Kohonnut leposyke alkoholin jälkeen

baroosi

uutena oireena, tätä ei siis ole minulla aiemmin ollut. Asiasta on täälläkin joskus kirjoiteltu, haluaisin tietää onko muilla "selitystä" tälle uudella inhottavalle oireelle..ikää on 44v (nainen), en ole alkoholin suurkuluttaja vaan suht kohtuudella. Baari-iltoja ei usein tässä iässä ole, mutta noin kerran vuodessa tulee pikkujouluissa tms otettua reippaamminkin enkä ole silloin tällaista huomannut. Nyt ruvennut ilmenemään jo kahden (ison) punkkulasillisen jälkeen, että leposyke on noin 78-88 mikä on minulle korkea (normisti noin 60 tai alle, nukkuessa jopa lähellä 40)...on niin inhottava tunne että jään sitä kuuntelemaan enkä saa nukuttua.Olen aika herkkä näiden tuntemusten kanssa ja kärsinyt unettomuudesta ikäni. Tätä kestää aamuyölle, olen sitten ottanut unilääkkeen että olen edes jotenkin saanut unta. Aamulla pulssi normi.
Alkoholi siis syynä, mutta koskapa tätä ei ole aiemmin ollut (en siis ainakaan lähtökohtaisesti kuulu niihin alkoholille herkistyneille jotka eivät siedä yhtään alkoholia)niin osaako kukaan jakaa kokemuksia tai arvailla mistä on kyse?
Pumppu on aiemmin oireillut vain kammiolisälyönneillä, ne on tutkittu holterilla ja ultralla ja sydän terveeksi todettu. Harrastan paljon liikuntaa, en tupakoi (lopetin kokonaan 2 vuotta sitten), terveelliset elämäntavat pääasiassa.
Olisiko hajua mistä kyse, haluaisin entiset "etuudet" takaisin jos mahdollista..:))? Vai onko menetetty peli ja punkun nauttiminen kohtuudella jätettävä:(??
Elämän pikku nautintoja kyllä kaipaan, luen tämän pari lasillista viikonloppuisin aika pieneksi paheeksi.
Minulla on kyllä närästys pahana ollut tässä viime aikoina, mietin onko mahan limakalvojen kunnolla jotain tekemistä tämän uuden ongelman kanssa..?

4

2604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • punkuton

      Hei ! Enpä tiedä tietenkään ongelmasi syytä, mutta närästyksestä ja sen erilaisista seurauksista on tälläkin palstalla kirjoiteltu viime aikoina aika paljon.

      Ruokatorvea kiertää vagushermo(rypäs) ja ne hermot "leviävät" vähän lähiympäristöönsäkin, lähelle eri elimiä. Jos olen oikein ymmärtänyt...

      Närästyksessä, eritoten makuulla hapot nousevat ruokatorveen. Happoärsytys voi saada aikaan vagushermon temppuilun, se voi tuntua muljahteluina, tykytyksinä yms.
      Kävin itse äskettäin lääkärillä happo- ja sydänvaivojeni takia. Lääkäri sanoi, että happovaiva voi saada ruokatorven jopa kramppaamaan (eli kai sen vagushermon ?) Ei ollut aikaa keskustella enempää vastaanotolla, terveyskeskuksessani aika loppuu aina kesken.

      Lähdin ulos happosalpaaja Somac-reseptin kanssa, vaihtoehtona antasidi.
      Häiriöt ruokatorvessa lähellä sydäntä ehkä häiritsevät vähän sydämenkin toimintaa, voisivatko nostaa sykettäkin ?
      Tämä on vain arvailua, kun juttu lääkärin kanssa jäi kesken.
      Jos mahanlaukun limakalvot ovat tulehtuneet, hapot vaikuttavat tietysti mahalaukkuunkin.
      Mahalaukun selviää gastroskopiassa.

      Joskus alkoholin käytön jälkeen voi olla muutenkin sydämen toiminnan epäsäännöllisyyttä, ei se aina ole määrästä kiinni eikä iästäkään.

      Itselläni on sama juttu. Leposykkeeni on aika alhainen, kun syke nousee 80:n tienoille tai jopa sadan paikkeille, tulee huono olo. Siihen minulla on Propral, jota otan neljännespillerin, se vaikuttaa sen verran, että syke alkaa sopivasti laskea ja olo helpottua.

      Jos et katso tarvitsevasi lääkäriä, kokeile ostaa jotain antasidia, joka tasaa happoja. Antasideja saa ilman reseptiäkin. Ainakin illanpuolella voisi olla hyödyllistä ottaa happolääke tasaamaan happoja, jos ne ylös yöllä tunkevat, ei sitten ruokatorvea korventaisi niin paljon eikä se vagushermo ärsyyntyisi eikä sydämen toiminta, jos se mahahapoista häiriintyy. Juuri siksi itse otan antasidinpuolikkaan (Ranixal 150mg) illalla enkä syö sen jälkeen.

      Vain lääkäri tietysti osaa sinua ohjeistaa oikein.
      Sydänvaivat on aina syy mennä lääkärille.

    • refluksi-ongelma

      Jospa punkku lisää haponeritystä ja sitä kautta saa sykkeen nousemaan ?
      Minäkin olen lukenut vagushermosta Suomen refluksi-sivuilta.
      Siellä on kuva ruokatorvesta ja ko. hermosta.

    • baroosi

      Kiitos vastauksistanne!
      Kävin lääkärissäkin asian tiimoilta, luultavasti kyseessä on käyttämäni lääkkeen sivuvaikutus joka on nyt jostain syystä tullut, olen vuoden ko lääkettä käyttänyt. Lääkäri epäili sitä syyksi tai sitten kyseessä on monen tekijän summa. Propralia hän ehdotti jos en voi korkeata leposykettä kuunnella, ajatuksena se vain on jotenkin hullu että jos otan hieman alkoholia ja siitä seuraa sykkeen nousu, otan toista lääkettä...liekkö kukaan niin tekee?
      Pikkujoulutkin on ovella, voi että on ikävä tilanne.
      Närästyskin toki kohdallani pahentaa varmasti asiaa, sain nexium kuurillekin reseptin mutta lääkäri kehotti käyttämään vain harvoin noita vahvoja mahalääkkeitä, yleensähän pärjäilenkin gavisconilla.
      Jään nyt sitten seuraamaan tilannetta, valitettavasti tuota ko lääkettä ilmankaan en oikein voi olla.

    • gr56

      Kaverini sai vaikean ns. nokkosihottuman Nexiumista käytettyään sitä pari kuukautta.
      Ihottuman hoito vaati monta kuukautta ja tutkimuksia sairaalassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      218
      3265
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2766
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      17
      2419
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      19
      2396
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      63
      1859
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1820
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1802
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1779
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      84
      1622
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      945
    Aihe