Vaikka olen sitä mieltä että jokainen olkoon oma itsensä ja jokainen pitäisi kelvata omana itsenään,niin joskus tai aika useinkin nykyään tulee sellainen ajatus että entäs kun ei kelpaakaan. Ulkonäöllisesti/luonteeltaan/se minkälaisesta lapsuudenperheestä tulee=taustoista jossa kaikki ei ole täydellistä sosiaaline vikoineen. Tulisiko jälleen pettymystä kerrakseen ja kun ei ole pintaliitoineen ja suuren ystävämäärän omistaminen,feisbuukissa oleminen tai muu sosiaalisesti aktiivinen jokaisessa paikassa.
Pidän sosiaalisuudesta mutta tiettyyn pisteeseen asti (enkä varmaan ole ainut) mutta en ole myöskään mikään erakko joka kaihtaa ihmisiä.
En ole sellainen joka paikassa viipeltäjä ja että aina pitäisi olla seuraa ja reissuja ympäriinsä ja sellainen joka ei viihtyisi välillä yksinäänkin. Tuntuu siltä etten aina useinkaan kuulu mihinkään vaikka ympärillä olisikin ihmisiä. Tuntuu että monia ihmisiä kiinnostaa useinkin vain se pintapuolisuus ja moni ei osaa/jaksa asettua toisen ihmisen asemaan. En tiedä onko se oikeasti totta mutta näin on vuosien varrella tuntunut. Se mitä haen ehdottomasti kumppanilta on tietynlainen syvällisyys,joka osaa miettiä asioita myös erilaisista näkökulmista ja sellainen joka tietää myös elämän nurjatkin puolet vaikka sen kokemuksienkin kautta,ei pelkää "oikeaa" ja raadollista elämää ja sen tosiasioita.
On varmasti minussakin kaikenmoisia vikoja ja outouksia sekä asioita joita joku ihmettelee ja kummeksuu. Olisi se aika tylsää jos kaikki olisi samanlaisia niin odotuksiltaan,ajatuksiltaan kuin elämältäänkin. Silti.
Pidän sosiaalisuudesta mutta tiettyyn pisteeseen asti (enkä varmaan ole ainut) mutta en ole myöskään mikään erakko joka kaihtaa ihmisiä.
En ole sellainen joka paikassa viipeltäjä ja että aina pitäisi olla seuraa ja reissuja ympäriinsä ja sellainen joka ei viihtyisi välillä yksinäänkin. Tuntuu siltä etten aina useinkaan kuulu mihinkään vaikka ympärillä olisikin ihmisiä. Tuntuu että monia ihmisiä kiinnostaa useinkin vain se pintapuolisuus ja moni ei osaa/jaksa asettua toisen ihmisen asemaan. En tiedä onko se oikeasti totta mutta näin on vuosien varrella tuntunut. Se mitä haen ehdottomasti kumppanilta on tietynlainen syvällisyys,joka osaa miettiä asioita myös erilaisista näkökulmista ja sellainen joka tietää myös elämän nurjatkin puolet vaikka sen kokemuksienkin kautta,ei pelkää "oikeaa" ja raadollista elämää ja sen tosiasioita.
On varmasti minussakin kaikenmoisia vikoja ja outouksia sekä asioita joita joku ihmettelee ja kummeksuu. Olisi se aika tylsää jos kaikki olisi samanlaisia niin odotuksiltaan,ajatuksiltaan kuin elämältäänkin. Silti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onhan se totta, että ihmiset on monesti aika pinnallisia ja tavoittelee paljolti omaa etuaan. Sitten kun jotain muuta näkee tai kuvittelee näkevänsä..empatiakyky, aito kyky ymmärtää muunlaistakin on viehättävää.
Kuulostaa tutulta.
Etenkin tämä tulee harmillisen usein vastaan:
"Tuntuu että monia ihmisiä kiinnostaa useinkin vain se pintapuolisuus ja moni ei osaa/jaksa asettua toisen ihmisen asemaan."
Esim. siellä, missä olen paljon, on ihmisiä, jotka tekevät päätelmänsä jonkin pintapuolisen kuvan perusteella, jonka he saavat tutustumatta ihmiseen ollenkaan. Harva yrittää asettua toisten ihmisten asemaan ja ymmärtää, miksi jokin asia on niin tai näin. Harva myös vaivautuu sitten tutustumaan paremmin tällaisiin ihmisiin, heidän ajatusmaailmaansa syvällisemmin. Tehdään vaan se pintapuolinen tulkinta, ja katsotaan, ketkä näyttävät cooleilta ja antavat ymmärtää olevansa mahtavimpia. Ymmärtämättä ollenkaan sitä, että joku voi kokea tietyissä tilanteissa esim. paniikkia johtuen jostakin aiemmin tapahtuneista asioista (ja ihmiset luovat kuvansa tämän perusteella), mutta olla kuitenkin oikeasti, esim. rauhallisemmassa ympäristössä hyvinkin älykäs ja mukava ihminen.
Surullista.