Haluaisin koiran

koiranhaluiaisin

Semmoista asiaa mietin että haluaisin perheeseemme koiranpennun ja oon siitä vanhemmille sanonutkin ja olisin 100% valmis huolehtimaan siitä vaikka sitten ihan itse.Oon 13v tyttö ja palava halu ois saada koira.ei oo mikää hetken mielijohde vaan aina koirista tykännyt ja nyt ois mun mielestä oikea hetki semmoiseen.Jaksaisin käyttää lenkillä ja aamulla pissattaa aikasin ja näin.Kokemusta on sen verran että osaisin kouluttaa koiran vaikka itse (harrastanut ratsastusta 5 vuotta nii kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta löytyy ja ei pelota vaikka koira jotain yrittäisikin ja lukenu koiran kouluttamisesta).olen lukenut paljon koirista ja perusjutut tiedänkin.esim että pennun annetaan ensin kotiutua ja voi sitten opetella luomaan kontaktia ja opettaa pieniä juttuja.ja en kyllästyisi siihe koska samanlailla tykkää hevosista ja into niihin ei koskaa ole loppunut.

Mutta olen itse vähän allerginen koiralle mutta oon siedättynyt ja hevosellekkin olin ja siedätyin sillekkin ja vaikka allergia oli ja aika paha nii silti sain aloittaa ratsastuksen.Pikkusiskonikin 7v on allerginen ei testeissä käynyt mutta koiraa kun silitteli nii punaset silmät tuli mutta uskosin että siedättyis kuha ei sen makkariin koiraa päästä ja vaikka sisäilman puhdistin siihen huoneeseen.Äiti kyllä sanoi että koira olisi kiva mutta allergiaa on niin ei.Yritin kyl selittää et voi siedättyä ja jos ei siedäty nii sit allergialääkkeitä.Mä kyllä jankutan niin kauan että ees harkitsee ku pienenä isällä ollu koiria nii miksei ja osaan olla vastuullinen se pitäis vaan todistaa niille.
Koiraksi oon aatellut jotai belgian malinoisia tai jotain paimenkoiraa ja saksanpaimenkoiraa se olis niin kiva kun helppo kouluttaa kun on vaa johdonmukainen ja näyttää kuka on pomo.Jotkut nyt saattaa sanoa että ei ensikoiraksi mitää saksanpaimenkoiraa mutta tiedostan että tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteettejä ettei tylsisty ja hermostu ja ole mitenkään agressiivinen.Olen kaiken niistäkin lukenut ja luulisin että ihan mainiosti onnistuisi sen kanssa elely kun vaa tietää mitä tekee.En nyt väitä että kaiken tietäisin korjatkaa toki jos oon väärässä.vanhemmat ei oikee tykänny saksanpaimenkoirasta toinen pelkää kait mutta aika helppo ois vakuuttaa että se olis hyvä koira. Ja vois vaikka jossain kasvattajalla käydä katsomassa ja tutustumassa ensin.

Miten siis vakuuttaa vanhemmat pennusta ja että allergia ei välttämättä ole ongelma sen hankkimiseen vai kuulostaako tää ihan tyhmältä ja kannattaisko luopua toiveista?

14

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teejotainmuuta

      On tuossa sen verran noita "uskoisin" -juttuja että ei kyllä voi eläintä suositella. Se nyt vielä ehkä jotenkin voisi mennä että itse vain olet allerginen mutta jos siskosikin terveydellä rupeat leikkimään niin olisikohan vielä miettimisen paikka?

      Itsellä on kokemusta kissasta, joka jäi taloon kun lapset muuttivat pois. Ei sille aluksi kukaan ollut allerginen mutta loppujen lopuksi puoliso sairastui astmaan, joka meni jo aika pahaksi kun ei halunnut kissaa heti oireiden ilmaannuttua lopettaakaan. Onneksi kissan munuaiset viimein pettivät ja oli pakko lopettaa. Se vain oli turhan myöhään kun astmalääkkeiden kanssa piti puuhata jo ihan päivittäin että pystyi hengittämään. Onneksi sentään astma helpotti nopeasti kissan poistuttua kuvioista .

      Sitäkin kantsii miettiä että mitä se oikeastaan tarkoittaa jos sitoudut hoitamaan koiran itse. Kissa on sentään helppo otus mutta päivää kauempaa ei sitäkään voinut jättää oman onnensa nojaan. Koiran kanssa et piipahduksia lukuunottamatta pääse käytännössä ikinä yhtään mihinkään ellet kuskaa sitä mukanasi joka paikkaan. Sitä kannattaa tuumata toisenkin kerran.

      Tuo on muuten kuolleena syntynyt ajatus että lemmikkiä ei päästäisi johonkin huoneeseen. Tai onnistuu se tietysti niin ettei sinne kukaan ihminenkään koskaan mene, muuten ei.

    • ÄläTuhoaMaailmaa

      Koirat ovat likaisia lihansyöjäelukoita. Niiden hilse leviää ja lentelee kaikkialle ja aiheuttaa allergisille jopa astman. Koiran ottaminen on vastuutonta. Koirien vuoksi tapetaan viattomia eläimiä, kuten hevosia, lampaita, lehmiä, jotta peto saa lihansa. Lihansyöjäeläimet ovat myös suurimpiä syitä ilmastonmuutokseen, joka voi tappaa ihmiset. Koirilla on suurin hiilitassunjälki.
      Saksanpaimenkoiraa ei kannata ottaa koskaan. Ne on jalostettu heikoiksi ja sairaiksi. Suurin osa niistä ei opi mitään luonnevikaisuuksien vuoksi.

      • Jaamistässiepuhut

        Ja nyt sinä kyllä puhut palturia! On kyllä totta että sakemanni ei ehkä ole kaikista helpoin ensikoira mutta jos hänellä riittää kyky kouluttaa niin hän saattaa pystyä siihen. Lisäksi on koira rotuja jotka eivät aiheuta allergiaa eivätkä hilseile, esim. villakoira. Kaikki koirat eivät edes syö lihaa/ raakaruokaa, ja jos koira sellaista syö niin kanat ja lehmät ovat kyllä ihan luonnollisesti kuolleita tai lopetettu sairauden tai vaikka vakavan loukkaantumisen vuoksi. Ja lisäksi saksanpaimenkoirat eivät ole mitenkään heikkoja tai luonnevikaisia. Eikä kaikki seefferit ole sairaita. Ja vielä kysyjälle että kannattaa ottaa pentueesta AINA suoraselkäinen pentu


      • minelan
        Jaamistässiepuhut kirjoitti:

        Ja nyt sinä kyllä puhut palturia! On kyllä totta että sakemanni ei ehkä ole kaikista helpoin ensikoira mutta jos hänellä riittää kyky kouluttaa niin hän saattaa pystyä siihen. Lisäksi on koira rotuja jotka eivät aiheuta allergiaa eivätkä hilseile, esim. villakoira. Kaikki koirat eivät edes syö lihaa/ raakaruokaa, ja jos koira sellaista syö niin kanat ja lehmät ovat kyllä ihan luonnollisesti kuolleita tai lopetettu sairauden tai vaikka vakavan loukkaantumisen vuoksi. Ja lisäksi saksanpaimenkoirat eivät ole mitenkään heikkoja tai luonnevikaisia. Eikä kaikki seefferit ole sairaita. Ja vielä kysyjälle että kannattaa ottaa pentueesta AINA suoraselkäinen pentu

        jaamissiepuhut kirjoitti: ja lisäksi saksanpaimenkoirat ole mitenkään heikkoja tai luonnevikaisia.
        Jos kyseisen mielipiteen kirjoittaja tosissaan vielä uskoo tähän, käyttää koiriaan pentujen teettämisee, jalostuksesta ei voi puhua, niin ei ole ihme, että sakemannien luonteista kuuluu pelkkää negatiivistä ja selkäongelmista puhutaan kaikkialla.


    • kysymyss---------

      "oon siitä vanhemmille sanonutkin ja olisin 100% valmis huolehtimaan siitä vaikka sitten ihan itse"
      Mitä jos koira ykskaks keskellä yötä tai viikonloppuna tai sairastuu ja pitää päästä äkkiä päivystävälle eläinlääkärille, ja laskuksi tulee monta sataa euroa, mahdoillisesti lähemmäs tuhat vakavuudesta riippuen. Millä maksat? Millä viet sen lääkäriin? Mitä jos kaupungissasi/alueellasi ei ole päivystävää vaan pitää lähteä kauaskin?

      • KoiraOnHelpompi

        Tuon takia en ikinä teekkään lapsia....Riesa nro 1.


    • rpioökjöakjdfk

      Pennun hoitaminen ei ole mahdollista, jos käy koulua tai käy töissä. Pentua ei voi jättää yksin koko päiväksi ja nuorelle pennulle tuntikin on liikaa.

      • Lollll

        Voi jessus, kyllä se pentu pärjää! Tosin kantsii ottaa viikonloppua vasten, niin se ehtii tutustua perheeseen ja ympäristöön paremmin


    • Villakoiraa

      Voisit ottaa villakoiran. Se on allergia ystävällinen ja siitä ei irtoa karvaa. Onhan silläkin nyt hilsettä joka aiheuttaa allergisia reaktioita mutta koska siktä ei lähde karvaa niin se ei hilseile niin helposti. Se olisi kyllä trimmattava säännöllisesti ja turkki kannattaa pitää sileänä

    • Villurifani

      Ehdottomasti villakoira! Kaupittele villakoiraa vanhemmillesi. Se ei allergisoi joten koirille allerginen voi olla villakoiran seurassa saamatta oireita. Villakoiria saa monta eri kokoa: kääpiö-, keskikokoinen- ja isovillakoira. Villakoira oppii helposti tavoille ja kunhan virikkeitä riittää niin se pärjää yksinkin.

    • sivustaseuraajan

      Villakoira allergisoi yhtälailla kuin muutkin rodut, mutta ei välttämättä niin paljoa turkin laadun takia. Oikein mainio vaihtoehto ensikoiraksi! Berlggari malinois jätä tyystin pois listalta, on hyvin aktiivinen työkoira joilla nykyään tahtoo olla pientä nuppivikaa, kun viettejä jalostettu niin pitkälle. oikeasti hyvin aktiivisen harrastajan koira. Sakun kanssa voit toki vielä pärjätäkkin. Oma ystäväni osti 16 vuotiaana ensikoiraksi saksanpaimenen, mallikelpoinen yksilö siitä on tullut. Vaikkakin kärsii yhä edelleen pienestä levottomuudesta, kun ystäväni ei silloin tajunnut (eikä tajua vieläkään) kuinka paljon aktiviteettiä saku kaipaa.

    • miettikääPidemmälle

      Kuuleman mukaan havannakoirat ja coton de tulearit eivät allergisoi ollenkaan. Ja tiedänkin monia perheitä, jotka on näitä ottanut. Koira on vaan aika kalliskin hankinta, siihen ei riitä, että hoitaa ja kouluttaa. Se myös syö ja eläinlääkärissä maksat lähes satasen pienimmästäkin rokotuksesta, sairastamisesta 400 ei ole yhtään epänormaali lasku itselleni.
      Vaikka olisit kuinka sitoutunut koiraan, olet niin nuori, että vanhempieni pitää sitoutua siihen vielä enemmän. He maksavat laskut, jotka voi tosiaan pahimmillaan viedä tonneja kuukausibudjettia. Noin nuorena ei voi tajuta kaikkia juttuja, mitä vastaan tulee. Kun aamuyöllä peset ripulia lattioilta, luuletko oikeasti, ettei äiti joudu siihen ennen pitkää puolestasi? Kun koira sairaana haluaa ulos klo 4 aamuyöllä, uskallatko lähteä? Kun naapurit alkavat valittaa koiran haukkunnasta ja uhkaavat perhettäsi häädöllä, pystytkö muuttamaan koiran takia jonnekin muualle? Koiranottoon pitäisi suhtautua yhtä vakavasti kuin lapsen tekoon, se on yhtä lailla perheenjäsen, huolehdittava joka tilanteessa.. jos rahkeet, aika, ikä ja varat riittäisi lapsen hankintaan, sitten voin suositella koiraa, muuten en.

    • yksinkertaisestiei

      Itsekin muistin kun lapsena vinguin koiraa niiiin pitkään ja hartaasti, luin kaiken mahdollisen ja hoidin muidenkin koiria. Olin itseasiassa melkein sinun ikäisesi. Lopulta kun se oma koira tuli taloon, olin aluksi aivan innoissani. Muutaman kuukauden hoidin sitä tunnollisesti mutta into alkoi laantua, kouluttaminen ei ollut mitään niin kuin "piti olla", kavereiden ja koulun merkitys kasvoivat hiljalleen jnejne. Koira jäi enemmän ja enemmän vanhempien kontolle kunnes myimme sen pois, onneksi lähistölle niin näin sitä edelleen. Kadun sitä edelleen mutta minun olisi pitänyt unohtaa oma napani ja ajatella koiran parasta.

      Saksanpaimenkoirista lähtee paljon karvaa ympäri vuoden, ne saattavat kuolata ja hilseillä ja se on yksi pahemmista roduista allergisille. Ota pienempi ja helpompi rotu kuten spanieli, jotka ovat vähempään tyytyväisiä. Saksanpaimenkoirat ja belgianpaimenkoirat on tehty työkäyttöön joten niiden kanssa pitäisi harrastaa viikottain ja liikkua sekä kouluttaa monta tuntia. Ne ovat tietysti "siistejä" rotuja ja olisi siistiä esitellä kaikille että sinulla on sellainen, mutta nyt sinun täytyy vain unohtaa oma napasi ja ajatella muuta perhettäsi sekä itse koiraa.

    • huhh

      en todella usko että tajuat että se koira tarvitsee kaikkea, liikuntaa, aivotyötä, koulutusta, leikkiä, uudelleen liikuntaa, koulutusta, aivotyötä ja leikkiä sen reilu 10 vuotta päivittäin. jos sinun täytyy tulla tänne kyselemään niin taidat itsekin jollain tasolla tietää ettet pysty sellaista ottamaan ja haluat muiden "vakuutteluja".

      lopeta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      242
      9236
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      151
      3392
    3. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2775
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      174
      2324
    5. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1889
    6. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      187
      1855
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      182
      1745
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1381
    9. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1367
    10. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      126
      1238
    Aihe