Historiasta tiedämme, että kuninkaaat ja heidän lakeijansa alistivat ja ryöstivät kansaa. Vastustajilta katkottiin kaula tai hirtettiin. Kansa pelkäsi ja henkensä säilyttääkseen alistui.
Ihmetellä täytyy miten nämä julmurien jälkeläiset ovat saaneet käännettyä imagonsa positiiviseksi vaikka nykyisinkin elävät kansalta ja vierailta kansoilat aikaisemmin edeltäjiensä ryöväämillä omaisuuksilla ja omaaisuuden tuotoilla ja kansan maksamilla verorahoilla.
Vielä enemmän täytyy ihmetellä sitä miten kansa esimerkiksi Englannissa, Hollannissa ja Ruotsissa vain muutaman mainitakseni sieltävät tälläistä moraalitonta ja menneisyydeltään rikollista menoa.
Ikävä on sanoa, että monissa monarkioissa kuningashuoneista eroon pääsy on tapahtunut kivuliaasti eli sotilasjuntan tehtyä ratkaisunsa mikä sitten on kuitenkin ollut hyvä ratkaisu pidemmällä ajanjaksolla. Esimerkkeinä vaikkapa Kreikka ja Espanja.
Kuninkaalliset, kansan viholliset
3
179
Vastaukset
- Museokamaaa
Oikeastaan silloin tällöin ainakin, voi sanoa että se aateli riisti kansaa ja kuningas haki pikemmin kansan suosiota jos toisinaan aateli ja kuningas kilpailivat vallasta. Pelinappulaa kansa oli mutta kuitenkin. Toisaalta hallitsija itse muodosti tarvittaessa aatelia tuekseen. Juuri aateli tarvitsi kansaa resurssinaan, muita tulojahan sillä ei ollut.. Valistuneitakin yksinvaltiaita oli, se Kansan Isän malli. Mielenkiintoista vehkeilyä, josta joskus harvoin kansakin hyötyi. Verrataanpa nykypäivän globaaleihin kaupallisiin toimijoihin, eihän yksittäisillä hallituksilla saati kansalaisilla ole mitään inisemistä suurissa asioissa demokratiasta huolimatta. Valta siis on vaihtunut toiseksi vaikka nimitys eri. Tosin heidän tulovirtansa riippuu suuresti omista valinnoistamme.
- Kolmekolmekolmekolme
Silloin kuin kuninkaalliset... ovat ja eivät ole... niin kuninkaalliset... puhut. Ilmeisesti saariston mandariini viroa ja sinua kutsutaan pomoksi.
- Gio69
Kansa haluaa leipää ja sirkushuveja. Kummajaisia jo on: kuninkaalliset...vielä kun saataisiin leipää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1628224Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1027343Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit417242Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217188Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126632Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296466Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495