Tuleva pedon merkki: katolinen pyhäpäivä sunnuntai

Jamppu894325234

Ilmestyskirjassa on vakava varoitus pedon ja sen kuvan kumartamiseta mm. ottamalla pedon merkin. Jotka sen ottaa, joutuu helvettiin, vaikka olisi ulkonaisesti uskovainenkin.
Mikä siis tämä tuleva pedon merkki on. Salaisuus alkaa aueta kun tunnistamme ensin pedon, mikä on ilmestyskirjan peto. Se, että joku olisi ilmestyskirjan peto, niin tähän tulee sopia kaikki ilmestyskirjassa annetut tuntomerkit pedosta, joita on lähes 10. On järjestelmiä, joihin sopii yksi tai kolmekin sen tuntomerkeistä, mutta tällä ei selvitetä sitä mikä on peto. Nimittäin pedoksi paljastutaan vain, jos siihen sopii kaikki Ilmestyskirjan antamat tuntomerkit, myös luku 666.
On vain yksi järjestelmä, johon nää kaikki tuntomerkit sopivat, ja se on maailmanlaajuinen synkretistinen uskonnollinen kirkko Roomalaiskatolinen kirkko.Näin opettivat lähestulkoon kaikki uskonpuhdistajat, myös Martti Luther, jonka uskonpuhdistuksen 500 vuotisvuotta nyt juhlimme. Myös 666 tulee Katolisen kirkon johtajasta paavista. Paavi käytti ennenkuin tämä paljastui virkanimeä Vicarivs Filii Dei, joka tarkoittaa Ihmisen Pojan sijaista maanpäällä. Sehän on jo hirveetä itsekoroitusta. Kun tämän latinankielisen sanan kirjainten lukuarvot lasketaan yhteen, saadaan luku 666. Myös kaikki muut tuntomerkit sopivat tähän antikristilliseen kirkkoon, joka on historiansa saatossa röyhkeästi murhannut ainakin yli 50 miljoonaa toisinajattelijaa, joukossa valtava määrä uudestisyntyneitä uskovia, jotka ei suostuneet luopumaan uskostaan ja alistuun katolisen kirkon sääntöihin.
No, jos katolinen kirkko on peto, niin pedcon merkin täytyy olla joku katolisen kirkon merkeistä. Mikrosiru ei ole millään tavalla Katolisen kirkon merkki, vaan se on erään amerikkalaisen bisnesfirman tuote, eikä se muutenkaan täytä pedon merkistä annettuja tuntomerkkejä. Jos sitä pakotetaan ihmisille joskus, sitä ei kannata ottaa, mutta ei sen ottaminen ole mitenkään Raamatun mukaan kadotukseen johtava synti. Mikrosiru saattaa olla tunnistusväline, jolla saadaan selville se, kuka ei ole suostunut pedon vaatimuksiin.
Tosiasia on, että kirkon johtajat yleisesti kerskuvat, että se, että kirkko on muuttanut pyhäpäivän vieton sapattilauantailta sunnuntaille 300-luvulla, on heidän kirkkonsa valtasuuruuden merkki. 300-luvulla paavi yhdessä muiden katolisen kirkon johtajien kanssa lakkautti sapatin vieton ja nosti sapatin tilalle silloisen Rooman valtakunnan yleisen pyhäpäivän, auringonpäivänä tunnetun sunnuntai-päivän, viikon ensimmäisen päivän. Jumalan säätämä pyhäpäivä on ollut aina ja on edelleen sapatti-lauantai, sunnuntai(sun-day) oli muinoin auringonpalvontauskonnon(Roomassa Mithra-uskonto) viikottainen pyhäpäivä, josta se siirtyi Rooman valtakunnan yleiseksi pyhäpäiväksi v.321 keisari Konstantinuksen säädöksen kautta. Ilmeiseksi saadakseen roomalaiset helpommin kirkkoonsa, paavi muutti kirkkonsa pyhäpäiväksi sapatin tilalle aurinkopäivä-sunnuntain, joka tuolloin oli Rooman valtakunnan yleinen pyhäpäivä. Eli tässä on Katolisen kirkon pitämä valtasuuruuden merkki ..... eli tuleva pedon merkki.
Jumala on ilmoittanut, että päästäkseen ikuiseen elämään Jeesukseen uskomisen lisäksi tulee myös luopua kaikista synneistä, ei vaan joistakin, vaan kaikista. Taivaaseen ei pääse syntiä. Synti on laittomuus, Jumalan lain rikkomista (1.Joh.3:4). Neljäs käsky kehoittaa pyhittään sapatin päivän eli lauantain, eli myös jos tekee työtä tai hoitaa omia askareitaan sapatti-lauantaina, niin sekin on syntiä. Pedon merkin ottaja tekee synnin ja joutuu helvettiin, eli myös se että pedon merkki on sunnuntai, väärä lepopäivä, täyttää myös tän tuntomerkin.
Kumarra ja tottele Taivaan Jumalaa, älä petoa äläkä sen kuvaa, ja valitse myös Jumalan säätämä pyhäpäivä sapatti-lauantai, älä pedon säätämää sunnuntai-aurinkopäivää ... jos haluut päästä ikuiseen elämään. Sapattiuskonpuhdistus on lopunajan uskonpuhdistusta .... se etenee voimallisesti ... jatkuvasti tuhannet uskovat havahtuvat tässä asiassa ja alkavat pyhittään sapattilauantaita ... ja astuvat yhden askelen lähemmäksi Uutta Jerusalemia ... tee sinäkin näin, tänään, ystäväni.

1

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1956
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1849
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      142
      1753
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1421
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1369
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1255
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      60
      1219
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1102
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1056
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      953
    Aihe