Meidän pikkunen uros pentu on nyt muutaman kerran pissannut muualle kuin hiekkalaatikkoon, mm. säkkituoliin ja tyynylle. Kuukauden se on ollut täysin sisäsiisti ja tehnyt aina tarpeensa laatikkoon. Puupellettiä käytetään, se on tähän asti ainakin sille kelvannut, ei kai yhtäkkiä alkaisi siitä kapinoida? Stressiä sillä ei pitäisi olla, ei joudu olemaan yksin pitkiä aikoja ja leikitetään kyllä. Ruokaa on vaihdettu pikkuhiljaa viljattomaksi. Käy kuitenkin useimmiten laatikollaan. Voiko olla merkkailua kun lorottelee kuitenkin ihan kunnolla? Ei olla vielä leikkuutettu kun on niin pieni.
Pentu alkanut pissiä vääriin paikkoihin
Kissanpissaa
696
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kissojen virtsausongelmiin löytyy googlen avulla paljonkin asiallista tietoa kuin myös Suomi24 keskusteluketjuja. Kiinnostaa minkä ikäinen pikkuinen pentu on ja minkä ikäisenä se on luovutettu?
Liian varhain emostaan vieroitetulla pennulla on usein pissa- ja muitakin ongelmia.
Jos se on ollut sisäsiisti, niin jossain on vika kun ei enää ole.Joko se on sairas, ja sihen auttaa vain eläinlääkärissäkäynti,jotta saa tarvittavat lääkkeet parantuakseen.Tai sitten sen vessalaatikko on ollut epäsiisti, tai rauhattomassa paikassa , kissalla stressiä jne.ja se ei siksi hakeudu sinne.
Riippuu paljon siitäkin, että mihin se sitten asiansa tekee.Jos se tekee pehmeälle,sänkyihin yms.niin epäilyttäis helposti et on virtsatienongelmat,tulehdus yms.
Itellä jos olis tilanne tuo.Niin veisin eläinlääkärille tarkistukseen, siellä selviäis, et onko kissa sairas.Ja hoito sitten sen mukaan.On ihan turhaa siivota lootaa useammin ja vaihdella hiekkoja, eihän se auta sairauksiin.Eli ekaks käyttäisin tarkistuksessa sen kissan.Eläinlääkärikin osaa neuvoa miten kannattaa toimia kissan sisäsiisteysongelman kanssa.Se leikkuutus,on tärkeää myös,ettei ala merkkailemaan,tai sitten on jo sitä.Jos jo merkkailee, leikkuutuksella on kiire, ettei jää tavaksi...
https://www.agria.fi/kissa/artikkeleita/kissan-kaytos/kun-kissa-ei-kayta-hiekkalaatikkoaan/
https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/kissa-pissailee-vaariin-paikkoihin-mita-voin-tehda/3306142#gs.RaPJswA
https://elaintenhoidonopas.fi/artikel/kissa-pissaa-vaariin-paikkoihin/
https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/kun-hiekkalaatikko-ei-enaa-houkuta-miksi-kissa-tekee-tarpeensa-vaariin-nurkkiin/3306270#gs.ipZn1Rc
Virtsakivet tai tulehdus tulee ihan ekana mieleen, meidän kissa alkoi myös tehdä samaa ja eläinlääkärissä selvisi että oli tulehdus.
Kissa on aina riski asunnossa. Se voi kastella rakenteita. Kissan virtsasta leviää huoneilmaan epäpuhtauksia ilmavirtojen mukana kaikkialle asuntoon. Kissan kanssa asuva henkilö levittää näitä epäpuhtauksia työpaikoille ja aina sinne missä liikkuu. Kissa on pahin eläinallergian aiheuttaja. Kissan virtsaamasta asunnosta ei saa enää hajua pois, eikä terveellistä paikkaa asua.
Lähtisitkö bisselle?