Aloitus perustuu siis vanhaan käsitteeseen sisältäen omantunnon kysymyksen.
Itse koen käsitteen paitsi fyysisenä tekona myös empatiana toista ihmistä kohtaan. Useimmat varmasti tekevät näitä "hyviä töitä" ihan huomaamattaan ennalta harkitsematta. Minusta se juuri on parasta! Toki hyväntekeväisyys jne on upeaa, mutta esim heikomman auttaminen hetkessä vaikka oven avaamalla ja surujen kuunteleminen tai vaikeuksissa kannustaminen on lähempänä meidän kaikkien mahdollisuuksia. Rahaa ym ei kaikilla ole kuin omiksi tarpeiksi...
Eli leikkisästi: oletko hyvis vai pahis? Täysin piittaamaton muista ei normaali ihminen ole?
Päivän hyvä työ - teetkö niitä?
61
503
Vastaukset
- Kas-näin-sen-teen
Päiväni hyvä työ..?
Vastasin tähän viestiin.
Pikku pahistisesti jäynät mielessä. - Voimaa.toistaiseksi
Hoidin lapsenlapsia tänään ja eilen. En koe sitä hyväntekeväisyytenä muille kuin lapseni perheelle. Ja heillekin annan ilolla sen mitä on nyt ja jää . Olen ihan naatti. Heitäpä 14 ja 20 kiloista kymmeniä kertoja isoon lattiatyynyyn takanpankolta. Ole siinä leikin sivussa piilosta muutama tunti. Ja tanssi, kun 5-vuotiaasta tulee tanssija. Koko sen ajan mitä olen, pitää häärätä jotakin.
Kävin sitten katosmassa muistisairasta. Hyvässä hoidossa, mutta niin ahdisti, on liian läheinen. Ei päätä ei häntää jutuissa. Toivon että on hyötyä käynnistä, varma en ole.
Sitten lähdin 8 kmn lenkille, radio korvilla, joku siellä kertoi 100 (todellisuudessa n. 70) kmn kävelystä, varpaankynnet ja päkiät kovilla. Siis itselleni tein hyvän työn. Vielä venyttelen ja jotain jumppaan, että jaksan itseni ja läheiseni.- Taikuritässä
Olen jatkanut kuolinsiivousta. Keräsin lähetyskirpparille vietävää. Jospa joku ilahtuisi ja saisi itselleen jotain tarpeellista.
En usko, että kukaan on läpeensä paha. Taikuritässä kirjoitti:
Olen jatkanut kuolinsiivousta. Keräsin lähetyskirpparille vietävää. Jospa joku ilahtuisi ja saisi itselleen jotain tarpeellista.
En usko, että kukaan on läpeensä paha.Useimmat" pahikset" vain tuovat esiin omaa epävarmuuttaan ja pettymyksiään touhuillaan - osin tietämättään. Oikeita pahiksia on vähän ja heistäkin mieleltään järkkyneitä kaikki. Kukaan ei ole syntyessään paha...?
- Taikuritässä
No. Tänään taas ammuskelua kirkossa ison meren takana.
Tuo kynnys on käynyt liian matalaksi. Aselakihan siellä erilainen kuin meillä, vaikka olemmekin aika "aseistettu" kansa. Siellä hyväksyttävää ampua tunkeutujaa - meillä ei saa rikolliselta karvaakaan päästä taittaa, vaikka on juuri tuhonnut omaisuutta ja henkilö vain tahtoo suojella omaisuuttaan/firmaansa/henkeään??!! Trump juuri kertoi heidän aselakiensa olevan ihan ok, koska viimeisinkin suurtehoampuja oli päästään pipi...
Mitä tässä pitäisi tehdä ja ajatella - molempi pahempi, mutta Suomen laki suosii rikollisuutta ja konnat tietävät sen.- Taikuritässä
Sanonpa näin, että jos joku tunkeutuisi kotiini ryöstömielessä, niin tokko sanoisin,,että anteeksi, että häiritsen yötyötänne, mutta keitänkö teetä, Liptonitko?. Kyllä tasantarkkaan yrittäisin häätää tunkeutujat. En edes kerkeäisi miettiä, olenko nyt hyvä tai olenko vaarassa.
Kotioveni on se raja, mistä kukaan kutsumaton ei tule sisään noin vain.
Olisin pahana. - Sulho.koville
Eli kuinka kiltti tossuinen pitää miehen olla, päästäkseen yli kynnyksesi omin jaloin ei kontaten.
Taikuritässä kirjoitti:
Sanonpa näin, että jos joku tunkeutuisi kotiini ryöstömielessä, niin tokko sanoisin,,että anteeksi, että häiritsen yötyötänne, mutta keitänkö teetä, Liptonitko?. Kyllä tasantarkkaan yrittäisin häätää tunkeutujat. En edes kerkeäisi miettiä, olenko nyt hyvä tai olenko vaarassa.
Kotioveni on se raja, mistä kukaan kutsumaton ei tule sisään noin vain.
Olisin pahana.Lietsomatta mitään - en hyväksy kotiini tunkeutujaa, jos sellainen pahoin aikein tulee. Aivan varmasti puolustan kotiani tarpeen vaatiessa! Omakotitaloon kohta muuttaessamme tämä on erityisesti mielessäni. kerrostalossa on yläkerroksissa turvallisempaa. Tietysti turvahälytys järjestelmä on ok. Olen reviiritietoinen?!
- Taikuritässä
Sulho.koville kirjoitti:
Eli kuinka kiltti tossuinen pitää miehen olla, päästäkseen yli kynnyksesi omin jaloin ei kontaten.
Eriti eriti kiltti. Omat jalat on oikein hyvät olla, koska kynnys on korkea.
Tossuista viis. Mutta nelivetonen ilman renkaita on jo heikko esitys.
En ole tehnyt tänään hyvää kenellekään. Aamulla keitin kahvit kaverille kun läksi ajamaan kotiinsa ja iltavuoroon töihin.
Sitten tein pullataikinan, leivoin omenapiirakkaa ja korvapuusteja pakkaseen. On mitä tarjota jos joku käy.
Kävelin pienen lenkin sateessa, en nähnyt ketään tuttua, kävin samalla kaupassa.
En pidä auttamista hyvänä työnä, hoidin miestäni kauan kun hän sairastui, en ikinä tuntenut olevani sen parempi ihminen kuin sellaiset jotka eivät moiseen savottaan ryhdy. En itsekään uskonut pystyväni jatkamaan niin kauan, aika vain kului päivästä toiseen.
Autan jos joku pyytää apua, en itse mene tyrkyttämään apuani.- Taikuritässä
Näin sivullisena tuo läheisen hoitaminen on ollut hyvää työtä. Kaikista ei siihen ole.
Ne pullat pakkasessa voi ilahduttaa jotakuta.
Juu. Tsemppasin syöpähoitojen sivuvaikutusten kourissa taistelevaa läheiset.
Minulla myös eräs läheinen ystävä, jolla syöpiä leikattu ja voitettu - ei, kun taas uusi syöpä. Keskustelen ja yritän tsempata muutaman päivän päästä tulevaan keikkaukseen (hän pelkää nyt huomattavasti enemmän kuin entisiä leikkauksiaan).
transpositio kirjoitti:
Minulla myös eräs läheinen ystävä, jolla syöpiä leikattu ja voitettu - ei, kun taas uusi syöpä. Keskustelen ja yritän tsempata muutaman päivän päästä tulevaan keikkaukseen (hän pelkää nyt huomattavasti enemmän kuin entisiä leikkauksiaan).
Syöpä on niin viheliäinen tauti. Sillä on niin pelottava maine vieläkin. Yhä nuoremmilla on nykyisin syöpää. Heillä, joiden elämä pitäisi olla vielä edessäpäin.
transpositio kirjoitti:
Niin :((
Mut onneksi ollaan Suomessa, jossa terveydenhuolto ja syövän hoidot ovat huippuluokkaa. Mutta ymmärrettävää että syöpä toisensa jälkeen ei mieltä ylennä.
- Tulimieleentämä
Arjessa tuntemattomien ihmisten auttaminen pienillä teoilla on mielestäni kivaa ja tekee arjesta juhlaa jos näin voi asian ilmaista. Pient teot tai toisen ilahduttaminen, auttaminen, huomioiminen on vain normaaliin elämään kuuluva itsestäänselvyys. En jaksaisi elää ellen voisi huomioida ympäristöä monin tavoin. Ehkä itse siinä saa eniten vaikka se ei ole tarkoitus. Se on asenne ja jostain syystä ihmisessä on varmaan jokin ominaisuus, että on vakea ohittaa kärsimystä. Tosin kaikkia ei voi auttaa mutta on hyvä tiedostaa, se että oma hyvä osa on vain sattumaa ja toisinkin voisi olla. Ollaan samassa elämän veneessä. Yhdellä enemmän taakkaa, toinen pääsee vähemmällä. Toisen taakkaa voi välillä kantaa tai helpottaa. Se ei ole keltään pois.
Tämä on totta - Kotimme viereisessä talossa on lähikauppa, jossa usein piipahdan. Lähestyin kaupan ulko-ovea samaan aikaan erään herran kanssa, joka kulki ilman sauvoja tms "linkkuveitsiasennossa". Hän käveli sujuvasti, mutta selkänsä oli 90 asteen kulmassa lantioon nähden. Hän ehti ovelle ensin ja iloisesti alhaalta hymyillen avasi ovan minulle. Kiitin toki, mutta unohdin samalla osan ostoksistani. Ihana herra!
Voi, kun olisin tavannut hänet vielä uudelleen...- Tulomileentämä
Paitsi, että kaikki on normaalia kanssakäymistä ihmisten välillä. Ei sitä voi mieltää ns hyviksi teoiksi. Hyväntuulisuus vaan on osa persoonaa ja yhteydenottoa muihin ihmisiin. Tietoinen ’hyvä teko’ on sitten eri asia. Silloin oikeasti auttaa hädässä olevaa ihmistä. Tiedostaen, että jos itse olisi samassa tilanteessa, sitä voisi toivoa jonkun auttavan. Myös pakolaisten auttaminen on sitä, että ylittää oman mukavusalueensa koska ihmisen vain tulee auttaa lajitovereitaan. Mielummin auttaa kuin kääntää selkänsä. Ja tiedostaa sekin ettemme ole täällä vain itseämme varten. Elämästä tulee itsekästä ja surkeaa jos ei pysty toimimaan itseään suuremmassa viitekehyksessä. Hyviä päiviä!!!
- maissiiii
En koskaan ajattele tekeväni hyvää tai pahaa.
Niin pienet on elämäni raamit
kunhan niistä jotenkin selviän.
Ei ole suuria missioita.
Joskus osuu hyvä kohdalle ja joskus taas jotain muuta.Useimmat hyvät tehdäänkin sen kummemmin ajattelematta. Sinulla on jo ajatuksen tasolla paljon hyvää...teoissakin. Se on sinulle luontevaa, joten et edes huomaa sitä.
- mimmimum-..mi
Autan aina jos apuani tarvitaan vaikka lapsen hoitoon....harvoin tarvitaan mutta olen se ensisijainen mummi....Se mikä tulee aina joskus esiin on rolaattori ikäihmisten kulku ulko ovista ja roskakatokseen meno...roskakatos on lukollinen ja korkea kynnys... Talon ulko ovi on raskas ja tuulikaapin ovi on heti lähellä...kumpikin aukeaa ulospäin....siis todella hankalat....autan mielelläni kun huomaan...
Niin - helppoa ei kulkeminen kaikissa taloissa ole. Itse olen menettänyt isovanhempani toista pappaa lukuunottamatta niin, etten ole koskaan edes tavannut, kun syntymääni ennen jo poistuneet. Ikäihmiset ovat sydäntäni lähellä ja autan heitä tosi mielelläni. Taloyhtiössämme asuu monta hienoa vanhempaa henkilöä.
Minua joskus harmittaa se kun tulin auttaneeksi. Esimerkiksi rahan lainaaminen omista vähistä varoista silloin kun niitä ei makseta takaisin ottaa kyllä päästä.
Niin - siinä on se sudenkuoppa, että auttaa, kun huolettaa toisen tilanne. Sisimmässään tietää, ettei lainaa makseta takaisin. Sen on lupa kiukuttaa! Silloin vain ei-sana seuraavalla kerralla. Sitten miettii, että mitenkähän toinen pärjää..?
transpositio kirjoitti:
Niin - siinä on se sudenkuoppa, että auttaa, kun huolettaa toisen tilanne. Sisimmässään tietää, ettei lainaa makseta takaisin. Sen on lupa kiukuttaa! Silloin vain ei-sana seuraavalla kerralla. Sitten miettii, että mitenkähän toinen pärjää..?
Minä luulin että hän maksaa, kertoi päivänkin. Ei ole kuulunut mitään. Pitäisikö muistuttaa? Jos on niin röyhkeä ettei maksa, voinhan olla yhtä röyhkeä ja kysyä milloin on tarkoitus maksaa. Toista kertaa en lainaa.
siilenämää kirjoitti:
Minä luulin että hän maksaa, kertoi päivänkin. Ei ole kuulunut mitään. Pitäisikö muistuttaa? Jos on niin röyhkeä ettei maksa, voinhan olla yhtä röyhkeä ja kysyä milloin on tarkoitus maksaa. Toista kertaa en lainaa.
Voithan kysyä vaikka siihen malliin, että onko hän unohtanut velan vai mistä kiikastaa.
eppu2 kirjoitti:
Voithan kysyä vaikka siihen malliin, että onko hän unohtanut velan vai mistä kiikastaa.
Totta. Niin varmasti teenkin kunhan osutaan kohdakkain. Nyt jostain syystä ei vähään aikaan ole näkynyt tai välttelee ;).
siilenämää kirjoitti:
Totta. Niin varmasti teenkin kunhan osutaan kohdakkain. Nyt jostain syystä ei vähään aikaan ole näkynyt tai välttelee ;).
Jos edes reilusti sanois kysyis että voiko maksaa vähän myöhemmin ja sanoisi päivämäärän. Tai kysyisi että vloiko maksaa erissä mutta tuo täydellinen hiljaisuus ja välttely suoraan sanottuna ÄRSYTTÄÄ. Eihän asioista noisn hoideta.
ihan pinnistelemällä ja tietentahtoen en hyviä töitä tee, niitä tulee tehtyä kun kohdalle osuu sopiva tilaisuus, enkä niitä mitenkään hyviksi töiksi noteeraa, pikemminkin kuuluu hyvään käytökseen ja toisten huomioonottamiseen.
Juuri tuota tarkoitin aloituksessani, kun mainitsin tekojen usein olevan tiedostamattomia- omaan persoonaan kuuluvia :)
- Voimaa.toistaiseksi
Jestas, minulle tehtiin hyvä työ. Vävy soitti haluanko just kaadetun riistaelämien maksaa ja muutakin lihaa. Halusin. Nyt on pitkäksi aikaa, mitä syö. Voi mikä riemu kun saa kohdata hyvää. Vävy tietää että olen aika luomu elämäntavoiltani. Ostan aika paljon lihaa kun liikun paljon, mutta aina vähän epäilen mitä ne kaupalliseen vaikkakin raakaan lihaan ymppää.
- Lemmenkäinen
Sorsia ruokkimassa,pari ristisanaa ja muijaa kaupaan kyyditsin :)
- Mistäaloittaisin
Kerronko eilisestä vai tästä päivästä?
Perusempaatikkona en pysty olemaan huomioimatta muita ihmisiä en koe sitä hyvyydeksi tai pahuudeksi, se vain on. En mitenkään tietoisesti hae hyvien tekojen hakemista, mutta kyllä niitä sellaisia pikkujuttuja mitkä voisi tiedostaa hyviksi teoiksi varmaan kertyy päivän mittaan plakkariin tiedostamatta niitä sen kummemmin. Samalla olen myös hyvien tekojen kohteena päivän mittaan, mutta koska en pidä niistä mitään kirjaa myöskään, niin on vaikea sanoa.
***
Kelataan nyt vaikka eilistä: minulla on ollut kipua sekä olkapäissä että oikean käden muissakin nivelissä jo useamman päivän. Talon miehet auttavat kaikessa mihin joudun käyttämään mitään voimaa, kauppakassien kantamisessa, purkkien avaamisessa (saan normaalisti kaikki pullot ja purkit auki, minulla on voimaa hyppysissä) poika tarjosi vapaaehtoisesti niskahierontaa ja hieroi samalla päänahkaa ja ohimoita. Itse oli harvinaisen deprimoitu ja melankoolinen mutta onnistuin pääsemään iltaan näiden ihanien ja hyvien miesten avulla.
***
Kuppi inkivääriteetä illalla ennen nukkumaanmenoa, sytyttää takka kun ulkona on syksyinen räntäsade ja pimeys laskeutuu Daalan rannoille; olen perusvireeltäni huolehtija, en hyväntekijä. Legolassi on taas se joka tekee suoranaisia hyviä tekoja ja aivan ventovieraillekin: palauttaa löytäneensä kukkaron kioskiin jonka edustalta sen poimi; kaupoissa vie takaisin hyllyihin tavarat jotka ihmiset ovat huolimattomasti jättäneet vääriin paikkoihin (minä tapaan sanoa että antsi olla noille ihmisille jotka on duunissa täällä maksetaan siitä että ne järjestelee tavarat täällä). leikkaa naapurinkin puolelta pensasaidan kysymällä ensiksi tietenkin luvan, kaikenlaista pientä arkihyväntekeväisyyttä, josta ei saa mitään palkkaa tai edes tunnustusta. Paitsi ehkä karmapisteitä. Seuraavaan elämään.- vfihimsf
En minäkään ole aina saanut takaisin lainaamiani varoja . Tai jos jostain syystä kadonnut pankkipapereita tai korttejakaan -mikä tietysti harmittaa jos tulee ylimääräisiäsotkuja ja työtäkin entisten lisäksi . Sair. digipalvelulle piti tehdä kahdeksansivuinen kooste hoidon arviointia varten - palvelunro ei vastannut ja enpä tiedä mitä jatkossa. Onneksi kylällä ystävällinen terveyskeskus toimii ja hoidon saralla päässyt avun piiriin . Aikoinaan- en edes tiedä- moneenko kertaan murretut lukot tlon ovista - korjausta siihenkin asiaan tulossa.
Aurinkoinen päivä - uusi lääke auttaa ja jatkan iloisin mielin minäkin kuolinsiivoustani. - lacucaracha
Rehellinen vastaus on kyllä, mutta en päivittäin. En pidä tapanani kertoa niistä, mutta on kivaa tietää, että jollakin joskus on hyvä mieli sen vuoksi. Olen aikoinaan saanut niin paljon tukea vierailta ihmisiltä, jopa lapsilta jne., että autan, kun tilaisuus tulee. Ikä ja kokemukset auttavat tunnistamaan avun väärinkäyttäjät. Niitäkin on matkan varrelle sattunut.
En vartavasten ajattele hyvien töiden tekemistä.
Aina jeesaan, jos kohdalle sattuu. Toisin en voisi kuvitella olevan.Siinähän se onkin, että hyvän työn tunnistaa vasta jälkeenpäin jos asiaa alkaa miettimään. Spontaanius on hieno juttu.
Olen nyt itsekin asiaa hieman mietittyänä huomannut mm seuraavaa: olen aikojen kuluessa löytänyt useamman kerran vieraiden ihmisten omaisuutta - lompakkoja, pankkikortteja ym. tietysti esim pankkikortit vienyt ko pankin konttoriin ja lompakkojen omistajiin ottanut yhteyttä, kun saanut tiedot lompakon papereista. Itsekin olen kolme kertaa hukannut rahapussini - kerran tipahti kassin päältä lumihankeen, kerran taksin takapenkille ja kerran jäi kaupan kassalle. Aina olen saanut kaiken takaisin...Ilmeisesti rehellisyys palkitaan jo tässä elämässä :)
- teretule
Yritän tehdä hyviä töitä elämässä. Pesin autoni tänään ja siinä kuivatessa tuli naapurini kotiin ja avasi autonsa konepellin, siitä sain asiaa kysellä koska noin kuukausi sitten hän sai Thai naisen jota on yli toista vuotta odottanut. Hän saa nyt asua täällä ja se on hyvä. Hän on (nainen) siitä päivästä kun tuli kerännyt sieniä (kanttarel) noin yksi kuukausi ja tienannut yli 3000 euroa.
Huono asiassa kielessä kun ei erota miestä ja naista vaan on hän, Suomi on hyvä maa näille HÄN.Hyvän työn voi tosiaan tehdä ihan itselleenkin. Minulle ainakin tulee hyvä olo, jos saan tehdyksi esim jonkin laiskuuttani laistamani kotityön , kuten sekaisen kaapin siivouksen ja uudelleen järjestelyn.
- Taikuritässä
Noin voi hyvinkin olla. Sortteerasin valokuvia ja hävitin osan mm. vanhoilta työpaikoilta. Jäljelle jäi sellaiset, mistä lapseni voi aikanaan plokata säilytettävät. Nyt pitäisi tutkia villalangat ja viedä pois sellaiset, millä ei ole käyttöä. Joku voi tarvita joululahjoihin lankoja. Pienen pieniä juttuja.
Joulukoristeet pitäisi tutkia myös.
Pitäisköhän tehdä hyvä työ ja laittaa toi Legolassi metsään hakeen vimpat trattikset kotiin ennen lumentuloa? Taidan odottaa huomiseen kun alkaa jo olla pimeä. Onhan meillä tosin jossain sellanen otsalamppu.....
- teretule
LaPaloma tangoja olen kuunnellut lisää ex italialaisia. Kaikkea hyvää Teille.
- teretule
Tämä tahti sopii, tai en tiedä---- toivon kuitenkin että tanssitte......
https://www.youtube.com/watch?v=yCa8NMQfJNc
Hyvää jatkoa.
Olen hyvien puolella, tulee mieleen elokuva Hyvät, Pahat ja Rumat. No joka tapauksessa tai siitä huolimatta olen hyviksien remmissä.
Tervehdin kanssaihmisiä, uskon näinkin pienen asian asian tuovan joillekin hyvän mielen. Töissä joutuu sanomaan varmaan 50 kertaa huomenta, mutta siitä huolimatta olen ehdoton tässä asiassa.
Naiset päästetään ovesta ensin ja heille avataan ovi!
Olen hyvä kuuntelija ja olen huomannut, että kun saa jakaa jonkun ikävän tapahtuman toisen kanssa, se helpottaa ja lohduttaa puhujaa.Oletko huomannut, että henkilö jonka murheita olet aidosti kuunnellut/keskustellut ei unohda sitä. Olet hänen silmissään sellainen henkilö, jolle hän uskoutunee toistekin ja jonka mielipiteitä kuuntelee...Itselläni tällaisia kokemuksia, jotka ovat johtaneet ystävyyteen asti.
transpositio kirjoitti:
Oletko huomannut, että henkilö jonka murheita olet aidosti kuunnellut/keskustellut ei unohda sitä. Olet hänen silmissään sellainen henkilö, jolle hän uskoutunee toistekin ja jonka mielipiteitä kuuntelee...Itselläni tällaisia kokemuksia, jotka ovat johtaneet ystävyyteen asti.
Olen jotenkin vaistonnut sen ja kuullut hänen puhuneen hyvää minusta myöhemmin. Näitä ulospäinsuuntautuneita ja riehakkaita henkilöitähän arvostetaan nykyään kovastikin, mutta lähes aina heillä on yksi ikävä huono puoli - he eivät osaa kuunnella.
Kuuntelutaito on oma oppimääränsä. Itse opin työn kautta vasta kolmekymppisenä. Aiemmin olin kova keskeyttämään jne :(
- Hoitskukka
Hyvien töiden tekeminen on harvinaisen helppoa kun on valinnut alansa 'oikein'. Eilen iäkäs hätääntynyt ihminen rauhoituttuaan taputteli peffalle ja myöhemmin sama tyyppi otti suureen syliinäs halattavaksi. Toinen kiitteli puhelimessa auttavaiseksi enkeliksi.
- teretule
Musiikki on Suomessa tavallaan marssin tahti---saksa ja--- kuka määrää 2017 luulen on Saksa.
Ruotsi on samassa matkassa ajassa ja historiassa. - leppäkerttulainen
Tänään lentokoneessa vieressämme istui iäkäs nainen, tulossa matkalta kotiin. Sellainen jo hauras, arkakin, mutta jutteli mielellään. Mieheni, joka istui hänen vieressään, alkoi pitää hänestä huolta. Huolehdimme yhdessä hänet pois koneesta ja läpi terminaalin oikealle laukkuhihnalle. Hän olisi varmasti eksynyt monta kertaa. Olimme omat laukkumme saaneet, mutta halusimme odottaa että hän varmasti saa omansa. Mieheni työnsi meidän kärryjä, ja minä vanhanrouvan. Hänet oli lähtöpaikassa saatellut lennolle toinen lapsistaan, ja vastassa piti olla lapsenlapsi. Me sovimme, että saatamme hänet turvallisesti vastaanottajan luo. Hän sanoi: "Teillä on varmaan kiire, miten te nyt näin minua autatte." Siihen vastasin: "Meillä ei ole mihinkään kiire. Joku kaunis päivä me saatamme olla ihan samassa tilanteessa."
Vastaanottaja löytyi, ja saimme kauniin hymyn ja kiitoksen. - teretule
Da paloma --tango-- sinulle tuttu kuin kaikille pohjolassa ja suomessa erityisesti kansan mielessä-- tangomarkkinat jne.
Minä täällä Ruotsissa olen tavannut hyvin taitavia soittajia ja on tullut esille ovat puoli suomalaisia.
Vanhana tulee kyyneleet.... - teretule
Da....
https://www.youtube.com/watch?v=QVYgju2wp6s
Da... - teretule
Suomi missä järki??? Olavi Virta jne.
Apinat --näin sanoisi Kekkonen. - teretule
Kysymys aloittajalle kuika vanha olet ??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä923181Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991777Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461637- 901470
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4071350Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21229Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946