Rautavaara - ylös!

rautavaaranousuun

Nyt hehkutetaan Rautavaaraa ja yritetään tehdä kaikki mahdollinen Rautavaaran nostamiseksi suosta.

Lukion lakkautusuhka sai hurmoksen aikaan. Onkohan liian myöhäistä? Toivottavasti ei!

Muutama vuosi sitten tehtiin päinvastaista työtä.

Silloin tehtiin kaikki mahdollinen, jotta Rautavaara olisi mahdollisimman ikävä paikkaa asua ja tehdä työtä. Nyt yritetään toimia päinvastoin. Herää kysymys, onko tuolla "ikävän paikkakunnan" saralla tehty nyt tarpeellinen eli savustettu paikkakunnalta "ei-kelpoiset" ihmiset pois. Onko ehkä vieläkin joitakin savustettavia jäljellä, mutta hoidetaan homma niin ovelasti, että kukaan ulkopuolinen ei huomaa sitä. Siirrytään "hyvinvointiin" hallinnossakin käytetyn terminologian mukaisesti. Aikaisemmin, kun homma oli karata käsistä: tuli kielteistä julkisuutta kunnalle, joku ryvettyi, tuli turhia sairauslomia ja kunta rupesi saamaan mainetta epäasiallisesti kohtelevana ja eriarvoistavana työnantajana jopa valtion aluehallinnossa. Kunnan maine ryvettyi.

Nykyinen kunnanjohta on ainakin pannut täysillä itsensä likoon Rautavaaran nostamiseksi suosta. Rautavaaralla joskus vaikuttaneet ja jokunen uusi asukas kunnanjohtajan lisäksi takovat nousua nostattavaa henkeä. Tuo henki näyttää tarttuneen ikänsä paikkakunnalla olleisiin syntyperäisiin, joilla ei ole kovin muusta maailmasta kokemusta. Vielä, kun opittaisiin oikeasti arvostamaan muitakin ihmisiä ja opittaisiin todellisia empatiataitoja, löytyisivät eväät nousuun. Tulee myös mieleen, että onko matkailu avartanut.

Viimeinkin näyttää suunta olevan oikea. Hyvä niin!

Nykyisen kunnanjohtajan työ näyttää tuottavan tulosta.

54

2316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HotDogMap

      Lukion lakkauttaminen: On sama asia, jos koira söisi yhden jalkansa.

      • HotDoIt

        Täysin samaa mieltä. Lukio pidettävä elossa.


    • Veronmaksajat

      Kunnan talous on laitettu kuntoon valtuuston joulukuussa 2016 hyväksymällä Talouden tasapainottamisohjelmalla. Mihinkään henkilökunnan lomauksiin ei menty. Rautavaaran kunnan vuoden 2018 talousarvio on mainio eli ylijäämäinen 174.152 euroa. Kunnan Tuloslaskelman Vuosikate on ylijäämäinen 1.158.885 euroa. Kunnan tase on vahva: 4.700.000 euroa ja se kestää 10 vuoden alijäämät. Kunnan talous on kunnossa ja kaukana kriisikunnasta näinä isojen muutosten tuulissa. Kuntalaisete kiittävät kunnanjohtaja Murtoa. Siinä on mies paikallaan.

      • uhkailullaeituloksia

        Noin on. Kunnanjohtaja on mies paikallaan. Hänestä tulisi ottaa oppia muidenkin virkamiesten.

        Ei pakolla runnomalla mitään aikaan saa. Ei savustaminen ole nykyaikaista henkilöstöasioiden hoitamista. Jos työnjohdollisiin toimiin omien päämäärien saavuttamiseksi täytyy valjastaa koko muu organisaatio painostamaan jotakin työntekijää ja lopuksi käyttää vielä viranomaisia painostamisessa ja pakottamisessa, kertoo se aika paljon johtamiskyvyistä.


      • Anonyymi
        uhkailullaeituloksia kirjoitti:

        Noin on. Kunnanjohtaja on mies paikallaan. Hänestä tulisi ottaa oppia muidenkin virkamiesten.

        Ei pakolla runnomalla mitään aikaan saa. Ei savustaminen ole nykyaikaista henkilöstöasioiden hoitamista. Jos työnjohdollisiin toimiin omien päämäärien saavuttamiseksi täytyy valjastaa koko muu organisaatio painostamaan jotakin työntekijää ja lopuksi käyttää vielä viranomaisia painostamisessa ja pakottamisessa, kertoo se aika paljon johtamiskyvyistä.

        Tässäpä hyvä juttu mikä on ollut rautavaaran ongelma vuosi kymmeniä.


    • Eiuhkailulle

      Mistä uhkailusta on kyse? Onko kyseessä koululaitoksen johtamisongelmat?

      • dokumentoitujaasioita

        Tutkihan kunnan arkistoja. Sieltä löytyy vastaus moneen.


      • Anonyymi

        Eikö tämä koulun kiusaamistapaus ole taputeltu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tämä koulun kiusaamistapaus ole taputeltu?

        Käräjät?


    • Tsekkapekka

      Ei ole talousarvioiden suhteen muuta kuin se että ne on arvioita. Tuloslaskelma saadaan positiiviseksi kun ei toteuteta kaikkia talousarvioon merkittyjä menoja. Kun kunta ei investoi niin menopuolen vaikutus on pientä.

      • Investoinniteimenoja

        Kunnallistalous on muutenkin valtionavuilla ja kirjanpidollisilla jutuilla kikkailua. Rautavaaran kunta olisi jo aikoja sitten pyyhkäisty kartalta, jos olisi omilla toimittu.

        Investointeja on viime vuosina tehty edellisten vuosienkin edestä, koska kiinteistömassa oli päästetty rempalleen.

        Nykyinen kunnanjohtaja on kyllä yrittänyt kaikkensa ja hyvä esimerkki kuntaa kehittävästä kunnanjohtajasta. Olosuhteet työhön ovat olleet melkein mahdottomat. Kapuloita rattaisiin on tullut joka taholta. Tehtailtiinhan hänelle vuosi pari sitten oikein varotus. Tosin sillä ei ollut oikein uskottavuutta; sehän päätettiin vain keskustalaisten ja osan vasemmiatoliittolaisten päätöksentekijäin toimesta eli päätös ei ollut kovin yksimielinen.

        Muuten investointeja ei kirjata menoiksi, ainoastaan poistoina ajan myötä.


      • Anonyymi
        Investoinniteimenoja kirjoitti:

        Kunnallistalous on muutenkin valtionavuilla ja kirjanpidollisilla jutuilla kikkailua. Rautavaaran kunta olisi jo aikoja sitten pyyhkäisty kartalta, jos olisi omilla toimittu.

        Investointeja on viime vuosina tehty edellisten vuosienkin edestä, koska kiinteistömassa oli päästetty rempalleen.

        Nykyinen kunnanjohtaja on kyllä yrittänyt kaikkensa ja hyvä esimerkki kuntaa kehittävästä kunnanjohtajasta. Olosuhteet työhön ovat olleet melkein mahdottomat. Kapuloita rattaisiin on tullut joka taholta. Tehtailtiinhan hänelle vuosi pari sitten oikein varotus. Tosin sillä ei ollut oikein uskottavuutta; sehän päätettiin vain keskustalaisten ja osan vasemmiatoliittolaisten päätöksentekijäin toimesta eli päätös ei ollut kovin yksimielinen.

        Muuten investointeja ei kirjata menoiksi, ainoastaan poistoina ajan myötä.

        Justiinsa.


    • Pistopirkka

      Kuntalaisaloitteita pukkaa: Virkamiehistöä erotettava.

      • jokoyteet

        Keitä kaikkia vaaditaan erotettavaksi ja millä perusteilla?


    • Rahakunniaan

      Kun ylijäämiä on monta miljoonaa niin ne pitäisi kuitata jollain menoerällä. Niillä pitää lukiota usean vuoden ennenkö ne on kulutettu. Eri asia on, mistä rahat löytyy.

      • eivaraatörsäykseen

        No, rahaa löytyy sieltä, mistä ennenkin eli jos ei investoida, veroista ja valtionavuista. Toivon mukaan velkoja ei tarvitse lyhentää velalla.

        Lukion ylläpitoon löytyy rahaa tavanomaisesta kuntataloudesta. Sen nettomenothan ovat tosiassa minimaaliset verrataanpa niitä kunnan menobudjettiin tai velkamäärään. Toisaalta lukiolla on nyt kahden vuoden etsikkoaika. Aika saattaa olla liian lyhyt, mutta sen näkee parin vuoden kuluttua. Kun on nähty tulokset, kunnan päättävä johto on sen jälkeen uusien päätösten edessä.


    • Muutot

      Jos tuota veroäyrin korotus tulee, niin se syö pois sitä hyvää mitä tulee kuntaan lukion kautta. Mutta voi olla että lukion pito on kunnan kannalta parempi kuin veroäyrin nousun vaikutus. Tosin lukio on niitä varten jotka jo asuvat täällä. Vetovoimaisuuden kannalta veroäyrillä on vaikutusta. Mutten osaa kuvitella kuka muuttaisi tänne vaikka kumpikin näistä kahdesta asiasta olisi kunnossa.

      • koulutusmaksaa

        Veroäyrin korotuksella on kovin marginaalinen vaikutus kenenkään talouteen. Ei sillä ole muutenkaan loppupeleissä kovin suurta merkitystä kunnankaan kassaan. Rautavaaralla ei ole juuri suurituloisia ja nekin, jotka hankkivat vähän paremmin, ovat enimmäkseen yhteiskunnan verovaroilla palkattuja, joten ne verorahat kiertävät yhteiskunnan kassassa eli kunnan ja valtion kassassa.

        Muuttoon tuskin vaikuttaa veroprosentin muutokset. Sen sijaan palvelutaso vaikuttaa siihen. Lapsiperheille on todella tärkeää, että lapset voivat käydä koulunsa kotoaan mahdollisimman kauan. Kouluttaminen muulle paikkakunnalle on kallista ja jos perheessä on useampi koulunkävijä, kunnan koulutuspalveluilla on todella suuri merkitys.


    • Houkuttimiapaljon

      Muuttoon vaikuttaa verokin. Jos vero on suuri niin kunnalla tulee olla hyviä palveluja tarjolla käytettäväksi. Jos vain lukio, niin en tiedä, riittääkö houkuttimeksi.

      • itsestäänselvyyksiä

        Ei toki riitä pelkkä lukio eikä vaikuta veroprosenttikaan. Kuntaan muuttoon vaikuttavat muut tekijät, kuten työ.


    • Töitävailla

      Eihän täällä ole kovin paljoa töitäkään

    • VaiMukaTöitä

      Rvaaralle muuttaja ei paranna kunnan taloutta merkittävästi, jos lainkaan. Yleensä kuntaan muuttanut vaatii "uudelta" kotipaikkakunnaltaan kunnollisia palveluita. Kunta joutuu vastaamaan, ja siitä aiheutuu lisäkuluja. Ainoa hyödyllinen muuttaja on isolla eläkkeellä oleva (paluu)muuttaja jolla on asunto valmiina, ja joka ei ole vaatimassa mitään muuta kuin nyt jo olevia palveluita, ja samalla hyväksyy lakimuutosten aiheuttamat omavastuiden korotukset ja pitenevät jonot.
      Eli kuntaan tarvitaan rahoittajia = kuntaveron maksajia. Eläkkeellä olevat vuorineuvokset ja konsernijohtajat olisivat ihan hyviä. Töiden perässä mennään kehäkolmosen eteläpuolelle.
      Näin se vaan on. Turhanpäiväinen kotiseuturakkaus on työikäisillä vain varakkaiden horinaa: Leivän perässä lähteneet sen tietävät.

      • eläkeläisetarvossa

        Tuossa on kyllä vinha perä.

        Jossakin meitä eläkeläisiäkin arvostetaan: veronmaksajina.

        Aktiiviaikana on leivänperässä kuljettu, nyt on aika harrastaa vaikkapa kotiseuturakkautta ja onhan sitä tullut harrastettua: koti kaupungissa ja kakkosasunto, mökki jne. kotiseudulla ja kaiken maksaa itse. Siihen ei tarvitse olla rikas, mutta koko elinikäinen, säästäväinen luonne. Nyt on aika eläkkeellä käyttää säästöt.

        Huom! Kun ollaan sitä luokkaa, että kaiken on maksanut itse, ei aina voi kuin ihmetellä nykymenoa. Myös paljon parjatut eläkkeet on maksettu itse, vaikka nykyihmiset jotakin muuta väittävät. Opiskelut olemme rahoittaneet velaksi ilman asumis - ja opintotukia, ja myöhemmin maksettu. Päivähoitomaksut on maksettu ilman yhteiskunnan tukia eikä muitakaan tukia ole saatu - joskus olisi tarvittu, mutta sellaista tukijärjestelmää ei ollut.

        Hyvällä omallatunnolla olemme eläkkeellä ja nautimme siitä. En elä nuorten kustannuksella, vaan itseansaituilla niin eläke- kuin muillakin varoilla.


      • Anonyymi

        Erittäin hyvin sanottu.


    • Kurkihirsi

      Eläkeläisille on suunniteltu Unto-talot. Varaa omasi

    • Eitasanmene

      Hyvätuloinen Eläkeläinen maksaa siitä ainakin 500€ vuodessa että saa asua Rautavaaralla eikä asuisi Uudellamaalla

      • mielelläänmaksaa

        Maksaa mielellään, jos haluaa mieluummin asua Rautavaaralla kuin Uudellamaalla.

        Ja mieluummin asuu Rautavaaralla, kun Rautavaaralla on kunnon talvi.


    • Puuttuvatasiat

      Ei ole poroja eikä ole taikarumpua eikä lovinoitaa

      • karhujajasusia

        Eivät kuulukaan Rautavaaralle.


    • Paluumuutto

      Rautavaarasta tehdään ikäihmisten mallikunta. Tämä on eläkeläisten ja nuorempien ikäpolvien yhteinen etu. Nyt on alettu tositoimiin.

      • Tervetuloasointulaan

        Kaikkien kunnalliskotien äiti!


      • sointulaan
        Tervetuloasointulaan kirjoitti:

        Kaikkien kunnalliskotien äiti!

        Tosiasia on, että erilaisia palvelutaloja on rakennettu ja kuntakeskuksessa pelaavat vanhuspalvelut, mutta ei sivukylillä.

        Tuota ikäihmisten mallikuntaa on rakennettu juuri noilla palvelutaloilla. Onhan niillä työllistävä vaikutus ja saattaa auttaa vaikkapa paluumuuttoa.

        Tilanne muuttunee soten myötä. Kuvitellaanpa, että kunta myisi nuo uudet palvelutalot sotelle, saisi velkoja lyhennettyä.


    • Digihuikka

      Etätyöllä työpaikkoja.

    • Kellonsoittajat

      Kunnanjohtaja perusti facebookiin Keskinäisen kehumisen kerhon eli Ke-Ke-Ke-ryhmän. Ke-Ke-Ke-strategia on selvää kauraa. Ideana koeteltu kansanviisauden, joka toteaa Hyvän kellon kuuluvan kauas ja Huonon kellon vielä kauemmas. Kehumisen aiheita voi olla: kunnan oma lukio, nopeat laajakaistayhteydet 100Mbit/sekuntti, puhdas ja monipuolinen luonto,Paljakan luonnonsuojelualue, turvallinen asuinpaikka, Hyviä tontteja Hiekkahäikältä, hyvät kuntoilupaikat, Voimatupa, halvin bensiini, paras Rautavaaran leipomon Mustikkapiirakka, Unto-valmistetalot, Tiilikkajärven kansallispuisto, puhdas Keyrityn joki, Metsäkartano, Rautavaaran Lentokeskus, Kiparin näkötori, Ollintori, Puuton suisto, Monitoimitalo, luontopolut, Frisbeegolf-rata, Savotta-ukko ja Savotta-emäntä, hotelli-ravintola Tiilikka, Rautavaaran Nuorisosirkus, Teatteri, Uusi Paloasema, Keskukeittiö, Karinkosken uusi silta, Jokisuunniemen tontit, Lämpöosuuskunta, RTVO jne. Kyllä kelpaa kehua. Tule sinäkin soittamaan Hyvää kelloa.

      • Leipääjasirkushuveja

        Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki - työpaikat.


      • Anonyymi
        Leipääjasirkushuveja kirjoitti:

        Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki - työpaikat.

        Montako työpaikkaa on tullut kuntaan Vaaralla-palaa-projektissa 2018-2020?


    • Ihminen_ykkönen

      Ei hyvältä vaikuta, koska ihmiset puuttuu luettelosta!

      • asioitaesiin

        Pitääkö ihmisiäkin ruveta kehumaan? Saattaa tulla vääriä ihmisiä kehumispalstalle.


    • Tärkeysjärjestys

      Ihmiset on tärkeimpiä. Ei tyhjällä kylällä mitä tie!

      • niinsevainon

        Totta kai ovat ihmiset tärkeitä ja projekteja kehittävät ja tekevät ihmiset ja ihmisiä varten. Turha noita ihmisiä on kehua. Saattaa kehua vääriä ihmisiä. Yleensä puurtajat ja ne, joille todellinen kunnia kuuluu, pysyvät taustalla. Vain kellokkaat tulevat esille tekemättä juuri mitään tai korkeintaan tekemällä pahojaan.


    • KysynpähänVaan

      Onko Rautavaaralla puurtajia?

      • kellokkaatjärjestykseen

        Se onkin toinen kysymys.

        Onhan niitä varmasti 1700 ihmisen joukossa.


    • MökinPoika

      Kysterin eli perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon liikelaitoksen lääkäritilanne huolestuttaa. Mitä tekee Kaavin kunta 1.1.2019? Mistä lääkärit?

    • muhahaukanuhri

      Hei ! Oletteko vallan unohtaneet teidän kaikkien rakastaman mnahaukan. Pian on taas kevät ja pyydystysaika alkaa. Hakee varakkaan ukkomiehen ja sitä kautta tuo helpotusta kunnan talouteen....

      • asiallisiakommentteja

        Voisitko olla sotkematta typeryyksiä asiallisiin keskusteluihin.


    • Paluuko

      Tuosta terveydenhuollosta. Kuinka nopeasti Rautavaaralla pääsee kunnalliseen hammalääkäriin ja missä se on?
      Entä omalääkärin vastaanotolle ja onko se Rautavaaralle? Päivystykseen kai mennään Kuopioon.
      Kannattaako eläkkeellä olevan muuttaa Rautavaaralle, kun vapaa-ajan viettopaineita ei enää ole, ja vaatimattomat peruspalvelut ja pienen maalaiskylän ympyrät juoruiluineen riittävät?

    • kehutaankehutaan

      Tuolla eri keskustelupalstoilla otetaan kantaa, kuka avaa keskusteluja ja kuka kehuu ketäkin.

      Availen joskus keskusteluja ja kehuskelen milloin ketäkin.

      Haluan vain kertoa asioista niin kuin ne ovat.

    • Jahtipitäjäläinen

      Kunnan pöytäkirjoja selailessa. Jahtipitäjässä kuntalaisaloitteita joulukuussas 2017 pukkaa: Rautavaaran virkamiehistöä heti erotettava. Nyt jahdataan rehtoria ja kunnanjohtajaa.

      • Anonyymi

        Jahtipitäjässä palaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahtipitäjässä palaa.

        Ketäs nyt entisiä mustamaalataan. Kyllä Rautavaaran on vaikea nousta harmaa parrat siihen ei pysty. Nuoret yrittää yrittäjinä hyvä niin, isompaa rahasampo tyhjä haaveilla. Kunnan päättäjien asenne ei paras mahdollinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahtipitäjässä palaa.

        Ja pahasti.


    • FaktatEsiin

      Tässä asiassa ei ole vastakkain ammattikoulu/lukio, vaan kunnan elinvoimaisuus, kun-nan elinvoimaisuus on riippuvainen siitä voiko paikkakunnalle muuttaa lapsiperheitä.

      Vain ne paikkakunnat menestyvät joissa panostetaan päiväkotiin/ esikouluun jne.

      Laskelmista on unohtunut kuinka paljon rahaa palautuu kuntaan verotuloina opettajilta sekä veronpidätyspalkkiot sekä kuinka riippuvaisia ovat Rautavaaran nuorisosirkus lukiosta ja Tulilyhty Oy liikevaihto 2016 1,75M€ 29kpl työpaikkaa kuinka se tuo vuok-ra- ja verotuloja. Se että Rautavaaran Nuorisosirkus on joutunut menemään muualle toimimaan, kertoo kuinka vastenmielistä on ollut viranhaltijoille tehdä muuta kuin pienin mahdollinen työpanos eli se pakollinen.

      Tällaisia vahoja juttuja 80/90 luvuilta niillä ei ole mitään tekemistä nykytilanteen kans-sa. Väitetty ilmailun liittäminen kouluun 2002 V.Oinosen puheessa, epäonnistuminen koska ei ollut tulijoita. On selvää ettei tulijoita ollut, kun ne tahot joiden kanssa sitä asiaa olisi pitänyt viedä eteen päin, eivät tiedä koko asiasta mitään.

      En ole löytänyt asialle vielä yhtään kirjallista todistetta, olen haastatellut useita Rautavaara säätiössä ja KIY:ssä toimineita henkilöitä vuosilta 1995-2015 jotka ovat toimineet, hallituksen jäsenenä, puheenjohtajana tai purjelennon opettajana. Pelkällä huutamisella, että asiasta on puhuttu, ei tapahdu mitään.

      • Anonyymi

        Faktaa kaikki.


      • Anonyymi

        Mikä on tilanne nyt?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe