Elektroniikkaa 80-luvun leluissa

electronic.childhood

Hain vanhempien luota omaan asuntooni äskettäin mm. vanhoja lelujani 70-80-luvuilta ja rupesin testailemaan että vieläkö ne toimivat. Ihmettelin aina erästäkin leluautoa, ensimmäisen etuveto Escortin näköisesi tehtyä "ralliautoa" joka vaihtoi eteenpäin ja taaksepäin ajoa pelkällä "naksautuksella". Siihen oli sellainen langaton "kaukosäädin" jolla sai sen naksautuksen aikaan mutta auto tottelee myös sormien napsautusta. Pitihän se sitten purkaa niin elektroniikkaahan sieltä paljastui, auton katossa sisäpuolella on jonkinlainen mikrofoni josta menee pari johtoa piirilevylle, tiukka paketti elektroniikkaa sisällä.
Mielestäni yllättävän kehittynyttä teknologiaa ollakseen 80-luvun leluauto, käsittelee elektroniikan avulla audiosignaalia jonka perusteella käskyttää moottoria eteen- tai taaksepäin ja myös ajovalot palavat vain eteenpäin ajaessa. Lelussa, 80-luvulla, tällaista teknologiaa, jotenkin tänä päivänä kuulostaa hieman uskomattomalta O_O
Vai liekö varakkaammilla ollut vieläkin kehittyneempää teknologiaa jo silloin leluissa?
Tietokoneet tietysti vielä erikseen, mullakin oli pari 8-bittistä kotimikroa 80-luvulla, ekan sain 11 vuotiaana vuonna 1986. Pari pelikonetta siihen päälle, eka oli Pong klooni jostain 80-luvun alusta ellei jopa 70-luvun puolelta ja 80-luvun puolella yksiruutuinen elektroniikkapeli, Q&Q:n King Kong.

3

882

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kasarinkasvatti

      Mullakin oli tuollainen auto! Toivoin aina radio-ohjattavaa autoa mutta jostain syystä en saanut kuin tuollaisen naksuteltavan, joka ei tee muuta kuin ajaa eteen/taakse ja samalla kääntyy eri suuntiin. Tai muita autoja mutta en koskaan sitä rc-autoa, mitä voi oikeasti ohjata ilman letkua perässä ja vapaasti kuin oikeata autoa. Aina ei saa mitä haluaa. En tiedä opettiko lelujen puutteellisuudet sitten elämään säästeliäästi nyt aikuisena, eikä mielikuvitustakaan puutu! Toisin kun kaverit joilla sitten niitä leluja oli laajalta skaalalta.
      Ennen oli joo elektroniikkaa leluissa ja olihan niitä vaikka mitä suositusta ajosimulaattorista erilaisiin elektroniikkapeleihin! Ei bugeja, ei maksullisia ladattavia lisäosia tai mikromaksuja että peliä pääsee pelaamaan...

      • electronic.childhood

        Kiva kuulla että tällainen on ollut muillakin :) Oliko Escorttisi vihreä väriltään kuten omani? Ja naksuva kaukosäädin sellainen oranssin värinen (oma kake on kateissa mutta muistan sen värin toivottavasti oikein)?
        En saanut minäkään kaikkea mitä halusin. Radio-ohjattavista minäkin muistan unelmoineeni mutta haaveeksi jäi. Letkuohjattavia sain muutamia jotka ovat jopa vielä tallessa, yhtä pitäisi tosin korjata kolvaamalla irronnut johto takaisin kiinni ja tietysti se naksuteltava auto joka jopa toimii vielä.
        Muistan myös että olisin halunnut Ritari Ässä -julisteen joskus mutta vanhemmat ei suostuneet ostamaan sitä :/
        Nyt aikuisenakaan ei tulot ole suurensuuret mutta silti en ole jaksanut ihan piheimmälläkään tavalla elellä vaan olen joskus ostanut jotain "turhaakin".

        Yhteen peltiseen leluautoon oli joskus jäänyt patterit niin pitkäksi aikaa että paristot olivat vuotaneet ja niinpä muuten siistissä peltiautossa on törkeän näköinen ruostevaurio kyljessä. Paristotilat saa varmaan siistityksi, näin youtube videon jossa vastaava vuotaneen pariston aiheuttama korroosio saatiin pois liuottamalla kontakteja etikassa (eikös vinegar ole etikka?).

        Korin ulkopuolisen ruostevaurion korjaaminen on jo haastavampi homma. Jos ruosteet saakin pois, toivottavasti ei sentään pelti ole läpiruostunut niin vähintäänkin kittailuksi, hionnaksi ja paikkamaalaukseksi menee. Vai maalaisiko samantien koko auton uudestaan niin korjattu kohta ei ehkä erottuisi niin selvästi.
        Iso työ kun koko auto on purettava jokatapauksessa alkutekijöihinsä.


    • kljkdsklsdlkdsjfkl

      ei käpylehmissä ole elektroniikkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2037
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1072
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      94
      772
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      124
      749
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      717
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      675
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      60
      644
    Aihe