Teiden auraus

Onko aura- auton ajo jotain avaruustiedettä? Siltä näyttää. Talvesta toiseen paltamossa huonoiden hoidetut päätiet! Joko ei aurata ollenkaan tai terä ylhäällä sitä säästellen. Onko vika tyhmässä kuskissa vai saatanan pihissä urakoitsijassa?
281582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ekaksi aurataan rahamiesten ja kunnan kirjoilla olevien kadut, sitten kaikki loska työnnetään köyhempien pihoille.

Äänestä

Käyppä nyt kattomassa, kelpaako auraus sun jousettomalle autonpaskalle.

Äänestä
  • Niin, sulan maan aikaan ihan hyvin aurattu.

    Äänestä

Taitaa kuskit olla ihan oman kylän pöljiä poikia?

Äänestä
  • Logistiikka vetää tunnetusti älykköjä mukaansa.

    Äänestä

Kannattaisi perehtyä aurauksen avaruutieteeseen ennekuin urputtaa täällä. Auraukseen ja tienhoitoon pitää saada " L U P A " että yrittäjä tai hänen kuljettaja voi tehdä lähteä auraamaan tai ylipäänsä tekemään mitään tiestölle. " Tiemestari" asuu Kajaanissa ja tekee päätökset käsi ikkunasta ulkona. Arvaapa sattuuko tilaukset kohdalleen Knista , jonnekin vaarojen päällysteille.
Soita Tienkäyttäjän linjaan kun haluat muutoksia teiden kunnossapitoon. Selvitä asiat ennen kuin kitiset älyttömiä.

Äänestä
  • Odotahan vielä kolme kuukautta, niin aurausongelmaa ei enää ole. Se on poistunut taas viideksi - kuudeksi kuukaudeksi. Aurinko on sen ihmeen tehnyt, joten ole kiitollinen auringolle, tuolle aurausongelmien suurelle ja ihmeelliselle korjaajalle.

    Äänestä

Kylläpä harmittaa vähän urakoitsijankin puolesta, kun jokapaikassa heidän työtään haukutaan. Tosiasia on vaan se, että he eivät saa lähteä tekemään mitään..

Jospa tähän "säästämiseen" saadaan joku roti ennenkuin joku menettää henkensä, kun ei apu päässyt paikalle.

Äänestä

Kyllähän se on ihan kuskin tyhmyyttä kun ajaa terä 5cm irti tiestä! Vai onko tarkoitus vain tasoittaa pirun monttuinen tie?

Äänestä

Kyllä auraavat terä asvaltissa veti nii et kipinät lens 😂 👍

Äänestä

Kyllä on surkeaa... Ja hiekotettaa sen jälkee ku autot ojassa... Montako henkkee vielä pittää menettää???!

Voimia läheisille...

Äänestä

Kulje hiihtämällä tai maksa paremmasta tien hoidosta reitillesi.

Äänestä
  • Urakoitsija saa maksun tienhoidosta, asukkaiden ei tarvitse siitä enää erikseen maksaa.

    Äänestä

  • Kyllähä sen jokainen älyää että ei yks tai kaks ihmistä auraa/hiekota tai muute vaa hoida koko kainuu pitäjä teitä.

    Onha tämä aiva vitu naurettavaa talvesta toisee!!!! Ei etelässä tämmöstä kateltasi!!

    Tosi asia on se että tienhoito tökkii ja pahasti!! Ihme jos joku ei vielä hengestää pääse.

    Palkatkaa lisää väkeä ja ottakaa rahottajaa yhteyttä

    Äänestä

Kyllä eliittipalveluista pitää olla valmis itse lisää maksamaan.
Miksi pitäisi kesä tehdä, ilman lisämaksua kitiseville autoilijoille?
Minkätakia muut ei kitise, ovat ihan tyytyväisiä tienkunnosta?

Äänestä
  • Ei se ole mitään eliittipalvelua, jos urakoitsija tekee sen työn josta saa palkan. Samaa tienpätkää hangataan edestakaisin vuorokauden ympäri että kipinät vaan lentävät aurasta, muutaman kilometrin päässä on kaksikymmentä senttiä lunta kaistoilla ja puolet enemmän keskellä tietä.
    Ihmeellinen nillittäjä.

    Äänestä

  • ^Asiaa. Ja onko ne auramiehet tosissaa unohtaneet syrjäkylät? Voisi joskus alottaa tuntia aiemmi vaikka työt ja kiertää ensi sivukylät ja sitte keskustan.
    Jalan kyllä pääsee töihin!!!!!

    Äänestä

Ei niitä syrjäkyliä ole unohdettu, mutta kun ilmainen työ ei elätä ketään.
Rahaa ei ole eikä luultavasti tulekkaan lisää, jostain pitää karsia ja kun ei ole ulkopuolista maksajaa niin mitäpä ajattelitte tehdä?
Äänestäisitte kerrankin oikein, niin saataisiin rahaa tienhoitoonkin.

Äänestä

Voi pyhä ristukseni paltamo- törmänmäki väliä missä kunnossa se taas on. Onneksi on tienkäyttäjänlinja minne soittaa joka kerta aamuin illoin

Äänestä
  • Törmänmäessä vissiin vaihtuu urakoitsija kun tien kunto paranee.

    Äänestä

Paltamo- törmänmäki välille voisi laittaa vaikka 60kmh rajoituksen.
Hitaamalla vauhdilla olisi turvallisempaa matkustaa.

Äänestä

Ei se matka-aikaan paljoa vaikuttaisi, kumma ettei tienkäyttäjät osaa ilman rajoitusta yhtään ajaa hitaammin.
Vissiin asennevamma haittaa asioiden ymmärtämistä.

Äänestä

Puolanka- Jaurakkajärvi noin 35 kilometriä on varmaan parhaiten hodettujen teiden joukossa koko kainuun alueella,

Äänestä

Taitaa olla liikaaki määrärahoja käytettävissä ko suolaa kylvetään sulalle asvaltille vaikkei ole pakkasia edes luvassa. Mitä ihmeen järkeä siinä on? Suolaus on täysin turhaa touhua jos ei sitte ole ihan pääkallokeli.

Äänestä

Eikös Paltamo elä vielä hevoskyyti ja reki aikoja mitä niitä kylänraitteja nyt aurailemaan.

Äänestä

Ottaa vaan valittaja kolan käteen ja alkaa työnnellä, jos kerran ei oo kummoista hommaa.

Äänestä

Lähetäämpä huomenna kattomaan missä huonosti aurattu.
Pistä pinkka kuntoon ja maksa erikoispalveluistasi kiltisti ettei tarvii joka talvi inistä huonosta aurauksesta.

Äänestä
  • Kunnollinen aurausko on erikoispalvelua? Voi hellanlettas kun siellä joku rahtari kiukuttelee

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kädettömät kirjoitti:

Onko aura- auton ajo jotain avaruustiedettä? Siltä näyttää. Talvesta toiseen paltamossa huonoiden hoidetut päätiet! Joko ei aurata ollenkaan tai terä ylhäällä sitä säästellen. Onko vika tyhmässä kuskissa vai saatanan pihissä urakoitsijassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu