Kusetetaanko minua?

vituttaataasvalmiiksi

Olen ostamassa asuntoa ja tuntuu, että joka kerta kun välittäjät avaa suunsa, sieltä tulee puolitotuuksia ja/tai valeita. Voiko noihin oikeasti luottaa ostaja pätkääkään? Tiedän että yrittävät saada myyjälle hyvän hinnan, mutta jotain rajaa. Onhan niillä lakivelvoitteitakin. Vähän joka asiassa käy pikkuhiljaa ilmi, että asiat ei olekaan ihan niin kuin on annettu ymmärtää.

Miten näiltä ketkuilta voi suojautua? En tunne rakennusmestareita tai muita alan ihmisiä, joita voisin pyytää tueksi.

1

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myykää.itse.asuntonne

      Asunto-osaketta ostaessa täytyy itse olla yhteydessä isännöitsijään ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan. Tarvittaessa on hyvä teettää mahdollisimman luotettava kuntokartoituskin.
      Välittäjissähän ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että he ovat epäluotettavia.
      Monet heistä pyrkivät harhauttamalla, kaunistelemalla ja jopa valkoisilla tai ihan selkeillä valheilla saamaan kaupat aikaiseksi. Osa ei tiedä rakennustekniikasta juuri mitään, osa ei viitsi selvittää kaupankohteesta tarpeeksi tietoja ja osa on muuten vaan kädettömiä - nousukauden asuntokauppakiimassahan kaikenlaiset tohelot onnenonkijatkin hakeutuvat alalle kultaa vuolemaan.
      Välityspalkkiothan näille oven avaajille (jota asunnonvälitys nyt on) ovat aivan törkeitä - tuhansia ja tuhansia euroja hommasta jonka osaa jokainen googlen-käytön osaava.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      150
      3745
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      96
      3622
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3163
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2511
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      181
      2182
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      25
      1377
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      95
      1221
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1061
    9. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1018
    10. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      116
      999
    Aihe