Myelooman ekat oireet kallossa?

Luukipu

Olen 48-vuotias nainen ja hyvin huolestunut parin viime kuukauden aikana kallooni ilmestyneistä muutoksista. Ensin tuli kallon etuosaan otsastä suoraan taaksepäin pystysuora painauma, jonka pituus on noin 5 cm. Se ei kasva pituutta, vaan on levennyt aika nopeasti ja on ehkä millin-kaksi syvä. Muuten menisi varmasti oman vainoharhaisuuden piikkiin, mutta mieheni on huomannut sen ja sen kasvun myös. Nyt ehkä pari viikkoa sitten huomasin uuden alkavan painauman tämän entisen vierelle. Se on ehkä pari senttiä pitkä, mutta tuntuu kasvavan myös.

Minulla on jo kauan ennen löytöjä ollut kallon luu kipeä. Sitä kipua ei voi sekoittaa esim. päänsärkyyn, vaan kyse on selvästi luukivusta. Samoin minulla on jo jonkin aikaa ollut oikeassa sääriluussa yksi kohta, johon aina välillä tulee pistävä kipu. Jossakn vaiheessa jopa vitsailin miehelleni että mulla on varmasti joku luusyöpä, kun on aina samassa kohtaa kipu. Typerä, typerä minä!

Olen lukenut paljon myeloomasta enkä tunnista muita oireita, mutta ilmeisesti nämä luumuutokset voivat olla ensimmäinen oire, jonka jäleen tulee verioireita ym. Onko kenellekään käynyt näin?

Kävin ortopedillä jalkaleikkauksen kontrollissa ja mainitsin ortopedille näistä painaumista. Hän tunnisti ne selvästi ja laittoi minulle lähetteen neurokirurgille. Nyt minua jännittää enemmän kuin ikinä elämässäni.

5

7097

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vela.T

      Aloituksestasi on aikaa, mutta jos huomaat, niin onko selvinnyt mikä sinulla on vai oliko mitään vakavaa ?
      Minulla epäiltiin myeloomaa vuosia sitten. Luin myöhemmin, että myelooma voi olla piilevänä vuosia. Nyt on alkanut tulla luukipuja ja trombosyytit laskee. Pelottaa.
      Onko kellään tietoa myelooman oireista.
      Googlaamalla kyllä löytyy, mutta mikä on tilanne todellisuudessa...?
      Mitkä ovat ensimmäiset oireet yleensä ?

    • Tytär_2018

      Hei, äidilläni todettiin multippeli myelooma 11 vuotta sitten. Hänen tautinsa ei ole koskaan levinnyt luustoon. Silti hoidot olivat alussa rankat: sytostaatteja ja kantasolusiirto omista soluista, joka oli se rankin. Lääkehoitoa kotoa käsin nämä vuodet.

      Muistan kun syöpä löydettiin. Olin suunniltani. Jos silloin olisin uskonut niitä, jotka sanovat, että myelooma on syövistä lottovoitto. Äitini on kuitenkin saanut arvokkaita lisävuosia, vaikka välillä kivut ovat vaivanneet. En ole enää vuosiin uskonut, että myelooma häntä vie.

      Nyt sitten yhtäkkiä hemoglobiini romahti. Epäiltiin aluksi myeloomasta johtuvaksi. Kunnes romahti kunnolla. Paksusuolentähystyksessä löytyi kasvain, josta tiedämme vain, että se vaatii kirurgisen operaation. Huolestuttaa vain se, että äitini peruskunto on tietysti myelooman takia heikompi. Miten lienee jaksaa leikkauksen? Ja tietysti henkinen puoli huolestuttaa. Eikö myeloman tuoman epävarmuuden kanssa eläminen ollut tarpeeksi yhden ihmisen kannettavaksi?

      Summa summarun. Minun kokemukseni mukaan on paljon pahempiakin syöpiä kuin myelooma, joka tyypistä riippuen voi olla todella rauhallinen tauti. Ehkä jonain päivänä krooninen sairaus, jota hoidetaan kuin muitakin kroonisia sairauksia.

    • IngaX

      Luussa ei ole kipuaistia sellaisenaan, vaan esimerkiksi luunmurtumissa kipu tulee repeytyneestä luukalvosta, joka siis aistii kipua.

      Myelooma voi kyllä alkaa paljastua esimerkiksi tutkittaessa selkäkipua. Yleensä tällöin on kyseessä kasvain ko. luuytimessä ja silloin yleensä asia paljastuu myös veri- ja virtsakokeissa, joissa ilmenee paraproteiinin eritystä. Monasti hemoglobiiniarvot ovat alhaiset ja sairaus kuvastuu myös muissa veriarvoissa.

      Luuydinnäyte otetaan sairauden varmistamiseksi.

      Minun selkäkipujani on tutkittu varmaankin liki 10 vuotta, ja nyt selkärangasta löytyi kasvaimia, joista suurin paljastui biopsiassa myeloomaksi. Veri- ja virtsakokeissa ei ollut mitään erikoista. Luuydinnäyte oli puhdas, josta tehtiin päätelmä, että se "myelooma" onkin yksittäinen plasmasytooma, joka voidaan hoitaa sädettämällä ja on todennäköistä, että tauti sammuu sen jälkeen kokonaan.

    • Näply

      Mieheni sairasti 12 vuotta multippeli myeloomaa, johon lopulta menehtyi. Hänellä selkäkivun myötä alettiin tutkia, jolloin todettiin CRP eli tulehdusarvo oli korkealla 98. Paraproteiinit jotain 35 luokkaa. Meni puoli vuotta ennenkuin alettiin varsinainen hoito, velcade-hoito, kulki vain kesken työpävän tiputuksessa eli jotain sytostaatteja. Pärjäsi hyvin kantasolusiirtojen välit eli kaksi omista kantasoluista. Viimeisenä Revlimid-tabletit pitivät taudin poissa, mutta sitä kesti neljä vuotta, jonka jälkeen yritettiin yhdistelmähoitoja vuosi ja sen jälkeen ei ollut enää mitään tehtävissä. Luustokivut olivat kovat, joita lievitettiin huumeisiin verrattavilla oxycontin-tableteilla. Omilla kantasoluilla ei pystytä lopullisesti parantamaan sairautta, vaan saa lisää elinvuosia, mutta siinäkin tulee katto vastaan eli nekin ovat hengenvaarallisia ja hyvä aika aina puolittuu: ensin oli 4 v, sitten 2 v ja sitten ei kannattanut enää tehdä, vaikka kantasoluja oli jäljellä. Kaikki vuodet olivat kuitenkin ihan elämisen arvoisia ja mieheni oli tosi positiivinen eikä tahtonut antaa sairaudelle periksi. Kiitos vielä kaikista 42 vuodesta sinulle, rakas mieheni.

    • Anonyymi

      Kallon luu vasemmalta puolelta tuli illan aikana laajalta alueelta kipeäksi,
      päälaelta korvaan asti. Luu tuntuu koskettaessa aralta.Ihmettelen ja huolestuin.
      Aloin etsiä mikä voi olla syy. Päädyin tähänkin ketjuun vastauksia etsimään.Olen kauan epäillyt, että minulla osteoporoosi. (Terkkariin ei saa aikoja,
      ellei oksenna verta)
      Minulla on todettu fazekas 1.
      Olen 75v nainen.
      Onko syytä mennä jollekin lääkärille ? Mille, jos terveyskeskukseen ei pääse ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      67
      3788
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3169
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      96
      2421
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1649
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1408
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1280
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      42
      1208
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      50
      1021
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1021
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1020
    Aihe