Tervetuloa ensi vuonna Suviseuroihin Äänekoskelle
Vuoden 2018 Äänekosken suviseura-alueella valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Muun muassa kentän pohjatyöt on tehty. Suviseurojen tunnuslauseeksi on valittu ”Sinun syntisi annetaan anteeksi” (Mark. 2:5).
Tunnuslause on seuratilanteesta. Se on Jeesuksen puhetta halvaantuneelle, jonka hänen ystävänsä olivat tuoneet seuroihin. Kuvatuissa seuroissa oli tungokseen asti ihmisiä, ja Jeesus oli heidän keskellään, niin kuin Suviseuroissakin.
– Se on mielenkiintoinen raamatunkohta, Äänekosken Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Reijo Peura toteaa.
– Suviseuroilla on kaksi päätarkoitusta: saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta sekä vahvistaa luottamusta Jumalaan ja tarjota mahdollisuus levähtämiseen ja voimaantumiseen, hän kertoo.
Äänekosken Suviseurojen järjestämisestä vastaavat Äänekosken Rauhanyhdistyksen lisäksi kaksitoista muuta Keski-Suomen Rauhanyhdistystä vanhan Keski-Suomen lähetysalueelta. Järjestävistä Rauhanyhdistyksistä suurimpia ovat Jyväskylän, Laukaan ja Äänekosken rauhanyhdistykset, mutta vastuunkantajia on pyydetty koko Keski-Suomen alueelta.
Kotiseuroihin kutsutaan kaikkia
Peura vertaa Suviseuroja suuriin kotiseuroihin. Järjestäjät valmistelevat puitteet, jotta seurat onnistuisivat. Teltat huolehditaan pystyyn ja penkit paikoilleen. Pyydetään puhujat ja laitetaan syötävää.
– Nämä kotiseurat on vain tarkoitus järjestää isommassa mittakaavassa Liimattalan pelloilla. Me odotamme vieraita. Jokainen ihminen on kutsuvieras, Peura kertoo.
Elokuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun Äänekosken Suviseurojen valmistelutyöt aloitettiin. Projektityöskentely on Peuralle työelämästä tuttua.
– Minä luotan tähän organisaatioon. Minulla on tämä yksi pala, ja koitan tehdä oman osuuteni. Jos vastuun ottaa henkilökohtaisesti, se on raskas, mutta en ole osannut ottaa sitä niin. On ollut yllätys, ettei tämä ole vielä vienyt, vaan tuonut energiaa. Me järjestäjät pyydämme, että seurat onnistuisivat ja Jumala antaisi jaksamista järjestäjillekin, Peura puhelee.
Nelostien varrella, Keiteleen rannalla
Äänekosken suviseura-alue sijaitsee helposti saavutettavalla paikalla, nelostien itäpuolella, Keiteleen rannalla Liimattalan kylässä. Summalan perheen koti tontteineen rajoittuu seura-alueeseen.
– Alue on keskellä maaseutuluontoa, mutta taustalla kuuluu valtatien tasainen humina. Täällä eletään tämmöistä maaseudun nykypäivää, Eeva Summala kuvaa.
– Liimattalan kylä oli vuosisatoja pohjoisen Keski-Suomen mahtikylä, Summala kertoo.
Liekö syynsä siinä, että Keiteleessä riittää edelleen kalaa ja metsissä riistaa. Aikoinaan kylällä on ollut jopa neljä kauppaa ja yli sadan oppilaan koulu. Olipa Liimattalassa Keski-Suomen ensimmäinen kansakoulukin 150 vuotta sitten. Nyt kylä on osa Konginkangasta ja Äänekoskea.
Summala toimii Konginkankaan koululla erityisopettajana ja kuuluu tiiviisti kyläyhteisöön. Suviseuravalmisteluissa hän toimii viestintätoimikunnassa ja vastaa muun muassa Äänekosken Suviseurojen kuvapalvelusta. Lisäksi vastuualueeseen kuuluu viestintä oman kylän väelle. Kyläläiset ovat jo saaneet Facebook-ryhmäänsä tiedoksi Suviseurojen some-kanavat.
– Jo nyt monet kyläläiset ovat olleet mukana suviseuravalmisteluissa, ja olen kokenut, että tulevat Suviseurat ovat lähentäneet muihin kyläläisiin, Summala iloitsee.
Vuoden 2018 Äänekosken suviseura-alueella valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Muun muassa kentän pohjatyöt on tehty. Suviseurojen tunnuslauseeksi on valittu ”Sinun syntisi annetaan anteeksi” (Mark. 2:5).
Tunnuslause on seuratilanteesta. Se on Jeesuksen puhetta halvaantuneelle, jonka hänen ystävänsä olivat tuoneet seuroihin. Kuvatuissa seuroissa oli tungokseen asti ihmisiä, ja Jeesus oli heidän keskellään, niin kuin Suviseuroissakin.
– Se on mielenkiintoinen raamatunkohta, Äänekosken Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Reijo Peura toteaa.
– Suviseuroilla on kaksi päätarkoitusta: saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta sekä vahvistaa luottamusta Jumalaan ja tarjota mahdollisuus levähtämiseen ja voimaantumiseen, hän kertoo.
Äänekosken Suviseurojen järjestämisestä vastaavat Äänekosken Rauhanyhdistyksen lisäksi kaksitoista muuta Keski-Suomen Rauhanyhdistystä vanhan Keski-Suomen lähetysalueelta. Järjestävistä Rauhanyhdistyksistä suurimpia ovat Jyväskylän, Laukaan ja Äänekosken rauhanyhdistykset, mutta vastuunkantajia on pyydetty koko Keski-Suomen alueelta.
Kotiseuroihin kutsutaan kaikkia
Peura vertaa Suviseuroja suuriin kotiseuroihin. Järjestäjät valmistelevat puitteet, jotta seurat onnistuisivat. Teltat huolehditaan pystyyn ja penkit paikoilleen. Pyydetään puhujat ja laitetaan syötävää.
– Nämä kotiseurat on vain tarkoitus järjestää isommassa mittakaavassa Liimattalan pelloilla. Me odotamme vieraita. Jokainen ihminen on kutsuvieras, Peura kertoo.
Elokuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun Äänekosken Suviseurojen valmistelutyöt aloitettiin. Projektityöskentely on Peuralle työelämästä tuttua.
– Minä luotan tähän organisaatioon. Minulla on tämä yksi pala, ja koitan tehdä oman osuuteni. Jos vastuun ottaa henkilökohtaisesti, se on raskas, mutta en ole osannut ottaa sitä niin. On ollut yllätys, ettei tämä ole vielä vienyt, vaan tuonut energiaa. Me järjestäjät pyydämme, että seurat onnistuisivat ja Jumala antaisi jaksamista järjestäjillekin, Peura puhelee.
Nelostien varrella, Keiteleen rannalla
Äänekosken suviseura-alue sijaitsee helposti saavutettavalla paikalla, nelostien itäpuolella, Keiteleen rannalla Liimattalan kylässä. Summalan perheen koti tontteineen rajoittuu seura-alueeseen.
– Alue on keskellä maaseutuluontoa, mutta taustalla kuuluu valtatien tasainen humina. Täällä eletään tämmöistä maaseudun nykypäivää, Eeva Summala kuvaa.
– Liimattalan kylä oli vuosisatoja pohjoisen Keski-Suomen mahtikylä, Summala kertoo.
Liekö syynsä siinä, että Keiteleessä riittää edelleen kalaa ja metsissä riistaa. Aikoinaan kylällä on ollut jopa neljä kauppaa ja yli sadan oppilaan koulu. Olipa Liimattalassa Keski-Suomen ensimmäinen kansakoulukin 150 vuotta sitten. Nyt kylä on osa Konginkangasta ja Äänekoskea.
Summala toimii Konginkankaan koululla erityisopettajana ja kuuluu tiiviisti kyläyhteisöön. Suviseuravalmisteluissa hän toimii viestintätoimikunnassa ja vastaa muun muassa Äänekosken Suviseurojen kuvapalvelusta. Lisäksi vastuualueeseen kuuluu viestintä oman kylän väelle. Kyläläiset ovat jo saaneet Facebook-ryhmäänsä tiedoksi Suviseurojen some-kanavat.
– Jo nyt monet kyläläiset ovat olleet mukana suviseuravalmisteluissa, ja olen kokenut, että tulevat Suviseurat ovat lähentäneet muihin kyläläisiin, Summala iloitsee.
Vastaukset 119
Vanhimmat
Äänekoskeltakin tehdään tällaisia videoita:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw
ÄÄnekoski tulee kuuluisaksi, kun sinne saapuu lähes 100.000 vierasta paristakynnenestä eri maasta.
Vanhoillislestadiolainen Seppo Tervo toimi normaaliin vanhoillislestadiolaiseen tapaan:
"""Oikeus katsoi, että mies teki rikokset erityisen nöyryyttävällä tavalla, sillä hän vieritti vastuun teostaan uhrille ja jatkoi toimiaan vielä tämän jälkeen."""
Vanhoillislestadiolaisen johtomiehen Seppo Tervon logiikka:
Hänen pieni tyttärensä oli syypää siihen, että isänsä raiskasi hänet monta kertaa.
Helsingin hovioikeuden antamasta 5 vuoden vankeusrangaistuksesta on 5-6 v. Seppo Tervo istui varmaankin 2,5 v. ja on tällä hetkellä vapaalla jalalla suunnittelemassa uusia tekoja pienten lasten pään menoksi.
Raukkamainen pienen tyttärensä raiskaaja Seppo Tervo toimi SRK:n (= Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) tilintarkastajana ja Espoon rauhanyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana.
S. Tervo kuuluu vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen virallisen opetuksen mukaan koko maailman ainoisiin oikeisiin ja Jumalalle kelpaaviin uskovaisiin = vanhoillislestadiolaisiin.
Seppo Tervo opetti poikansakin raiskaamaan pojan pikkusiskoa eli Seppo Tervon omaa pientä tytärtä.
Miksei espoolainen Seppo Tervo uskalla näyttää kasvojaan, vaikka hän uskalsi raiskata omaa pientä tytärtään vuosikausia?
http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/lestadiolaisvaikuttaja-oikeudessa-espoossa/5765/201696/#kuva
levi se vain ei lakkaa haaveilemasta Sepon munista.
pi. Jatkuvasti elää toisten synneissä.
tetty olevan jopa nekrofiilisiä taipumuksia. En oikein usko sitä, mutta harvinaisen_niljakas ja ehtiväinen tyyppi se heinolalainen tennismestari. Toisinaan se vikittelee esikouluikäisiä tyttöjä, toisinaan on aivan umpihomo ja käy käsiksi jopa taksimiehiin.
Eräs heinolan taksimies kertoo, ettei pieni flirtti haittaa, mutta raja menee koskettelussa. Muutama viikko sitten kyytiin sattui tähänastisen uran kovakouraisin tennisasiakas. Taksimies kuvailee kohtaamista tekstissään Facebookissa värikkäin sanankääntein:
- Hirmulimainen tennismies, joka varoittamatta tarttuu kynsillään Psykon tunnarin tahdittamana kuin haukka hiireen, puristaen pyhättöäni niin lujaa, että on pakko painaa hätänappulaa, kirkua henkensä edestä ja rukoilla, että edes joku pelastaisi tästä henkeä uhkaavasta taistelusta.
- Kohtauksen jälkeen pyydän totta kai ystävällisesti irrottamaan otteen riekaleina olevista talipalloistani ja ottamaan tiukasti kiinni, vaikka loppumatkaksi siitä auton vaihdekepistä. Katsos, koolla on väliä ja minä ajattelenkin aina asiakasta ensisijaisesti.
kuului käyneen pienten heinähattutyttöjen kanssa Porin Suviseuroissa. Tapahtumasta on elävä kuvaus tässä ketjussa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14669485/heinolalaisen-marssilaulu
Jos se ensi kesänä matkaa Äänekosken Suviseuroihin niin saattaahan se saada siellä parennuksen armon ja tulla Jumalan lapseksi.
armonajassa nöyrry parannukseen, sen kohtalona ovat iankaikkiset grilijuhlat, jossa piru grillaa sitä. Päättymättömistä grillijuhlista voimme lukea tästä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14637546/grillijuhlat
Vanhoillislestadiolaisten insesti ja muu pedofilia ei lopu tämän ketjun mielisairailla vanhoillislestadiolaisten Kalevi-kommenteilla.
nua, Kalevi?
nistu tuollaisilla ilkeämielisillä pilkkaviesteillä, Kalevi.
Täällä ketään kalevia ole ! Se taitaa olla vain sairaiten lestojen syntipukkina käyttämä nimi . . . Onko se defensi mekanismi siille ettei tarvitse nähdä oman lahkonsa saastaisuuttta ? Avatkaa silmänne ! Tulkaa pois pahuudesta !
lan Tenniksen sivuilta. Mm. uskontopalstoilla pervo heinolalaisukko on pilkannut JUmalaa koko keskustelupalstojen olemassaolon ajan, lähes 15 vuotta jo.
Kun arvostelet vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen lukuisia Raamatun vastaisia valheoppeja tai muuta valonarkaa vanhoillislestadiolaisuudessa, niin silloin sinä olet vanhoillislestadiolaisten kirjoittajien mielestä Jumalan pilkkaaja.
"Heinola tennis "heinolaisukko jne onko nämä lestat yhtä harhaisia kuin mielenvikainen noita akka jonka harhoihin heidän lahkonsa perustuu. . .
Jepjep,kalevista jauhetaan siellä täällä . . . Ilmeisesti jonkun puhuja veljen keksimä mörkö jolla voi ohittaa totuuden puhujat . . .ihan skitsoa . . .
Vanhoillislestadiolaiset syyttävät Jumalan pilkkaajiksi niitä henkilöitä, jotka arvostelevat espoolaista Seppo Tervoa (kuvassa) ja hänen kaltaisia pieniä tyttöjä raiskaavia vanhoillislestadiolaisia miehiä.
http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/lestadiolaisvaikuttaja-oikeudessa-espoossa/5765/201696/#kuva
Ei muuta kuin kaikki totuudet julki,lestadiolaiset tekee kaikkensa yrittäen piilottaa näitä iljettävyyksiä ! Ei onnistu me kyllä näähdään nämä rikokset ja vaadimme uhreille oikeutta !
Jos et vielä ole katsonut https://youtu.be/aACcKVTT5Co
Ja tämä kanssa
https://youtu.be/hHTEfZuJsOY
Elämme lopun aikoja. . . vielä on hetki aikaa lestadiolaisten katua valheoppiaan ja muita syntejään ennen kuin heitä kutsuu ikuinen kärsimys helvetissä !
Pakjonko on ÄO-määräsi ?
ki äänekoskelaiset käyvät suviseurapaikalla:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw
Suviseuroissa ei käy yksikään selväjärkinen ! Kaiken maailman pedari raiskajien parissa ,pyhän kirjan raiskaajien seurassa ! Helvettiin menossa olevien iljetysten kanssa !
onnellisia ja tyytyväisiä Jumalan lapsia:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw
uskoiset obvat noin ilkeitä kuin sinä. Useilla epäuskoisillakin on edes hiven sosiaalisia taitoja, sinulla ei.
Aivopestyjä valheopilla raiskatut menossa ikuiseen tuskaan helvettiin ! Eip käy katteeksi vaikka kyllä he sen ansaitsevat !
Jokainen aivopesty lapsi . . .jokainen insestillä tuhottu. . .jokainen pedofiilian uhri . . . Huutaa oikeutta !
Vanhoillislestadiolaisten miesten kiima vähät välittää noista.
Taitaa lestadiolaisten insesti tapaukset tulla ihan jo siitä että lapsia tulee oikein liukuhihnalta nii eihän kaikkia tunnista edes omiksi . . . Ja äidit rikkiväsyneitä ja kylmiä,vanhemmat sisarukset hoitavat pienemmät ,siinä jää vahempien rakkaus saamatta !
Siellä pienet lapset itkee äidin rakkautta jota ilman he jäävät kuin äidit on jatkuvien raskauksien takia väsynneitä !
poiketa siellä. Luulen, että kaikki ääneskoskelaiset käyvät suviseurapaikalla.
siellä kaunista:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw
Siellä on Jumala lähellä.
keta siellä ensi kesänä.
järjestetään seuroja eri puolilla maata. Ehkä Keski-Suomessakin on Jumalan sanan nälkä.
Jumalan sana on kaukana lestadiolaisista !vääristelevat pyhää kirjaa! Elävät saastaisessa valheopissa ! Päätyvät ikuiseen tulimereen !
Kyllä ovat suomen iljettävintä porukkaa ! Onneksi kuolevat sukupuuttoon . . .
vää sinun mielestäsi on uskovaisissa ihmisissä?
Pikkuhiljaa.+.+.++N.50%+lestadiolaisista+pakenee+lahkosta+tultuaan+täysi-ikäiseksi+!+Saastaa+olis+jo+loppunut+ilman+ehkäisykieltoa+!
Ja lestojen ehkäisy kielto tuo omia ongelmia väsyneine äiteinä jotka ovat siten kylmiä ja lapset jäävät vailla äidin rakkautta ja vanhemmat siskokset hoitaa nuoremmat lapset !
Sirkka , eikö lapsi ole helpompi kantaa sylissä,kuin tapettuna omallatunnolla
Juu ei oo paljon toivoa. . .
valtakunnassa toivotaan, ettäkaikki epäuskoiset saisivat parannuksen armon. Loppuisi se saasta.
aion käydä katselemassa ja kuuntelemassa uskovaisten ihmisten juhlaa:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw
Miksen menisi kun kerran Porissakin 20.000 ulkopuolista kuljeskeli suviseurakentällä?
ta, että porilainen maakuntalehti Satakunnan Kansauusitisoi suurtapahtumasta pelkästään myönteisesti. Satakunnan journalistien yhdistys vielä seurojen jölkeen palkitsi Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtajan hyvästä tiedottamisesta.
Kertoiko suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja lehdistön edustajille, mitä monissa vanhoillislestadiolaisissa kodeissa tapahtuu iltaisin, kun hämärä laskeutuu?
vi! Ethän sinä varsinaisesti ole lasten ystävä, koska aivan itsekkäistä syistä eli lihasi vinojen himojen takia jatkuvasti olet näiden pienten heinähattutyttöpoloisten kimpussa:
https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE
jettävä tyyppi. Pilaa kotikaupunkinsakin maineen.
Kyllä näyttää ulkopuoliset hoitavan lestojen tiedoitukset eli tuomioistuimet,poliisi ,lastensuojelu ja media ! Insestiä,aivopesua,pedofiiliaa,ja muuta lesta kuonaa !
tuo Kalevi, joka on yksi kuuluisimmista koskaan eläneistä jumalanpilkkaajista ja on kaiken aikaa esikouluikäisten tyttöjen kimpussa?
Vielä kerran täällä ei ole ketään kalevia ! Hän elää ilmeisesti vaan lestojen mielikuvituksessa ! turhaan käytätte "häntä"syntipukkina !
ollut joku Kalervo Porin Suviseuroista saakka ja jatkaa olemistaanpitkälle ensi heinäkuulle. Sitten siirrytään Oulun ja Muhoksen seudulle.
Kyllä on mielevikaista nämä lestadiolaisten kalevit ja muiden syyttely ! Täällä ei ole muita vajakkeja kun lestat !
Näyttä lestojen äo olevan vähintään 10 pinnaa pienempi kuin normaalilla kaduntallaajalla ! Sitä se aivopesu,sukurutsa,valheoppi jne teettää !
Aion poiketa Suviseuroissa.
käydä katselemassa ja kuuntelemassa siellä. Miksi en kävisi kun kerran 20.000 porilaistakin kävi tutustumassa Suviseuroihin viime kesänä.
Minua säälittää pienten vanhoillislestadiolaisten tyttöjen kohtalo.
koske heihin, Kalevi.
Mutta ei sen kolme vuotiaan tytön kohtalo,jonka oma isä tappoi ?
Oletko aivan pösilö ?
Mutta ei säälitä sen kolme vuotiaan kohtalo,jonka oma isä tappoi ?
Kalevi ei ole täällä ,eikä ole ollut ,eikä tule ! Se on lestojen harhainen syntipukki !
Harhaisia ovat kaikin puolin . . .
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/05/25/lestadiolainen-liike-salasi-lasten-hyvaksikayton&ved=0ahUKEwiHg767ztTXAhUnApoKHYutDAwQFggrMAM&usg=AOvVaw0TORloLegzsDT7ASBAfIii
Äänekoskeltakin tehdään tällaisia kauniita videoita:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw
osa äänekoskelaisista käy Suviseuroissa. Porissa on 80.000 asukasta, ja heistä 20.000 kävi lauantaina Suviseuroissa. Porissa Suviseurat olivat aivan kaupungin keskustassa.
Tekehän lastensuojelu viranomaiset suur ratsian suviseuroihin ? Luulisi olevan hyvä sauma iskeä kiinni näihin sairaisiin ljetyksiin !
nesosiaalitantatkävivät paikan päällä kun ei ollut muuta tetemistä. Poliisia ei 5 suviseurapäivän aikana tarvittu alueella kertaakaan, vaikka koolla oli enimmillään 90.000 ihmistä. Samaan aikaan poliisilla oli 20 hälytystä Sampolan kaupunginosaan, jossa asuu 2.000 ihmistä.
Birgilla Holm se itse taitaa olla iljetys.Katselepa tästä näitä uskovaisia ihmisiä ja mieti, mikä heissä sinun mielestäsi on vikana:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw
Birgitta.
Tervetulos myöskin lastensuojelu viranomaiset,tekemään parannusta.
käydä Suviseuroissa.
Tässä näitä !https://youtu.be/hHTEfZuJsOY
Valkeakosken paperitehtaalla ei tarvita ensi kesänä sellun valkaisua.
Niin väkevää on lestaatiolaisten saarna. Se valkaiseen syntiset verivalkoiseksi (millainen muuten on verivalkoinen?).
Sama saarna valkaisee sellunkin.
Luonto kiittää.
Ihanko itse tuon keksit ?
Lestadiolaisten valheoppi saarnat avaa ainoastaan helvetin portit ! Mustaakin pimeämmät synnit takavat ikuisen tulimeren !
Pyhää kirjaa vääristelevät valheopin edustajat jotka tehtailevat iljettäviä rikoksia ! Tulevat saamaan erikoisen tukalat oltavat ikuisessa tulimeressä !
Kyllä siellä Äänekosken peltoaukealla tulee olemaan toinennii "ruisleivän tuoksuinen" kutukoppi parkissa ensi kesän hihhulijuhlilla. On se merkillistä että niin monet uskovat saavansa muutaman päivän hihhuloinnilla Jumalalta kaikki syntinsä- ja toisille ihmisille aiheuttamansa pahat tekonsa anteeksi ilman anteeksipyyntöä asianomaisilta. Ja eiku uutta syntiä ja vääryyttä taas tekemään kun entiset kuvitellaan Jumalalta anteeksi saaduksi. Lieneeköhän oikeestikin näin?
Näin joulun alla kannattaa uskoa joulupukkiinni.
Jos ihmisellä on äo isompi kuin kengännumero niin hän hylkäisi lestojen opin heti ! Sen verran vääristynyttä raamatun vääntöä ja muita iljettäviä tapoja !
Siinä on iso sakki menossa suoraan ikuiseen tulimereen ! Valheopilla on tylyt jäljet !
Jepulis,ei mitään armoa pyhän kirjan vääristelijöille !
Onko lestadiolaiset suomen sairainta porukkaaa ?
Ei,vaan terveintä.
Ykkönen pedofiiliassa/ insestissä joten eiköhän . . .
läkin palstalla kumpuaa viha uskovaisia ihmisiä kohtaan...
Enpä usko että kukaan vihaa ketään, mutta kaikkia ei vaan miellytä uskovaisiksi (vl-lestadiolaisiksi) "naamioituneiden" ihmisten tapa toimia tässä elämässä. Metsä yleensä vastaa ninkuin sinne huudetaan.
Onnittelut Äänekoskelle, kun saatte kymmeniä tuhansia Jumalaa palvelevia ihmisiä luoksenne.
Lestaadiolaiset ovat älykkäitä, hyvin koulutettuja, siistejä, (eivät löyhkää vanhoille viinoille, kuselle ja paskalle, kuten heidän pilkkaajansa ).
Kumpi tapahtuma työllistää enemmän poliiseja, suviseurat vai ruisrock ?
kiittää onnitteluista.
Tulikohan kiitokset varmasti taholta jonka käsityksen itsestäsi annat? Mikäli ei, niin valehtelu ja väärillä titteleillä kirjoittelu on syntiä, muista!
Älä ole kateellinen,tee parannus.
vuonna Suviseurat pidetään Äänekoskella?
Äänekoskella vuonna 2018 pidettävä Suviseurat sai maanomistajilta hyvän vastaanoton
05.12.2015 13:11 (muokattu 03.01.2017 20:30)
Kesän 2015 Suviseurat pidettiin Vaasassa. Kuva: Suviseurojen kuvapankki
Konginkankaan Liimattalassa vuonna 2018 kesä-heinäkuun taitteessa vietetään vanhoillislestadiolaisten vuoden suurin tapahtuma. Massiivinen Suviseurat on löytänyt reilut 200 hehtaaria maata alleen. Äänekosken Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Uljas kertoo, että järjestelyt etenevät omalla painollaan, tuttuun malliin.
Äänekoskella Suviseuroja saatiin odotettaa peräti 12 vuotta, ja valtavan suuren tapahtuman suunnittelu ja etukäteisjärjestelyt ovat pitkissä kantimissa. Paikalle saapuu 60 000-70 000 henkeä ja näin ison joukon oleilu vaatii valtavasti järjestelyjä.
– Liimattala on niin keskeisellä paikalla Suomessa, että uskon väkeä tulevan paikalle erittäin paljon, Uljas laskee.
Valmistelut ovat jo käynnissä. Uljas kertoo, että kolmivaiheinen prosessi etenee hyvässä tahdissa ja aikataulussa.
– Suvisseurojen järjestelyt etenevät totutun kaavan mukaan. Tieto siirtyy seuroista toiselle ja otetaan opiksi aiemmista vuosista. Äänekosken Suviseurat on jo nimennyt kuusihenkisen järjestelyorganisaation johtokunnan. Järjestelyt eivät ole vain Äänekosken Rauhanyhdistyksen käsissä vaan, mukana on Rauhanyhdistyksiä, joissa on iso jäsenmäärä, eli Jyväskylästä, Laukaasta ja Tikkakoskelta.
Pekka Uljas kertoo, että maanomistajien kanssa on esisopimukset jo tehty.
– Olemme tavanneet maanomistajia kaksi kertaa ja täytyy sanoa, että vastaanotto on ollut myönteinen ja innostunut. Ensi keväästä lähtien pelloille kylvetään heinää, jotta maa vahvistuu tarpeeksi. Viljasadon menettämisestä maanomistaja saa korvauksen. Heinälle peltoja laitetaan lähinnä paikoille, joissa on enemmän väkimassaa liikkeellä, esimerkiksi ruokailualueelle.
Maa-alue ei ole paras mahdollinen, mutta kuitenkin kohtalainen, ettei peräti hyvä.
– Alue on pitkän omainen, hieman rikkonainen jolla on asutusta sekä metsäsaarekkeita.
Pekka Uljas kertoo, että alueen asukkaille järjestetään tiedotustilaisuus keväällä 2016.
Äänekosken Suviseurat järjestetään juhannuksen jälkeisellä viikolla. Majoitusalueet avataan perjantaina 29.6.2018.
– Käytännössä seurat alkavat keskiviikkona. Silloin avataan ruokala ja myymälä. Itse Suviseurojen ohjelma koostuu seurapuheista, virsistä ja Siionin lauluista. Maanantaina 2.7.2018 klo 16 mennessä alue on tyhjä.
Näin suuri väkimäärä näkyy Äänekoskella. Pekka Uljas kertoo, että Suviseurojen osallistujat liikkuvat kaupoissa ja tutustuvat lähiseudun nähtävyyksiin.
– Tarvitsemme varmasti myös kouluja majoituskäyttöön sekä molemmat uimahallit peseytymispaikoiksi.
Suviseuroja on järjestetty vuodesta 1906 alkaen. Ensi vuonna Suviseurat vietetään Torniossa ja vuoden 2017 Suviseurat Porissa.
Massiivinen Suviseurat suunnitteilla Liimattalaan – Äänekoskella innostunut vastaanotto
10.01.2014 12:34
Suviseurat Lopella vuonna 2012. Kuva: Suviseurojen kuvapankki
Äänekosken Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja uskoo vahvasti, että vuoden 2018 Suviseurat järjestettäisiin Liimattalassa. Jos näin päätetään, niin pian on löydyttävä parinsadan hehtaarin maa-alue kymmenille tuhansille vieraille.
Konginkankaan Liimattalaan on kaavailtu vanhoillislestadiolaisten vuoden suurinta tapahtumaa, Suviseuroja, vuodelle 2018. Äänekosken Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Uljas kertoo, että vuoroa on nyt odotettu jo kymmenen vuotta. Se on kuitenkin varsin tavallinen aika, sillä massiivisen tapahtuman suunnittelu ja etukäteisjärjestelyt ovat pitkissä kantimissa.
– Tällä hetkellä etsimme sopivaa paikkaa Suviseuroille. Äänekosken kaupunginjohtaja Javanaisen tapasin marraskuussa ja puhuin jo alustavasti suunnitelmista. Hän oli hyvin innoissaan. Tasan kuukausi sitten tapasimme Konginkankaan Liimattalassa maanomistajia, sillä heiltä tarvitsemme noin parisataa hehtaaria maata käyttöön. Kevättalvella jatkamme keskusteluja ja paikan varmistamista, Uljas sanoo.
Paikka kymmenilletuhansille kävijöille
Virallisesti tapahtuma kestää neljä päivää perjantaista maanantaihin, mutta suuri osa osallistujista saapuu paikalle jo keskiviikkona. Ihmisiä paikalle kokoontuu noin 60 000–70 000 henkeä vuosittain. Niin suuren joukon oleilu ja majoittautuminen alueella vaatii hyviä ennakkojärjestelyjä: Peltoja pitää muun muassa panna heinälle kolmeksi vuodeksi ennen tapahtumaa, jotta maa vahvistuu tarpeeksi. Viljasadon menettämisestä maanomistaja saa korvauksen.
– Vastaanotto on tähän mennessä ollut positiivisen utelias ja ilmapiiri ollut myönteinen, kysymyksiä on paljon. Itse en ole mitään negatiivista kuullut. Itse järjestelyt hoituvat tietenkin kaikkien Keski-Suomen Rauhanyhdistysten voimalla. Viimeksi Suviseurat on järjestetty tällä suuntaa Suomea Petäjävedellä vuonna 2000, Uljas toteaa.
Pekka Uljas arvelee, että Äänekoskella tämä tarkoittaa ihmisvirtaa ja majoituspaikkojen tarvetta. Aiempina vuosina muun muassa koulujen luokkia on varattu perheiden käyttöön tapahtuman ajaksi.
Mutta ennen kuin päästään niin pitkälle, on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen päätettävä lopullisesti Suviseurojen vuoden 2018 järjestämisestä tulevana kesänä. Jos paikaksi valitaan Äänekoski, niin työryhmä järjestelee asiat kuntoon vuoden aikana, jotta sitten virallinen organisaatio pääsee hoitamaan varsinaiset järjestelyt loppuun.
Luotetaan siihen että peruuntuu tai kielletään ! Saastaista sairasta sakkia ei tänne haluta !
Olet hyvin yksin,turhaa horiset .
Minä olin suviseuroissa viimeksi nuorena pojankossina. Muistan tilanteen kuinka tuntematon tyttö kävi nappulaani käsiksi. Harmittaa vieläkin kun en silloin tiennyt mitä se oli vailla ja mitä sille tytölle olisi pitänyt tehdä.
Voiko näiden tulon estää ? Tekee niin pahaa että noin iljettävät ihmiset tulee tänne !
eivät ole ollenkaan iljettäviä, päinvastoin hyvin miellyttäviä:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw
Voit toki,yrittää estää.
Muistui mieleen yksi tutkimus jossa löytyi lahkosta 132 pedaria joista 34 oli johtoasemassa /puhujaveljiä ! Kertoo selvää kuvaa lahkon saastaisuudesta ! Veli veljeä piiloitellen ,uhreja käytännöillään hiljentäen . . .
puolet äänekoskelaisista poikkeaa Suviseuroissa. Porissa on 80.000 asukasta, joista 20.000 kävi tutustumassa Suviseuroihin. Porissa Suviseurat olivat aivan kauungin keskustassa.
Punikkeja vituttaa, kun heidän tilaisuuksissa ei käy yhtään alle 70-vuotiasta.
Punikit+samanlaista+saastaa.+.+.+Se+että+lestoja+on+alle+70+kymppisiä+johtuu++lapsitehtailusta+ehkäisykielolla+!+Ja+tutkimusten+mukaan+n.50+%+lestoista+pakenee+lahkosta+tultuaan+täysikäiseksi+ja+punaisuus+kanssa+aivopesun+seurausta+ja+paranee+monesti+kuin+aivot+on+kehittynyt+valmiiksi+n.30+iässä+!
Kuinka paha krapula,sinulla on nyt ?
Jotain tarttis keksiä niille joiden aivotoiminta ei tule normi ihmisen tasolle, vaan jää lestaksi tai punikiksi . . .
nyt mahdollisuus tulla normaaliksi ihmiseksi kun Suviseurat tulevat Äänekoskelle.
että nuo ovat Jumalan lapsia:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw
Äänekosken Suviseuroissa aion poiketa.
Lopeta prkl tuo höpötys. Tiettyyn rajaan saakka sitä lessuja ymmärretään, mutta kaikella on määränsä ja rajansa. Tunnen joitakin lessuja joista taas ainakin yhdellä omatunto saattaa kolkuttaa kohtapuoliin kun on aikaa miettiä asioita ja tekoja. Voihan sitä ihmisen omatunto tietenkin paatuakin.
Suviseurojen jälkeinen aamu : "voiko ihanammin , päivän enää alkaa".
Ruisrocin jälkeinen aamu : "kauhea kankkunen,paskattaa,oksettaa".
Aivopesu valheopilla tekee tosi pahaa aivoille ,sieltä takaisin normaaliksi ihmiseksi on aika mahoton projekti . . .
Se on helppoa eroat vaan punikki puolueesta.
Kyllä vl-lestadiolainen voi kuulua nykyään käsitykseni mukaan vasemmistoliittoon. Ei siinä pitäisi olla mitään estettä. Itse ainakin olen vl-lestadiolainen ja vasemmistoliiton jäsenkirja löytyypi takataskusta.
taikka ei ollenkaan on nykyään sekoitettu uskontoa ja politiikkaa. Ilmeisesti saa esim. äänestää omantuntonsa mukaan.
Kyllähän Suviseurat on merkkitapahtuma. Suviseuroja on odotettu paikkakunnalle jo 10 vuotta.Aivakin viime kesänä tiedotusvälineet Satakunnassa tekivät pelkästään myönteisiä juttuja Porin Suviseuroista.
Onko sinulla,tuollainen ongelma ? Tee parannus .
Milloin Äänekoski parantuu punikkitartunnasta? Sairasta menoa...
Vanhoillis Lastadiolaisten opin mukaan punikit, kuten kommunistit ja sosialidemokraatit joutuvat iänkaikkiseen helvettiin.
asia ole. että Suviseurat vuonna 2018 jätjestetää Äänekoskellas.
Ruisrock pitäisi kieltää,syystä että sinne pesiytyy alin pohjasakka,rikollisia laidasta laitaan.
nen voimannäyte, että talkoovoimin voidaan panna pystyyn 80.000 hengen yleisötapahtuma.
Aion pyöräillä seuroihin ensi kesänä,jos en ole ostanut autoa sitä ennen.
Puhkon sinulta kumit ja potkin pyöräsi lyttyyn.
Kyllä siinä valaistus ja usko tulee Liimattalan synnissä rypeville pakanoille viimeinkin kun pelastajat saapuvat sadoin saarnaajin ja heiluttavat Herran miekkaa väärintehneiden yllä!
Olisko hyviä majoitusvinkkejä tarjolla ;) ??
Tullaan kovasti jo!
Herran huone on aina avoin kaikille, herran rauhaa ja tervetuloa! Päästään kohta oikein toimintaan virkistävän Espanjassa asutun talven jälkeen ja täynnä energiaa järjestämään Suviseuratoimintaa. Lumet sulaa ja kirkkaus on tullut tänne kaamokseen ja syntisillekin koittaa valo ja kirkkaus.
Muistakaa että vanhuksille ja sairaille on myös erityispalvelua kaikissa muodoissa Suviseuroilla järjestetty joten tervetuloa hienoon tapahtumaan!
Kiitoksia kutsusta mutta en tue kulttien toimintaa Suomessa joten jätän väliin, hyviä seuroja teille kuitenkin.