Ulkovärit w123

Kuten aiemmin kertoilin, niin tuli hankittua
"kokoelmaan" yksi w123 lisää. Auto on väriltään
875 Mango-vihreä. Auto on mallia '80 ( 230E),
eli kyllä tämän ikäistä autoa joutuu vähän jo maalailemaan sieltä täältä, tai kokonaan.

Heräsikin kysymys, että maalaisiko entiseen
väriin, vai muuttaisiko ? Väri on periaatteessa
ihan pirteä, mutta ehkä voisi olla sittenkin vaikkapa tummman vihreä. Metalliväri 876, eli
Zypressen-vihreä olisi myös lähellä alkuperäistä. Mutta olisiko kellään tallessa listaa, josta
näkisi mitkä sisustusvärit olivat mahdollisia ?
Haluaisin kuitenkin toteuttaa maalauksen alkuperäis vaihtoehtojen puitteissa. Eli tämä
auto on sisäväriltään Creme.
16715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

eli W123:n "kuoriremontti" aluillaan lopulta täälläkin. Itse olen kyllä päätynyt siihen, että maalataan alkuperäisellä värillä ihan suosiolla.

Jos muutat väriä, pitää autoa ottaa auki reippaasti -- esim. kynnyslistat ja ovenkamanat pitäisi saada maalattua uudella sävyllä nekin, kuten myös konehuone. Siis jos mielit tehdä hyvää jälkeä. Jos rahkeet riittävät, mikä ettei.
Itse olen päätynyt alkuperäiseen sävyyn ihan siksikin, että "pinnan alaiset" osat ovat kuin uusia eli akuuttia maalaustarvetta niille ei ole.

Mutta pointti tässä viestissä lienee varoituksen sana: älä usko silmiäsi uutta väriä valitessasi. Värikartan 2x2-senttinen näyteruutu ei anna oikeaa kuvaa tulevasta väristä.
Kaverini nimittäin maalasi W115-korista autoaan viime syksynä ja häntä oltiin neuvottu ostamaan "metallisamppanja" -sävyä. Numeroa en muista.
No, kyseinen kaveri oli saapastellut värikauppaan ja katsonut että tässä sitä olisi metallisamppanjaa, mutta tämähän on ihan liian haaleaa. Tuskin minkään väristä, mietti kaveri, ja osti pykälää tummempaa eli jotain kultasävyä.
Ensi maalauskerroksen jälkeen kundi raastoi jo hiuksia päästään --maalaushallissa kultasävy näytti aivan vihreältä! Ulos ajettuna vihreys katosi, mutta autosta tuli todellakin tumman kullan värinen, eikä ainakaan sellainen elegantin metallinhohteinen, mikä oli tarkoituksena.

Eli summa summarum: näyteruudussa liian vaalea maali on monta pykälää tummempi kun sillä on maalattu auto.
Tuskinpa haittaa, jos itsellä on tilat ja taito maalata, mutta ei kai kukaan liikkeessä montaa kertaa raatsi autoa maalauttaa.

Äänestä
  • jos muutan väriä, niin se pitää olla juuri alkuperäinen vaihtoehto. Välillä näkee kuvaamiasi
    "erehdyksiä", tosin onhan sekin parempi kuin
    hoitamaton kori.

    Olen aiemmin tehnyt kaikenkattavia värinvaihtoja
    muun merkkisiin autoihin. Olen maalannut kaikki
    pinnat, ja jopa hankkinut alkuperäiset väritarrat,
    jotta "väärennös" olisi täydellinen.

    Muuten , jos on epävarma, niin kannattaa hankkia väriä vaikkapa 1 dl, ja käyttää ensin "pohjavärinä".

    Äänestä

  • Silver kirjoitti:

    jos muutan väriä, niin se pitää olla juuri alkuperäinen vaihtoehto. Välillä näkee kuvaamiasi
    "erehdyksiä", tosin onhan sekin parempi kuin
    hoitamaton kori.

    Olen aiemmin tehnyt kaikenkattavia värinvaihtoja
    muun merkkisiin autoihin. Olen maalannut kaikki
    pinnat, ja jopa hankkinut alkuperäiset väritarrat,
    jotta "väärennös" olisi täydellinen.

    Muuten , jos on epävarma, niin kannattaa hankkia väriä vaikkapa 1 dl, ja käyttää ensin "pohjavärinä".

    Juu, anteeksi vaan sikäli, että tarkoitus ei ollut osoittaa epäluottamusta taidoillesi vaan tuoda esille omaa näkökantaa siitä, että "väärennöksen" tekeminen on melkoinen urakka.

    Toisaalta, kun autoa joutuu purkamaan ja tutustumaan pintaa syvemmältä, saa myös tietoonsa mahdolliset tulevaisuuden korjauspaikat. Eli vaivannäkö voi kannattaa ja voit puuttua esim. ruosteenalkuihin jo nyt.

    Mitä muuten suosittelet huomioitavaksi W123:aa maalatessa, onko jotain mitä pitäisi erityisesti tietää tai katsoa tai muistaa, esim. paikkaa josta maali äkkiä karkaa väärään paikkaan tai alkaa valua herkästi?
    Terv. nimim. kesäautoon uusi nahka ennen huhtikuuta...

    Millaisen 230E:n olet onnistunut hankkimaan kokoelman jatkoksi, muuten?

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    Juu, ei mitään hätää. Tässä työn tuoksinassa
    voin joskus vastailla ehkä vähän töksähtäen.
    Se mitä kirjoitit, oli todella hyvä yleiskuvaus
    siitä kuinka homma pitää toteuttaa.

    Maalaustöiden kannalta mielestäni 123-mallin
    muodot on helpot ja selkeät tehdä. Tuollaisina
    huomioitavina paikkoina ajattelisin :
    - Takapellin/ takalokasuojan välinen pystysauma
    ( takavalon alla, kulmassa) tämä sauma näyttää
    "hikoilevan" ruostetta useimmissa yksilöissä.
    Kannattaa raaputtaa niin paljon auki kun voi,
    jos näkyy jotain alkua. Sisäpuolinen täsmä suojaus
    koteloaineella myös hyvä tehdä.
    - Takalasin alareuna tiivisteen juuressa.
    Tiivisteuran pohjalla on vesireiät, mutta voivat
    olla tukossa. Ja muutenkin kosteus voi alkaa
    möyriä tiivisteen alta esille. Tuloksena on
    varsin hankalasti rajattava maalauskohta !?
    Kannattaa harkita takalasin irroittamista maalauksen ajaksi. Usein tämän ikäisissä on
    tiivisteen kulmat kuitenkin murtuneet, joten voisi
    olla hyvä aijoitus vaihtaa se samalla.

    Niin tämä viimeisin on w123 230E '80, eli aivan
    ensimmäisiä tällä koneella ja ruiskulla.
    Auto on pelleiltään ihmeen hyvä, vaikka kilsoja
    on tyypilliset (?) 310 tkm . Kerman värinen
    sisustus, ja sävylaseineen, josta voisi saada
    vielä ihan hauskannäköisen. Joko alkuperäis-
    värisenä, tai sitten enemmän tai vähemmän muutettuna.

    Äänestä

Sattui tuossa viikonvaihteessa silmään Mersun koodikokoelma, josta selviää kaikenlaista. Mukana oli myös melkoinen lista värikoodeja, mutta enpä ehtinyt katsoa, oliko siellä korivärien yhteydessä myös sisustan värimääritykset. Mutta saattaa kannattaa katsoa, mitä sivusto on syönyt:

http://www.geocities.com/MotorCity/Speedway/5350/mbcodes.htm

Äänestä
  • ei ollut tuota kaipaamaani sisä/ ulkoväri-
    yhdistelmää. Kiitos kuitenkin :-)

    Äänestä

  • Silver kirjoitti:

    ei ollut tuota kaipaamaani sisä/ ulkoväri-
    yhdistelmää. Kiitos kuitenkin :-)

    ja vielä omasta hyllystä ( heh, heh).
    Meni näköjään omat ja nettiarkistot sekaisin.
    Muistin nähneeni jossakin.

    Äänilevy harrastajatkin sanovat, että silloin on
    liikaa levyjä, kun ostaa saman levyn uudestaan.
    Taitaa koskea myös tätäkin keräysmateriaalia,
    kun ei enää tiedä mitä hyllystä löytyy :-).

    Onkos sitä paljonkin materiaalia kerättynä? Muutakin kuin ne pakolliset ohje- ja huoltokirjat?
    Jos saa kysyä...
    Pirhonen, mutta pitää todella yrittää ehtiä alempana mainostetulle Karjaan rompetorille,josko sieltä saisi omaan kokoelmaan lisähiluja.

    ***
    Katsokaas muuten nimimerkki "opea". Miksikä muuksi moista vuodatusta voi tulkita kuin jonkin asteen kateudeksi -- mersupalstalla kun näkyy keskimäärin vain autoihinsa tyytyväisiä ihmisiä. Taitaa kaveri olla käymässä esim. Hyundai-sivulta, missä keskimääräinen otsikko on luokkaa "ostin ensimmäisen ja viimeisn Hyundaini..."

    Pikkuhiljaa on tullut kerättyä kaikenlaista,
    kun ei kaikkea enää näköjään muistakkaan.
    Kaikkea mahdollista '50- '80 luvuilta.
    Esitteitä, varaosaluetteloita, korjaamokäsikirjoja... Rompetoreilta voi tehdä
    kyllä tehdä hyviä löytöjä. Viimeksi Forssasta
    löytyi V8 M116 varaosaluettelo (A4), ja korjaamo
    käsikirja M116.

    ***
    Vuodatuksiin olen jo vuosien varrella tottunut.
    Mutta ei tätä kannattaisi ihmeemmin kadehtia,
    kuka tahansa olisi voinut ostaa tämänkin viallisen
    auton, ei tässä ole rahaa paljon kiinni.
    Mutta kyllä minäkin harkitsin tuota metallinruskeaa (tehdas vaan käyttää siitä eri nimeä, kuin "Ope" ), mutta tästä voisi tulla sitten liiankin hyvännäköinen. Harvinainen ja
    hieno värisävy.

    Saapa nähdä mitä rompetori tuo nähtäväksi -- mukana lähtee myös yksi VW-harrastaja joten pitänee ottaa sotaratsu W123 käyttöön. Siinä kun on tuo vetokoukku, jos vaikka pitäisi ottaa perävaunukin, kun VW-harrastajat tuppaavat tekemään kerralla isoja ostoksia. Viimeksi heräteostoksena mukaan tarttui kokonainen kupla, tosin ruosteessa kuin itse perkele.
    (Tosin kyseisestä kuplasta oli iloa ainakin naapureille: kunhan siitä oli hyvät osat riisuttu, paloiteltiin auto. Pultteja avaamalla se ei onnistunut, joten kahden vanhan kirveen avulla erotettiin alusta ja kori toisistaan ja vielä katkaistiin korikin keskeltä. Oli kuulemma ollut vähintäänkin hupaisaa seurata taisteluamme heinäkuun helteessä tapparat ilmassa viuhuen...)
    **
    Vuodatuksesta vielä: jokainen voi esim. kysellä miten paljon maksaa kertakäynti helsinkiläiselle kuntosalille. Sillä rahalla saa jo kummasti uutta palikkaa vanhaan mersuun ja niitä pultatessa vähintäänkin riittävästi liikuntaa, heh!

    Ainakin tuo kirves ja Kupla voimailu vastaa
    hyvinkin reipasta kuntoliikuntaa...
    Mutta suosittelemme vain luvan kanssa (=oma auto).

    Onko kukaan muuten käynyt siellä Hyvinkäällä sijaitsevassa kiinteässä autovaraosa kirpputorilla ? Paikasta oli ilmoituksia Mobilistissa.

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    Saapa nähdä mitä rompetori tuo nähtäväksi -- mukana lähtee myös yksi VW-harrastaja joten pitänee ottaa sotaratsu W123 käyttöön. Siinä kun on tuo vetokoukku, jos vaikka pitäisi ottaa perävaunukin, kun VW-harrastajat tuppaavat tekemään kerralla isoja ostoksia. Viimeksi heräteostoksena mukaan tarttui kokonainen kupla, tosin ruosteessa kuin itse perkele.
    (Tosin kyseisestä kuplasta oli iloa ainakin naapureille: kunhan siitä oli hyvät osat riisuttu, paloiteltiin auto. Pultteja avaamalla se ei onnistunut, joten kahden vanhan kirveen avulla erotettiin alusta ja kori toisistaan ja vielä katkaistiin korikin keskeltä. Oli kuulemma ollut vähintäänkin hupaisaa seurata taisteluamme heinäkuun helteessä tapparat ilmassa viuhuen...)
    **
    Vuodatuksesta vielä: jokainen voi esim. kysellä miten paljon maksaa kertakäynti helsinkiläiselle kuntosalille. Sillä rahalla saa jo kummasti uutta palikkaa vanhaan mersuun ja niitä pultatessa vähintäänkin riittävästi liikuntaa, heh!

    Mistä kukin luopuu ja mihin sijoittaa. Se kateellisuus meinaten. Kerroin aikoinaan tästä kuvauskohteena olleesta 300C -56 -yksilöstä ja kaverista, joka oli rakennellut "Adenauerin" laskujensa mukaan kolmen vuoden viina-, kapakka- ja tupakkarahoilla, sellaisen bomeemihkon taulukon mukaan. Tuskin kukaan olisi viheriöinyt vietettyjä huuruisia hetkiä, mutta grosse-Ponttoonia kummastellaan kyllä.

    Äänestä

  • Kaapo kirjoitti:

    Mutta täytyy vaan ihmetellä noita tunnekuohahduksia, mitä vielä tämäkin 20- vuotta
    vanha MB voi aiheuttaa.

    "Elä ja anna toisten elää"= pipo pois jos kiristää

    Äänestä

  • Silver kirjoitti:

    Mutta täytyy vaan ihmetellä noita tunnekuohahduksia, mitä vielä tämäkin 20- vuotta
    vanha MB voi aiheuttaa.

    "Elä ja anna toisten elää"= pipo pois jos kiristää

    Millaisia tunnekuohuja saa aikaan 20 vuotta vanha Mitsu tai Audi? Sikäli kun niitä liikenteessä täysipäiväisesti näkee...

    Tuo Kaapon vertaus rahankulusta oli muuten hyvä.
    Hullua, että autoihin sijoittamista jaksetaan ihmetellä. Tarkoitus ei ole kehua omia omistuksia, mutta kuitenkin, itsellä on autojen lisäksi kiinni rahaa -98 Corollan verran isossa rumpusetissä ja kamerakalustossa. Ensimmäinen harrasteen vuoksi ja toinen töiden vuoksi, mutta kiinni kuitenkin. Niitä ei kukaan kummeksu, mutta auta armias kun viikon mittaan käy kahvilla kolmella eri mersulla: "onkstossa autojen haalimisessa järkeä...?"

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    Onkos sitä paljonkin materiaalia kerättynä? Muutakin kuin ne pakolliset ohje- ja huoltokirjat?
    Jos saa kysyä...
    Pirhonen, mutta pitää todella yrittää ehtiä alempana mainostetulle Karjaan rompetorille,josko sieltä saisi omaan kokoelmaan lisähiluja.

    ***
    Katsokaas muuten nimimerkki "opea". Miksikä muuksi moista vuodatusta voi tulkita kuin jonkin asteen kateudeksi -- mersupalstalla kun näkyy keskimäärin vain autoihinsa tyytyväisiä ihmisiä. Taitaa kaveri olla käymässä esim. Hyundai-sivulta, missä keskimääräinen otsikko on luokkaa "ostin ensimmäisen ja viimeisn Hyundaini..."

    Joo ei taija "opella" olla Mersua... On se kumma kun ajaa n.15000mk:n w123:sella, niin joku on kateellinen, mutta jos ajelisi jollain muun merkkisellä mutta saman hintaisella autolla, niin tilanne olisi aivan toinen... Heti, kun on varaa, niin ostan ihan kiusallakin 20000-30000mk:n w126 300D:n. Saattaa kyllä herättää pahennusta....

    Äänestä

maalaa se iki-ihana ja nykyaikainen mersusi paskanruskeaksi; ei erotu meinaan sen jälkeen ruoste kun tahkoat sillä ne seuraavat miljoona kilometriä. :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Silver kirjoitti:

Kuten aiemmin kertoilin, niin tuli hankittua
"kokoelmaan" yksi w123 lisää. Auto on väriltään
875 Mango-vihreä. Auto on mallia '80 ( 230E),
eli kyllä tämän ikäistä autoa joutuu vähän jo maalailemaan sieltä täältä, tai kokonaan.

Heräsikin kysymys, että maalaisiko entiseen
väriin, vai muuttaisiko ? Väri on periaatteessa
ihan pirteä, mutta ehkä voisi olla sittenkin vaikkapa tummman vihreä. Metalliväri 876, eli
Zypressen-vihreä olisi myös lähellä alkuperäistä. Mutta olisiko kellään tallessa listaa, josta
näkisi mitkä sisustusvärit olivat mahdollisia ?
Haluaisin kuitenkin toteuttaa maalauksen alkuperäis vaihtoehtojen puitteissa. Eli tämä
auto on sisäväriltään Creme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu