12-vuotias näyttelijäharrastukseen?

Hei, olen 12-vuotias tyttö Turusta, ja unelmani olisi olla joskus näyttelemässä elokuvassa. Kyllä, olen lukenut hyvin monia keskustelupalstoja, joissa ollaan sanottu, ettei ole suurenmoisia mahdollisuuksia päästä elokuvaan näyttelemään, ja mitä kaikkea se vaatii. On myös sanottu, että siihen pitää laittaa kaikkensa, mutta tahdon aloittaa vain pienestä. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta näyttelemisestä, paitsi koulun piennäytelmät ja harvat elokuvat joita olemme tehneet. Mutta kysymys kuuluukin niin, että missäpäin Turkua sijaitsisi jonkinlainen näyttelykoulu, jossa voisi käydä kaikenikäiset? Vaatiiko sinne näyttelyn taitoja jo ennestään, vai saako sinne mennä tietämättä miltei mitään? Haluaisin aloittaa ensin harrastamaan lavalla näyttelemistä, ja joskus jos mahdollista siirtyä elokuviin. Mutta en vain tiedä mistä aloittaa. Koulussakaan ei ole näytelmäkerhoja. Eli tietääkö joku, miten voi aloittaa harrastamaan näyttelyä ilman esimakua? Arvostaisin suuresti, jos vaivautuisitte kertomaan!
0132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tähtiloiste kirjoitti:

Hei, olen 12-vuotias tyttö Turusta, ja unelmani olisi olla joskus näyttelemässä elokuvassa. Kyllä, olen lukenut hyvin monia keskustelupalstoja, joissa ollaan sanottu, ettei ole suurenmoisia mahdollisuuksia päästä elokuvaan näyttelemään, ja mitä kaikkea se vaatii. On myös sanottu, että siihen pitää laittaa kaikkensa, mutta tahdon aloittaa vain pienestä. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta näyttelemisestä, paitsi koulun piennäytelmät ja harvat elokuvat joita olemme tehneet. Mutta kysymys kuuluukin niin, että missäpäin Turkua sijaitsisi jonkinlainen näyttelykoulu, jossa voisi käydä kaikenikäiset? Vaatiiko sinne näyttelyn taitoja jo ennestään, vai saako sinne mennä tietämättä miltei mitään? Haluaisin aloittaa ensin harrastamaan lavalla näyttelemistä, ja joskus jos mahdollista siirtyä elokuviin. Mutta en vain tiedä mistä aloittaa. Koulussakaan ei ole näytelmäkerhoja. Eli tietääkö joku, miten voi aloittaa harrastamaan näyttelyä ilman esimakua? Arvostaisin suuresti, jos vaivautuisitte kertomaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu