Eroa ei tarvitse haluta, kuin toisen osapuolen pariskunnasta ja ero onnistuu. Siihen ei tarvita molempien osapuolien suostumusta.
Avioerosta
EronSaa
21304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen naimisissa naisen kanssa. En rakasta puolisoani, vaan rakastan erästä toista. Vaimoni ei halua erota ja päätös jää minun tehtäväkseni. Olen kahden vaiheilla, lähteäkö vai jäädä. Toisaalta tiedän jo päätöksen olevan valmiiksi mietittynä päässäni. Suurin kynnys on tuossa ulko ovella.
Iso päätös ja muuttaa koko elämän, mutta jos ei tunnu hyvältä jäädä on viisainta lähteä. Joskus on oltava itsekäs. Kaikki järjestyy kyllä...luota siihen.
Stana kyllä eroaisin jos olisi joku joka tällaisen vanhan katujätkän huolisi siipiensä suojaan...enään osaa edes naista iskeä...yksin jossain yksiössä olisi aika yksinäisen tylsää...
Mitä vikaa vaimossa on? Joskushan kai häneen rakastuit?
No eipä kai hänessä mitään vikaa sinällään ole mutta en muista että ikinä olisin häneen rakastunut...jotenkin vain aikanaan ajauduimme yhteen etc...
Kauanko olette jo yhteiseloa eläneet?
tuntuu viideltkybält !
Eron saa, muttei ole mitään syytä erota. Enkä edes tiedä toisen tunteista tarpeeksi. Lapsille ehjä koti on parempi.
Jos sinulla on tuollainen tilanne niin miksi edes vastasit tähän? Kaikilla voi olla ihan erilainen tilanne, eikä siinä kukaan enää ole suhteessa onnellinen, jos tunteet suuntautuu jo täysin johonkin muualle, kuin siihen aviopuolisoon.
sinä edes vastasit tähän jos itselläsi on tuollainen tilanne?
Tiedetään, mutta paljon kivempihan se on jos pystytään yhdessä hakemaan. Ja mekö muka ei koskaan tehdä mitään yhdessä...
Koko ajan etsin sopivaa hetkeä. Kauaa ei enää kestä. Sanalla sanoen valmistaudun. Täytyy yrittää saada aikaan ”yhteinen” päätös tai saada jopa toinen ehdottamaan, niin ehkäpä ero voisi sujua niin hyvin kuin se nyt sitten voi olla mahdollista.
Joidenkin ei tarvitse edes erota, jos on liikaa mutkia matkassa jatkuvasti. Tiedän, ettei tule päättymään iloisesti ja niin tietää hänkin. Koska itse vaikeuksista.
Onko avioliitolla Jumalan suostumus? Siinä se asian ydin.
Ei tarvitse toisen lupaa. Mutta kun pettäminen ilmi tulee ja halusin eron en saanut koska uhkaa nyt kaikille kertoa minun olleen se joka pettää. Joten peruin. Tiedän olevani vankilassa. Seuraavan kanssa kun pettää toimin toisin. Haen todisteet suhteesta niin että voin surutta erota ja näyttää sen kaikille. Tai niin että itse kakkonen ilmoittautuu. Silloin pystyn eroamaan. Ihan ilmoitus naiselle jolla varattu on että saat sen kunhan ilmoittaudut minulle voin silloin todistaa etten ole joka säälittävänä pettää pitkin kyliä. Olen tarkka maineestani. Enkä anna kenenkään minusta puhua paskaa. Mutta nyt en voi erota ja Miettikääpä kaikki kakkoset jotka ette ota yhteyttä syy on tämä. Tuliko järkytys enää että petturi on se joka meillä kiristää.
Mutta näin petetyn kertomana kukaan ei usko minua. Pettäjä on vakuuttava osaa sen tehdä niin että jopa minun lähimmät sen väitöksen uskoo. Ei varmaan kakosella tule edes mieleen tämä syy miksei voi erota. Syitä on siis monenlaisia. Mutta tuskin nuo pettävät uskovat että minua kiristetään. Olisin lähtenyt silloin kun ensimmäinen kerta tapahtui. Tiedän ettei tämä ole oikein. Mutta minun tulee ajatella myös muita tuon sairaan pettäjän toihuamisista. Enkä senkään takia voi eroa pyytää. No toivotaan että tapaa kunnon lorton johon rakastuu ja ottaa itse eron. Näihin tunnelmiin ja kuviin jään odottelemaan.
Ero ei ole vaan kahden kauppa, kyllähän sen yksi saa mutta lapsen vuoksi on loukussa. Sama mies joka väittää rakastavansa, kääntyy eron tullessa veriviholliseksi, mustaa naisen maineen ja vie lapsen huoltajuuden koska osaa antaa tasaisemman vaikutelman kuin lapsen äiti. Lapsen vuoksi kärsii vaikka kaappihomon ailahteluja kunnes elämä menee johonkin ratkaisuun joskus
ei edes tarvii seksillä pettää.valehtelu varastaminen ym nuoruudessakin on asioita joita et anna anteeksi.et voi ku mooralikin tulee vastaa.ja sitten olet vaan.paskasuhteessa.en edes tiedä mitä onni on.
ei suomalaisia naisia lapsineen yhteiskunta voi vi..u et oon äkänen auta ku toinen osapuoli lähtee ku on rakastunut ku näitä saat,..a matuja.jos tästä ei tule loppu.suomalaiset ukot on iha yhtä matuja.tulemme näyttämään koko kansakunta inhomme jos politiikot ei sitä usko .varatkaa rahaa.kansan nousu on tulossa!!!!suomi ensin.sanon jo minä.mummo
Haluaisin erota, mutta vaimo ei halua. En rakasta vaimoani. En ole rakastanut ikinään, olemme kuin sisarukset. Nyt olen tehnyt mielessäni päätöksen ja haen yksin eroa. Vaimo ei halua lähteä kotoaan, joten minun on lähdettävä. Tämä oli vaikea päätös ja kesti monta vuotta kypsytellä, mutta nyt se on tehty.
Näin juuri. Sillehän ei voi mitään, että toinen osapuoli voi olla tuohon sisarussuhteeseen ihan tyytyväinen tai sitten alkaa viimeisen hetken pelastustoimet. Lähdin, en ole katunut. Vaikka olen 50-kymmenissä, koen että voin vielä aloitella uuden, paremman elämän.