Isoonikävä

Toivottavasti kaikki on sujunut hyvin sielä uudella työmaallasi. Meinasin mä kirjoittaa sulle läksiäiskirjeen, mutta ei siitä tullut mitään kun oli pala kurkussa. Olet tämän kuitenkin ansainnut, siksi olen onnellinen sun puolesta
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oisitpa kirjoittanut. Olisin ollut otettu kirjeestäsi. Oli haikea lähteä, mutta "uusi, vanha työ" toi kaikkea haastavaa mukanaan. Olen viihtynyt hyvin. Tykkään työstäni ja sen sisällöstä. On siinä tullut takkiinkin henkisesti ja taloudellisesti, mutta ihmeellisesti olen selvinnyt kaikesta. Aattele...Olithan vierelläni silloin kun aloittelin tätä kaikkea...

Hitto, että kaipaan sinua ja yhteistä työmaatamme. Eniten sinua ja juttujamme. Toista sinunlaistasi ei ole tullut. Eikä tule. Enkä odota tulevaksi. Olet niin uniikki tyyppi.
Toivoisin, että kirjoittaisit minulle vaikka uudelle työpaikalleni. Tulisin iloiseksi kun kuulisin sinun kuulumisiasi töistä ja elämästäsi. Se, että me tutustuimme oli tärkeä asia minun elämässäni. Alun vaikeudet repivät kyllä, mutta jälkeenpäin kaikki on tuntunut kummallisen johdonmukaiselta. En tiedä mistä syystä. Voi hyvin! Kirjoita! Odotan sitä!
Ikävä sua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hymypäivässä kirjoitti:

Toivottavasti kaikki on sujunut hyvin sielä uudella työmaallasi. Meinasin mä kirjoittaa sulle läksiäiskirjeen, mutta ei siitä tullut mitään kun oli pala kurkussa. Olet tämän kuitenkin ansainnut, siksi olen onnellinen sun puolesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu