Miksi tajuntamme on katkonaista ja viiveellistä?

Paremminkin: informaatio on katkonaista, ei niinkään tajunta. Presentaatiosysteemithän rakentavat yhtenäisiä tarinoita saamansa vajavaisenkin ja katkonaisenkin informaation pohjalta. Se rakentaa yhtenäisen liikkeen "still-kuvien" välille, ja tätä tapahtuu muidenkin aistien suhteen kuin näköaistin. Mm. ihokaniini-illuusiossa (cutaneous rabbit), vaikka kynällä koputetaan nopeasti vain rannetta muutamia kerta ja kyynärpään lähialuetta muutama kerta, syntyy usein vaikutelma, että koputeltiinkin käsivartta pitkin matkaa. Tähän liittyy myös tietynlainen aikaparadoksi, sillä miten presentaatioita rakentava systeemi saattoi tietää tai ennakoida, että koputuskohta vaihtuu pois ranteesta? Mahdollisesti koko presentaatio rakennetaan vasta viimeisen koputuksen jälkeen "tarinaksi".

Tajunta on kyllä varmaankin "reaaliaikaista" saamansa informaation suhteen sikäli kuin mitään "reaalista aikaa" on olemassa, mutta informaatiota suodattava ja presentaatioita rakentava systeemi tekee omia temppujaan joissakin tapauksissa pitkälläkin viiveellä. Tajunta voi suorittaa myös ennakointia, joka edeltää aisti-informaatiota. Esim. kun on kartoitettu keskustelua käyvien ihmisten aivotoimintaa, niin on havaittu, että henkilön A aivoissa on jo aivotapahtumia, jotka liittyvät henkilön B sellaiseen puheeeseen, jota koskeva informaatio ei ole vielä voinut ainakaan hermoston kautta saapua A:n aivoihin. Tämän vuoksi henkilö pystyy vastaamaan keskustelukumppanille nopeammin kuin pelkkänä reaktiona on reaktioaikojen puitteissa mahdollista.

Se johtuu siitä että muistin ja mielikuvituksen avulla meillä on mahdollisuus muistaa menneisyys ja ennustaa tulevaisuus. Jos muisti laitettaisiin nollaan, aivan kuten tietokone ilman muistia, se ei voisi näyttää mitään.

Me emme voi nähdä maailmaa reaaliajassa, koska ikuisessa nykyisyydessä ei ole mitään olemassa mitä voisi nähdä, koska sitä ei ole vielä luotu. Nykyisyydessä ei ole mitään aikaa, joten millään ei ole aikaa olla olemassa. Meidän silmät ja aivot on tehty niin että ne näkee ja muistaa tietyn sähkömagneettisen värähtelyn.

Todellisuudessa kun poraudumme ikuiseen nykyhetkeen mitään ei tapahdu, ei ole tapahtunut eikä tapahdu. Näennäinen tapahtumisen illuusio syntyy siitä, että hahmotamme yhden mielikuvan liittymisen toiseen mielikuvaan tietoisuudessa. Ketjutamme kokemamme mielikuvat toisiinsa, jotta saataisiin näennäinen tapahtumisen yhtenäisyyden vaikutelma. Ei-tarkkaavainen mieli ei koe kuvien välissä olevia taukoja. Buddhalaiset meditaatioissaan harjoittavat mielikuvien väliin porautumista, missä on ns. tyhjyys, ajattomuus, ainainen oleminen ilman muotoa ja aikaa. Tämän he kertovat viittaamalla mm. siihen, että nuottien välissä olevat tauot ovat ne metkityksellisimmät (musiikkimeditaatio). Tauot ilmentävät todellista Itseämme, sanoisi ehkä hindumystikko. Väleissä on totuus, olen kuullut mainittavan. Oivaltaessan itsensä tietoisuus ikäänkuin putoaa väleihin, missä mikään ei liikahda. On hiljaisuus, läsnäolo, missä tajutaan tapahtumisten unenomaisuus.

Zenissä on tutkittu kauan mielikuvien ja aistimusten koettua virtaa. Tietoisuus vs. aistimusten elokuvamainen esitys.

Opettaja kysyi: liehuuko lippu, liikkuuko tuuli? (lippu näytti liehuvan lipputangossa, kun näytti tuulevan)
Oppilas vastasi huolellisesti harkittuaan: lippu ei liehu, mutta tuuli liikkuu.
Opettaja kommentoi: näkemyksesi on puutteellinen. Lippu ei liehu eikä tuuli liiku.

Vankka intuitiivinen käsityksemme tietoisuudestamme sanoo sen olevan jatkuvaa, saumatonta havaintojen virtaa. Entistä useampi tutkija on alkanut kallistua käsitykseen, että näin ei välttämättä ole:

"Illuusioiden luonne ja viimeaikaiset ​​kokeet viittaavat siihen, että havaittua maailmaa ei muunneta jatkuvaksi tietoiseksi kokemukseksi. Havaintokykymme tuntuu toimivan diskreettisesti, aivan kuten elokuvat näyttävät jatkuvilta, vaikka ne koostuvat erillisistä kuvista. Selittääksemme kuinka ihmisen ajallinen erotuskyky voi olla nopeaa verrattuna hitaahkoon tietoiseen havaintokykyyn, ehdotamme uutta käsitteellistä kehystä, jossa esineiden ominaisuuksia, kuten niiden värejä, analysoidaan lähes jatkuvasti ja tiedostamattomasti korkealla ajallisella resoluutiolla. Muiden ominaisuuksien tapaan ajalliset ominaisuudet, kuten kesto, koodataan kvantitatiivisina merkinnöinä. Kun tiedostamaton käsittely on "valmis", kaikki ominaisuudet tuodaan samanaikaisesti tietoisina diskreetteihin hetkiin, joskus jopa satoja millisekuntia stimulaatioiden jälkeen." Herzag (PLOS Biol 2016)

Jos tämä osoittautuu paikkansa pitäväksi, yksi kiehtova kysymys on, että seuraavatko nämä diskreetit hetket toisiaan saumattomasti peräkkäin, vai onko hetkien välillä muutama millisekunti tyhjää kuten katsottaessa elokuvaa vanhanaikaiselta filmiltä?

Kyllä aivot "näkee" jokaisen kuvan. Jos ei näkisi, niin elokuva ei olisi pehmeästi pyörivä, vaan epäsäännöllisen katkonainen ja värisevä tai vilkkuva. Vaikka kuvia on se 24 per sekunti, niin aivosi "näkee" ne kaikki. Juju on aistiemme rajallinen kyky havaita kuvan vaihtuminen. Kun se raja ylitetään, vilkkuva/värisevä "slideshow" muuttuu pehmeästi pyöriväksi elokuvaksi.