metson soidin

Hei,

ajattelin tänä keväänä toteuttaa pitkäaikaisen haaveni ja lähteä katsomaan metson soidinta, ehkä näpsiä muutaman kuvankin.

Olen kyllä kokenut luonnossa liikkuja ja tunnet linnut melko hyvin, mutta tarvitsen tiettyjä käytännön niksejä asiaan enemmän vihkiytyneiltä.

Ensinnäkin, mistä löytyy soidinpaikka, jossa olisi jotain elämää? Hyvä jos olisi uudellamaalla, esim Espoon tai Kirkkonummen metsissä mutta vähän kauempikin käy.

Toiseksi, milloin soidin alkaa? Elikkä milloin kannattaa käydä katsastamassa paikka, että tapahtuuko siellä mitään?

Kolmanneksi, käytännön toimiohjeita? Kannattaako maja rakentaa esimerkiksi viikkoa ennen jotta linnut ehtivät tottua siihen? Milloin majaan on mentävä; jo edeltävänä iltana vai riittääkkö aamuyö? Miten linnut suhtautuvat kuvaamiseen? Säikkyvätkö salamaa? Onko muuta, mitä pitäisi tietää?

Kiitän asiallisista vastauksista. Soidinpaikan suhteen riittää, että kerrotaan, mistä sitä tietoa voisi kysyä (ei tarvitse laittaa tarkkaa sijaintia tänne nettiin kaikkien häiriköiden nähtäväksi). Toisaalta tiedot voi myös meilata mulla: [email protected].
111171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En voi käsittää tätä luontoharrastajien itsekästä halua mennä lintujen ja eläinten pesimäaikaan valokuvaamaan ja häiritsemään niitä.

Varsinkin pääkaupunkiseudun ympäristössä "bongareita" ja "luontovalokuvaajia" riittää. Erityisesti metso on yhä harvinaisemmaksi käyvä lintu. Että nyt vaan etsitään viimeisetkin Metsojen soidinpaikat ja lähdetään sinne valokuvausretkelle? Eikä kerrota kun 50 parhaalle kaverille. Voi siinä metsolla olla ihmettelemistä kun soidinpaikalla on bongareiden telttakylä.

Jättäkää ne linnut rauhaan ja katselkaa vaikka luontovideoita kotona niin "Luonto pelastuu!"

Äänestä
  • Tuskinpa ne lintuharrastajien kulut niitä sukupuuttoon saavat. Kyllä se kuitenkin harrastuksena on niitä vähiten luontoa ja eläimiä kuluttava. Eikä niitä lintuja kuvaamaan pääse jos oikein mölyää ja möykkää.Ei muuta kuin kaikki metsään luonnon ihmeitä kuvaamaan ja katselemaan.

    Äänestä

  • ritu kirjoitti:

    Tuskinpa ne lintuharrastajien kulut niitä sukupuuttoon saavat. Kyllä se kuitenkin harrastuksena on niitä vähiten luontoa ja eläimiä kuluttava. Eikä niitä lintuja kuvaamaan pääse jos oikein mölyää ja möykkää.Ei muuta kuin kaikki metsään luonnon ihmeitä kuvaamaan ja katselemaan.

    Mitenhä käynöö kun metonsoijinta häerittää? Löytänöökkönä nuo metot ja koppelot uutta soijin paekkoo? Enpä tiijä. Mutt se on ainahii varama että kun ne perustaa niitä kuvvoospaekkoja ihan lintuje pessie viereen ni se ainahiin häerihtöö.

    Samo ku kevväällä ajetaan emo poes pesältä nii siihen o heleppo näihen ryöhtälintuje lokkie ja vareste tulla syömään munat ja poekaset. Varma on nii! Ja siiteen nää bongarit vielä vastustaa näeje vareste ja lokkie ampumista vaekka niitä on niin tuhottomasti jok paekass. Joku tolokku se pittää luonno häerintäänii saaha.

    Äänestä

  • ritu kirjoitti:

    Tuskinpa ne lintuharrastajien kulut niitä sukupuuttoon saavat. Kyllä se kuitenkin harrastuksena on niitä vähiten luontoa ja eläimiä kuluttava. Eikä niitä lintuja kuvaamaan pääse jos oikein mölyää ja möykkää.Ei muuta kuin kaikki metsään luonnon ihmeitä kuvaamaan ja katselemaan.

    järki älä jätä! Niin meuhkaahan ne bongarit sen verran, että soidin häiriintyy ja jää suvunjatkotouhut tekemättä. Jos soidinta häiritään niin ei linnut välttämättä jatka soidinpuuhia jollain toisella paikalla.

    Äänestä

  • Sisäinen sankkeri kirjoitti:

    järki älä jätä! Niin meuhkaahan ne bongarit sen verran, että soidin häiriintyy ja jää suvunjatkotouhut tekemättä. Jos soidinta häiritään niin ei linnut välttämättä jatka soidinpuuhia jollain toisella paikalla.

    Kun keskusteluryhmän otsikkona on bongaus niin kuvittelin saavani asiallisia vastauksia.

    Ohjeitahan minä kyselen juuri siksi, että en häiritsisi näitä komeita lintuja; vastoin teidän kaikkien käsitystä soitimen seuraaminen ON mahdollista ilman lintujen häiritsemistä.

    En tiedä minkälaisia ennakkoluuloja teillä on bongareista. Itse elän siinä käsityksessä, että suurin osa heistä eivät ole "meuhkaajia" vaan todella kunnioittavat luontoa ja sen ilmiöitä. Kyllä niitä voi seurata ja kuvata aiheuttamatta häiriötä, jos vain omaa tarvittavan tietotaidon.

    Äänestä

  • alkuperäinen viestittäjä kirjoitti:

    tuolle Ritulle tarkoitettu! Olen itse ollut useammankin kerran soitimella seuraamassa ja siinä pitää todellakin olla hissukseen jos meinaa päästä kunnon menoa katsomaan.

    Äänestä

  • alkuperäinen viestittäjä kirjoitti:

    Kun keskusteluryhmän otsikkona on bongaus niin kuvittelin saavani asiallisia vastauksia.

    Ohjeitahan minä kyselen juuri siksi, että en häiritsisi näitä komeita lintuja; vastoin teidän kaikkien käsitystä soitimen seuraaminen ON mahdollista ilman lintujen häiritsemistä.

    En tiedä minkälaisia ennakkoluuloja teillä on bongareista. Itse elän siinä käsityksessä, että suurin osa heistä eivät ole "meuhkaajia" vaan todella kunnioittavat luontoa ja sen ilmiöitä. Kyllä niitä voi seurata ja kuvata aiheuttamatta häiriötä, jos vain omaa tarvittavan tietotaidon.

    eipä noilla juuri ole tietoa bongauksesta ja muistakaan luontoharrastukseen liittyvistä ilmiöistä..Ylivoimainen valtaosa käyttäytyy aivan mallikkaasti valokuvatessaa tai bongatessan,, ja pesien kuvaamionen on kuihtunut varsin vähään

    Äänestä

  • juho kirjoitti:

    Metsojen lukumäärä taantuu kyllä ihan muista syistä kuin luontokuvaajien takia. Etelä-suomen metsät alkaa olla jo hakattu niin"hajalle" ettei metsot löydä enää vanhoja soidinpaikkoja. Näin sitten ilmaantuu ihmisten takapihoille näitä"hulluja" metsoja ärhentelemään ja suvun jatkaminen vaikeutuu. Itse olen metsoja seurannut piiloteltasta lähes joka kevät ainakin kerran ja eivät ne todellakaan ole siitä mitenkään häiriytyneet ja kokemukset ovat olleet upeita. Kamerakaan minulla ei aina ole edes mukana. Kertoisin mielelläni muutamia hyviä vinkkejä ja neuvoja, mutta ei se ole mahdollista tällä palstalla, koska täällä vierailee varsin monenlaisia...miten sen nyt sanoisi kauniisti... "erikoisia" persoonia...Nämä "asiantuntijat" provosoituisivat välittömästi.

    Äänestä

  • "korppi" kirjoitti:

    aloitusviestissä mainitsin sähköpostini. Laita sinne jos huvittaa.

    Äänestä

  • ritu kirjoitti:

    Tuskinpa ne lintuharrastajien kulut niitä sukupuuttoon saavat. Kyllä se kuitenkin harrastuksena on niitä vähiten luontoa ja eläimiä kuluttava. Eikä niitä lintuja kuvaamaan pääse jos oikein mölyää ja möykkää.Ei muuta kuin kaikki metsään luonnon ihmeitä kuvaamaan ja katselemaan.

    nuita typeryksiä sinne, varmasti häiritsee pesintää ym. lintujen elämää. kuvaa niitä kettuja tarhoilla mihin olette erikoistuneet...

    Äänestä

on olarin takanakin, hyvä metsäalue mutta rauhaton, irtokoirat pilas viime kesän pesinnän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

--- kirjoitti:

Hei,

ajattelin tänä keväänä toteuttaa pitkäaikaisen haaveni ja lähteä katsomaan metson soidinta, ehkä näpsiä muutaman kuvankin.

Olen kyllä kokenut luonnossa liikkuja ja tunnet linnut melko hyvin, mutta tarvitsen tiettyjä käytännön niksejä asiaan enemmän vihkiytyneiltä.

Ensinnäkin, mistä löytyy soidinpaikka, jossa olisi jotain elämää? Hyvä jos olisi uudellamaalla, esim Espoon tai Kirkkonummen metsissä mutta vähän kauempikin käy.

Toiseksi, milloin soidin alkaa? Elikkä milloin kannattaa käydä katsastamassa paikka, että tapahtuuko siellä mitään?

Kolmanneksi, käytännön toimiohjeita? Kannattaako maja rakentaa esimerkiksi viikkoa ennen jotta linnut ehtivät tottua siihen? Milloin majaan on mentävä; jo edeltävänä iltana vai riittääkkö aamuyö? Miten linnut suhtautuvat kuvaamiseen? Säikkyvätkö salamaa? Onko muuta, mitä pitäisi tietää?

Kiitän asiallisista vastauksista. Soidinpaikan suhteen riittää, että kerrotaan, mistä sitä tietoa voisi kysyä (ei tarvitse laittaa tarkkaa sijaintia tänne nettiin kaikkien häiriköiden nähtäväksi). Toisaalta tiedot voi myös meilata mulla: [email protected].

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu