Juttuseuraa ajankuluksi.
Ajankulua yksinäisyyteen.
Ykakaks
57410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Mistäpä yksinäisyytesi kumpuaa.
Itse asustelen talvet kissani kanssa, en tunne yksinäisyyttä.
Tässä toinen kissaihminen. Kahdestaan mekin suurin osa ajasta vietetään. Harvoin aika käy pitkäksi.
Huomenna menen kirkkoon, siellä luetaan viime vuonna kuolleiden nimet ja sytytetään kynttilä omaisten muistolle.
Käyn aamulla haudoilla viemässä kynttilät.
Piti sanoa että tänä vuonna kuolleiden nimet kerrotaan kirkossa huomisiltana.
Seura kannattaa valita huolella, mielellään lempeää, ystävällistä ja mukautuvaa.
Kireiden ja tiukkisten kanssa ei ole kivaa, heistä ei ole kuin harmia.
Tämänpäiväisellä metsäretkellä oli loistava porukka, neljä ihmistä ja kaksi lapinkoiraa, kaikki jaksoivat kävellä, eikä kukaan kiukutellut väsymystään.
Mistäpä aloittaja haluaisi jutustella?
Olipa ihana ilma tänään. Tulin just lenkiltä. Ainakin säästä on turvallista jutustella.
En ymmärrä ihmisiä joiden on paha olla yksin, itse nautin kun saan olla rauhassa.
Tajuan että yksinoloni on vapaaehtoista, jos ei olisi saattai mieli muuttua.
On liian sosiaalisia ihmisiä, äiti joutui muuttamaan asuntoa kun alakerrassa asui nainen joka kuunteli koska äiti vetää aamulla vessan, se oli merkki hänelle että nyt voi mennä kylään kutimen kanssa, pidemmän kaavan mukaan.
Äiti ei ilennyt sanao mitään ja kielsi minuakin sanomasta, mieluummin muutti ja antoi asunnon vuokralle.
Katsoin pari iltaa sitten ohjelmaa, jossa yksineläjä Paulan elämästä dokumentoitiin. Mielestäni Paula sanoi hyvin ja jotenkin näin: "yksinäisyyttä kauhistelevat ihmiset joilla ei ole kokemusta yksin elämisestä ja kuvittelevat sen olevan kauheaa".
On varmaan luonnekysymys viihtyykö yksin vai tuntuuko koko ajan, että jotain puuttuu ja sitä kautta tuntee olonsa yksinäiseksi.
Itse olen yksin viihtyvää sorttia, toki saan älämölöä ja hölynpölyä, kun lapsenlapset pyörähtävät kylään. Tasapainottaa :)
Tämä ketju varmaan piristi aloittajaa, joka sai tällaisia vastauksia :). Suurin osa ei ymmästänyt yksinäisyyttä tai vähätteli sitä.
Mistä aloittaja haluaisit porista?
Ajankuluahan aloittaja kaipasi, ei yksinäisyyden ymmärrystä.
Ajankulua yksinäisyyteen. Tuokos sinun mielestäsi on sitä :)?
Minä jo yritin tuolla aiemmin jutustella, mutta aloittaja taitaa nyt olla pois tältä palstalta. Odotellaan jos hän alkaisi rupattelemaan.
Vaikea tietää mitä aloittaja haluaisi keskustella, kun aloituksessa mainitsi vain yksinäisyyden.
Odotellaan, josko hän tarkentaisi.
Oletko aloittaja kun tunnut tietävän mitä hän haluaa? Et osaa ku muista räksyttää.
No luulisi kuitenkin ettei yksinäisyyden vähättelystä, vai kuinka.
En ole aloittaja mutta en tykännyt siitä kun hän halusi aloituksessaan ajannkulua yksinäisyyteen niin täällä vähätellään asiaa et "en minä vaan". Ei hän varmaankaan halunnu tai halua keskustella siitä, ymmärrättekö te yksinäisyyttä vai ette.
Jos hän luovutti tai löysi muuta yksinäisyydentunteen poistaja -seuraa.
Kivakun vieraita yksinäisellä, mukava kun eivät viihdy kovin kauan että saan olla yksin.
Tuskimpa kukaan ilahtuu sellaisen asian vähättelystä, joka koskettaa itseä.
Mutta en minä nyt niin vähätttelyäkään näissä vastauksissa nähnyt, vain omakohtaisia mielipiteitä yksin olon kokemisesta.
Heh. Tuo on totta. Mutta ei se paljoa lämmitä sellaista joka todella kokee olevansa yksin ja yksinäinen ilman että itse sitä haluaisi.
No ehkä tämä:
En ymmärrä ihmisiä joiden on paha olla yksin
Aloittaja ei halunnut keskustella yksinäisyydestä vaan halusi sen poistoon ajankuluksi jutustelua. Jos kertoo olevansa yksinäinen, saa vastaukseksi että me ei olla. Onkos se yksinäisyydenpoistojutustelua. Tai no, voi olla mutta ei kovin ylentävää.
Keksippä itse alottajalle jotain kivaa juttuu äläkkä mollaa muitten vastauksia.
Minä kysyin mistä hän haluaisi jutella mutta vastausta ei toistaiseksi ole tullut.
Kirjoitin niin koska itse tykkään olla omissa oloissani.
Luitko kuitenkin jatkon, sanoin jos yksinäisyys on vapaaehtoista se on ok. Jos on pakon edessä yksin se on ihan eri asia.
Mutta auttaako se yksinäisyyteen apua kaipaavalta kun kerrot että sinä tykkäät olla omissa oloissasi etkä ymmärrä heitä jotka kokevat yksinäisyyttä?
Minä en ole koskaan yksin.
Minua ympäröi kaikki se minkä haluankin.
Pikku-hiljaa muotoutunut, erin-omainen media-keskus.
Kallis äly-känny.
Aamusella soitti oikea ihminenkin.
Suunnittelimme maalais-elämää pariksi päiväksi.
Hänkin on hyvä-palkkainen eläkeläinen.
Kuva-ruutuni yhdessä nurkassa pyörii telkkari.
toisessa nurkassa jököttää S24 60 .
Kolmannessa on valo-kuva-skannerin ikkuna.
Neljännessä Spider-Pasianssi.
Ihan pieni ikkuna soittaa tarvittaessa levy-kokoelmastani satunnaisesti jotakin tarvittaessa.
Jää-Kaappini hyrisee satunnaisesti sekin.
Onhan se terveyttä tulvillaan.
Ainoa sairas pieni rasia Domino-tupla-keksejä.
Aamusella joku laittoi sen salaa kärryyni.
Ei voi valittaa, ei...
-
Palstalta taitaa olla kadonnut yksi ihminen.
Niin monta nimi-merkkiä on hiljennyt.
Tosin, saattaahan hän tuolla salaa kaivata aloittajaa esiin.
Kukaan muu kun ei kaipaa.
Keskustelee itsensä kanssa.
H.
sairas asia on...
H.
Tellukkako?
Tuskinpa.
H.
Sinä elät virtuaalimaailmassa.
Onko sinulla sähkösänky ja sähkötuli?
Lue kommenttini uudelleen.
Kaksikin kertaa.
EOC
H.
Lueppa itte minun kommenttini x3.
siile
Aika ovela veto kysyä mieheltä, mikä sänky hänellä on. Suorastaan tyrkky kysymys. Sitten vielä kysyt sähkötulesta. Oletko noin liekeissä herra Hoohon?
erektion kovuus kannattaa kysyä myös, jos nyt on lekeissä
Hän on nörtti ja tykkää elektroniikasta. Kiinnosti tietää että onko sänky ja tuolikin sähköistetty. Sulla se on aina mielessä.
Korppista tarkoitti. Ehkä kohta saapuukin; lälläslää, minäpä olinkin puskissa tms. ;)
siile
Kysyit onko hänellä sähkösänky ja sähkötuli. Mistä tiedät hänen harrastuksensa?
No yö. Enhän tiedäkkään muuta kuin mitä itse kertoi.
Sitä paitsi sähkösänky on hyvä kun siinä saa päätyä nostettua. Olin vasta sairaalassa jokusen päivän ja nukuin päät 45 asteen kulmassa. Hänkin vielä sähkösängyn itselleni kotiin.
On sähkösänky hyvä, telkku on telineessä sopivalla korkeudella. Kun nostaa päädyn ylös niin ei niskat väsy telkkaria katsellessa. On hyvä lukeakin sängyssä. Sängyssäni nousee myös jalkopää, joskus jos jalkoja väsyttää on helppo nostaa jalat ylös sängyssä maaten.
Höh tai ainakin siis toinen pää 🤣
Ymmärrän tosi hyvin ihmisiä, jotka tuntevat olonsa yksinäisiksi ja ovat juttuseuraa vailla.
Varsinkin pitkät pyhät ovat keljuja ja kenkkuja, silloin perheelliset ja muuten porukoissa tapailevat viettävät aikaa yhdessä.
Yksin jäävä tai jättäytyvä tuntee vielä suurempaa yksinäisyyttä.
Olisi mukava jos olisi joku joka kanssa rupatella ja vaikka vain haastella niitä näitä.
Vaikeaa on löytää joku, jonka kanssa asiat sujuisi, olisi samalla aaltopituudella, samaisista sioista löytyisi sitä juttua, niin helposti avuliailta aatuiltakin tulee tekstiä, että nuo jutut ahdistaa ja rasittaa.
Niin ja linnan juhlat, oikein 100-vuotisbileet. Liekö komeita mekkoja naisihmisillä.
Minäkin tässä aina välillä pyöritän päätäni ja ihmettelen, että tosi se vaan on, että poika täyttää 50 itsenäisyyspäivän aattona.
Sikoja täällä ei ole näkynyt, mutta kun kävelylenkillä kävin, niin oravia vilahteli siellä täällä, eivät ole edes kovin arkoja.
Miten se osaakin tulla tuo näppis vire..vire juu aina niin osuvaankin kohtaan....mutta kyllä kaikki sen osaa lukea oikein silti....
Minusta oli mukava tuo maissiiin kirjoitusvirhe, pisti naurattamaan oikein.
Pitäisköhän sitä treenata noita alleja ja helttoja, jos itsenäisyyspäivänä pukisi antavammin telkkarin ääreen.
On se jännää, että onko Jenni-rouvalle tuoli varattu ja minkälainen tuoli. Onko sävysävyyn puvun kanssa vai Sauli-pressan vitjojen sävyyn.
Olin miltei aina työaikanani töissä, ikinä en kerennyt linnan juhlia katsomaan.
Nyt asetun taas kyttäämään naisten pukuja,
Saga
Minkä ihmeen takia Jenni istuisi tuolissa, niin kuin Sylvi aikoinaan. Eihän Jenni sairas ole vaan siunatussa tilassa.
Sinulla onkin aihetta tuplajuhlaan sitten itsenäisyyspäivän kieppeissä. Upea ajoitus.
Mukavaa se on taas linnan juhlia katsella. kauniita pukuja naisilla ja se on niin kivaa etsiä omasta mielestä sitä kaikkein kauneinta asua.
Oravia täälläkin hypähtelee, tosin paljon vähemmän kuin edellisvuosina.
Noista sioista kuulin, että jos villisian kanssa sattuisi yhteen ajamaan, niin eipä saisi autosta nousta katselemaan osumaansa, voivat olla päällekäypää loukkaantuneena, samahan se lienee karhujenkin kanssa.
Olen pari kertaa ollut siunatussa tilassa ja voin kertoa, että saattaa pikkuisen rankalta tuntua seisoa kättelemässä.
Linnassa on sanottu olevan myös hyvin lämmintä.
Niin, tuskin Jenni-rouva istuu koko kättelyn ajan. Istahtaa saattaa välillä, ehkä.
Se on kyllä koukuttavaa. Aina yritän ehtiä tunnistamaan kättelemään tulijat ennen selostajaa. Ja kyllä ne puvut ja kampaukset aina kiinnostaa. Nyt on noissa nuorissa miehissäkin ollut näkemistä. Aina vain nuoremmat ja nuoremmat artistit ovat saaneet kutsut. Tai minä taidan olla vanhentunut ;)
Jos mä olisin jenni-rouva niin osallistuisin joihinkin itsenäisyyspäivän kekkereihin ja katselisin nuo kättelyt ja linnan juhlat leppoisasti jalat jakkaralla ja kotisohvalta.
Joo, se nuorten idoli Robin oli hieno pukuineen.
Ne vaatteet muakin kiinnostaa ja kuinka ne sopii kantajalleen.
Saga
Jenni on porilainen ja lujaa tekoa. On jonkinverran harjoitellut kättelyä. Siunattu tila on minulle vieras asia, että josko sitten sitä istuinta tarvitsee. Onko siellä vastaanotolla kukaan presidentin puolisoista ollutkaan ennen Jenniä raskaana?
Ei ainakaan vallassa olevan pressan puoliso ole saanut perillistä. Tai siis vallassa oleva pressa, olisihan Halonen voinut saada vauvan vai olisiko?
Pelkkä jutustelu ei yleensä kestä kauan koska ei ole yhteistä mielenkiinnon kohdetta josta puhutaan. Jos ihmiset joilla on yhteinen mielenkiinnon kohde tapaavat niin kyllä juttua riittää.
Täälläkö ollaan yksinäisiä?
Olen kait joskus aikoinaan tuntenut yksinäisyyttä, vaan nyt on kavereita jutteluihin ja harrastuksiin.
Tapahan se on poistaa yksinäisyyttä netinkin välityksellä, joku saattaa olla äärellä vastailemassa, tai ainakin lukemassa mitä itsekukin kirjoittelee omaksi ilokseen tai vaikkapa yksinäisyyteensä. Tietenkin tuntunee kivalta sille yksinäiselle jos joku alkaa juttelemaan, viehän sellainen ajatukset muualle ainakin siksi hetkeksi kun tuntee että on joku kaverina.