En ole lestadiolainen, mutta ajattelin että täältä voisin saada mieltäni askarruttavaan kysymykseen valaisevia näkemyksiä.
Kun rukoilen, tuleeko rukoukset esittää Jumalalle vai Jeesukselle? Isä meidän rukoushan on Jumalalle osoitettu, mutta raamatussa sanotaan, että tie Jumalan luokse käy Jeesuksen kautta. En ole ikinä osannut päättää kummalle rukoukset esitän. Miten on?
Kun rukoilen, tuleeko rukoukset esittää Jumalalle vai Jeesukselle? Isä meidän rukoushan on Jumalalle osoitettu, mutta raamatussa sanotaan, että tie Jumalan luokse käy Jeesuksen kautta. En ole ikinä osannut päättää kummalle rukoukset esitän. Miten on?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Isä meidän on Johanneksen opettama rukous, joka on syntien anteeksi antamista, perinteisen uhraamisen tilalle.
Hän raivasi tietä serkulleen Jeesukselle.
Rukous tulee osoittaa Kaikkivaltiaalle Jeesukselle aina.
Paras rukous, jonka tiedän on "syntisen rukous", joka on myös ns. Uskoontulorukous, joka on hyvä lukea estivän kanssa ja sitten kysyä; "Lupaatko lähteä seuraamaan Jeesusta".
"Rakas Herra Jeesus,
Tiedän, että olen syntinen
ja että tarvitsen anteeksiantoa Sinulta.
Uskon, että kuolit puolestani syntieni tähden.
Kutsun Sinut nyt sydämeeni ja elämääni.
Turvaudun Sinuun Vapahtajana
ja haluan seurata Sinua Herranani.
Jeesuksen nimessä, Aamen”.
Löytyisköhän tuolle rukoukselle Raamatun paikka?
Ei löydy, mutta toimii. Kokeileppa, Uskossa ja Totuudessa.
Eihän uskontunnustuksellakaan ole Raamatun paikkaa.
Ketä meidän tulee rukoilla? Jeesus opetti seuraajiaan rukoilemaan ”meidän Isäämme taivaissa” (Matteus 6:9). Rukoukset on siis osoitettava yksinomaan Jumalalle. Jumala kuitenkin vaatii, että tunnustamme myös hänen ainosyntyisen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, aseman. Jeesus lähetettiin maan päälle lunastamaan meidät synnistä ja kuolemasta (Johannes 3:16; Roomalaisille 5:12). Hänet on nimitetty Ylimmäiseksi Papiksi ja Tuomariksi (Johannes 5:22; Heprealaisille 6:20). Tämän vuoksi Raamattu neuvoo esittämään rukoukset Jeesuksen kautta. Hän itse sanoi: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Johannes 14:6.) Meidän on siis rukoiltava ainoastaan Jumalaa (Jehovaa) hänen Poikansa kautta, jotta rukouksemme kuultaisiin.
Rukouksen tulee esittää Jeesukselle, Hän on sovittaja, vapahtaja.
Miksi Jeesus sitten sanoi nuo Matteuksen sanat, siksi kun Hänellä ei silloin VIELÄ OLLUT KAIKKEA VALTAA, joka tuli myöhemmin.
Toiseksi, Opetuslapset pyysivät opettamaan Johanneksen rukousta, josta tarkemmin; Luuk 11;1- 4
1 Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
2 Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
3 anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme;
4 ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta."
Olet oikeassa, että Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä, Hän kuulee rukoukset, Jumala ei.
Jumala sulki suunsa n 2400v sitten, eikä ole avannut sitä yhdellekään ihmiselle.
Minkä vuoksi KAUTTA, kun Hän on itse Tie.
luissa ja knoppailuissa ei ole paljon mitään mieltä, ei niihin ole syytä pysähtyä.
Rukous tulee kyllä kuulluksi ja noteeratuksi ilman erityisempää osoitettakin, jos se on vilpitön ja pääsisältö on "ole minulle kurjalle syntiselle armollinen ja osoita minulle oikea tie".
Aloitus ei kyllä vaikuta aivan aidolta, mutta on se sentään parempi kuin heinolalaisukon jatkuvat vihaviestit.
Raamatullisuudessa on aina mieltä toisin kuin veeällien oululaisissa raamatunselityksissä.
jopa snoppailuissa on järkeä knoppailuista en ole varma.
Sekoiluako?
Eikö ole aikamoista hakuammuntaa; Rukous tulee kyllä kuulluksi ja noteeratuksi ilman erityisempää osoitettakin, jos se on vilpitön ja pääsisältö on.
Eli voi olla, mutta voi olla ettei kuule.
Jeesus on yksin Tie.
Tuolla toisaalla kerrot Jumalan sulkeneen suunsa 2400 vuotta sitten, mutta Hän ei sulkenut silmiään ja korviaan. Yrität syöttää tuota vapaakirkon hapatusta, kun teillä ei ole sijaa muuta kuin Jeesukselle , hyljäten Jumalan ja Pyhän Hengen.
Matt. 6:6
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle
Ap. t. 12:5
Niin pidettiin siis Pietaria vankeudessa; mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä.
Room. 10:1
Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
Room. 8:26
Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksil
¤¤¤Aloitus ei kyllä vaikuta aivan aidolta, mutta on se sentään parempi kuin heinolalaisukon jatkuvat vihaviestit.¤¤¤
Totta haastat.
Ne on törkeitä vihaviestejä, joissa arvostellaan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Raamatun vastaisia valheoppeja.
Älä pane sanaoja suuhuni.
Hän ei Raamatun mukaan ole ilmoittanut kenellekään ihmiselle tarpeitaan, joten pysy siinä, ja kommentoi sitä.
Se ei ole Vapaakirkon hapatusta, vaan Jumalan Sanaa, joka uupuu Kerholta.
Minä en ole koskaan hyljännyt Henkeä, olen Hänen Voideltunsa, jota taas kerho ei tunnusta.
Tilanne ei koskaan häivy mielistäni.
Kerhossa opetus on niin metsässä, ettei edes opeteta aikaa, kun Jeesus sai kaiken vallan isältään ja silloin Hän sanoi, Isän Palvelijana tuon Matteuksen 6;6 ohjeen.
Antoiko Hän samanlaisia ohjeita ennen kirkastusta, ei vaan totesi vanhan Jumalan nimen, ”MINÄ OLEN”, ja jatkoi Tie, totuus ja elämä.
Hän kirkasti vain itseään.
Tuo mikä Apt sanoo, on seurakunnan rukous, ei Jeesuksen.
Samoin Hengen rukouksesta olen kirjoittanut vuosikausia.
Älä hyvä mies tee näistä "minä olen" sanoista sellaista juttua, että se on Jumalan nimi, kun varsin hyvin tiedät, mikä on Israelin Jumalan persoonanimi, eli ainoan tosi Kaikkivaltiaan Jumalan nimen. Tämä hänen nimensä täytyy tulla pyhitetyksi, se on mallirukouksen ykkösaihe.
Olen verran ”hyvä mies”, että kerron Sinulle.
Et tunne Raamatun sanaa, etkä siihen johtanutta juutalaishistoriaa.
Valaisen Sinua.
Oltuaan noin neljä vuosisataa Egyptin monijumalaisen uskonnon keskellä, suuri osa israelilaisista oli ilmeisesti jo unohtanut isiensä uskon. He olivat myös tottuneet siihen, että Egyptin jokaisella jumalalla oli jokin nimi, joka erotti ne toisistaan. Niinpä Mooseskin joutui kysymään Jumalalta:
"Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "MINÄ OLEN SE, JOKA MINÄ OLEN. .. Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne". (2.Moos 3:12- 13)
Myöhemmin Jumala vielä toisti ilmoituksensa:
"Ja MINÄ OLEN ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana', mutta nimelläni 'Herra' en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi." (2. Moos. 6:3)
Siinä Jumala ei suostunut kertomaan muuta nimeä, kun MINÄ OLEN?
Ymmärsitkö?
Nimi Minä olen, oli juutalaisille ja israelilaisille Pyhä nimi ja sen lausumisesta tuli uhrata, se oli synti.
Jeesus on Jumala Jumalasta, He olivat samaa, ja kun Hän sai vallan, sanoi Hän usein olevansa ”Minä olen”, kuten Tie, totuus ja elämä.
Tästä fariseukset kiivastuivat; Luukkaan evankeliumi:
5:21 Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?"
Hän oli juuri sanonut, Minä olen.
Siinä se ja seuraavassa kirjeessä lisää.
Tässä Mooseksen kirjan kohdassa Jumala ilmoitti nimekseen "Minä olen".
2.Moos. 3:14 Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen". Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne"
Taas tämän kohdan jakeessa 3, ´´minä´´on lauseen subjekti, joka viittaa eo. Herraan ja´´ olen ilmestynyt´´ on lauseen predikaatti. Ts. "minä olen" ilmaisulla ei ole mitään tekemistä Jumalan nimen kanssa.
2.Moos.6:
2 Ja Jumala puhui Moosekselle ja sanoi hänelle: "Minä olen Herra.
3 Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana', mutta nimelläni 'Herra' en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.
Täysin sekopäistä ja sairasta soopaa oksensit.
Onpa kumma, 2 viestiä poistettu, joissa tulee selvästi ilmi Kaikkivaltiaan Jumalan nimen merkitys. Onpa kuuma peruna, kenelle?
Hyvä että vaparinsekosin sai jotain esille, mutta perusteellinen selvitys siitä, että Kesitaksen väitteet olivat vääriä, jää ehkä bittiavaruuteen tällä erää.
En tiedä, mutta oletko jehovalainen, kun päädyit heidän umk-raamatun tekstiin?
Käytin tarkoituksella Rotherham käännöstä, joka oli niin selkeä.
Tietysti umk käännös on selkeä myös. Älä pahastu, jos en kerro enempää, vaan pidän henk.koht., mutta olet aika perillä asioista myös itse.
”MINÄ OSOITTAUDUN MIKSI OSOITTAUDUN.” Hepr. אֶהְיֶה אֲשֶׁר אֶהְיֶה (’Eh·jehʹ ’Ašerʹ ’Eh·jehʹ), nimi jolla Jumala kutsui itseään; Leeser: ”MINÄ TULEN OLEMAAN SE, JOKA MINÄ TULEN OLEMAAN”; Rotherham: ”Minä olen tuleva miksi tahansa haluan.”
’Eh·jehʹ tulee hepr. verbistä ha·jahʹ ’tulla (joksikin)’, ’osoittautua’. ’Eh·jehʹ on tässä imperfektiivisessä tilassa, yksikön 1. persoonassa, ja merkitsee ’minä tulen (joksikin)’ tai ’minä osoittaudun’. Tässä ei viitata siihen, että Jumala on itsestään olemassa oleva, vaan siihen, miksi hän aikoo tulla toisia kohtaan.
Eli siis, Jumala tulee miksi tahansa tarvitaan, jotta Hänen tarkoituksensa toteutuu kaikesta vastustuksesta huolimatta. Kukaan muu kuin Kaikkivaltias taivaallinen Isämme ei voi ottaa tätä nimeä, joka on Tetragrammaton ja suomeksi yleisimmin Jehova. Tämä on hänen nimensä merkitys. (Tuo 2.Moos3:14)
Se oli jäähyväisilta, jolloin Jeesus oli päättämässä palvelustaan ja pian menossa takaisin Isän luo.
Hän asetti oman kuolemansa muistonvieton. Ja hänellä oli paljon lohdullista puhuttavaa opetuslapsilleen ja hän esitti hyvin koskettavan rukouksen Isälleen heidän puolestaan. Muun muassa hän sanoi tässä tilaisuudessa:
Johannes 15:15,16
"En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
16. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi."
Hyvä kirjoitus.
"Että te kantaisitte hedelmää"?
Suomesta on lähtenyt kantamaan hedelmää paljon, nyt on matkassa 580 lähetystyöntekijää, joista lyhimmällä on 33 viisumi ja pisimmällä koko Hänen elämänsä, mutta yksikään Kerholainen ein kanna hedelmää?
Yksi on välimies ihmisen ja Jumalan välissä, Jeesus. Ikäänkuin linkki. Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan Isää.
Luuk. 11:2
Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
Mutta Hän sanoi myös näin:
Joh. 15:16
Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi
Ja Paavali sanoi näin:
Room. 8:26
Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
Kiitos vastauksista.
Minun pitää näitä miettiä ja sulatella, kun tuntuu siltä, että asia ei ollutkaan ihan niin yksiselitteinen. Olen aina varmuuden vuoksi rukouksiini liittänyt kummatkin.
Ei saa panna SANAOJA jussin suuhun, mutta joko Häneltä onnistuu se posssessiivisuffiksi, kun ei valtuustoonkaan enää päässyt?
Kyllä se rukous on parasta esittää suoraan vl-saarnamiehelle, sillä heillähän on taivasten valtakunnan avaimet. Heidän ohitseen ei kukaan mene taivaaseen.
Onko Hän edes ollut ehdolla.
Kun Hän on ollut, on käytännössä aina ollut äänikunigas.
Ennen kaikkea, älkää rukoilko ihmisten nähden.
Matt. 6:
1 "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. [Matt. 23:5; Room. 12:8]
2 "Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.
3 Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee,
4 jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
5 "Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. [Matt. 23:5; Luuk. 18:13]
6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. [2. Kun. 4:33; Dan. 6:11]
7 "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. [Jes. 65:24; Matt. 6:32]
9 Rukoilkaa te siis näin: -- Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. [Luuk. 11:1-4 : 5. Moos. 32:6; Ps. 115:3; Jes. 63:16; Room. 8:15; 1. Piet. 1:17 | Jes. 8:13, Jes. 29:23]
10 Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. [Dan. 7:27; Matt. 3:2 ; Luuk. 17:20,21 | Ps. 103:21; 1. Makk. 3:60; Matt. 26:42; Ap. t. 21:14]
11 Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. [Ps. 132:15; Sananl. 30:8; Fil. 4:6; 1. Tim. 6:8]
12 Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. [Jer. 31:34 | Sir. 28:2-5; Matt. 18:35; Ef. 4:32; Kol. 3:13]
13 Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.* [Myöhäisissä käsikirjoituksissa on lisäksi sanat:"Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen."][ Matt. 4:1, Matt. 26:41 | 1. Moos. 48:16; Joh. 17:15; 2. Tim. 4:18; 2. Piet. 2:9]
Rukouksen tulisi olla totinen ja tulisi rukoilla totisella mielellä, ja rukouksen olisi tärkeää tapahtua Pyhässä Hengessä ja totuudessa eli ilman vilppiä, mutta toisaalta myös Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, sillä Herra Jeesus Kristus on Totuus. Rukoilemalla ei voi kuitenkaan saada syntejä anteeksi. Rukouksen yhteydessä olisi tärkeää myös kiittää Jumalaa, sillä sillä tavalla rukoilevaisen sydän taipuu Jumalalle lojaaliksi, jolloin rukous lähtee enempi sydämestä.
Ps. 86:1
Davidin rukous. Kallista, Herra, korvas ja kuule minua; sillä minä olen raadollinen ja köyhä.
Jumala tahtoo siis kuulla erityisesti raadollisten (ne joita maailma ei minäkään pidä) ja hengellisesti köyhien rukoukset. Välttämätöntä on, että rukouksen tulisi lähteä sydämestä ja/tai Pyhästä Hengestä.
Jaak. 5:15
Ja uskon rukous parantaa sairaan, ja Herra ojentaa hänen, ja jos hän on syntiä tehnyt, niin ne hänelle anteeksi annetaan.
Jaak. 5:16
Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.
Room. 10:1
Veljet, minun sydämeni halu ja rukous on Jumalan tykö Israelin edestä, että he autuaaksi tulisivat.
Voit rukoilla Jeesukselle tai Taivaan Isälle kummalle tahansa, mutta tee se Herran Jeesuksen nimeen. Joskus voit rukoilla myös Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Rukoillessasi kutsu Jumalaa nimenomaan rakkaaksi Taivaan Isäksi ja kutsu Poikaa nimenomaan rakkaaksi Herraksi Jeesukseksi tai rakkaaksi veljeksi Jeesukseksi tai ystäväksi.
Isä on Pojassa ja Poika on Isässä ja Pyhä Henki on niissä molemmissa ja ne molemmat ovat Pyhässä Hengessä, joten ei ole väliä, että rukoiletko Taivaan Isää vai Herraa Jeesusta Kristusta. Yleensä emme kuitenkaan rukoile Pyhää Henkeä, mutta sekään ei liene väärin, mutta Isää ja Poikaa rukoillaan Pyhän Hengen vaikutuksen alaisina.
Yleensä rukous olisi hyvä osoittaa Taivaan Isälle ja Herran Jeesuksen nimessä ja Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena:
Joh. 4:23
Tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo.
Tärkein rukous lienee Isä meidän -rukous, sillä Herra Jeesus on itse opettanut sen sanat.
Kol. 4:2
Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen.
Kiitos vastauksestasi.
Jäin miettimään tätä lausettasi: "Rukoilemalla ei voi kuitenkaan saada syntejä anteeksi."
Siinä "Isä meidän rukouksessa", joka on minulle tuttu sanotaan: "anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."
Hyviä lainauksia oli viestissäsi. Kiitos niistäkin.
Siinä Isä meidän -rukouksessa rukoillaan ensin, että "10 Tulkoon sinun valtakuntasi..." Näin siksi, koska synnit voi saada anteeksi vain Jumalan valtakunnasta Jumalan lapsen julistamasta Kristuksen evankeliumin synninpäästöstä, jota myös Jumalan valtakunnan evankeliumiksi kutsutaan. Tämä evankeliumi on osa Jumalan sanan kokonaisuutta.
Siksi seuraavaksi Isä meidän -rukouksessa rukoillaankin, että " ...Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
11 Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme." Herra Jeesus tarkoittaa tässä opettamassaan rukouksessa jokapäiväisellä leivällä ennenkaikkea Jumalan sanaa sekä Jumalan vanhurskaan eli absoluuttisesti oikean, oikeamielisen ja täydellisen tahdon toteutumista meidän elämässämme.
Sillä Herra Jeesus on itse opettanut, että se totinen leipä ei ole ajallinen leipä, jonka avulla ihminen eläisi hengellisesti, vaan Jumalan sana on se totinen leipä, ja Jumalan sanan toteutuminen ihmisen elämässä, eli Jumalan vanhurskaan tahdon toteutuminen ihmisen elämässä on se totinen elämän leipä.
Joh. 4:
34 Mutta Jeesus jatkoi: "Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.
Matt. 4:4
Mutta Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'"
Herra Jeesus Kristus on Jumalan sana ja Jumalan sanan eli Jumalan vanhurskaan tahdon toteutuminen eli Totuus, Tie ja Elämä. Kun Herra Jeesus Kristus saa tulla ihmisen sydämeen asukkaaksi, niin silloin siis ihmisen kohdalla saa tapahtua Jumalan vanhurskas tahto, jonka toteutumista tässä Isä meidän -rukouksessa rukoillaan. Armonjärjestys on sellainen, että täällä maan päällä Jumalan valtakunnassa on Kristuksen lihaan tullut ruumis, nimittäin Jumalan seurakunta.
Joh. 6:
57 Niinkuin elävä Isä minun lähetti ja minä elän Isäni tähden, niin myös se, joka minua syö, hän elää minun tähteni.
58 Tämä on se leipä, joka taivaasta tuli alas: ei niinkuin teidän isänne söivät mannaa ja kuolivat: Joka tätä leipää syö, hän saa elää ijankaikkisesti.
Herra Jeesus Kristus eli Jumalan tahdon toteutuminen voi tulla epäuskoon joutuneen ihmisen sydämeen vain ja ainoastaan Herran Jeesuksen Kristuksen seurakunnan kautta, sillä se on Herran Jeesuksen Kristuksen totinen ruumis, joka on vain ja ainoastaan hänen valtakunnassaan täällä maan päällä. Juuri siksi ENNEN Jumalan tahdon toteutumisen pyytämistä pyydetään tässä rukouksessa, että Jumalan valtakunta tulisi ihmisen luokse.
Matt. 6:33
Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan.
Matt. 7:7
Anokaat, niin teille annetaan: etsikäät, niin te löydätte: kolkuttakaat, niin teille avataan.
Herra Jeesus Kristus, tuo Vanhurskas, kuoli Golgatan ristillä ja sovitti viattomalla verellään ja kuolemallaan kaikkien ihmisten kaikki synnit.
Sitten kun Herra Jeesus Kristus tulee ihmisen sydämeen asukkaaksi, eli kun Jumalan vanhurskas tahto toteutuu, niin se tapahtuu samalla hetkellä, kun ihminen saa myös kaikki syntivelkansa anteeksi. Se voi tapahtua vain niin, että joku ihminen, jossa Pyhä Henki asuu, julistaa katuvalle eli heränneellä tunnolla olevalle epäuskoiselle kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen ja sovintotyöhön eli sovintovereen vedoten.
Joh. 20:
21 Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
Matt. 9:8
Ja kuin kansa sen näki, ihmettelivät he ja kunnioittivat Jumalaa, joka oli ihmisille antanut senkaltaisen vallan.
Matt. 12:31
Sentähden sanon minä teille: kaikki synnit ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi; mutta pilkkaa Henkeä vastaan ei anteeksi anneta ihmisille.
Kun ihmiselle annetaan kaikki synnit anteeksi maan päällä, niin silloin Isä meidän -rukouksen pyyntö saa toteutua. Jumalan vanhurskas tahto toteutuu silloin maan päällä. Taivas kuulee silloin maata, ja näin Jumalan vanhurskas tahto toteutuu samalla tavalla myös taivaassa, sillä:
Matt. 18:18
Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
Kun tätä kutsua uskovaiset – omalta puoleltaan syntiset ja vialliset ihmiset – kuuluttavat Jumalan seurakunnasta Jumalan valtakunnasta, joka on täällä maan päällä, että tehkää parannus ja uskokaa tämä anteeksiantamuksen evankeliumi, niin ihmisen pitäisi olla tälle kutsulle kuuliainen täällä maan päällä, jos hän haluaisi pelastua.
Luuk. 10:16
Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun; mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti.
Ei ihmisten nähden? Naurettavaa, seurakunnissa ruokous ottaa neljänneksen, Wessaanko pitää mennä siksi aikaa?
Kaikkea ne pakanat keksii.
Joko "minä olen" eksyttäjä on häpeänsä kärsinyt?