Eikö olisi muka välillä lukea muutakin täältä, kuin iänikuista panettelua ja riitelyä ja muiden sättääjien mollaamisia?
Kerrotaan täällä anonyymisti jotain itestämme. Olisi kiva kuulla, miten esimerkiksi oma elämä on mennyt. Kotikasvatus ja malli ja mihin on päätynyt?
Itse esim olen syntynyt perheeseen, jossa olin ainoa lapsi. Isä hoiti muuton, kun äiti oli synnärillä minua hakemassa. Aloitin elämän aravalainakaksiossa.
Aravalaina oli joku sen ajan asp tms -juttu, johon pyrittiin.
Äiti hoiti minua kotona, isä ei halunnut, että hän menee töihin, vaan oli kunnia-asia, että mies elättää perheensä.
Siihen aikaan se onnistui vielä taloudellisesti. Nykyisin se on rikkaitten etuoikeuksia, että molemmat vanhemmat eivät käy palkkatöissä.
Minulle korostettiin koulutuksen merkitystä ja varmaan se johtui siitä, että äitini olisi itse halunnut opiskella, vaan hänen isänsä ei siihen antanut lupaa. Sen maailmankuvan mukaan lapset eivät tarvinneet koulutusta, koska kotona oli töitä. Oli karjanhoitoa ja maanviljelystä. Äiti ei kuitenkaan kokenut haluavansa jäädä maatilalle töihin, ei edes naimalla jotain toista tilallista. Äiti halusi parempaa. Hän halusi sitä myös lapselleen eli minulle.
... jos innostuitte aiheesta "minun elämänitarina", niin jatkan tästä. Toivon, että joku muukin haluaisi kertoa, miten on päätynyt nykyiseen ja ennen kaikkea, miten nyt voi henkisesti.
VIIKONLOPUN TARINAT OMASTA ELÄMÄSTÄNI ANONYYMISTI
VAIHDETAAN AIHETTA
11
658
Vastaukset
- Kivatuulahdus
Samoin alkoi oma elämäni. Kahden nuoren rakkaudenhedelmä. Isä kävi töissä, äiti hoiti kotia. Ja minua. Jahka tässä mietin, niin saattaisin minä jotakin kertoakin. pitää ensin miettiä.
- kaleidoskooppi44
Viikon "paras" vitsi voi jummi mikä "klääppä",kertokaa tai kirjoittakaa kirja tämä on chat keskustelua varten ei mitään minun elämäni satuja.
- hupssss
Tänne voi kirjoittaa vaikka millaisia elämäntarinoita. Olipa totta tai ei. Sitähän ne chatin jutut on muutenkin. Minun elämäni ei ole koskaan kuulunut millekään foorumeille. Kerron live-elämässä:)
- jouluapulainen
äiti oli kesäapulaisena ja jouluapulaisena töissä. Sen isä suvaitsi. itekin olin jouluapulaisena ja kesäapulaisena osuuskaupassa nuorena. mulle oli ain paikka auki. pomo säästi aina sen mua varten. kerran se rähisi, että mikset oo tullu ajoissa ..... kun en ollu käyny ilmoottautumassa ajoissa.
- muistelen
Meidän äiti kävi aina kampaajalla. Pihan lapset aina katsoivat kadehtien meidän äitiä, kun se tuli kampaajalta. Oli hän vaan kaunis. Ihan kuin joku lehtien valokuvamalli.
- pyhäinpäivää
Kun lukee näitä juttuja ,tulee lapset mieleen. Mistä löytyy niitä " aikuisia " että kirjoitukset on sen mukaisia? Vai kulkeeko porukka lastenkengissä.
- viikonlopuntarinanjatko
Meidän piha koostui etupihasta ja ns. takapihasta. Etupihalla oli asfalttia ja autot parkeerattiin etupihalle. Etupihalla oli myös yksi autotalli. Toinen autotalli oli hieman sivummalla ja sen päädyssä oli myös roskalava.
Alkuun oli käytössä ns. roskakuilu, jonne kaikki jätteet kaadettiin ja talonmies sitten poltti ne. Joka talon yhteydessä oli savupiippu, mutta siitä luovuttiin. Roskakuilut sinetöitiin kiinni ja roskaämpärit käytiin tyhjentämässä sinne roskalavalle. Siitä syntyi talon miesten henkireikä ns. roskaämpärikerho. Miehet veivät kodin roskat, kävivät siis tyhjentämässä sen roskaämpärin sinne roskalavalle ja jäivät sitten keskenään seurustelemaan ja heittämään tikkaa. Se oli sosiaalisuutta.
Meidän perhe sai jonotuksen jälkeen autotallipaikan. Mutta koska taloja oli monta, niin autojen lisääntyessä ei kaikille riittänyt autotallia, vaan autot parkeerattiin pihalle. Autot oli persoonallisennäköisiä ja lapsetkit erottivat niiden merkit helposti. "meidän itin tinka tonni" ja oli Popeda, jossa oli hassut pienet takaikkunat jne
Takapiha oli valtava hiekkakienttä, jota reunusti iso kallio toisella laidalla. Siellä kiipeiltiin surutta eikä kukaan pudonnut tai loukannut itseään. Takapihalla oli hiekkalaatikko, keinut ja ns. silppaustanko eli semmoinen kiipeilyteline. Oli mahtavaa silpata ja heittäytyä roikkumaan polvitaipeista pää alas päin. Hiukka hianoo!
takapihan toisella reunalla oli pyykinkuivaustelineitä iso määrä. Muistan, että äidillä oli oma punainen pyykkinaru, jonka hän viritti koukkuihin ja keräsi sen taas pois, kun pyykit olivat kuivuneet.
Pesutupa oli sen kentän toisella laidalla. Siellä oli talon lämmönjako ja tekniset tilat, Yheinen sauna ja pyykkitupa ja mankelihuone.
Se mankeli oli oikeasti huoneenkokoinen laitos. Tosi pelottava. Siinä äiti maklasi lakanat. Pesuhuoneen puolella oli automaattikone ja erillisiä altaita, joissa voi pestä käsin pyykkiä. Huonetta ympäröi petoniset ojat, joihin vesi johdettiin. - velimenisaunaan
Kävin kaupassa ja tulin takaisin,sisko kävi saunassa veli meni kaverille vanhemmat on ja minäkin olen.Onko muuta ,no ei ole.
- viikonlopputarinanjatkoa
Pihan keskuskuksen muodosti kaupparakennus. Siinä pyöritti kauppaa perhe. Kaupiaspariskunnan lisäksi töissä oli peheen aikamiespoika ja kauppiaan sisko pyöritti maito-osastoa. Maito-osastolla maito mitattiin omiin astioihin. Leivät oli avohyllyssä ilman mitään kääreitä. Oli setsuuria, ranskanleipää, ruisleipää ja vitriinissä leivonnaisia, kuten montaa eri sorttia munkkeja.
Maito-osastolla myytiin myös limsat.
Limsoja oli sitruunasoodaa ja jaffaa ja semmoista Fiasta -nimistä punaista limonadia.
Jostain syystä Trip-kolmiot myytiin kuitenkin lihaosastolla ja jäätelöt. Jätskejä ei ollut kovin montaa sorttia. Oli semmoinen Urheilupuikko, joka oli tikussa ja lisäksi oli kiltävään paperiin kääritty jäätelöpuikko, vähän isompi kuin urheilupuikko ja se oli lähes suorakaiteen muotoinen. Vaniljanjäätelöä.
Leikkeleet kaupan täti siivutti koneella isoista pötköistä. 100 g lauantaimakkaraa oli melko tavanomainen ostos.
Sekatavarapuolella oli namut. Sitä nannatiskiä käytiin ihmettelemässä, vaan useinkaan ei ollut rahaa, millä ostaa yhtään mitään. Lelujakin oli myynnissä. Ne oli kaikki kaupan näyteikkunassa. Uutuutena tuli värillinen vessapaperi. Eräs hieno rouva ei halunnut ostaa sitä, "kun se värjää". Jäin miettimään, että värjääkö se takapuolen vai wc-pytyn.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982757Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20859Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93830Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka292827Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719