En saa sua mielestä. Näemme toisemme lähes päivittäin. Huomaan vilkuilusi, mutta olet tuntunut etääntyvän jostain syystä.. viikko sitten vielä hymyilit niin kauniisti..
Sinä saat tuntemaan
Semysteeri
14425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Täällä sama tilanne...
Onko kyse työpaikasta?
On kyllä.
Sama juttu täällä, en saa myöskään häntä mielestäni, enkä edes halua saada. Vilkuilua, kyllä, hymyilyä puolin ja toisin, kyllä, etääntymistä, no ehkä, mutta joskus alkaa niin älyttömästi ujostuttaa, etten ainakaan minä oikein osaa silloin olla mitenkään päin. Sekapäin höperönä vaan ehkä eniten ; )
Tuttu ja ajankohtainen tunne. Välillä tosiaan iskee kovan ujouden ja jännityksen puuska, jonka vuoksi täytyy häipyä tilanteesta tai olla hiljaa.
Siinä sitä sitten ollaankin, mistä sitä voi toisesta ihmisestä tietää, miksi välillä on näin ja sitten toisinaan taas noin. Olen itse omasta ujoudestani ja ujostuttamisesta vähän kertonut tälle naiselle, vaikka silloinkin olin haljeta ujostelemisesta, koska samalla sain vaivihkaa kerrottua, että nämä ujouskohtaukset johtuvat juuri hänestä. En kerta kaikkiaan tahdo, että on tämä nyt sitten mitä ikinä onkaan, menee sivuitse ja ohi ujouteni takia. Tämä tunne ja tämä ihminen (ja myös minä itse) on aivan suunnattoman arvokas ja tärkeä, eikä tätä voi ohittaa ujostelun vuoksi.
Teillä sitten on jo jotain? Ja hän tietää ujostelusi ja sen syyn?
Itse mietin miksi sitä onkin niin vaikea olla ihastuksen seurassa oma itsensä. Tuntuu että joko peittelen ihastustumistani tai sitten koetan peitellä ujouttani.
No, en tiedä, onko meillä vielä mitään, jotain varmaankin on. Hyvin ystävälliset välit, sellaiset katsellaan toisiamme hyvin pitkään, hymyillään, ja samalla puhumme muka asiallisia, välillä tietenkin myös ihan oikeastikin asiaa. Paikka ja tilanne on hiukan vaikea, en voi sitä tässä eritellä tarkemmin.
Omalta puoleltani olen tosiaan hyvin hienotunteisesti kertonut ujosteluni ja sen syyn, koska muuten käytökseni olisi voinut vaikuttaa välillä aika kummalliselta; olin välillä aivan solmussa ja murahteleva ja jopa kiukkuisen oloinen. Yritin peitellä ihastustani, mutta se ei kerta kaikkaan enää onnistunut, siksi kerroin hänelle.
Tämä toinen osapuoli ei ole minua millään lailla torjunut sen jälkeen kun kerroin, oikeastaan päin vastoin, mutta ei itse ole ottanut kuin hyvin pieniä askeleita. Itse asiassa ujo on tämä toinenkin. En millään lailla häntä mihinkään enempään halua painostaa, en odota välittömiä vastauksia mihinkään, olen sillä lailla hienotunteinen, koska minä itse olen vastuussa omista tunteistani, ei hän. Ehkä olen tuolla lailla omituinen ihminen, koska minä, minä, minä ei ole aina minulle etusijalla. Etenen hänen kanssaan vähitellen, koska uskon, että niin on parempi pidemmän päälle, ei ole kiirettä, jos tästä on jotain isompaa tullakseen, kyllä siinä hyvin käy. (vaikka tietysti salaa mielessäni haluaisin kaiken heti ja just nyt : )
Ja olen joka ikinen päivä täysin pyörryksissä tästä naisesta, ja
Niin, tämä vielä. Tajusin itsestäni sen, että aivan järjettömän ihastuneena aika suuri osa huomiosta meneekin oman käyttäytymisen tarkkailuun, ja siksi tuntuu siltä, että ei oikein osaa olla mitenkään päin tämän ihastuksen läsnä ollessa. Koska silloin on sellaiseesa tilassa, että ajattelee, että miltähän mä nyt vaikutan tuon mielestä, näkyyköhän tämä mun hehkuni nyt tietysti kaikille jne. eli oma itse onkin omankin huomin keskipisteenä. Tuon kun oivalsin, rauhotuin itse ja kykenen nykyisin suht järkevään jutteluun tämän ihastukseni kanssa, vaikka ujostuttaa ja kaikkea. Itsetarkkailu väheni huomattavasti ja olo helpottui.
Mulla on työpaikalla sellainen tilanne, että eräs nainen käyttäytyy oudosti ja puhuu sekavia ja punastelee, aivan kuin ihastuneena seurassani. En oikein ymmärrä, mitä hän oikein haluaa, kun käsittääkseni on enemmänkin hetero. Ehkä hän on kuullut lesboudestani ja se on jotenkin "jännää". No ei mulle, mun elämää se on : /
No voi ne heterotkin iskeä naiseen silmänsä. t. ex-hetero
Niin, kukaanhan ei tiedä mikä toinen todellisuudessa on, jos tämä ei ole sitä kertonut.
Itse oli nuorena parisuhteessa miehen kanssa, muutama lapsikin saatiin.
Loppuaikoina tajusin ihastuneeni naiseen ja koin siitä huonoa omaatuntoa. Luulin, että olin menettänyt järkeni. No en ollut .
Silloin alkoi elämässäni jotain, jota sen olisi pitänyt aina olla, mutta sille ei ollut mahdollisuutta ahdasmielisessä homolesbovastaisessa perheessä. Perheen mielestä he olivat sairaita paskiaisia 😢.
Erosimme aika pian tuon ensimmäisen naisihastumiseni jälkeen, koska arki ja elo ei sujunut yhdessä.
Työpaikkaihastus kesti kauan, vaikka varoin näyttämättä sitä. Vaihdoin työpaikkaa ja ihastus jäi. Yritin tavata paria tyyppiä, tajutakseni vain siinä kahvilla istuessa, että "mitä helvettiä mä täällä teen?".
Siitä alkoi muelen ja ruumiin selibaatti, jota kesti 5 vuotta. Sinä aikana tajusin, että haluan elää naisen kanssa, rakastua naiseen, olla onnellinen. Rohkenin laittaa deitti-ilmoituksen. Kävin joillain treffeillä, joku ei napannut ollenkaan, eikä kemiat kohdanneet. Sitten tuli hän, johon ihastuin ja rakastuin. Seurustelimme vuoden. Se oli ihanaa aikaa, jos ei muistele hetkiä jolloin toinen veti kännit ja sina kännisdä haukkui mut ja ditten selvinpäin taas pyydi anteeksi. Ja mä tyhmä annoin, luulin sen tspahtuvan vain kerran, mutta ei. Pari kertaa kuussa nsinen biletti kamujen kanssa ja sitten alko tulla känniviestejä joissa taas olin tehnyt tai sanonut väärin. Ja selvinpäin marttyyrimaiset anteeksipyynnöt, laityo kännin piikkiin. Koska itse juon harvoin, kyllästyin siihen toimintaan. Suhteen lopettaminen oli vaikeaa, koska hyvinä hetkinä nainen oli ihana ja kiltti ja sekdi, voi luoja miten se oli ihanaa. Envain jaksanut sitä haukkumista ja kännijuttuja. Suhde päättyi.
Nyt olen ollut k o l m e vuotta ihastunut työkaveriini, joka on ehkä maailman upein ja ihanin nsinen Ellenin jälkeen. Olen yrittänyt välissä unohtaa naisen ja ryhtyä uuteen suhteeseen ja ollutkin lyhyessä suhteessa, silti ajatellen tuota ihanaa naista.
Ja ajattelen yhä. Hänen tapansa on puhuessa koskea olkapäähän tms. ja voi luoja miten se tuntuu ihanalta. Välillä tuntuu, että en saa silmiäni irti tuosta ihanasta 😍😍, vaikka silti yritän, ettei tuo ihana tajuisi sitä. Helvetin vaikeaa. Toisaalta murehdin sitä, etten saa tuota ihanaa pois ajatuksista, vsikka pitäisi, koska en ole hänen tyyppiään. En varmasti ole. Ja toisaalta, tuo ihana luulee, että olen hetsku.
Eli pointti oli se, että mitäs jos se nainen ei olekaan hetsku?
Silloin kun on täysin ja kokonaan ihastunut, korviaan myöten rakastunut, johonkin ihmiseen, vaikka se ei mihinkän johataisikaan tai olisi jo johtanut, on aivan turha yrittää ryhytä muhuun suhteeseen, koska siinä ei voieikä pysty olemaan itse täysin kokonaisena mukana. Ei tälle suurelle ihastukselle ole korvaajaa, ei voi löytyä korviketta, sellaista, joka täyttäisi tämän kaivatun paikan, sitä ei voi kukaan mu tehdä kuin tämä, joka on ajatuksissa, mielessä ja tunteena jokaisen silmäripsen päässäkin, vaikka kaikki tämä olisi vain ajatuksina omassa päässä.
Sanon tämän omasta kokemuksestani. On kamalan väärin sitä ihmistä kohtaan, jonka kanssa ryhtyy ns. korvaussuhteeseen, koska tämä toinen osapuoli voi olla täysin tosissaan ja tunteella mukana, mutta itse onkin kuitenkin henkisellä tasolla varattu tälle suurelle ihastukselle, tai paremmin sanoen, on henkisellä tasolla itse itsensä varannut tälle suurelle ihastukselle.
Tietenkn voi tapahtua niin, että kohtaakin jonkun toisen ihmisen, joka ihan itsenään tulee tämän suuren ihastuksen tilalle, mutta se on sitten jo eri juttu.
Juuri tuon takia ne loppuivatkin alkuunsa, kun en saanut tuota ihanaa pois mielestä. Alkuun ajattelin ja toivoin, että niin kävisi, mutta ei. Hän oli ja pysyi mielessä ja on sitä edelleen.
Täällä kanssa painitaan harmistuneena etääntymisen takia..
Menin ja sanoin tunteistani. Ei olis pitäny.