Vuotavat pönttö ja tonnien vesilasku -vastuut?

rahatlähti

Asumme 2-kerroksisessa pien(kerros?)talossa. Saimme 2.5 tonnin vesilaskun noin 6kk ajalta taloyhtiöstä (veloitus kulutuksen mukaan). Olemme työssä käyvä lapseton pariskunta ja koska meillä on myös oma pienyritys tämän lisäksi, emme ole juuri koskaan kotona. Emme ole käyttäneet esimerkiksi saunaamme koskaan. Työpäivä on 10-12h 6-7pv viikossa ja työmatkoja on paljon, käytännössä 1viikko kuukaudesta ollaan molemmat poissa kotoa. Silloin harvoin kun lomia pidetään, ne pidetään muualla kuin Suomessa, aina. Ihan jo siitäkin syystä koska molempien meidän suvut asuvat ulkomailla. Mitään vesivahinkoja ei ole ollut. Suihkussa ei läträtä tolkuttomia aikoja.

Kulutuksen mukaan jonnekin on kuitenkin mennyt uima-altaallinen vettä puolessa vuodessa normaalin kulutuksemme lisäksi. Kenelläkään meidän lisäksi ei ole avainta asuntoon, joten kukaan ei istu asunnossa vettä laskemassa huvin ja urheilun vuoksi. Koska olemme samassa työpaikassa, tiedämme myös, että kumpikaan meistäkään ei ole sellaista voinut mennä tekemään edes teoriassa.

Kun asiaa alettiin selvittää, ainoa mahdollisesti selittävä tekijä on aavistuksen valuva (hienon hienoinen pieni vesi"lanka") WC-istuimessa. Mitään lorinoita pöntöstä ei ole kuulunut eikä pöntön käytössä ole ilmennyt mitään ongelmia, joten emme ole mitään osanneet epäillä olevan pielessä.
Käymme aamulla normaalisti vessassa ja illalla muutamaan otteeseen kun olemme töistä palanneet (usein varsin myöhään). WC on hyvin pieni koppi, joten hampaiden pesun lisäksi siellä ei muuten aikaa vietetä, meikkaukset ja hiusten laitot hoidetaan myös toisessa tilassa sijaitsevalla meikkipöydällä.

Käsittääkseni WC-istuin ja sen mekanismi kuuluu taloyhtiön vastuun piiriin. Nyt (ilmeisesti) tämän mekanismi rikkoonnuttua kuitenkin taloyhtiö yrittää velkoa aiheutunutta kulua meiltä. Kotivakuutus kieltäytyy maksamasta.

Onko kenelläkään tietoa, mikä on oikea menettely asiassa ja minkä perusteella? Onko kenelläkään tietoa tahosta, johon asiassa kannattaisi olla yhteydessä.
Kiitos kaikille neuvojille!

7

3886

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kunossa

      Sinun pitää valvoa ettei pönttö vuoda nyt se on vuotanu etkä ole asiasta ilmoittanu maksa sit.

    • joukahaissa

      Jos kertomasi on totta niin jossain on sattunut aikamoinen virhe. Jotta saisit 2500€ vesilaskun pöntön vuotamisen johdosta 6kk ajalta, vettä täytyy mennä yli 100 litraa TUNNISSA! Tuo ei oikein voi olla enää mikään "pieni noro".

      Jos taas pönttö oikeasti vuotaa tuota tahtia niin sitten on kyllä täysin omaa tyhmyyttä ettei siitä ole ilmoitettu huoltoyhtiölle.

      Kannattaa nyt ihan ensin riitauttaa se lasku ja varmistaa ettei mittarin luennassa ole sattunut virhettä.

      • Tippa_tappaa

        Hei, ilmoitimme samana päivänä kun huomasimme veden lorinaa. Mutta en todellakaan osaa keksiä, mikä muu voisi aiheuttaa veden hukan... epäilemme mittarivirhettä mutta ei kuulemma ole siitäkään kysymys. Ei aivo riitä ymmärtämään minne sellainen vesimäärä on haihtunut....


      • ujnutgb

        Kuka väittää, ettei kyse ei olisi mittarivirheestä? Jo järkikin kertoo, että 2500 euron lasku vedestä puolen vuoden aikana on täysin mahdotonta ellei sitten lotraa veden kanssa mutta silloinkin sitä vettä joutuisi käyttämään ihan mielettömiä määriä.

        Minä käyn päivittäin suihkussa ja olen valitettavasti sellainen lotraaja eli vietän suihkussa aikaa aika kauan. Tämän lisäksi juon vettä paljon ja pesen käsiäni lukuisia kertoja päivässä (kämmeneni hikoilevat, kyse ei ole mistään psyykkisestä asiasta). Siitä huolimatta viimeisin veden tasauslasku kuudelta kuukaudelta oli "vain" noin 70 euroa, eli kyllä aloittajan kohdalla on todellakin tapahtunut virhe ja taloyhtiössä jonkun olisi pitänyt luonnollisesti reagoida siihen. Ehkä joku on ovelasti päättänyt, että "kokeillaanpas onko nämä vuokralaiset niin tyhmiä, että maksavat tällaisen vesilaskun vaikka se onkin selkeästi päin persettä".


    • Hgfhjj
      • Tuon on nyt ensinnäkin firman mainos, joka haluaa myydä tuotettaan.

        Mutta vaikka se pönttö nyt sitten vuotaisikin tuon 1100 litraa vuorokaudessa (eli melkein 46 litraa tunnissa, jolloin säiliökään ei koskaan täyty kunnolla), niin se maksaa noin 4.40 €/vuorokausi. Puolessa vuodessa on 180 vuorokautta, joten hinta olisi silloinkin yhteensä noin 800 €. Eli aloittajan vesimittari on auttamattomasti rikki.


    • aloittelevaviinimaisteri

      Oletteko lukeneet mittarin uudestaan, kuulostaa lukivirheeltä.
      piti olla 12345 mutta manikin vahingossa 122345 esmes

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe