Tänä aamuna (2.11.2017) OS julkaisi Elsa Björnin mielipiteensä ns. Vanhan apteekin kohtalosta. Olen tavattoman kiitollinen Elsalle, että hän "jonkin verran" paikkakunnan asioita tuntevana otti sen ainoan järkevän kannan po asiaan.
Olihan lehdessä myös erään Räsäsen kirjoittelu myös po asiasta. Olen edelleen sitä mieltä, että joka pontevasti haluaa suojella jotakin kohdetta, on hänen kaivettava kuvetta ja osoitettava rahat ehostukseen. Tässä tapauksessa hinta on niin korkea, ettei ehostuksella ole mitään kantavuutta.
Hyvä vertaus tähän on tapaus armeijasta: Vääpeli karjui alokkaille: Asento, lepo! Romaanipoika ei pysynyt oiken mukana rytmissä ja sai vääpeliltä nuhteet, josta alokas loihe lausumaan. Hai kuulehan sinä isoherra, kojaanko vanhaa, vai tekasenko ihan uuden?
Olihan lehdessä myös erään Räsäsen kirjoittelu myös po asiasta. Olen edelleen sitä mieltä, että joka pontevasti haluaa suojella jotakin kohdetta, on hänen kaivettava kuvetta ja osoitettava rahat ehostukseen. Tässä tapauksessa hinta on niin korkea, ettei ehostuksella ole mitään kantavuutta.
Hyvä vertaus tähän on tapaus armeijasta: Vääpeli karjui alokkaille: Asento, lepo! Romaanipoika ei pysynyt oiken mukana rytmissä ja sai vääpeliltä nuhteet, josta alokas loihe lausumaan. Hai kuulehan sinä isoherra, kojaanko vanhaa, vai tekasenko ihan uuden?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Eli jos pontevasti haluat, että kadut on aurattu hyvin,.auraat itse tai maksat aurauksen itse?
Voisko elsa purkaa sen röttelötalonsa mikä näkyy ikävästi tielle...koivikkokin on semonen koivikon irvikuva...
Kummun koulu kummunkadun varrelta ja entiset lukion rakennukset Pohjoisaholla joutaa myös purkaa, eivät ole vielä röttelöitä mutta ovat sitä tulevaisuudessa.
Paljon muitakin rakennuksia joutaa purkaa rumentamasta maisemia, aloittaa voi ent. apteekista...
Kuka sokea puhuu Elsan hoitamattomasta koivikosta? Aukoksiko se pitäisi hakata? Aja useammin kuin kerran viidessä vuodessa Ullalle, niin huomaat jotakin! Elsan talolla on jonkin verran hiostoriaa takana. Se on entinen käräjätalo ja juippien putka on sijainnut sen pihapiirissä. Että silleen...
Itse olen sokea melkein, kävelen jokapäivä ohi koivikon, pikkaisen homeen tuoksun tunnen nenässäni eli purkuun...ehkä myös aspesti tuoksuu...sekä raadon haisee myös...
Koivusta saa koivunmahlaa.Se on terveystuote.
Markkinat on lupaavat.
Kyllä meillä Outokummusta löytyy koivuja.
Historiaa on muuallakin kuin ostetun tittelin rvalla.
Kun vaadit vanhoja rakennuksia purkuun, silloin voit olla esimerkkinä omissa kohteissasi.
Kuka itsensä ylentää se....
Kehoitus ohikävelijälle, älä piereksi kävellesäsi. Hajuja on vähempi, etkä aiheuta nenänkasvua kenellekään sivulliselle.
On tuo Elsa ja elsan kuku ollut melkoinen vaikuttaja näillä main. Eipä taida monikaan tietää, että Ullalle menevän tien ali kulkee tunneli, josta kuljetettiin karja nykyisen koivikon alueelle ja kauemmaksikin Turulan pelloille.
Mitähän nämä hajuallergikot sanoisivat, jos nuhaa parantava lehmäin paska haisisi nenuun. Varmaan he valittaisivat jonnekin?...
Destia / ent tvl tunnelin rakensi ja kustansi.
Nyt ko. laidunmailla kasvaa kosteuden vaivaama lahoava koivikko. Oli hoitamattomana liian pitkään.
Tunnelin rakensi Outokummun kaupunki .
Taajama-alueella oleva tien osa oli silloin vielä kaupungin hoidossa.
Lyhythän se oli hyöty tuosta lehmien tunnelista.
Jos en nyt väärin muista, niin tunneli taisi maksaa 60 000 silloista markkaa.
Eipähän tullut henkilövahinkoja.
Kun autoilijat oli menossa Ullalle.
horisevia mummoja,änkytyksinensä .toisia neuvomaan,tukirahoillaöyhistelylläkö sitähuuvetaan.,ihmiset kuulollaan,,kuten ennestään.kulttuurille ei sitten osata ei sittenmillään,hyväälämmintätilaa satoja neliöitä.mutta ei kulttuurille ja elämälle..purkaakssitten vadsta parkuukas.,ainoa kauneuspoistetaan kylästä,,soittajillaonoma tilaa ylhäälle
Tästähän lähdetään. Kirjoitustaidoton hyökkää nimettömänä.
Käytä kirjoittaessasi suomi-ihanhöpelö-suomi kääntäjää, niin mekin ehkä ymmärretään.
Purkuuparkuva henkilö, ole ,miltti js mene ala-asteelle opettelemaan oikeinkirjoitusta, mutta sitä ennen jätä kaikien känniä aiheuttavien nesteiden nauttiminen Sinua viisaampien huoleksi.
Anteeksi vain, muuta en saanut "hengentuotteestasi " mitään tolkkua...
Pitäjäneuvoksella on elämänkokemusta ja meriittiä.
Turha puuttua paikkakunnan kehittämiseen.Tässä tapauksessa.
Elsa ölähteli omituisuuksiaan
Elsa, anna persaukisten kulttuurihölöttäjien olla niin kultturelleja niin kultturelleja, että naurattaa.
Kiitos sinulle ELSA!
Kuusjärventieltä puretaan 2018, kirjasto, vanha-apteekki, urheilutalo, elsan mökki, kaikki homeessa. Saadaan leveämpi ja nopeampi ohitustie polvijärvelle. Outokumpu yhdistyy kuntaliitoksessa polvijärveen 2021
Joopa joo, pari arvovaltaista valtuustosta poispotkittua jäsentä estivät viime kaudella Okun liittymisen Joensuuhun. Miksi nyt pitäisi liittyä Nivelveteen?
Olemme näneet, kuinka hyvin meillä menee terveyspalveluissa, kun liitouduimme Joensuun ja Kontiolahden kanssa. Onpa helppo nyt sopeutua Siunsoteen.
Olen miettinyt, pitäisikö tehdä aloite Okun liitämiseksi Joensuuhun, kun tuo Liperi on jo kerran kääntänyt meille ajhterin, eikä se tiedä, miten se aikoo asiansa hoitaa?
Elsa olisi oiva henkilö viemään asiaa eteenpäin, siis kuntaliitosta?
Taitaa olla aika iäkäs, eikö löytyisi nuorempia.
KAUPUNGIN KANNALTA MENESTYVÄT YRITYKSET ON TÄRKEITÄ.
TYÖKALUT TULEVAISUUDEN OUTOKUMPUUN ON JO NYT, OUTOKUMMUSSA.
KAUPUNGINTALOLLA ON SEMMOISIA HENKILÖITÄ, JOTKA SAAVAT KONTAKTIT
SEMMOISIIN HENKILÖIHIN JOTKA ON AIKAANSA EDELLÄ !
Outokumpu, pikkuhiljaa kuoleva pikku paikkakunta jollaisia löytyy maastamme satoja. Palvelut rapistuu ja asuntoja on tyhjillään ja myymättä vuosia.. Asukkailla on jäätäviä suunnitelmia paremmasta mutta rahkeet eivät riitä niiden toteuttamiseen.
Ei tarvitse olla aikaansa edellä, riittää normaali maalaisjärki toteamaan tilanteen...
Meille piti tulla rahasampo vanhasta kaivoksesta mutta toisin kävi, jäljellä on ylisuuri veroäyri joka hätistelee paikkakunnalta pois asukkaita kuoleman kanssa kilpaa..
Sote soppa vie tuhkatkin pesästä päätösvallan lisäksi.. Kaupungin talous on olevinaan ylijäämäinen, muutamia kymppitonneja kenties jotka sote vie korkoineen tulevaisuudessa..
Väki vähenee eli maksajat vähenee mutta palvelut pitää olla kaikille samantasoiset, loistavaa tulevaisuutta ystäväiset...
Yhtälössä yksi ratkaisematon tekijä.
Se on ratkaistavissa Outokummussa.
Ratkaisua saamme odotella maailman tappiin sillä sitä jauhetaan vuosittain. Paikkakunnalle uusia asukkaita ja nuoria ja kaikkea siihen liittyvää haaveillaan jatkuvasti, mitään ei ole tapahtunut eikä tapahdu.
Nuoret karkaa maailmalle vanhat kuolee ja väki vähenee ja kukaan ei tee työtä muutosten eteen.
Kuka ratkaisee yhtälön ??
Milloin alkaa tapahtua ?
Puheet ei tehoa vaan järeät teot on paikallaan, 1000 e jokaisesta syntyneestä lapsesta, ilmainen vuokra-asunto / 10-15000 euron avustus oman asunnon ostoon kaupungin varoista.. Veikkaanpa ettei iso lovi tulisi kaupungin kassaan kuin hetkellisesti kun veronmaksajia saisimme paikkakunnalle pysyvään asutukseen...
Ratkaisu voisi olla tässä..
Se ei toimi monestakaan syystä,että väki keskittyy muutamaan kasvukeskukseen.
Miltään kannalta. Rakenetaan infrasuktuuria,kouluja,päiväkoteja. Asuminen tulee kalliiksi.
Ihmiset ei halua olla elinikäisessä velkavankeudessa.Sitäpaitsi normaalilla palkoilla sielä kohta
asukasluku alkaa laskea.Koulutus kyllä kannattaa hakea parhaasta mahdollisesta paikasta.
Meillä Outokummussa on moni asia kunnossa. Kyllä Outokumpuun saa investoida.
Asuntoa tai vastaavaa ei kannata ostaa ellei aivan pilkkahinnalla satu saamaan, huono sijoitus josta ei pääse eroon jää vaan kulut maksettavaksi.
Kuka muuten asuntoa tarvitsisi sellainen olisi tarjolla ja hintakaan ei hirvitä ? Muutama vuosi myynnissä ja pian lahjoitan sen todella sitä haluavalle...
Mitkä asiat on kunnossa? Tietääkseni urheilutalo ja uimahalli ovat remontoitu sekä koulu asiat kunnossa lukiota lukuunottamatta.
Palvelut on karanneet kun tyhjiä liiketiloja on helvetin paljon..
Minun oppiarvo ei riitä pitemmälle tässä palstassa.
Menee Yliopisto hommiksi.
Nukuin pommiin eilen illalla.
Siitä vaan "varsarahaa" perheille, ilmaisia asuntoja kaikille ja tietenkin kaupungin piikkiin... Voi teitä te ymmärtämättömät huonojen vitsien laukojat! Ja verot eikun nousee,. joten see siitä...
Eikö uudet asukkaat kiinnostakaan Okulaisia ??
Porkkana tuo ja keppi vie no jakakaa keppiä ja viimeinen sammuttaa valot...
Verot nousee kuitenkin väen vähentyessä tulevaisuudessa pilviin ja edessä on kuntaliitos jos kuka Okulaiset huolii kimppaan...
Varsarahaa siis kannattaa maksaa siitä kertoo hyvin oheisen linkin juttukin, jossakin toimitaan ja toiminta tuottaa näkyvää tulosta.
Ilmeisesti Okulaiset ovat tyytyväisiä siihen mitä on, nuoret karkaa maailmalle ja kunta kuihtuu vuosi vuodelta.
Lukekaa oheinen ajatuksella ja kommentoikaa olisiko ratkaisu myös teille...
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005442016.html
Edellinen, 9987, puhuu asiaa. Viimeinen sammuttaa valot ja sitä ennen todetaan, että juna meni jo ja "kaverit" ovat vähissä. Hallelujah ja lykkyä pyttyyn...
Rakasta verojasi
Demari Jästi
todellakin PARAS KEINO LISÄTÄ PAIKKAKUNNAN VETOVOIMAA on haukkua sitä ja sen toimijoita olan takaa. Jippii
Onneksi on niitäkin, jotka uskovat, että työllä voidaan saada aikaan; OMALLA TYÖLLÄ
Kourallinen löysäpäisiä duunareita jotka tekevät likaisen työn.. totuus vaan ei palatulessakaan vetovoima puuttuu okulta kokonaan... muutoinhan sinne muutettaisiin enemmän kuin sieltä pois...
Kylä uinuu.Historiassamme on erilaisia vaiheita.
Mikä seuraava vaihe.
Ei välttämättä huono.Kehitys on nopeata yhteiskunnassa.