Hämeenmaa nöyryyttää kuntia

Bonuskorttileikattu

Ylirikas muka osuustoiminnallinen yritys pelaa ihan omaa härskiä peliään. Sysmässä tyhjäksi jäänyt kiinteistö on häpeäpilkku kuntakuvassa. Ostajia olisi, mutta omistajalla ei ole halua myydä. Purku uhkaa, ja se olisi kuntakuvalle suuri tappio. Mutta, kun on rahaa niin kuin roskaa, niin mitä sitä muista välittämään! Sama yritys lopetti mainonnan toimialueellaan kaikissa paikallislehdissä. Eli, ei kiinnosta lainkaan paikallistoiminta ja minkäänlainen yhteiskuntavastuu. Mielestäni nyt sysmäläisillä on suuri harkinnan paikka. Kannattaako tukea tämmöistä yritystä, joka kaikin keinoin, oman edun tavoittelussaan, jarruttaa meidän oman yhteisömme kehitystä? Onneksi meillä on kuitenkin K-kauppa. Jos Hämeenmaa toimii jatkossakin näin, niin ainakin minä laitan sen boikottiin. Ja toivottavasti saan paljon mujitakin kuluttajia tähän mukaan. Sääli vain teitä kaikkia ihania ja mukavia työntekijöitä siellä S-Marketissa.

22

749

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Boikotoinboikotointia

      Yhden kaupan varaan olisi tosi tyhmää haluta jäädä, molemmat tarvitaan. Kesäisin on hyvin nähtävissä kuinka toisella hinnat nousee, silloin kun mökkiläisiä riittää asiakkaiksi ilman kilpailuakin.
      Jos on haluat boikotoida niin tee se Sysmän ulkopuolella.

    • vastuut-on

      Tyhjäksi jäänyt kiinteistö on mielestäsi häpeäpilkku kuntakuvassa, mutta purku kuitenkin olisi kuntakuvalle suuri tappio? Olisi tietenkin erinomaista jos edes joihinkin kylän tyhjilleen jääneisiin kiinteistöihin löytyisi tuottavaa toimintaa tai käyttöä, mutta S-Marketin 90-luvun "arkkitehtuurin helmi" joutaa samantien lanattavaksi rumentamasta katukuvaa.

      Ja S-ryhmän "yhteiskuntavastuu" on sellainen vyyhti kuntapäättäjien kanssa yhteistuumin tehtyjä kepulointeja, että sanaa vastuu ei voi käyttää edes samana vuonna. Tämä ei mitenkään eikä tietenkään koske lainkaan Sysmää, mutta noin yleisellä tasolla. Josta meneillään oleva HOK-Elannon kiinteistöjohtajan lahjusoikeudenkäynti on pieni esimerkki.

    • sgrgrgfg

      pistäkää sinne mikroautorata ja siellähän voisi alkaa työttömien kanssa rakentaa niitä lauttasaunoja

    • autiokylä

      Eihän kiinteistö voi kelvata mihinkään järkevään käyttöön, jos vähän muistaa taaksepäin mitä puutteita siinä oli, kun kirjastoa olisi kyläläiset halunnut siihen, niin vikoja esim. lattia sopimaton,ei ole ikkunoita sekä lämmityksen kanssa ongelmia vaikka kylällä asentaja joka asentaa ilmapumppuja ja paljon muut ja rakennus yrittäjiä omalla kylällä joilta muutos käynnyt helposti!!! Pysäkointi paikkoja hyvin ,eikä olisi tietä tarvinnut erikseen kunnostaa kirjasto urakan päälle ,mutta tämähän oli se isoon ääneen se kallis vaihto ehto???Mieli olisi sanoa se vanha sanonta ,että kir...llä olisi töitä.Toivottavasti jatkossa asioita kuultaisi enemmän kyläläisiltä ja siihen mitä kannatta tehdä eri kiinteistöillä kuten kouluasiassa jossa voisi sanoa kanssa se vanha sanonta että ei se vanha vi...ile vaan neuvoo ,mutta tarttis tehrä jotain sano Koivisto.Kiinteistöön voisi nuorille laittaa sisä skeittiradan niin saisivat talvella jatkaa harrastusta sekä korjaus paja missä nuoret kunnostaisi omia mopoja sekä pyöriä parempaan kuntoon ja miksei myös moottoripyörille säilytystilaa talveksi ,että huolto paikaksi!!! Toivottavasti tulisi kuitenkin jotain hyötykäyttöä jatkossa kyseiseen kiinteistöön.

      • omillaanelävä

        Ja kaikki tietysti kunnan piikkiin. Taidat olla kepuli!


    • Poikottiinässä

      Kumma juttu vaan, kun jo useampi taho olisi ollut valmis maksamaan useamman sadantuhannen hintapyynnön, mutta kauppoja vaan ei synny. Kyllä ostajia ja ottajia olisi, mutta täällä kirjoittavat
      vain sossun asiakkaat, jotka eivät tiedä yrittämisestä tai mistään muustakaan mitään.

    • ässään

      Eiköhän se kallis kirjasto tullut kuntalaisten piikkiin ja nimenomaan kallis vaihtoehto ,kun saatu se edullisemmin S -Marketin kiinteistöön ,eikä olisi tarvinnut sillä 30 000€ kierellä Suomea joka siihen oli varattu jotta löytyisi niitä muita vaihtoja ,mutta sehän oli hiljaa päätetty kulisseissa minne tulee eli Kunnantalolle ,mutta kivahan se on linja-autolla ajella Suomea ympäri!!!

      • omillaanelävä

        Sinä kun näemmä tiedät niin kerroppas meille muillekin mikä oli Hämeenmaan pyynti kiinteistöstä kun sitä kirjaston tarpeisiin tiedusteltiin?


      • Hetkenherkut
        omillaanelävä kirjoitti:

        Sinä kun näemmä tiedät niin kerroppas meille muillekin mikä oli Hämeenmaan pyynti kiinteistöstä kun sitä kirjaston tarpeisiin tiedusteltiin?

        Eikö se ollut niin, että kunnallislautakunnan puheenjohtaja jossain julkisessa tilaisuudessa alkoi kehumaan, että rahallahan niitä kiinteistöjä on ennenkin osteltu ja meillähän sitä piisaa niin sen seurauksena Hämeenmaa lätkäs marketin syrjään 750 000 €uron hintalapun.


    • kikkii

      kysykää joutsalaisilta eikös siellä kirjasto sopinut vanhaan s marketin tiloihin ihan heittämällä, vähän sermiä ja uusi käynti ovi, hyvin toimii ja kukaan ei valita

      • taastakaa

        Sysmä on juuri sellainen paikka mitä vihreitten kaupunkinvaltuutettu sanoi ,sukurutsausta ja pannaan kanasta potkukelkkaan.


      • totuusilmi

        Totta!!


    • Erektioonkova

      Näin kirjoittaa Hartolan suurin älykkö, itsekin varmaan kaupunKinvaltuutettu, vaikkakin asuu "maalais"kunnassa. Minä sysmäläisenä panen vielä aidanseipäätkin, ja hyvältä tuntuu kaiken muun panemisen jatkona. Muuta Sysmään, saat panna, jos vaan seisoo!

      • vesitorbestest

        Joillain ei tunnu seisovan edes ne aidanseipäät :D


    • Symäläinen

      Eiköhän se hinta ole nyt jo reilusti alle puolet tuolla ylhäällä mainitusta laskien.. kyllä siinä olisi monelle yrittäjälle hyvä paikka,. Jos nyt älyäisi mahdollisimman moni tunkeä sinne, niin tulisi ihan oikea tavaratalo Sysmään. Saattaisi olla vetovoimaa.

    • uusiketju

      Lidi puuttuu Sysmästä!!!

    • sairastatouhua

      Kyllä, kyllä. Ostajia olisi, jopa kilpailevat keskenään, mutta kun Hämeenmaa ei halua myydä! Sairaalloinen epäluulo, että tulee kilpaileva elintarvikemyymälä, Lidl.

      • turhia.haaveita

        Kyseinen saksalainen myymäläketju ei tule pienimmille paikkakunnille.


    • Tietooon

      Tulee muuten Lidl Sysmään muutaman vuoden sisään. Ja silloin meikä hylkää Ässän välittömästi!

      • tulleepa.aika.pitkäx

        Älä kyllästy odottamaan.
        Lidl edellyttää että asukasluku on väh. viisinumeroinen. Ja kesän 2 kk:tta ei riitä siihen.


      • liiterintakana

        kyllä Lidl tulee Juri Lähtee ensiviikolla Saksaan neuvoittelemaan,kysehän on siitä mitä Lidl on valmis maksamaan että saa avata kaupan Sysmään.


    • Vastuuta

      Kyllä vaan, Lidl tulee vielä Sysmäänkin, ja silloin saa meidänkin perheen asiakkaakseen. Hyvästi Ässä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe