Tilivelvollisuus

Aattelin näin että kun vaikka tulen sinulle kylään ja katson miten sinä päiväsi kulutat niin kuitenkaan sinä et ole minulle tilivelvollinen.
Entäs sitten seurakunta tai kirkko,eivät nekään ole minulle tilivelvollisia,yksittäiselle jäsenelleen.
Eipä mikään mene kuin Strömsöössä,minun mieleni mukaan.
Minulla on kuitenkin tänäkin päivänä valinnanvapaus,vapaa tahto,oikeus uskonnon- ja sananvapauteen.
Eli mielipiteeni ja näkemykseni hengellisissä asioissa saan esittää edelleenkin ja olen niistä tilivelvollinen ainoastaan Jumalalle,maallisissa asioissa taasen maallisille laeille.
Kysynkin,onko kenties johonkin uskonnolliseen ryhmään kuuluvilla menneet maalliset ja hengelliset lait sekaisin eli maallisissa asioissa käytetään hengellistä auktoriteettivaltaa ohi mm.Suomen perustuslain?
Onko edelleenkin niin että jossain seurakunnissa oletetaan sen ihmisen joka on syntynyt nyt vaikka esikoislestaadiolaiseen perheeseen että hän niinkuin vain ja ainoastaan siellä mihin nyt on sattunutkin syntymään pelastuisi?
Ja vanhemmat jotka ovat minut kastattaneet Ev.Lut.kirkkoon ja hurahtaneet kaupan päälle vielä johonkin esikoislestaadiolaiseen yhdistykseen.Sitten yrittäneet minut kasvattaa esikoislestaadiolaiseksi mm.kiristäneet käskyllä kunnioita isääsi ja äitiäsi ehdoitta vaikka minä näen heissä juurikin sen väärän ylpeyden ja kunnian,omanvanhurskauden perkeleen.
Sitten he ylentävät ja alentavat lapsiaan sen mukaan kuka käy seuroissa ja kuka ei,harrastavat henkistä väkivaltaa ymmärtämättä sitä tekevänsä.
Heidän päähänsä on iskostettu että vain ja ainoastaan siellä saa parannuksen armon uskoa.
Minä olisin tilivelvollinen elämään ja uskomaan vanhempien toiveiden mukaan,tilivelvollinen heille ja heidän seurakunnalleen.
Olen konkreettisesti huomannut isäni halveksunnan ja ylenkatseen ns.ulkopuolisia kohtaan.
Myös äitini pahansuopuuden ja ilkeyden,häikäilemättömän julmuuden.
He eivät niistä anteeksi pyytele,eivät koskaan.
Toivon mukaan minä kykenisin kuitenkin heille anteeksi antamaan,tätä minä rukoilen.
39854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kyllä näitä näyttää olevan, olet yksi tämänkaltaisen perheen kasvatti.
Uskomatonta, mutta totta, samassa biologisessa perheessäkin kasvatetuista lapsista tulee erilaisia ja heillä jokaisella on oman itsensä näköinen kertomus lapsuudesta ja perheestään.
Onko perheen Mustalammas rotu vai sattumien summa?

1Äänestä
  • Olen miettinyt samaa ?.
    -
    Ja sitten sitä, kumpi villa on lämpöisempi
    valkea tai musta. Vai tumman ruskea. . .
    -

    Äänestä

  • UPDATE_11636396 kirjoitti:

    Olen miettinyt samaa ?.
    -
    Ja sitten sitä, kumpi villa on lämpöisempi
    valkea tai musta. Vai tumman ruskea. . .
    -

    tumman ruskea on tietty lämpimin, mutta niin kovin vähän aikaa

    Äänestä

Mustalammas on sellainen,johon molemmat vanhemmat tai toinen heistä purkaa omaa huonoa oloaan,huonoa itsetuntoa tai suorastaan huonoa omaatuntoa,lapsi voi olla vääränlainen tai kokonaan väärä,vanhempi saattaa myös olla kateellinen lapselleen,mikä tuntuu tietysti oudolta,
vanhempi saattaa hakea hyväksyntää ja rakkautta lapseltaan,jos ei itse ole sitä lapsuudessaan kokenut ja näin saattaa aiheuttaa asian,nimeltä häpeä.
Yleensähän näillä ihmisillä on narsistisia piirteitä,esim.eivät koe olevansa koskaan väärässä eivätkä sen takia koe tarvetta anteeksipyytämiseen.
Uskon,että kokemuksia on paljon uskovaisissakin perheissä ja olisi hyvä,jos ihmiset uskaltaisivat niistä puhua ja tuoda esille,ei sen takia,että halveksittaisiin vanhempia,vaan oman,vaikkapa terveyden ym. takia.

Äänestä
  • Niin hän se on että kopioimme huomaamattamme paljonkin vanhemmiltamme esim.virheellisiä suhtautumis- ja käytöstapoja ja siten laitamme vahingon kiertämään lapsiimme näitä välttämättä lainkaan itse huomaamatta,tajuamatta.
    Ja kaikki tapahtuu kasvatettavalle ihan syntymästä lähtien.
    Eli minkälaista esimerkkiä ihminen näyttää läheisilleen koko elämänsä ajan,tämä on tärkeä asia.

    Äänestä

  • Onko kaikkinEsikoiset Ry ssä narsisteja kun ei heitäkään näkynyt koskan antteksi pyytämässä. Keneltäkään

    Äänestä

  • OnkoTosi kirjoitti:

    Onko kaikkinEsikoiset Ry ssä narsisteja kun ei heitäkään näkynyt koskan antteksi pyytämässä. Keneltäkään

    Joku esikoinen on rikkonut varmaan sinua vastaan. Pyhä Henki ei ole kirkastanut sitä hänelle tai sitten hän on kertonut asian ripissä ja saattanut uskoa anteeksiannetuksi.

    Se, että henkilö tulee pyytämään anteeksi aiempaa rikkomustaan, ei ole uskon ehto, vaan uskon hedelmä. Raamatussa puhutaan rauhan tekemisestä ja rauhantekijöistä. Tuhlaajapojan vertauksessa pojalle annetaan kengät, joilla kuljetaan rauhan tekijöinä.

    Tästä on sanottu, että siitä heidät Jumalan lapsiksi tunnetaan. Siis epäuskoiset ihmisetkin tuntevat siitä, kuka on kristitty ja kuka ei. Kristityt pyytävät vikojaan ja loukkauksiaan anteeksi.

    Mutta pitääkö meidän antaa anteeksi myös pyytämättä?

    Äänestä

  • OnkoTosi kirjoitti:

    Onko kaikkinEsikoiset Ry ssä narsisteja kun ei heitäkään näkynyt koskan antteksi pyytämässä. Keneltäkään

    On siinäkin kommentti, jos kirjoittaja mieltää kirjoittavansa siltä pohjalta minkä hän mieltää ymmärryksensä mukaan totuudenmukaiseksi. Aurinkoakin kirkkaampi esimerkki kiihkoesikoislestadiolaisesta.

    1Äänestä

  • hobro kirjoitti:

    On siinäkin kommentti, jos kirjoittaja mieltää kirjoittavansa siltä pohjalta minkä hän mieltää ymmärryksensä mukaan totuudenmukaiseksi. Aurinkoakin kirkkaampi esimerkki kiihkoesikoislestadiolaisesta.

    Samaa mieltä kanssasi. . . .
    -

    Äänestä

Avaaja puhuu tärkeätä asiaa lasten vanhemmille ja isovanhemmille. Kenestäkään ei todellakaan voi väkisin tehdä uskovaista, mutta väkivallalla voi tuhota lapsensa elämän, ja suhteet tulevaisuudessakin heihin. Vain vilpitön rakkaus voi muuttaa lapsen asenteita omaan vanhempaan.
Kenelläkään vanhemmalla ei ole oikeutta asettaa ketään lapsistaan toisten edelle, eikä toisten perälle. Samanarvoisina on kaikkia kohdeltava, heidän vakaumuksestaan riippumatta.

Äänestä

Aloittaja,isäsi tekee hyvin väärin,on "paha työntekijä",joka voi saada lapsessa aikaan vihaa kristittyjä kohtaan,oletko puhunut heidän kanssaan?
Myös äitisi käytös on outoa,mistä luulisit sen johtuvan?
Sinulla kuitenkin tuntuu olevan anteeksiantava mieli,se on hyvä.
Voimia sinulle !

Äänestä
  • Kiitos kaikille viesteistä.
    Ymmärrän vanhempiani,kyllä he tänä päivänä ymmärtävät itsekin,tiedän ja tunnen sen.
    Toisillemme menneiden anteeksiantaminen on vaan kovin,kovin vaikeaa.

    Äänestä

Henkinen väkivalta on pahinta,mitä toiselle voi tehdä,siinä pääasia on korottaa itsensä toisen yläpuolelle,tämä ei tapahdu vahingossa,vaan se on tahallista toimintaa...parempi pitää pientä "välimatkaa" tällaiseen,että oma terveys säilyy!

Äänestä

"Ylivalta",anteeksiantaminen ei aina tapahdu sormia napsauttamalla,varsinkaan,jos kysymyksessä on asioita,jotka on pakko puhua ja käsitellä,ei siis välttämättä syntejä,prosessi voi joskus olla pitkä,jopa vuosien,vuosikymmenien pituinen.
Mutta on hyvä,niinkuin sinulla näyttää olevan,että halu on antaa anteeksi,uskon,että Jumala ohjaa sinua eteenpäin tässä asiassa!

Äänestä

ALOITTAJA! Meitä on paljon,jotka rukoilemme puolestasi,meitä on myös paljon,joilla on kokemuksia!

Äänestä

Teukka, joko Padasjoella on pakkasia pidellyt? Miten sika?

Äänestä
  • Kyllä pakkasia on jo ollut, mutta täällä ei ole sikoja !
    Havainnot on harvat, entä teillä päin ...
    -

    Äänestä

  • UPDATE_11636396 kirjoitti:

    Kyllä pakkasia on jo ollut, mutta täällä ei ole sikoja !
    Havainnot on harvat, entä teillä päin ...
    -

    Vasta kovimmilla pakkasilla mennään "korkeasaareen".

    Äänestä

Nyt se selvis,se Olga onkin Teutan sikapossu,hyvä kun sanoit,luulimme jo...

Äänestä
  • eli "nasu", noin leikkisästi mainiten

    Äänestä

"Jovain" kyllä,anteeksi pitää antaa pyytämättäkin,on kuitenkin asioita,joita ei voi lakaista maton alle vaan ne pitää käsitellä pohjia myöten!!

Äänestä

...henkinen väkivalta=vähättely,mitätöinti,nolaaminen,alistaminen,häpäisy,kuritus esim.!

Äänestä

Joensuun seudulla harrastetaan henkistä väkivaltaa

Äänestä
  • Voiskos asiaa valottaa vähän lisää?

    Äänestä

Uskonnon puolelta tulevaan väkivaltaan voi vastata, pakenemalla Kristuksen haavoihin ja tulla niiden kautta sovitetuksi Jumalan kanssa synneistään. Silloin syyttäviltä ihmisiltä katkeaa ikeen nuorat ja sorrettu pääsee vapaaksi. Sortajan valta riittää nimittäin vain siihen saakka kun sorrettu uskoo sortajaansa ja alistuu sortajan väkivallan alle.

Äänestä

Jos ihmistä sorretaan hänen uskonsa takia,sehän on vain hyvä merkki,ainahan on Jumalan lapsia pilkattu,siitähän melkein kiittää pitäisi,eikä suuttua ainakaan!

Äänestä
  • "Sillä näin he pilkkasivat"
    Mutta jos sortajana on henggellinen yhteisö niin se ei ole kovin hyvä merkki.
    Minusta siitä ei ainakaan kiittää tarvi.

    Äänestä

Jättäkää se vanha eriseura ja tulkaa vanhoillislestadiolaisten seuroihin ja tehkää parannus ja ottakaa evankeliumi vastaan ja tulkaa ahtaasta portista sisälle Jumalan armovaltakuntaan, ja matkustakaa tätä kaitaa tietä armolasten taivaankotiin asti.

Äänestä
  • Niin , Jumalan valtakunta ei täällä maan päällä
    olekaan, vaan se on Jeesuksen Lammashuoneessa.
    -

    Äänestä

  • Herran Jeesuksen lammashuone eli Kristuksen seurakunta eli Kristuksen ruumis eli Jumalan valtakunta on täällä maan päällä, oikeastaan jopa maan multaan eli uskovaisten saviseen vanhaanosaan kätkettynä.

    2. Kor. 4:7
    Mutta meillä on tämä tavara savisissa astioissa, että se ylönpalttinen voima pitää oleman Jumalalta ja ei meistä.

    Matt. 13:44
    Taas on taivaan valtakunta tavaran vertainen, joka on peltoon kätketty, jonka ihminen löysi, ja kätki sen: ja ilon tähden, mikä hänellä siitä oli, meni hän pois ja myi kaikki mitä hänellä oli ja osti sen pellon.

    2. Kun. 5:17
    Niin sanoi Naeman: eikö palvelialles annettaisi kuorma multaa, niin paljo kuin kaksi muulia kantaa? Sillä palvelias ei tahdo enää muukalaisille jumalille uhrata ja polttouhria tehdä, vaan Herralle.

    Neh. 4:10
    Ja Juuda sanoi: kantajain voima on heikoksi tullut ja multaa on niin paljo, ettemme saa rakentaa muuria.

    Tuom. 7:16
    Ja hän jakoi ne kolmesataa miestä kolmeen joukkoon, ja antoi basunat heidän jokaisen käteensä ja tyhjät savi-astiat, ja lamput astiain sisälle,
    Tuom. 7:19
    Silloin tuli Gideon leiriin, ja sata miestä jotka hänen kanssansa olivat, ensimäisten vartiain tykö, jotka siellä asetetut olivat, herättivät ainoasti vartiat, ja puhalsivat basuniin, ja rikkoivat saviastiat, jotka olivat heidän käsissänsä.
    Tuom. 7:20
    Ja ne kolme joukkoa puhalsivat basunaan, ja rikkoivat saviastiat, mutta lamput he tempasivat vasempaan käteensä ja basunat oikiaan käteensä, joihin he puhalsivat ja huusivat: (tässä) Herran ja Gideonin miekka.

    Job 10:9
    Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta! Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?

    Ps. 103:14
    Sillä hän tietää, minkäkaltainen teko me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.
    Ps. 104:29
    Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.

    1. Moos. 2:7
    Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.* [Heprean kielessä maata merkitsevä sana ja ihmistä merkitsevä sana ovat äänteellisesti lähellä toisiaan. Ks. myös 3:19.][ Job 33:4,6; Ps. 104:29,30; Saarn. 12:7; 1. Kor. 15:45]

    2. Moos. 8:16
    (8:12) Herra sanoi Moosekselle: "Käske Aaronin ojentaa sauvansa ja lyödä maata, niin sen tomusta tulee syöpäläisiä kaikkialle Egyptiin."

    1Äänestä

  • vl-uskovainen kirjoitti:

    Herran Jeesuksen lammashuone eli Kristuksen seurakunta eli Kristuksen ruumis eli Jumalan valtakunta on täällä maan päällä, oikeastaan jopa maan multaan eli uskovaisten saviseen vanhaanosaan kätkettynä.

    2. Kor. 4:7
    Mutta meillä on tämä tavara savisissa astioissa, että se ylönpalttinen voima pitää oleman Jumalalta ja ei meistä.

    Matt. 13:44
    Taas on taivaan valtakunta tavaran vertainen, joka on peltoon kätketty, jonka ihminen löysi, ja kätki sen: ja ilon tähden, mikä hänellä siitä oli, meni hän pois ja myi kaikki mitä hänellä oli ja osti sen pellon.

    2. Kun. 5:17
    Niin sanoi Naeman: eikö palvelialles annettaisi kuorma multaa, niin paljo kuin kaksi muulia kantaa? Sillä palvelias ei tahdo enää muukalaisille jumalille uhrata ja polttouhria tehdä, vaan Herralle.

    Neh. 4:10
    Ja Juuda sanoi: kantajain voima on heikoksi tullut ja multaa on niin paljo, ettemme saa rakentaa muuria.

    Tuom. 7:16
    Ja hän jakoi ne kolmesataa miestä kolmeen joukkoon, ja antoi basunat heidän jokaisen käteensä ja tyhjät savi-astiat, ja lamput astiain sisälle,
    Tuom. 7:19
    Silloin tuli Gideon leiriin, ja sata miestä jotka hänen kanssansa olivat, ensimäisten vartiain tykö, jotka siellä asetetut olivat, herättivät ainoasti vartiat, ja puhalsivat basuniin, ja rikkoivat saviastiat, jotka olivat heidän käsissänsä.
    Tuom. 7:20
    Ja ne kolme joukkoa puhalsivat basunaan, ja rikkoivat saviastiat, mutta lamput he tempasivat vasempaan käteensä ja basunat oikiaan käteensä, joihin he puhalsivat ja huusivat: (tässä) Herran ja Gideonin miekka.

    Job 10:9
    Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta! Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?

    Ps. 103:14
    Sillä hän tietää, minkäkaltainen teko me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.
    Ps. 104:29
    Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.

    1. Moos. 2:7
    Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.* [Heprean kielessä maata merkitsevä sana ja ihmistä merkitsevä sana ovat äänteellisesti lähellä toisiaan. Ks. myös 3:19.][ Job 33:4,6; Ps. 104:29,30; Saarn. 12:7; 1. Kor. 15:45]

    2. Moos. 8:16
    (8:12) Herra sanoi Moosekselle: "Käske Aaronin ojentaa sauvansa ja lyödä maata, niin sen tomusta tulee syöpäläisiä kaikkialle Egyptiin."

    2Kor. 4:7.
    selitystä, Koettelemukset ja vaikeudet ovat toisilla raskaampia
    kuin toisilla . Niiden avulla Jumala riisuu heistä omahyväisyydestä,
    tehden heistä syntisiä , avuttomia , armoa tarvitsevia, .
    -
    Matt, 13:44.
    selitystä: Taivasten valtakunta on maahan kätketyn aarteen kaltainen
    joka on vanhurskautta ja Rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä ,( Room. 14:17)
    -
    2 Kun 5:17 .
    muutos tekstiä
    -
    Neh. 4: 10.
    kirjoitettu väärin .
    -
    Tuom.K. 7:16 ,
    toisessa paikassa sanotaan , että heitä oli 318. miestä kaikkiaan
    koskapa sama määrä oli Aabrahamilla , silloin kun hän lähti
    ajamaan niitä neljää Kuningasta joukkoineen 2069 eKr.
    -
    jatkan joskus
    -

    1Äänestä

  • 1. Moos. 14:14
    Koska Abram kuuli veljensä otetuksi kiini, varusti hän omaa kotona syntynyttä palveliaansa kolmesataa ja kahdeksantoistakymmentä, ja ajoi takaa heitä Daniin asti.

    Äänestä

  • UPDATE_11636396 kirjoitti:

    2Kor. 4:7.
    selitystä, Koettelemukset ja vaikeudet ovat toisilla raskaampia
    kuin toisilla . Niiden avulla Jumala riisuu heistä omahyväisyydestä,
    tehden heistä syntisiä , avuttomia , armoa tarvitsevia, .
    -
    Matt, 13:44.
    selitystä: Taivasten valtakunta on maahan kätketyn aarteen kaltainen
    joka on vanhurskautta ja Rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä ,( Room. 14:17)
    -
    2 Kun 5:17 .
    muutos tekstiä
    -
    Neh. 4: 10.
    kirjoitettu väärin .
    -
    Tuom.K. 7:16 ,
    toisessa paikassa sanotaan , että heitä oli 318. miestä kaikkiaan
    koskapa sama määrä oli Aabrahamilla , silloin kun hän lähti
    ajamaan niitä neljää Kuningasta joukkoineen 2069 eKr.
    -
    jatkan joskus
    -

    JOB, 10:9-10 .
    Lue myös Joos. 2:1, 3. ;6:25.
    Jo enne Jobia Egypti oli auttajineen joutunut tappiolle.
    Puhuttiin Raahabista.
    -
    Ps. 103:14.
    tämä ps, on rakkainkia ja eniten käytettyjä.
    -
    Ps. 104-29. ok.
    -
    1,Moos. 2:27 ,
    -
    2:Moos 8:16
    selitystä ; koska Jumala oli sanonut Moosekselle minä teen
    sinusta Faaraolle jumalan, ja Aaronista ylipapin, siksi Jumala
    sanoi : lyö maahan tomusta tulee sääskiä, koko Egyptiin.
    -

    Äänestä

Vl porukan "jumalan valtakunta" - oppi on pelkkää ylpeiden ihmisten höpötystä.

Äänestä

"SAVISILMÄ",kyllä anteeksi pitää antaa myös hengelliselle yhteisölle,näin osoitat rakkautta heitä kohtaan..."niinkuin mekin annamme anteeksi niille,jotka ovat meitä vastaan rikkoneet...".

Äänestä

Teuta, "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa...",eli se on täällä maan päällä!

Äänestä
  • " oletko etsinyt"
    -
    Kyllä ! Ja kun löysin , se on riittänyt ja vieläkin riittää...
    -

    Äänestä

Jeesus Kristus, - ei siis mitkään ihmisten perustamat ja ylläpitämät yhdistykset -, on portti Jumalan valtakuntaan, eli syntymiseen Jumalan lapseksi Jeesuksen Kristuksen (Sanan) kautta. Jeesus Kristus on perillinen, ja häneen uskovat ovat hänen KANSSAPERILLISIÄÄN, jotka perivät Jumalan valtakunnan, joka on taivaassa!!!

Äänestä
  • " JUMALAN valtakunta , ei yhdistysten "
    -
    Aivan niin, Jeesus on Jumalan lapsi , ja mekin olemme
    niin samalla me olemme jumalan perilliset kuten Jeesus
    ja me olemme Hänen Kanssa perillisiä. Jotka perivät
    Jumalan valtakunnan taivaassa...
    -

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylivalta kirjoitti:

Aattelin näin että kun vaikka tulen sinulle kylään ja katson miten sinä päiväsi kulutat niin kuitenkaan sinä et ole minulle tilivelvollinen.
Entäs sitten seurakunta tai kirkko,eivät nekään ole minulle tilivelvollisia,yksittäiselle jäsenelleen.
Eipä mikään mene kuin Strömsöössä,minun mieleni mukaan.
Minulla on kuitenkin tänäkin päivänä valinnanvapaus,vapaa tahto,oikeus uskonnon- ja sananvapauteen.
Eli mielipiteeni ja näkemykseni hengellisissä asioissa saan esittää edelleenkin ja olen niistä tilivelvollinen ainoastaan Jumalalle,maallisissa asioissa taasen maallisille laeille.
Kysynkin,onko kenties johonkin uskonnolliseen ryhmään kuuluvilla menneet maalliset ja hengelliset lait sekaisin eli maallisissa asioissa käytetään hengellistä auktoriteettivaltaa ohi mm.Suomen perustuslain?
Onko edelleenkin niin että jossain seurakunnissa oletetaan sen ihmisen joka on syntynyt nyt vaikka esikoislestaadiolaiseen perheeseen että hän niinkuin vain ja ainoastaan siellä mihin nyt on sattunutkin syntymään pelastuisi?
Ja vanhemmat jotka ovat minut kastattaneet Ev.Lut.kirkkoon ja hurahtaneet kaupan päälle vielä johonkin esikoislestaadiolaiseen yhdistykseen.Sitten yrittäneet minut kasvattaa esikoislestaadiolaiseksi mm.kiristäneet käskyllä kunnioita isääsi ja äitiäsi ehdoitta vaikka minä näen heissä juurikin sen väärän ylpeyden ja kunnian,omanvanhurskauden perkeleen.
Sitten he ylentävät ja alentavat lapsiaan sen mukaan kuka käy seuroissa ja kuka ei,harrastavat henkistä väkivaltaa ymmärtämättä sitä tekevänsä.
Heidän päähänsä on iskostettu että vain ja ainoastaan siellä saa parannuksen armon uskoa.
Minä olisin tilivelvollinen elämään ja uskomaan vanhempien toiveiden mukaan,tilivelvollinen heille ja heidän seurakunnalleen.
Olen konkreettisesti huomannut isäni halveksunnan ja ylenkatseen ns.ulkopuolisia kohtaan.
Myös äitini pahansuopuuden ja ilkeyden,häikäilemättömän julmuuden.
He eivät niistä anteeksi pyytele,eivät koskaan.
Toivon mukaan minä kykenisin kuitenkin heille anteeksi antamaan,tätä minä rukoilen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu