ilman minua ja minä omaa tietäni ja elämääni ilman häntä. Haluan nyt irtisanoutua tietoisesti kaikesta syyllisyydestä., ja väärän vastuun ja velvollisuuden tunteista. Minä. EN ole vastuussa entisen ystäväni elämästä tai kohtalosta vaikka toivonkin hänelle kaikkea hyvää

Ehkä ajattelen meidän ihmissuhdettamme ja ystävyyttämme matkana joka oli hyvä tehdä yhdessä, mutta joka päättyi teidemne erkaantuessa.
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ryhdyit lutkaksi omasta tahdostasi. Kukaan ei ole siihen syyllinen. Oletko nyt tyytyväinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lilyenne kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu