Nordin on jäänyt toistamiseeen kiinni (tuomittu) aineiden käytöstä auton ratissa. Sittemmin ilmoittanut Seiskalle syyskuun lopulla, että kokonaan lopettanut päihteiden käytön.
Huumeiden käytössä pitäisi oll nollatoleranssi etenkin, kun asia koskee liikenteessä päihteissä liikkumista. Miksi näitä katsotaan julkisuudessa läpi sormien, kun toisenlaisista vakavista käyttäytymishäiriöistä (seksistinen käyttäytyminen muita kohtaan, väkivalta) tuomitaan julkisesti ja potkitaan töistä ja sponsorit vetäytyvät ja sanoutuvat irti yhteistyöstä? Eikö tässäkin ollut kyse vakavasta rikkeestä ja tuomiosta, esintyvästä taiteilijasta? Kaiken kukkuraksi nuorison idolista.
Miksi ummistetaan silmät ja odotetaan, että jotain vielä pahempaa tapahtuu? Miksi media mm. julkaisee toistuvasti viihdeuutisia esiintyvistä julkkiksista, jotka kertovat huumeiden kokeilustaan ja viihdekäytöstä positiiviseen sävyyn? Muissa uutisissa samaan aikaan kauhistellaan, kuinka aineiden käyttö on nuorison ja jopa ala-ikäisten lasten parissa lisääntynyt valtavasti ja huolestuttavasti.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Reino toi reggaen suomeen ja saa käyttää huumeita. Nih!
Ymmärrän heittosi, mutta tämä ei ole leikin asia. Suomessa on esitelty Reggaeta jo 70 -luvulta lähtien. Riki Sorsa edusti Suomea -81 Euroviisuissa kappaleella Reggae okay , jolloin Nordin ei ollut edes syntynyt. 80-luvulta lähtien ja 2000 -luvun alkupuolelta on ollut useita yhtyeita jne. Ei ole Nordin uranuurtaja ja toisaalta sehän onkin aivan sivujuonne tässä. Nollatoleranssi ei anna anteeksi mitään tekosyitä, ei edes perusteltuja syitä. Niitä ei vain ehdottomasti ole.
Reino on itse sanonut, että toi reggaen suomeen. Nih!
Reino on sivistyssuvun hemmoiteltu ylimielinen paska , joka kuvittelee saavansa tehdä mitä sattuu huvittamaan.Sen vinkulelulta kuulostava vaimo on valjastettu valkopesemään tän tampion viimeisimmätkin rötökset ja hehkuttamaan huippu hyvää parisuhdetta , just joo kuka tota uskoo ?
Reino Narkki Nordin vaan boikottiin - venkula asioi rikollisten kanssa kun hommaa kamaa. Narkki tukee rikollisuutta Ei jatkoon.
No näkeehän tuon naamasta jo kilometrin päähän, että on nisti..joku ihme puolihomokin. Kummallista sakkia, Sisko, äiti..todella outoa porukkaa.